- Mieli
- 01.06.2009
Uniryhmässä arvoitukset aukeavat
Vertauskuvat ovat unien kieli, jota kannattaa opiskella. Unien tulkinta tuo itsetuntemusta. Uniryhmä avaa uusia näkökulmia ja auttaa selvittämään unien symboliikkaa.
Laskeudun maanalaiseen, louhittuun luolaan, josta löytyy suuri rautainen ovi. Avaan oven, jonka takana aukeaa huikea maisema harmaanvihreine vuorijonoineen. Maisemassa on kuitenkin jotakin surullista ja järkyttävää. Taustalla väijyy suuren ympäristötuhon kauheus. Mistä unessani on kyse?
Aina omat unet eivät aukea, vaikka niitä tutkailisi pitkin päivää. Silloin voi olla hyvä selvittää öisiä seikkailujaan uniryhmässä. Kun kuulee monta näkökulmaa, voi valita niistä sopivimmat.
– Uniryhmä on kuin nyyttikestit. Jokainen tuo siihen niitä herkkuja, joista itse pitää. Unen kertoja voi maistella pöydästä eri vaihtoehtoja ja valita ne, jotka hänelle parhaiten maistuvat, uniryhmäohjaaja, psykoterapeutti Anne Lindholm-Kärki tiivistää.
Nyyttikestiajatus viehättää herkkusuuta, ja näkökulmien runsaus avartaa mieltä. Kurssin otsikko Unet, silta sisimpään sopii hyvin omaan uni-käsitykseeni: unien ehtymätön aarreaitta avaa tiedostamattoman sielunelämän salaisuuksia. Unet kertovat ihmisen ydinolemuksen loputtomasta luovuudesta ja viisaudesta. Uni voi jopa muuttaa elämän.
– Uni ja intuitio tietävät enemmän kuin järkiminämme. Uni ei peitä mitään. Kun kuuntelee uniaan, ei voi välttyä itsetuntemukselta, Anne Lindholm-Kärki väittää.
Vapaus oivaltaa
Yhdeksän naisen ryhmässämme on runsaasti näkökulmia ja viisautta tutkailtavaksi. Parikymmentä vuotta uniryhmätyöskentelyä kehittänyt Anne Lindholm-Kärki painottaa, että kurssilaisten tehtävä ei ole tulkita muiden unia vaan eläytyä toisten kertomiin uniin kuin omiinsa.
Antoisaa onkin, kun tuomme tarjolle omat mielleyhtymämme. Lähtökohtana on ajatus ”jos tämä olisi minun uneni”. Sillä tavoin säilyy intuitiivinen vapaus oivaltaa. Tärkeintä on kokea unen tunne, eläytyä siihen ja ottaa se todeksi.
Istumme ringissä ja pohdimme yhdessä kurssilaisten kertomia ja Annen toistamia unia. Uneni avaamiseksi saan kurssilaisilta näkökulmia, jotka selventävät luolaseikkailuni kuvakieltä:
”Onko minun vastuullani paljastaa tuo ympäristörikos? Mikä on minun tehtäväni tässä maailmassa?”
”Luola on kuin kohtu. Sen kautta synnyn maailmaan kohtamaan niin hyvää kuin pahaakin, upeaa ja uhkaavaa.”
”Luola voi olla äiti-maan symboli; sitä kautta ilmenee maailman, luonnon ja elämän kauneus ja samalla ahdistava vastuu. Miten voin turvallisesti yhdistää ne?”
”Uskallanko ottaa uuden vastaan vai menenkö vanhaan?”
Kiitos, viisaat naiset!
Tällaista on elämäni nyt
– Unet ovat elämämme päätarkoitus, Anne siteeraa psykiatri Torbjör Hägglundia. Ajatus on radikaali, mutta siinä piillee totuuden siemen. Ilman unennäköä päiväelämästämme katoaisi unelmointi, sairastuisimme ja voisimme joutua jopa itsetuhon partaalle. Kokeista, joissa ihmisiltä on estetty unennäön vaiheet, on ollut vakavia seurauksia: masennusta, ahdistusta ja psykoottisuutta.
Yössä kertyy unennäköä puolisentoista tuntia. Ihminen muistaa siitä yleensä vain osan, välillä ei lainkaan. Muistamista auttaa jo se, että kiinnittää huomiota uniin ja antaa niille arvoa. Unien kirjoittaminen muistiin kannattaa ottaa tavaksi, vaikkei sitä joka aamu tekisikään. Unen voi myös kertoa itselleen ääneen tai elää sen kehollaan, jos unta on vaikea kuvata sanoilla.
