Sairaudet

Vaihdevuodet auttavat naista löytämään itsensä ja rajansa, sanoo Rosen-kehoterapeutti

Vaihdevuodet toivat jämäkkyyttä, kertoo vaihdevuosistaan nauttiva Rosen-kehoterapeutti Reija Suntio.

Teksti Hanna Hyväri
1.12.2017 Voi hyvin

Rosen-kehoterapeutti Reija Suntio laski kerran, kuinka monta kuumaa aaltoa hän sai päivän aikana: 50. Vaihdevuodet alkoivat 48-vuotiaana rytinällä. Pian aaltojen alkamisen jälkeen kuukautiset loppuivat kuin seinään.

– Elän nyt elämäni parasta aikaa, 55-vuotias Suntio sanoo.

Oireet saivat aikaan ison elämänmuutoksen. Ne johdattivat entistä syvempään itsetuntemukseen. Oli todella aika suunnata katse omaan hyvinvointiin.

– Se juuri onkin oireiden tarkoitus. Tämä on ollut hieno matka. Olen kypsynyt ja itsenäistynyt monella tapaa. Elämä on seestynyt.

Yksi merkittävä askel on ollut oman tahdon vahvistuminen. Siinä vaihdevuosiin tyypillisesti liittyvät ärtymys ja kiukku ovat auttaneet. Suntiolle se on merkinnyt uudenlaista jämäkkyyttä.

– Olen luopunut toisten miellyttämisestä. Ihmis­suhteissa on tullut törmäyksiäkin tämän takia, ­mutta se kuuluu asiaan. Pystyn sanomaan napakasti ei. Olen uskaliaampi kuin ennen enkä pelkää enää ­hylätyksi tulemista. Vaihdevuodet ovat selkiyttäneet rajoja.

Näytä kyntesi

Suntio kannustaa vaihdevuosi-­ikäisiä naisia miettimään, mikä elämässä on tärkeää. Mikä kiinnostaa ja missä voi näyttää parhaiten taitonsa?

– Se tarkoittaa luopumista turhista työtehtävistä. Kannattaa satsata siihen, missä on paras ja missä on eniten annettavaa. Tämänkin rajauksen voi tehdä napakasti, selkä suorana.

Perhe-elämässä vaihdevuosien ryhtiliike tarkoittaa sitä, että huolehtii vähemmän muiden tarpeista ja keskittyy enemmän jaksamiseensa: lepoon, liikuntaan ja hyvään ravintoon.

Suntio käy asiantuntijana puhumassa eri tilaisuuksissa. Se on merkinnyt mukavuusalueen jättämistä.

– Voitin pelkoni olla esillä. Jännitän yhä näitä ­tilanteita mutta nautin uskalluksesta ja jännitystä kohti menemisestä. Osaan ja minulla on annettavaa.

Naisellisuus on myös saanut uusia sävyjä. Hiukset harvenivat jonkin verran ja niihin tuli harmaata. Totta kai se harmitti, koska ulkonäkö ei vastannut hyvää oloa.

Ensin Suntio ajatteli, että muutokset saavat ­näkyä, mutta sitten hän antoi lyhyen tukkansa kasvaa ja ­sävytti sen. Ennen farkkuihin ja rentoihin paitoihin pukeutunut nainen alkoi käyttää myös hameita. Hän viimeistelee kokonaisuuden huulipunalla.

– Olin ennen poikamaisempi. Nykyään haluan ­pukeutua välillä aikuisen tyylikkäästi. Tulee kypsän arvokas olo, ja nautin siitä. Erityisesti juhliin on kiva pukeutua. En halua näyttää nuoremmalta kuin olen.

Ruokavalio remonttiin

Reija Suntio teki ison ravinto- ja liikuntaremontin joitakin vuosia sitten. Hän karsi ruokavaliosta kokonaan sokerin. Se loivensi kuumia aaltoja. Hän liikkuu enemmän kuin ennen. Vesijuoksee ja tanssii ­kotona itsekseen.

– Nautin veden tunnusta keholla. Suosittelen vaihdevuosi-ikäisille lajeja, joissa pääsee aistimaan ­kehoa, kuten juuri vapaassa tanssissa tai joogassa.

Paino putosi remontin jälkeen kymmenisen kiloa. Tärkein työkalu on kuitenkin ollut kehotietoisuus.

– Keskityn hengitykseen useita kertoja päivässä. Kuulostelen, mitä kropassa tapahtuu ja mitä ­minulle juuri nyt kuuluu. Vaikka olisi ­hankala olo, kuten ­kuuma aalto, en lähde tuskastumaan. Myrskyn silmässäkin on aina tyyni kohta.

Hormoneita Suntio ei ole syönyt, koska hänen keholleen muut keinot ovat sopineet parhaiten. Kuumia aaltoja tulee harvakseltaan edelleen. Vaihdevuodet ovat kestäneet nyt seitsemän vuotta.

Monilla ihmisillä ei Suntion mukaan nykyään ole juuri minkäänlaista suhdetta kehoonsa. Teknologia vieraannuttaa entisestään lihallisuudesta. Elämä on siirtynyt pään sisään, näppäimien varaan.

Suntio nauraa, että ehkä vaihdevuosi-ikäisille ­pitäisi asettaa myös rajat ruutuajalle samoin kuin lapsille. Niin paljon mielenkiintoista mielessä ja kropassa tapahtuu, että on surku, jos vaihe menee ohi tv-sarjoja ja Facebook-päivityksiä seuratessa.

Usein vasta kun tulee kipuja ja vaivoja, kehon olemassaolo muistuu mieleen.

– Silloin se on usein hätähuuto, Suntio harmittelee. 

Lakkaa taistelemasta ja kiitä kehoa

Asenne ratkaisee. Kuljetko kivuliaiden kuukautisten ja synnytysten tai rankkojen lapsettomuushoitojen jälkeen armottomiin vaihdevuosivaivoihin? Vai ­kukoistatko, kypsyt ja nautitskelet matkan eri vaiheista, kehon muutoksista?

Reija Suntion hoitopöydällä käy paljon vaihdevuosi-ikäisiä. Osa käyttää hormonihoitoja ja osa ei. Suhde kehoon on avainasemassa. Näetkö  sen riesana vai arvokkaana apurina?

– Autan naisia arvostamaan kehoaan. Ajattele, kuinka paljon se on sinua kantanut ja minne kaikkialle kuljettanut. Mitä se on jaksanut ja kestänyt. Sisäinen puhe kannattaa kääntää kriittisestä kiitolliseksi. Mitä enemmän taistelet vastaan, sitä pahemmaksi olo muuttuu.

Kehon tunteminen tekee myös seksielämästä luontevampaa ja antoisampaa.

Vaihdevuodet lisäävät Suntion mukaan parhaimmillaan kykyä päästää irti menneistä painolastista. Keho vapautuu turhista jännityksistä.

– Tulee tilaa olla sellainen kuin oikeasti on. Jännitykset, jotka ovat auttaneet meitä selviytymään haastavista tilanteista, voivat hellittää. Elämästä tulee parhaimmillaan kevyttä ja selkeää.

Suntio elää avoliitossa. Lapsia hän ei ole halunnut hankkia. Vaihdevuodet herättivät kuitenkin yllättäen toisenlaisen halun.

– Tuli voimakas tarve olla isoäiti. Halusin jakaa elämänkokemustani. Onneksi sisarilla on lapsia ja lastenlapsia, joten saan toteuttaa tätä kaipuuta.

Kontakti kehoon

Kehoterapeutti Reija Suntio suosittelee seuraavaa harjoitusta kaikille vaihdevuosi-ikäisille.

  1. Asetu istumaan rennon ryhdikkäästi ja sulje silmäsi. Jos pysähtyminen tuntuu liian haasteelliselta, voit kävellä verkalleen silmät puoli­avoimina.
  2. Havainnoi, mitä kehossasi tapahtuu juuri nyt.
  3. Pane merkille, millaisia ajatuksia, tunteita ja toimintayllykkeitä sinussa herää.
  4. Salli lempeästi kaiken havaitsemasi vain olla, mitä se juuri nyt on. Älä yritä muuttaa mitään.
  5. Hengittele rauhallisesti tuntemustesi keskellä.

Juttu on julkaistu Voi Hyvin -lehdessä 8/2017

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt