Vh5 Raipala

Virpi Raipala-Cormier: "Jokaisella on tehtävä maailmassa"

Frantsilan Luomuyrttitilan emäntä Virpi Raipala-Cormier edistää omaa ja muiden hyvinvointia yhdessä luonnon kanssa.

Heti tultuani Frantsilan Hyvän Olon keskukseen rauha ja huolenpito ympäröivät minut. Virpi Raipala-Cormier asettelee hartioille ja ristiselän taakse lämpimän viljatyynyn ja tuo eteeni Naisen voimajuomaa kauniissa pikkulasissa.
Valokuvasta tunnelmallisen salin seinältä katselee levollinen pariskunta, Virpin isovanhemmat. Tuskinpa kuvan nuori nainen aavisti, että hänen lapsenlapsensa aloittaisi vuonna 1981 Frantsilan pelloilla uuden aikakauden, yrttien viljelyn avomaalla ensimmäisenä yksityisenä tilana Suomessa.
– Minulla oli tarkoitus vain näyttää mummoni tilaa kanadalaiselle elämänkumppanilleni Jim Cormierille, mutta sille tielle jäimme. Aloimme suunnitella, miten voisimme jakaa tietoja yrteistä ja pehmeistä hoitomuodoista ja oppia samalla myös itse lisää.
Nyt, kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin, Virpi hämmästelee, mihin kaikkeen yhteiset visiot ovat johtaneet. Yrttiviljelystä alkanut toiminta on laajentunut Frantsilan Hyvän Olon keskuksen lisäksi kahteen muuhun paikkaan: Kahvila-kasvisravintola ja yrttimyymälä Kehäkukkaan ja Koskelan Museotorpalle. Kaikilla niillä on yhteinen perusfilosofia: antaa tietoa ja keinoja fyysiseen, psyykkiseen ja henkiseen hyvinvointiin yhteistyössä luonnon kanssa.
Virpille ja hänen puolisolleen Jimille se on merkinnyt fytoterapia- ja yrttiviljelykoulutuksen jakamista, suomalaisiin yrtteihin perustuvien hoitotuotteiden kehittämistä, erilaisten luontaishoitojen antamista ja niiden käyttöön kouluttamista.
Yrttiviljelystä ja -tuotteista innostunutta nuorta agronomiparia ehkä kummasteltiin aluksi, mutta nyt heidän ajatuksensa luonnon ja ihmisen yhteistyöstä ovat hyvin ajankohtaisia.
– Olen iloinen huomatessani, että ne kipinät, joita silloin lennättelimme, palavat nyt nuotioina. Moni on saanut luontaishoidoista ammatin tai ainakin kiinnostunut hoitamaan itseään ja läheisiään. Tieto yrttien vaikutuksista on levinnyt hienosti. Myös ihmisten halu toimia luontoa kunnioittaen on vahvistunut.

Yhden ihmisen valo riittää
Virpi Raipala-Cormier uskoo lujasti, että jokaisella ihmisellä on oma tehtävänsä maailmassa.
– Ensin on selvitettävä, kuka oikein on, mikä on oma olemus. Ja sitten voi vain tarjoutua elämän käyttöön.
Vuosia sitten Virpi tapasi Sveitsissä hänelle tärkeän opettajan, Sri Sri Anandamurtin (P.R. Sarkar), joka antoi lahjaksi lauseen: ”Yhden ihmisen valo on suurempi kuin koko maailmankaikkeuden pimeys.”
– Kun ajattelemme tilannetta Suomessa ja muualla maailmassa, on vaara synkistyä. On työttömyyttä, syrjäytymistä ja tarpeettomuuden tunnetta. Mutta olen kokenut elämäni aikana todeksi, että kun vain astun ulos omasta pienestä kehästäni, omista rajoistani ja lähden toimimaan, tilanteet selkenevät.
– Joskus koen vahvasti, että annan juuri oikeat asiat jollekin ihmiselle. Tunnen olevani kuin tyhjä huilu, bambun varsi tai ruohonkorsi, jonka läpi asiat toimivat  kuin tuuli. Niistä hetkistä nautin ja iloitsen valtavasti.
Virpiä katsellessa mieleeni nousevat monet tilanteet ja kohtaamiset vuosien varrelta: Koskelan saunan lauteilla istuu joukko iloisia, rentoja naisia hoitoturvenaamioissa. Frantsilan uuden vuoden juhlassa pihalla palavat tulet, ja salissa kaikuu laulu. Hyvän Olon keskuksen yläkerrassa parit hierovat toistensa hartioita, jalat lämpimässä yrttikylvyssä. Metsämajan nuotiolla kurssilaiset heittävät oksina tai puupaloina tuleen mieltään painaneet asiat.
Virpi Raipala-Cormier on ollut valona monella tavalla, sekä olemalla itse mukana että tekemällä kohtaamiset ja hyvät hetket muuten mahdollisiksi.