Yksi tulkinnan apuväline on kertoa ääneen unta siten, että kunkin yhtenäisen vertauskuvan jälkeen sanoo itselleen: ”Tällaista on elämäni nyt.” Esimerkiksi: ”Kävelen yksin eksyksissä synkässä metsässä, mutta linnut laulavat. Tällaista on elämäni nyt.”
Anne Lindholm-Kärki muistuttaa, että unia ei ole syytä arvottaa, sillä mitättömältäkin tuntuvalla unella voi olla merkitys. Yksi ryhmämme jäsen kertoo unen, joka ensi alkuun ei tunnu ilmaisevan paljonkaan. Kun ryhmä pääsee vapaasti assosioimaan, symbolien aarrearkku onkin ehtymätön.
Myös painajaiset ovat tärkeitä, sillä ne kertovat peruspeloistamme. Usein ne kätkevät asian, joka voi auttaa meitä eteenpäin.
Pyörittele ahkerasti symboleita
– Voimme nähdä unissa juuri niin paljon kuin uskallamme nähdä, Anne muistuttaa.
Arkkityyppiset unet, joissa näemme ihmiskunnan yhteisiä, suuria symboleja, vastaavat kysymykseen mihin eli ne näyttävät suuntaa. Muistan joitakin tällaisia unia, joissa on esiintynyt esimerkiksi aurinko, kuu, meri tai kuolemanjälkeinen elämä. Jotkut niistä ovat vaikuttaneet syvästi ja suuntaa antavasti. Henkilökohtaisemmat unet taas vastaavat kysymykseen miksi.
Ryhmässä on kiintoisaa pyöritellä symboleita, jotka voivat olla kaikille yhteisiä.
Saamme kuulla, että mitä syvemmälle menemme yksilöllisessä unien tulkinnassa, sitä enemmän löydämme sieltä myös yhteistä. Unissa ovat portit auki varhaisimpiin kokemuksiimme asti: aikaan, jossa ei ole sanoja, myös ihmiskunnan alkuaikaan.
Kokeilemme yhdessä harjoitusta, jossa kerromme kukin vuorollamme mielleyhtymiä jostakin mieltämme askarruttaneesta unisymbolista. Vesi unisymbolina saa monia merkityksiä: tunne, nainen, voima,piilotajunta, puhdistava. Ruoka on yleinen unisymboli, jolle löydämme muun muassa seuraavia merkityksiä: tarve, nautinto, hengenravinto, hyvä olo, yhteisöllisyys, itsestä huolehtiminen, mitä suostun nielemään, mitä sielu kaipaa, mässäily, vieraanvaraisuus...
Innostusta unityöskentelyyn
Anne Lindholm-Kärjen unikurssit ja muutkin Maria Akatemian kurssit ovat vain naisille siksi, että naisilla väylä yhteiseen symbolimaailmaan on haurastunut. Annen mukaan se johtuu siitä, että symbolit on otettu pitkälti maskuliiniseen käyttöön.
Kurssilaisista osa on mukana uniryhmäohjaajakoulutuksessa. Osa on muuten vain kiinnostunut unista ja itsetuntemuksesta niiden avulla. Puheterapeutti ja työnohjaaja Raila on tullut kurssille siksi, että unet ovat aina kiinnostaneet häntä. Hän on käynyt kahdella unityöskentelyn kurssilla aiemmin, ja uniryhmänohjaajan koulutuskin kiinnostaa. Raila on kokeillut ystävänsä kanssa kursseilta saatuja menetelmiä ja työkaluja. Hän arvelee käyttävänsä niitä myös työnohjauksessa.
– Ryhmässä työskentely on ollut antoisaa. Tunteet lähtevät vahvasti liikkeelle ja nousevat pintaan. Kurssi on lisännyt omaa oivallustani unien suhteen, samoin intoa paneutua niihin. Ymmärrystä hämärtävä harso raottuu. Toisaalta harso myös suojaa, mutta kun on valmis ymmärtämään lisää, se raottuu. Tämä kurssi avasi uuden näkymän uniin, Raila kertoo.
Kuka järjestää, mitä maksaa?
- Maria Akatemia on koulutus-, kehitys- ja tutkimuskeskus, joka tarjoaa koulutusta, psykoterapiaa sekä työyhteisö- ja hoitopalveluja.
- Maria Akatemian Uni-instituutti tarjoaa koulutusta ryhmille ja yksilöille psykoterapeutti Anne Lindholm-Kärjen kehittämän menetelmän pohjalta.
- Unet, silta sisimpään -viikonloppukurssi maksaa 170 euroa/hlö.
- www.maria-akatemia.fi
- Lindholm-Kärki, Anne: Unet ja arkkityypit – Naisen sisäiset tiennäyttäjät. Rasalas 2007 (ilmestyy syyskuussa).
