Vh4 11 tuoksu

Tuoksumuistoja

Kysyimme lukijoiden lempituoksuja ja tuoksumuistoja (Vh 3/11).

Esimerkiksi metsä sateen jälkeen. Ehkä se muistuttaa lapsuudesta, koska olen kotoisin maalta.

 

Ruusu. Se on perinteinen ja muistuttaa kaikista juhlapäivistä. –Maaria

 

Se on ollut kautta aikain vihreä omena. En tiedä esiintyykö sitä hajuvesissä? Mutta ainakin joissain shampoissa sitä on. Se on sanoin kuvaamaton tuoksu.

 

Lempituoksuni on syreeni. Sain seurustelumme alkuaikoina mieheltäni syreenikimpun tyynylleni keskellä yötä. Oli uskomatonta herätä siihen tuoksuun ja päästä kullan kainaloon. Siitä on yli kymmenen vuotta,päiväkirjani välissä on vieläkin oksa muistona noista hetkistä.Tuoksun saan palautettua mieleeni koska tahansa. –Päivänkakkara

 

Tuoksut herättävät uteliaisuutta ja antavat mielihyvää. Mieleeni ovat jääneet tuoksut neilikoista. –Marjatta

 

Luontoihmisenä ja luonnossa liikkuessani mieleeni on jäänyt suopursun tuoksu. Laulussakin sanotaan suopursu kukkii, sen tuoksu hurmaa huumaa. Suopursun tuoksu on vastustamaton. –Pirjo

 

Paras tuoksu on myski. Naapurini toi sitä matkoilta ja minä mämmikoura pudotin sen pullon yksi kaunis päivä. Pullo hajosi, mutta myski tuoksui ihanasti. –Myski

Artikkelin avainsanat

Lukijat
  34   24

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

Vh5 11 metsa

Lukijat kertovat, mitä metsä heille merkitsee.

Vh5 11 teini

Lukijat kertovat, miten he selvisivät murrosiästä ja mikä murrosiässä muuttui.

Vh5 11 nettiystavyys

Kumpi on parempi, seurustella netissä tai tavata kasvotusten? En olisi uskonut sosiaalisen median voimaan. Löysin...

Vh4 11 voihyvin25

Voitin vuoden tilauksen Voihyvin -lehdestä ja siitä alkoi tutustumismatkani sen parissa. Olen ollut tyytyväinen ja...

Lukijat kertovat, mitä naisellisuus heille merkitsee. Lue ja kerro omat näkemyksesi. ”Oman Leatherman-työ...

Lukijat paljastavat, millaisia yllätyksiä he ovat kokeneet parisuhteessaan. Lue ja jaa omat kokemuksesi.

Lukijamme kertovat, millaisia tähtihetkiä he ovat kokeneet omassa työssään. Lue ja kerro omista...

Oletko nähnyt kummituksia tai muita henkiolentoja? Lukijat kertovat parhaat kummitustarinansa. Kerro sinäkin omasi.

Kaikki jutut

Vh4 12 hanna

Koreografi Hanna Brotherus on vienyt opiskelijoitaan Kallion lukiosta ja Oopperan balettikoulusta Stockmannin tavarataloon...

Vh4 12 kerro

Pakkauksessa on pehmittävä ja verenkiertoa elvyttävä Velvety Cleasing Milk -puhditusemulsio normaalille ja...

Vh3 12 terveys

Korkean kolesterolin uskottiin pitkään olevan pääsyyllinen sydän- ja verisuonitautien puhkeamiseen, ja...

Vh3 12 pessi

Anne Birgitta Pessi on tutkinut hyviä asioita kuten onnellisuutta, solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä. Hänen...

Kauppa

FRANTSILAN KEHÄKUKKA Frantsilan luomuyrttitilan yrtti- ja lahjatavaroita pusseissa, purkeissa ja pulloissa –...

Vh3 12 pessi

Anne Birgitta Pessi on tutkinut hyviä asioita kuten onnellisuutta, solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä. Hänen...

Vh4 Aalto

Hauska hulina tulvii vastaan kerrostaloasunnon eteisessä Helsingissä. Marja-Sisko Aalto pahoittelee vallatonta vilskettä. Pieni...

3lehti

Voi hyvin on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiantuntija. Lehti kannustaa pitämään mielen energisenä, kehon...

Kysely

Oletko kesä- vai talvi-ihminen?:

Näistä keskustellaan

Kauppa

Netissä ja eri puolilla Suomea on monia ihania eko- ja luomupuoteja.

Vh3 12 pessi

Tutkija Anne Birgitta Pessi uhmaa vallitsevaa ihmiskuvaa. Pessi väittää, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja antelias.

3EgoHelja

Kuka: Heljä Liukko-SundströmIkä: 71Työ: keramiikkataiteilija, työs-kentelee Arabian taideosastolla ja...

Kahvila_2

Kasvis-, luomu- ja lähiruoka on näiden ravintoloiden ja kahviloiden sydämenasia.

3lehti

Voi hyvin on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiantuntija. Lehti kannustaa pitämään mielen energisenä, kehon...

Vh4 Aalto

Marja-Sisko Aalto iloitsee saadessaan vihdoin olla oma itsensä. Muutos miehestä naiseksi on vaatinut hirmuisen määrän rohkeutta papilta.

Kauppa

Netissä ja eri puolilla Suomea on monia ihania eko- ja luomupuoteja.

Oletko nähnyt kummituksia tai muita henkiolentoja? Lukijat kertovat parhaat kummitustarinansa. Kerro sinäkin omasi.