Kummilahjaksi hyvät kortit
– Olen usein ajatellut, että olen saanut elämässä hienot kortit. Monet niistä asioista, joita Jimin kanssa suunnittelimme, ovat voineet toteutua, koska meillä on ollut tällainen paikka elää ja toimia. Olen saanut myös hyvän perusterveyden ja ymmärryksen pitää huolta itsestäni. Ei ole tarvinnut kulkea kaikkein vaikeimman kautta, ja energiaa on jäänyt jakamiseen.
– Tietenkin on asioita, joita olen tullut tähän elämääni oppimaan ja joutunut opettelemaan niitä kantapään kautta. Koen, että ihmisessä on ikivanhaa perinnettä, joka tulee jostakin aikaisemmista vaiheista ja se on vaan käytävä läpi. Kun sen oivaltaa, elämänsä näkee paljon oikeudenmukaisempana ja haluaa huomata omat opin paikkansa.
Erityisen kiitoksen Virpi antaa puolisolleen.
– Minulla on ollut rinnallani ihminen, jonka arvomaailmaa voin kunnioittaa, jonka kanssa voin visioida ja johon voin luottaa. Jimille voin kertoa kaiken ja purkaa myös sen, mitä tässä roolissa ei voi muualle purkaa. Jos Jimiä ei olisi, niin tuskin kaikkea tätä olisi saatu aikaan. Hyvä puoliso on suuri lahja ja voimavara.
Virpi hymyilee ja lisää:
– Muistan, miten paljon nuorena meni energiaa siihen, kun etsi oikeaa ihmistä rinnalleen. Kun hänet löytää, voi kaiken energian kohdistaa sekä tähän ihmiseen että monenlaiseen arvokkaaseen toimintaan.

Rakkaus auttaa toista kasvamaan
Virpi ja Jim tapasivat toisensa, kun he asuvat samassa joogakeskuksessa Kanadan Vancouverissa. He opiskelivat molemmat shiatsuterapeuteiksi. Vain puoli vuotta ensitapaamisen jälkeen pari meni naimisiin. Yhdessäeloa on kestänyt nyt jo kolmisenkymmentä vuotta.
– Jim on yksi suurimmista opettajista elämässäni. Muistan, miten häneltä jollakin kurssilla kysyttiin, mitä ihmisten välinen rakkaus oikein syvimmillään on. Jim vastasi: ”Sitä, että auttaa toista ihmistä kasvamaan ihmisenä henkisesti eteenpäin.”
Monien parien ongelmaksi Virpi on huomannut asenteen, että yhdessäolosta pitäisi saada kaikenlaista ja kun ei saa, syntyy pettymys ja katkeruus.
– Meillä on vanhasta historiastamme nousevia kaipuita. Puuttuu sitä ja tätä, ja sitten toista ihmistä haetaan täyttämään puutetta. Mutta jos elämän mittaan tajuaa, että kysymys on jakamisesta ja antamisesta ja sitä kautta elämän täyttymisestä, monet tilanteet paranevat.
Yhtenä arkisena tapana jakaa Virpi mainitsee hieromisen. Sitä voi tehdä vaikkapa yhdessä televisiota katsellessa, ellei aikaa ei muuten löydy. Paitsi puolisoaan Virpi hieroo usein myös 85-vuotiasta äitiään, joka asuu parin kilometrin päässä.