Kirjoita unipäiväkirjaa
- Hanki unipäiväkirja ja pidä muistiinpanovälineet vuoteen vieressä.
- Kirjoita illalla päivän tärkeät tapahtumat, tunteet ja ajatukset.
- Herättyäsi eläydy unen tunnelmaan ja käy se mielessäsi läpi.
- Kirjoita uni mahdollisimman tarkasti yksityiskohtineen ja tunnelmineen.
- Kirjoita ajatukset, joita mietit juuri ennen nukahtamista.
- Piirrä tai maalaa uni tai jokin yksityiskohta.
- Jos et ehdi kirjoittaa koko unta, kirjoita ainakin avainsanat.
Uniryhmä-työskentely
- unennäkijä kertoo unen
- tarkentavat kysymykset
- hiljentyminen ja uneen eläytyminen
- ryhmä jakaa unen herättämiä ajatuksia, tunteita ja ruumiin tuntemuksia
- unennäkijän ajatukset ja tunteet
- päiväjäänteiden etsintä
- ryhmä auttaa unennäkijää yhdistämään uni- ja päivätodellisuuden, oivaltamaan unen merkityksen
Artikkeli on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 4/2007.
Teksti Saana Saarinen Kuva Johanna Kinnari
- Julkaistu 02.06.2009
Artikkelin avainsanat
Ei avainsanoja
Kirjoita uusi kommentti
Lisää aiheesta
Koreografi Hanna Brotherus on vienyt opiskelijoitaan Kallion lukiosta ja Oopperan balettikoulusta Stockmannin tavarataloon...
Ann-Mari Patshijew toimii puheenjohtajana Pro luonnonkosmetiikka -yhdistyksessä, joka pyrkii lisäämään...
Vaikea uskoa, että leveästi hymyilevä ja huippusuosittu Joseph McClendon III on ollut joskus koditon ja asunut...
Kun ensimmäisen kerran kuulin Elina Hytösen mainittavan perinteisen kiinalaisen lääketieteen yhteydessä, nimi tuntui...
Psykosomatiikka kertoo siitä, miten mieli ja ruumis vaikuttavat toisiinsa. Lähes puolella terveyskeskusten asiakkaista...
Avun löydyttyä poliisina toiminut Jouni Kerminen hankki uuden ammatin: hierojana hän auttaa nyt muita. Poliisin ja...
Kaikki jutut
Koreografi Hanna Brotherus on vienyt opiskelijoitaan Kallion lukiosta ja Oopperan balettikoulusta Stockmannin tavarataloon...
Pakkauksessa on pehmittävä ja verenkiertoa elvyttävä Velvety Cleasing Milk -puhditusemulsio normaalille ja...
Korkean kolesterolin uskottiin pitkään olevan pääsyyllinen sydän- ja verisuonitautien puhkeamiseen, ja...
FRANTSILAN KEHÄKUKKA Frantsilan luomuyrttitilan yrtti- ja lahjatavaroita pusseissa, purkeissa ja pulloissa –...
Anne Birgitta Pessi on tutkinut hyviä asioita kuten onnellisuutta, solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä. Hänen...
Hauska hulina tulvii vastaan kerrostaloasunnon eteisessä Helsingissä. Marja-Sisko Aalto pahoittelee vallatonta vilskettä. Pieni...
Muissa lehdissä
Jonkun on ollut pakko vakoilla minua. - Tai lukea ajatuksiani! | Kauneus & Terveys
Kysely
Tule tekemään lehteä!
Keräämme lukijoiden ajatuksia tulevien Voi hyvin -lehtien aihepiireistä. Kirjoita ja olet mukana lehden teossa.
Ekoego-henkilöt
Julkisuuden henkilöt esittelevät ekoesineensä ja paljastavat, miten haaveilevat elävänsä ympäristöystävällisemmin.
Näistä keskustellaan

Tutkija Anne Birgitta Pessi uhmaa vallitsevaa ihmiskuvaa. Pessi väittää, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja antelias.

Kuka: Heljä Liukko-SundströmIkä: 71Työ: keramiikkataiteilija, työs-kentelee Arabian taideosastolla ja...

Voi hyvin on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiantuntija. Lehti kannustaa pitämään mielen energisenä, kehon...

Marja-Sisko Aalto iloitsee saadessaan vihdoin olla oma itsensä. Muutos miehestä naiseksi on vaatinut hirmuisen määrän rohkeutta papilta.
Oletko nähnyt kummituksia tai muita henkiolentoja? Lukijat kertovat parhaat kummitustarinansa. Kerro sinäkin omasi.








