1. Ole valmis päivittämään tietosi.
Totuus on voimassa toistaiseksi. Joskus on pidetty totena sitä, että nainen on tehty miehen kylkiluusta ja että aurinko laskee ja nousee. Aina tulee uutta tietoa, joka kumoaa vanhan. Hyväksy tämä.
Muuttuminen on elämää, pysähtyminen kuolemaa. On vain siedettävä epävarmuutta.
Mitä vanhemmaksi tulen, sen tyhmemmäksi tunnen itseni. Kuten Laura Ruohosen runossa sanotaan: ”Tyhmänä syntyi, tyhmänä kuoli, siinä välissä näppejään nuoli.” On vain hyvä, että minulla on yhä untuvikko-olo, vaikka ikää tulee lisää. Vaikka totuus muuttuu jatkuvasti, jotain johtotähtiä ihminen tarvitsee. Uskon hyvään tahtoon ja uteliaisuuteen.
2. Pyri kohtuuteen.
Kohtuus on lähes aina oikea vastaus. Siitä ei iskulauseita irtoa, mutta ääriajattelua kannattaa välttää. Ole valpas sellaisten sanojen kanssa kuin ikinä, koskaan, aina tai joka kerta.
Kannattaa miettiä, miten määrittelee itseään ja muita. Jos vähättelee, että minä nyt olen vain tällainen, siihen saattaa alkaa uskoa itsekin. Tai sanoo, että en kestä. Ihmiset kestävät yllättävän paljon!
Ääriajattelu on näköalattomuutta ja mielikuvituksen puutetta. Toisaalta liioittelu on ihanaa, kun sen tekee tietoisesti. Käytän sitä komiikan keinona. On myös hauskaa, kun ihmiset hullaantuvat ja ylipukeutuvat.
Kohtuullisuus merkitsee minulle nöyrtymistä ja tolkkua. Arjessa se on usein sekä-ettää: innostun luomupellavarouheesta ja chiansiemenistä, ja jo kohta huomaan syöväni pakastepitsaa. Kohtuus on vapautta riippuvuuksista ja pyrkimystä rauhaan.
3. Leiki ja naura.
Itseään ei kannata ottaa liian tosissaan. Hyvinvointiin tarvitaan naurua. Sen avulla löytää yhteyden ihmisiin. Olin nuorena traaginen tosikko. Iän myötä sain lisää perspektiiviä ja opin, että elämä on läheltä traagista mutta kauempaa katsottuna koomista.
Olen ollut herkkä häpeämään ja stressaamaan. Siihen on auttanut Mehumaija-yhtyeessä ja Laulavat kahvinkeittäjät -triossa esiintyminen sekä improvisaatioteatteri.
Suosittelen improa kaikille! Siellä voi harjoitella riskinottoa, mokaamista ja spontaaniutta. Se on aikuisten kutkuttavaa seikkailua. Siellä myös nauretaan paljon. Se on ase häpeää vastaan.
Kun katsoo jälkeenpäin elämää, miettii, pitikö sitä niin murhetta pitää ja seinänviertä kulkea pipo silmillä. Yritän olla rohkeampi. Elämä on niin ihmeellistä, ettei kannata jäädä nurkkiin.
4. Koske, älä puhu.
Puhuminen on yliarvostettua. Tärkeämpää on, millaista energiaa välittää. Sanoja tarvitaan vasta, kun jalat eivät kanna ja kädet eivät yllä. Mihin ovat kadonneet kaikki hiljaiset miehet? Nykyisin korostetaan, että suhteissa pitäisi puhua. Sitten jäädään jauhamaan samaa, sanotaan anteeksi mutta jatketaan kuten ennenkin. Teot muuttavat maailmaa enemmän kuin sanat.
Puhetta tärkeämpää on kosketus. Kun vanhenen, toivon, että lähellä on käsi, josta pitää kiinni. Minulle hiljaisuus on helppoa. Sitä voi harjoitella olemalla yksin. Vaikka se kuulostaa vanhanaikaiselta, joskus on hyvä pysähtyä ja kysyä: kuka olen? ♥
Anja Erämaja on 53-vuotias runoilija ja käsikirjoittaja. Hänen runoteoksensa Ehkä liioittelen vähän (WSOY 2016) voitti Ylen Tanssiva karhu -palkinnon. Erämaja asuu Helsingissä kahden lapsensa kanssa.
Juttu on julkaistu Voi Hyvin -lehdessä 6/2016