Inspiraation ja intuition hetkiä
Virpillä oli jo 15-vuotiaana oma maustekasvitarha.
– Siitä asti olen myös kehitellyt luonnon aineisiin perustuvia tuotteita. Vaikka kuinka päättäisin, että eiköhän tässä ole jo tarpeeksi, saatan innostua tavattomasti uuden tuotteen luomisesta. Usein työ alkaa niin, että eri suunnilta tulee toivomuksia tuotteesta johonkin tiettyyn tarkoitukseen. Jos ajatus tuntuu oikealta, nousee myös innostus. Vaikka välillä tuotetta kehitellessä saattaa väsyä puurrettuaan liian monta tuntia, on tekemisessä mukana kuitenkin niin vahva syke, että ne ovat ihania, kantavia hetkiä.
Uusin inspiraation, intuition ja pitkän työn tulos on suomalainen luonnonkosmetiikkasarja Midsummer Rose, Juhannusruusu. Toinen kiehtova tehtävä on ollut luoda Optimi-Omega-öljy, jossa terveyttä tukevat yrtit ja tärkeät omegat ovat oikeassa suhteessa toisiinsa.
– Voisin sanoa kauniisti, että Luoja on antanut minulle lahjan löytää oikeita reseptejä, kun yhdistän tiedon suomalaisista yrteistä ja ihmisryhmän, joka sitä apua tai hoitoa tarvitsee.
Vaikka Virpi on koonnut kirjoihinsa paljon tietoa ja kokemusta, hän kokee, että juuri tuotekehityksen ja opetuksen alueella on paljon sellaista, joka pitäisi siirtää suoraan ihmiseltä toiselle.
– Tässä elämänkaaren vaiheessa alkaa miettiä yhä enemmän, kuinka kouluttaa jonkun työn eteenpäin viejäksi. On ilo jakaa kokemuksia ja antaa neuvoja, ettei toisten tarvitse törmätä samoihin vaikeuksiin.
Kouluttajana toimimisen Virpi kokee edelleen tärkeäksi, sillä sen ansiosta hänellä on kosketus seuraavaan sukupolveen.
– En ole ollenkaan samaa mieltä niiden kanssa, jotka pitävät nuoria tietämättöminä ja uusavuttomina. Olen seurannut monia nuoria, jotka ovat heränneet tiedostamaan tulevaisuuden asiat ja menevät varmaan omassa toiminnassaan askeleen pitemmälle kuin me. Tuntuu hyvältä nähdä heidän innostuksensa ja sitoutumisensa. Koen, että ne tärkeät asiat, joille on aikansa ja energiansa antanut, jatkuvat ja kasvavat edelleen.

Voimaa aamujoogasta ja meditaatiosta
Entä parhaat hetket pitkällä, antoisalla tiellä?
– Kun joku on saanut apua yrteistä vaikkapa lapsenlapsensa hoitoon tai joku toinen löytänyt joogasta keinon hyvään oloon. Kun jollekin on voinut kertoa, miten hän maanviljelyksen lisäksi voisi käyttää maatilansa kauniita rakennuksia vaikkapa matkailuun tai luontaishoi-
toihin. Myös henkilökohtaiset ohjaukset ja yhteiset meditaatiot ovat olleet antoisia. Sydämestäni toivon, että ihmiset löytäisivät useammin vaikka kuinka pieniä hetkiä olla hiljaisuudessa.
Aamujooga ja meditaatiohetki ovat Virpille tärkeä perusta päivälle.
– Ne antavat tasapainoa ja selkeyttä tekemisten runsauteen ja kohtaamisiin. Jos ne kaksi jäävät jostakin syystä pois, koko päivästä tulee heti himmeämpi.
– Tärkeänä olen kokenut myös olla esimerkkinä. Osoittaa, että vuoropuhelu luonnon kanssa ohjaa näkemään ne monet tavat, joilla voimme palvella maailmankaikkeutta.

Naisen arvokas paikka
Virpi Raipala-Cormier on pitänyt useita kursseja erityisesti naisille.
– Jos nainen voi hyvin ja noudattaa omia syvimpiä arvojaan, hän jaksaa hoitaa ja helliä myös muita. Sen myötä kasvaa rakkaus ja myötätunto, jotka puolestaan muuttavat maailmaa. Nainen on monessa asiassa tärkeä vaikuttaja, esimerkkeinä lasten- ja vanhustenhoito, koulutus ja kaikki luovan taiteen lajit, joissa nainen feminiinisellä puolellaan näkee syvästi. Naisella on usein myös vahva yhteys luontoon ja luontainen kyky luoda ympäristönsä kauniiksi.
Naisella on mahdollisuus tehdä tärkeitä ratkaisuja myös ekologian kannalta.
– Hän voi ohjailla ruoka-ainehankintoja. Ostetaanko perheeseen luomua, lähellä kasvatettua ruokaa ja vähennetäänkö lihan käyttöä? Naiset voivat yhdessä organisoida kierrätyspiirejä. Katsoa, mitä ostetaan, mistä ostetaan, miten tuotteet on pakattu, missä ja miten ne on valmistettu.
Perheen yhteisen vapaa-ajan vietossa voi miettiä, mennäänkö lähelle vai kauas ja miten sinne matkataan.
– Tiedän, ettei se aina ole helppoa ja yksinkertaista, sillä puoliso ja lapset voivat olla eri mieltä. Mutta jos nainen ottaa vastuun, hankkii tietoa asioista, kuuntelee omaa sisintään ja toimii rakkaudesta, hän pystyy saamaan aikaan muutoksia.
Virpi pitää hyvänä ohjetta: ”Toimi valinnoissasi siihen suuntaan, mihin toivot maailman kehittyvän.”
– Hienoa minusta olisi myös, jos kypsä nainen käyttäisi lastenhoidosta ja kodin ulkopuolisesta työstä vapautuvan ajan paitsi itsensä hoitamiseen ja hellimiseen myös jollakin tavalla yhteisön hyväksi. Jakamalla lahjojaan löytää syvää merkitystä omalle elämälle ja on samalla avuksi ja siunaukseksi muille.
 
Virpi Raipala-Cormier
Syntynyt: Hämeenkyrössä 1952
Asuu: Hämeenkyrössä, Kyröspohjan kylässä, Frantsilan Luomuyrttitilalla
Koulutus: agronomi (pääaineena maanviljelyskemia ja fysiikka), shiatsuterapeutti, homeopaatti, kukkaterapeutti, perinteisen kiinalaisen lääketieteen koulutus ja paljon muita lyhyempiä luontaishoidollisia koulutuksia
Työ: Frantsilan Luomuyrttitilan tuotekehitysvastaava, Frantsilan fytoterapiakoulutuksen päävetäjä
Perhe: puoliso Jim Cormier, pojat Jupiter, 26 ja Valo, 21
Harrastukset: luonto ja jooga
Motto: Teen niin paljon hyvää kuin voin, kaikilla niillä tavoilla kuin voin, kaikille kelle voin, kaikkialla missä voin, niin kauan kuin vain voin.
Aarteet: Perhe, ystävät ja työ, jota saan tehdä. Hiljaisuus ja meditaatiohetket.
Millainen on hyvä elämä? Elämä, jossa tuntee itsensä hyödylliseksi ja jossa voi edistää valinnoillaan kaikkinaista onnellisuutta.
Kirjat: Luontoäidin kotiapteekki. Kasvilääkintä ja luontaishoidot. WSOY 1997. Luonnonkaunis. Yrtit ja luontaishoidot naisen kauneuden ja terveyden tukena WSOY 2004. Frantsilan yrttitilan kasviskeittokirja WSOY 2009.
frantsila.com

 

  • Ilmestynyt lehdessä 5/2010
  • Julkaistu 24.08.2010

Artikkelin avainsanat

luomu, luonto, yrtit
  43   42

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

Vh2 12 Joseph

Vaikea uskoa, että leveästi hymyilevä ja huippusuosittu Joseph McClendon III on ollut joskus koditon ja asunut...

Vh1 12 olavi

Olavi Sydänmaanlakka on HelsinkiMission Nuorten Kriisipisteen johtaja. Hän on perustanut myös vä...

Vh10 11 myota

Pastori ja kirjailija Hilkka Olkinuora on huolissaan siitä, mitä myötätunnolle on tapahtumassa. Hän...

Vh10 11 pirttijarvi

Aurinko nukkuu pohjoisessa. Se herää vasta tammikuun puolivälissä Utsjoella, jossa joikaaja, muusikko Ulla...

vh0607_hytonen

  Kun ensimmäisen kerran kuulin Elina Hytösen mainittavan perinteisen kiinalaisen lääketieteen yhteydessä, nimi tuntui...

vh0607_toivo

Psykosomatiikka kertoo siitä, miten mieli ja ruumis vaikuttavat toisiinsa. Lähes puolella terveyskeskusten asiakkaista...

vh0607_selkakivut

 Avun löydyttyä poliisina toiminut Jouni Kerminen hankki uuden ammatin: hierojana hän auttaa nyt muita. Poliisin ja...

vh0605_hunajaistahierontaa

  Luulisi hunajahieronnan olevan suloista, koska hunaja on houkuttelevan makoisa aine. Jos on kokeillut hunajaa saunassa,...

Kaikki jutut

Vh2 12 Joseph

Vaikea uskoa, että leveästi hymyilevä ja huippusuosittu Joseph McClendon III on ollut joskus koditon ja asunut...

Vh smoothie

Kehittele kilpailuun oma suosikkireseptisi. Käytä yhtenä raakaaineena Valion Luomu maito- tai mehutuotteita....

Vh1 12 terveys

Masennuksen edessä ei kannata antautua. Omaa psyykeään voi eheyttää monin tavoin. – Roomaan on...

Vh1 12 olavi

Olavi Sydänmaanlakka on HelsinkiMission Nuorten Kriisipisteen johtaja. Hän on perustanut myös vä...

Myytti  Aamiaismurot ja myslit ovat terveellisiä ja hoikentavat, koska ne ovat vähärasvaisia ja sisältävät runsaasti kuitua...

Naisilla, joilla ravinnon lignaaneista syntyvä veren enterolaktonipitoisuus on hyvä, on havaittavissa keskimä...

Vh6 11 voima

Voi hyvin -lehdessä on vuosien varrella julkaistu kymmeniä voimakuvia ja -lauseita. Ne ovat olleet lukijoille tä...

Vh1 12 terveys

Masennuksen edessä ei kannata antautua. Omaa psyykeään voi eheyttää monin tavoin. – Roomaan on...

Kysely

Voihyvin.fi on uudistunut. Mitä pidät uudesta sivustostamme? :

Näistä keskustellaan

Kauppa

Netissä ja eri puolilla Suomea on monia ihania eko- ja luomupuoteja.

Vh1 12 olavi

HelsinkiMission johtaja kannustaa kuuntelemaan ja halaamaan enemmän.

Vh1 12 valitse

Valitse lehden kiinnostavin ja vähiten kiinnostavin juttu. Samalla autat meitä kehittämään Voi hyvin -lehdestä entistä paremman.

Vh2 12 Joseph

Elämäntaidon valmentaja McClendonin mukaan onni suosii niitä, jotka ovat ylpeitä itsestään.

3lehti

Voi hyvin on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiantuntija. Lehti kannustaa pitämään mielen energisenä, kehon...

Vh4 Aalto

Marja-Sisko Aalto iloitsee saadessaan vihdoin olla oma itsensä. Muutos miehestä naiseksi on vaatinut hirmuisen määrän rohkeutta papilta.

Kauppa

Netissä ja eri puolilla Suomea on monia ihania eko- ja luomupuoteja.

Oletko nähnyt kummituksia tai muita henkiolentoja? Lukijat kertovat parhaat kummitustarinansa. Kerro sinäkin omasi.