Sairaudet

"Emme halua tehdä kokopäiväisesti työtä"

Matti ja Henna Halmetvaara uskovat, että yhä useamman osa-aikatyö maksaisi itsensä takaisin yhteiskunnalle. Miksei eläkeläinen tai lapsetonkin voisi tehdä lyhyempää viikkoa?

Teksti Tiina Tuppurainen
Kuvat Matias Honkamaa
9.10.2017 Voi hyvin

Kuopio lekottelee keskipäivän auringossa. On keskiviikko. ­Jonain toisena keskiviikkona Matti Halmetvaara, 34, olisi ollut oppilaidensa kanssa metsässä ja opettanut matematiikkaa. Nyt hän on kotona.

Ovelle tulee Henna, 31, joka on viimeisillään raskaana. Selma, 4, ujostelee äidin takana.

Rivitaloasunnossa tuoksuu raparperi­piirakka. Seinänkokoiset ikkunat valaisevat vaalean asunnon. Se on harvinaisen siisti kodiksi, jossa asuu kaksi kissaa ja kaksi lasta. Sulo, 2, on vielä päiväunilla.

– Matti siivosi aamulla, ei täällä muuten tältä näyttäisi, Henna naurahtaa ja tarjoaa gluteenitonta mozzarellapiirakkaa.

Tässä kodissa kumpikaan ­vanhemmista ei käy täyspäiväisesti töissä. Se on yhteinen valinta, josta puhuttiin jo alussa.

– Kerran meille tuli oikein riitaa, kun kerroin olevani uraihminen, ja Henna vastasi, että hän kyllä on perheihminen, Matti kertoo.

Vaikka molemmat nauttivat luokanopettajan työstä, tärkeämpää heille on perheen kanssa vietetty aika. Heidän mielestään suomalaisen työelämän ­pitäisi muuttua täysin.

Yhteiskunta voisi pyöriä vähemmälläkin

Tarve kuluttaa vähenee, kun ­tekee vähemmän töitä, uskoo Matti.

– Kun ei ole niin kuormittunut, saa muutenkin hyvän mielen kuin ostamalla.

Työn vähentäjiä syytetään usein vapaamatkustamisesta. Hyvähän se noiden on loikoilla, kun muut maksavat veroja.

– Hirveästi en taloudesta ymmärrä, mutta tämä länsimainen elämänmuoto, jossa pääministeri kehottaa ennen joulua kuluttamaan, miten kestävä se on ihmisen ja maailman kannalta? Entä ­suunnataanko varoja oikein? Koulutuksestakin on ­vähennetty, Matti sanoo.

Hennan mielestä on hälyttävää, ­että nuorista työssäkäyvistä aikuisista 21 prosenttia käyttää lääkkeitä jaksaakseen ­töissä. Kaikista työntekijöistä heitä on 15 prosenttia. Hennallekin tarjottiin uni­vaikeuksiin lääkkeitä. Hän kieltäytyi.

– En halunnut ratkaista ­ongelmaa niin vaan miettiä, miksen ­nuku. Tuntuu väärältä motiivilta syödä lääkkeitä siksi, että voisi mennä virkeämpänä töihin. Meidän kehomme kärsivät. Silläkö me tätä yhteiskuntaa pyöritämme? Voisivatko sen rattaat pyöriä vähemmällä? Henna miettii.

Jos ihmiset jaksaisivat töissä, se vähentäisi yhteiskunnan menoja, pohtii Matti.

– Mitä jos ihmisillä olisi enemmän aikaa kohdata läheisiään? Ettei vain kannustettaisi, että tee vielä pikkuisen enemmän.

Siitä Matti tuntee syyllisyyttä, ettei tuota

kovin paljon verovaroja eikä kartuta eläke­kertymää.

– Jospa se maksaisi itsensä takaisin. Ehkä voin sen sijaan antaa lapsilleni enemmän eväitä aikuisuuteen. Pitää vain luottaa, että elämä pysyy balanssissa.

Eläkeläiset mukaan töihin

Kun lapset ovat isompia, ­Matti saattaakin haluta kokopäivätyön. ­Hänestä on väärin, että ihmisen pitää antaa työuransa aikana kaikkensa, eikä hän enää iäkkäänä kelpaa.

Moni ­eläkeläinen ­tuntee itsensä tarpeettomaksi, ­vaikka annettavaa olisi. Miksei yhä useampi voisi tehdä kuusi­tuntista päivää tai nelipäiväistä viikkoa? Lapsettomatkin?

Hänen isoisänsä teki vielä kahdeksankymppisenä maatalon töitä.

– Joko olet kokonaan töissä tai et ­ollenkaan. Ei sen pitäisi olla niin, että ­molemmat vanhemmat ovat täyspäiväisesti töissä. Ei ihme, että ihmisten voimavarat ovat vähissä, Matti sanoo.

– Työn vieroksujan leima on jännä. ­Sanotaan, että sodan jälkeinen suku­polvi raivasi maan. Heidän oli pakko tehdä paljon töitä. Jos olisi pakko, mekin ­tekisimme. Mutta emme näe tarkoitusta siinä, että teemme hirveästi hommia, jotta saisimme hirveästi rahaa, Henna sanoo.

Vielä opiskelu­aikoina pariskunta ajatteli päinvastoin.

Parisuhde on ollut etusijalla

Kun Matti ihastui Hennaan, elettiin vuotta 2004. Henna oli 18-vuotias abiturientti. Hän tanssi kajaanilaisessa harrastelijateatteriryhmässä, jossa ­Matti näytteli. No chance, ei mitään mahdollisuuksia, Matti ajatteli.

Se ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä. Mutta kaksikko alkoi törmäillä toisiinsa ovensuussa alituiseen.

– Olimme huonoja päättämään, kumpi väistää, Henna muistelee.

Molemmat olivat jääneet teatteriporukassa vähän syrjään. Heitä yhdisti se, ettei kumpikaan juonut alkoholia.

– Rakastuin Hennan huumorintajuun. Aloimme seurustella nopeasti. Olin jo ­samana keväänä Hennan ylioppilas­juhlissa tarjoilemassa. Kaksi vuotta myöhemmin olimme naimisissa.

He opiskelivat ensin eri kaupungeissa, mutta etäsuhde tuntui raastavalta. Sitten Henna päätti, että he hakisivat Kajaanin opettajankoulutuslaitokselle, jotta voisivat olla yhdessä.

– Olemme tehneet aina isoja päätöksiä parisuhteen vuoksi. Matti on vitsaillut, ­että minä valitsin hänelle ammatin. ­Olemme ihmissuhteissa vaativia ja intensiivisiä, Henna sanoo.

– Siis ripustautuvia. Olemme aina olleet tiivis klimppi, Matti jatkaa.

Siitä alkoi pyöritys, joka oli repiä tiiviin klimpin erilleen.

Raha sokaisi uran alussa

Ensimmäiset vuodet olivat huumaavia. Viiden euron tuntipalkkaan tottunut Henna saikin yhtäkkiä opettajansijaisuuksista pari kymppiä tunnilta.

– Raha sokaisi. Teimme hurjasti ­töitä opintojen ohessa ja kesäisin. Minä olin Prismassa, ja opetimme molemmat lapsia kansalaisopistossa. Kaduttaa, ettemme nauttineet opiskeluajasta, Henna sanoo.

Matti alkoi uupua. Yhtenä lauantaina neljän viikon työputken päätteeksi hän oksensi, ja illalla nousi kuume. ­Seuraavana päivänä kuume laski, ja Matti teki ­töitä taas kolme viikkoa putkeen.

– Raha oli suuri motivaattori. Nyt raha ei merkitse arjessa mitään, Henna sanoo.

Selma tulee välillä äidin luo ja ­sanoo ­jotain hiljaisella äänellä. Sitten hän rientää takaisin huoneeseen katsomaan ­videota kännykältä.

Pari valmistui vuonna 2010 ja sai heti töitä.

– Ensimmäinen työvuosi oli raskas. Koulutuksemme ei antanut meille riittäviä valmiuksia siihen, Henna muistelee.

– Oli hirveä into tehdä töitä, kun kuukausipalkka alkoi kolmosella ylitöiden vuoksi. Mutta opiskeluaikana tuntien suunnitteluun oli ollut aikaa. Töissä tajusin, ettei aikaa ole, joten jokainen tunti ei voi olla spektaakkeli, Matti jatkaa.

Heidän mielestään työuransa aloittavia pitäisi ­tukea Suomessa enemmän. Niin tehdään esimerkiksi Skotlannissa, jossa opettajat tekevät ensimmäisen vuoden vajaata työviikkoa. Lisäksi vanhemmat opettajat mentoroivat heitä.

– Täällä nuorille kasataan ylityötunnit, koska se on halvempaa. Ja sitä on vain, että totta kai teen, mahtava juttu! Matti sanoo.

Niin se olikin, kunnes hän uupui.

– Kävelin aamuisin kouluun itku silmässä. Sydän hakkasi. Ajattelin, etten suoriudu niin hyvin kuin haluaisin.

Matti osti Puman verkkarit, jotta ­olisi uskottavampi liikunnanopettaja. Se ei auttanut.

– Rahaa tuli ovista ja ikkunoista, mutta mietin, mitä järkeä tässä on, jos olemme näin väsyneitä, Henna sanoo.

Rankka lapsiarki yllätti

Vähäksi aikaa elämä tasaantui. ­Matti sai kyläkoulusta viran. Pari unelmoi viran jakamisesta puoliksi, mutta sellainen on suomalaiselle työelämälle vierasta.

Pariskunta kävi ulkomailla ­hakemassa lisäkoulutusta. He ihastuivat Italian ­Alpeilla ja Islannissa ulkona oppimiseen: mitä tahansa ainetta voisi opettaa taivas­alla. Suomeen palattuaan he alkoivat kirjoittaa aiheesta kirjaa.

Matti perusti yrityksen ja alkoi ­pitää koulutuksia ulkona oppimisesta. Molemmat pitivät oppilailleen ulko-oppi­tunteja kerran viikossa. Oivallus oli, että ­luonnossa voi opettaa ­vaikka matematiikkaa tai äidin­kieltä, ei vain ympäristö­kasvatusta. Metodista tuli työn suola. Oppilaatkin viihtyivät raittiissa ilmassa.

Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen Matti alkoi jälleen oireilla. Selma nukkui huonosti ja heräsi pahimmillaan tunnin välein. Matti nukkui välillä eteisessä patjalla. Arki meni pimeässä sumussa.

– Olimme niin onnellisia lapsesta, että hurja väsymys yllätti. Ehkä se johtui myös ankaruudesta itseä kohtaan, Henna sanoo.

Matin olo oli ristiriitainen: päivisin hän tsemppasi, koska halusi antaa töissä oppilaille kaikkensa. Kotona hän oli kiukkuinen ja räjähdysherkkä. Tämä on väärin. Annan kaiken hyvän ­itsestäni töissä ja raivoan perheelleni, hän ajatteli.

– Olimme sitä ennen olleet kuin paita ja peppu emmekä riidelleet, Matti sanoo.

– Odotin enemmän tukea Matilta. ­Matti pettyi itseensä, koska ei jaksanut antaa enempää, Henna kertoo.

Kotona oli kireä ilmapiiri. Molemmat provosoituivat herkästi, ja läheisyys ­väheni.

–Tuo aika teki parisuhteeseen ison ­särön. Ei ihme, että monet parit eroavat lapsen kahden ensimmäisen vuoden ­aikana. En olisi ikinä uskonut, että miettisimme, kannattaisiko erota, Henna sanoo.

Matti sai niin pahoja raivokohtauksia, että tavarat lentelivät. Ennen sitä hän oli aina välttänyt konflikteja. Matin oli vaikea hyväksyä itseään.

– Pelkäsin, että vahingoitan jotakuta. Tuntui, että olisi parempi, jos minua ei olisi. Vasta myöhemmin tajusin, että on inhimillistä välillä räjähdellä.

Nyt tuo myrsky on takana. Sulo on ­herännyt. Hän juttelee iloisesti ja välillä laulelee. Taivas on pilvetön.

Tulot tippuivat puoleen

Matilla diagnosoitiin jo ­armeijassa otoskleroosi eli sisäkorvan ­sairaus, joka voi viedä kuulon kokonaan. Toinen korva leikattiin opiskeluaikoina.

Monta vuotta vaiva pysyi ­hallinnassa ja työt sujuivat. Sitten kuulo huononi dramaattisesti, ja toinenkin korva leikattiin. Oppilaiden melu luokassa alkoi olla liikaa.

Keväällä 2016 Matti teki vaikean päätöksen.

– Kerroin, etten aio palata takaisin töihin. Olo on kuin vaihto-oppilaalla, joka puhuu päivittäin niin paljon vierasta kieltä, että illalla särkee päätä.

Matti on päässyt ammatilliseen kuntoutukseen, jossa häntä koulutetaan uuteen ammattiin taiteen ja kulttuurin parissa. Pariskunta elää Matin ­satunnaisilla koulutustöillä, säästöillä ja Hennan vanhempain­rahalla. Tulot ovat tippuneet puoleen.

Silti rahat riittävät asunto­lainaan, autoon, mökkiin ja perheen menoihin. Kuopiossa asuminen on edullisempaa kuin pääkaupunkiseudulla.

Henna teki vielä kevättalvella kahden päivän työviikkoa koulussa, mutta nyt hän on äitiysvapaalla. He eivät aio palata kokopäivätyöhön lähivuosina.

– En tiedä, miten rahat riittävät. Toisaalta säästämme monessa asiassa tiedostamattamme, Henna sanoo.

– Emme ole joutuneet luopumaan oikeastaan mistään, Matti jatkaa.

Pariskunta ostaa huonekaluja ja vaatteita käytettyinä. Ulko­maanmatkat ovat jääneet. Viime vuosien kallein hankinta oli Matin mehiläistarha. Henna suostui, ­koska heillä ei ole kalliita harrastuksia. Rahasta ei tule riitaa, koska kaikki on yhteistä.

Ulkona oppiminen vei mukanaan

Parin ensimmäinen kirja Ulos oppimaan! ­ilmestyi vuonna 2014. Toinen ­ulkona oppimista ­käsittelevä teos Ulko­loikka ja perheille suunnattu puuhaopas Mitä tehtäisiin ilmestyivät juuri.

– Tämä ei olisi ollut mahdollista, jos Matti ei olisi ­ollut kotona. Luulen, että moni koti­vanhempi kaipaa tällaista. Kaverini ovat sanoneet, että he eivät jaksa olla kotona, koska se on niin puuduttavaa.

Selmakin tekee lyhennettyä työviikkoa: hän käy kahdesti viikossa kerhossa. Sulo liittyi juuri ryhmään.

– Joillekin täysipäiväinen päiväkoti voi olla ­tosi ­hyvä, mutta se voi myös olla lapselle kuluttavaa. Varsinkin, jos ei kesälläkään ole lomaa.

– Kaikki on hyvin, jos kääntää huomion pois ­rahasta. En ole edes halunnut laskea, paljonko tämä on maksanut, Matti sanoo.

Tilalle he ovat saaneet tämän: lauleskelevan Sulon, joka painaa päänsä Hennan kaulalle. Yhteistä aikaa. Matti voi paremmin kuin vuosiin.

Parisuhteellekin muutos on tehnyt hyvää. Matti ja Henna pitävät seurakunnan tiloissa parisuhdeiltoja kerran kuussa. Sinne voi tuoda lapset hoitoon ja keskustella aikuisten kesken.

Hyötyä on siitäkin, ettei Matti halua mukautua stereo­tyyppiseen miehen rooliin. Hänestä on väärin, etteivät pojat saisi itkeä tai harrastaa balettia.

– Välillä tuskastut, kun minä haluan niin paljon keskustella. Sanon, ettei sinun tarvitse vastata, anna mä vain puhun! Matti sanoo.

Mallia antoi isoisä, joka tiskasi ja siivosi kotona. Samaa lempeää roolien joustavuutta pari kaipaa työelämään. Ehkä sen myötä puolet avioliitoista ei päättyisi enää eroon. ♥

Jutun tekemisen jälkeen perheeseen syntyi Saimi-­vauva. Voi Hyvin onnittelee!

Matin ja Hennan vinkit työn vähentämiseen

1.Tunnusta ­tosiasiat

Kärsitkö työnteosta fyysisesti tai henkisesti? Mieti, mikä on sinulle todella tärkeää. Kokonainen kuukausipalkka vai parempi yöuni?

2. Pohdi ­vaihtoehtoja

Onko sinun mahdollista jäädä opinto- tai virkavapaalle? Miten työnantajasi suhtautuisi nelipäiväiseen työviikkoon? Juttele asiasta avoimesti töissä. Kerro myös mahdollisista oireistasi.

3. Luovu jostain

Tarvitsetko uusia vaatteita tai ulkomaanmatkaa? Riittäisikö yö läheisessä kylpylässä tai tarkoin valittu kirppislöytö? Pitääkö lapsille ostaa uudet kengät vai löytyisivätkö ne Facebookin kierrätysryhmästä?

4. Kyseenalaista

Elätkö omien vai muiden toiveiden mukaan? Hävettääkö ajatus lyhyemmästä työviikosta? ­Pelkäätkö muiden tuomiota? ­Oivalla, ­että ihmiset ovat erilaisia. Saat ­haluta vähentää työtä, vaikka olisit nuori ja lapseton.

5. Luota

Mieti ­valmiiksi, millä elätät itsesi. Sinun ei silti tarvitse tehdä liian tarkkoja laskelmia. Ihminen ­sopeutuu yllättävän ­hyvin erilaisiin tilanteisiin. Sitä tulee toimeen sillä, mitä on.

6. Jousta jatkossa

Jos haluat vähentää töitä nyt, sinun ei tarvitse luopua kokopäivätyöstä loppuelämäksesi. Elämäntilanteet muuttuvat. Ehkä myös ajatuksesi työstä. Anna toiveillesi tilaa!

Juttu on julkaistu Voi Hyvin -lehdessä 7/2017

Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi