Hyvinvointi

Ystävät ja taistelutoverit

Räppäri Palefacen ja kirjailija-kuvataiteilija Rosa Liksomin ystävyyttä vahvistaa taistelu oikeudenmukaisemman maailman puolesta.

Teksti Venla Pystynen
Kuvat Petri Mulari
9.2.2018 Voi hyvin

Miten ystävystyitte?

Rosa: Keväällä 2010 kuulin radiosta Palefacen Talonomistaja-biisin ja minulta lähti matto jalkojen alta. Ajattelin, että tämäntasoisia jätkiä syntyy kerran 20 vuodessa. Mikä luovuus, idearikkaus, humaanius ja laaja sivistys! En tiennyt Karrista mitään, mutta ymmärsin, että siinä on sielunveljeni.

Paleface: Samana syksynä Rosa tuli levynjulkkarikeikalleni Tavastialle. Tunnistin hänet eturivistä, ja keikan jälkeen hän pelmahtikin takahuoneeseen. Tuntui helvetin hyvältä, että niin asemansa vakiinnuttanut taiteilija ja moniosaaja oli musiikistani innoissaan.

Rosan naivistinen piirrostyyli oli minulle jo nuorena tajuntaa laajentava kokemus. Luin Rosan kokeilevan sarjakuvateoksen  Roskaa vuonna 1991, eli herkässä iässä, ja ajattelin, että huh huh, näinkin voi maailmaa jäsentää.

Rosa: Kun tapasimme, tunsin Karrin ensi hetkestä tyypiksi, jonka kanssa on helppoa olla.

Paleface:  Olimme samalla aaltopituudella ja ystävystyimme. Viimeksi näimme Lauttasaaren kirjastossa, jossa olin kuuntelemassa Rosan esitystä.

Rosa: Tapaamme julkisissa tilaisuuksissa, kuten kirjajulkkareissa ja näyttelyissä, emme niinkään yksityisesti. Edellisen kerran kävin kuuntelemassa Karria Kirjamessuilla, jossa hän lauloi Reijo Frankin biisejä. Puhumme menosta ja meiningistä, taiteesta ja yhteiskunnasta. Ystävyyteemme eivät kuulu perheasioiden selvittäminen tai sukulaisten ongelmat.

Mikä teitä yhdistää?

Paleface: Halu oikeuden­mukaisuuteen.

Rosa: Haluamme muuttaa taiteellamme maailmaa paremmaksi. Puhun sen puolesta, että me ihmiset emme tuhoaisi elinympäristöämme. Että antaisimme samanlaisen arvon kaikille taustasta tai kotimaasta huolimatta ja kohtelisimme eläimiä hyvin. Sisääni on tatuoitu tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus.

Paleface: Näin on. Minä koen, että taiteen tehtävä on lisätä myötätuntoa ja ymmärrystä ihmisten välillä. Haluamme herättää ajatuksia, kyseenalaistaa maailmaa, esittää piiloon jääviä näkemyksiä, joita ei ilman meitä puhuttaisi kahvipöytäkeskusteluissa. Olemme molemmat pyrkineet osoittamaan taiteellamme esimerkiksi sen, että Suomi on aina ollut kansainvälinen, täysin kulttuurien sulautumisen tulosta. Vastustamme ajassamme olevaa voimakasta näkemystä, että on olemassa joku suomalaisuus, joka on uhattuna ulkopuolisten vaikutteiden takia.

Rosa: Tarina yhtenäiskulttuurin Suomesta on bullshittiä! Olen kotoisin Tornionjokilaaksosta, joka on aina ollut erittäin kansainvälistä seutua. Jo 1 100-luvun alusta sinne on tullut tutkimusretkikuntia ja kauppamiehiä Euroopasta, jotka ovat tuoneet mukanaan tapojaan ja esineistöään. Kaikki kulttuurissamme on lainaa, myös Väinämöinen ja koko Kalevala.

Tällaisia asioita minulla ja Karrilla on mahdollisuus nostaa esiin, sillä olemme taiteilijoina etuoikeutettuja. Meillä on akateemista koulutusta, mutta osaamme kuitenkin puhua kieltä, jonka Itäkeskuksen ja Jakomäen kasvatit ymmärtävät. Jotta jonkin asian pystyy ilmaisemaan yksinkertaisesti, siihen tarvitaan asioiden taustojen ymmärtämistä.

Paleface: Minussa ja Rosassa on myös samanlaista undergroundhenkeä. Vartuin Hämeenlinnassa ja minusta tuli aktivisti jo nuorena. Näin uutisissa, kuinka kotikaupunkini Patrian tehtaalla valmistetuilla panssariajoneuvoilla osallistuttiin Indonesiassa kansanmurhaan. Se oli voimakas kokemus. Tiedostin, että maailman maat ovat lähtemättömästi kietoutuneet toisiinsa.

Räpin kautta tutustuin afro­amerikkalaiseen kulttuuriin: kansalaisoikeustaisteluun, Mustiin Panttereihin, Martin Luther Kingiin, Etelä-Afrikan apartheidiin. Hiphop on aina ollut minulle vastakulttuuria, keino nostaa vääryyksiä esiin.

Rosa: Minulla on punk-tausta. Olin Pelle Miljoonan ensimmäisellä keikalla Vanhalla vuonna 1978. Olin myös valtaamassa Lepakkoa. Kun tulin Rovaniemeltä opiskelemaan Helsingin yliopistoon, asuin vallatussa puutalossa Pihlajamäessä. Minulla ja Karrilla on 20 vuotta ikäeroa, mutta ymmärrämme toistemme maailmoja hyvin.

Miten taustanne eroavat?

Paleface: Isäni oli pankinjohtaja, mutsi sairaanhoitaja ja bioanalyytikko. Meillä on aina ollut  himassa paljon taidetta, levyjä ja kirjoja. Broidini on mennyt faijan jalanjäljissä kauppakorkeakouluun, joten minulla on ollut vapaus tehdä erikoisia juttuja, kuten räppiä.

Taiteilijuus on ollut minulle yksi ammatti mahdollisuuksien joukossa senkin takia, että enoni on taidemaalari. Myös isoäitini isä oli muotokuvamaalari Alfred Ferdinand Ruotsalainen, Hugo Simbergin oppilas 1900-luvun alussa

Rosa: On vai, vau! Minä taas olen kotoisin metsän keskeltä pienestä lestadiolaiskylästä Tornionjokilaaksosta. Vanhempani olivat pienviljelijöitä ja poronhoitajia, ja minulla on viisi sisarusta. Meistä vain joka toinen koulutettiin, koska kaikkeen ei ollut varaa. Kyläkoulu oli 25 kilometrin päässä.

Meillä ei luettu eikä harrastettu taiteita, mutta meillä kerrottiin tarinoita. Suullista perintöä riitti 1700-luvulle saakka. Kuulin tarinoita kuolleista ihmisistä, kylän tapahtumista, metsätyömaista, kulkujätkistä, sodasta. Se teki minusta kirjailijan. Ja se, että jäin kasvattamatta! Olin nuorin sisaruksistani, ja vanhempani olivat jo taistelleet tarpeeksi viiden muun sisarukseni kanssa. Sain kasvaa vapaasti.

Mitä matkustaminen teille merkitsee?

Rosa: Aloin matkustella tosi nuorena, jo lukiolaisena Rovaniemellä. Kävin kerran kuussa votkaturistimatkoilla bailaamassa Murmanskissa Jäämeren rannalla, jossa asukkaiden keski-ikä oli 25 vuotta. Heti kun interrailit tulivat, olin joka kesä kiertämässä Eurooppaa ja työskentelin muun muassa Pariisissa tiskarina. Jo varhain minulle selvisi, että ihmisillä on pieni kulttuurillinen pintakerros, joka eroaa eri maissa, mutta muuten olemme tismalleen samanlaisia. Vastassa on aina toinen homo sapiens. Tämä oivallus on ollut tärkeä.

Paleface: Olosuhteista huolimatta olemme pohjimmiltamme samanlaisia, mutta mahdollisuutemme eivät todellakaan ole. Kun olin Rio de Janeiron faveloissa pitämässä räppityöpajoja, eräs nainen tuli luokseni ja näytti kuvaa pojastaan, joka oli kadonnut. Homma liittyi maailmanlaajuiseen sisäelinkauppaan: faveloiden nuoria siepataan, heiltä otetaan munuaiset ja heidät lempataan kaatopaikalle. Kun tilanne on tämä, minua ketuttaa, että vihapuhe ja rasismi nostavat päätään.

Rosa: Minua taas suututtaa, että tasa-arvokysymyksissä on menty paljon taaksepäin. Naisten määrä johtopaikoilla laskee ja naisten vähättely lisääntyy. Tasa-arvotaistelua ei ole todellakaan käyty loppuun.

Paleface: Somessa oli kuva herttaisesta vanhasta rouvasta, joka osallistui feministimarssiin Washington DC:ssä. Hänellä oli kyltti: ”I cant believe I still have to protest this shit.” Siteeraan labour-poliitikkoa Tony Benniä juuri julkaistussa Viidennessä Maamme -kirjassa: ”Jokainen sukupolvi joutuu taistelemaan samat taistelut yhä uudelleen ja uudelleen. Ei ole lopullista voittoa eikä lopullista häviötä, joten pieni historiantuntemus voi olla hyödyksi.”

Rosa: Hyvin sanottu!  ♥

Juttu on julkaistu Voi Hyvin -lehdessä 10/2017

Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi