Nurmijärveläinen Tarja Ranta, 50, ajatteli olevansa aika kova ihminen. Hänen piti osata ja hallita kaikki. Tarja oli työskennellyt yli parikymmentä vuotta tuotepäällikkönä suuressa tukkuliikkeessä it-järjestelmien kehittäjänä ja tuotteiden ostajana.
– Minut sai tekemään melkein mitä vain, kun kehui, kuinka hyvä olen. Työ repi minua joka suuntaan ja annoin sen tapahtua, hän muistelee kahdeksan vuoden takaista elämäänsä.
Tarja oli ollut uupunut ja masentunut jo pitkään muttei myöntänyt sitä itselleen. Hän ei missään vaiheessa ajatellut, että pitäisi mennä lääkäriin.
– Elämäni oli ollut lähes vuoden hallitsematonta. Lähimuistini oli heikentynyt pahasti eikä oikein mikään pysynyt enää hanskassa.
Tarja saattoi keskustella jonkun kanssa, ja muutaman tunnin kuluttua hän ei muistanut, että koko keskustelua oli edes käyty.
– Loppuaikoina ennen putoamistani sain hirveää jälkeä aikaan. Virheideni korjaamiseen kului paljon työaikaa. Ihmiset katsoivat minua palaverissa epäuskoisena, kun esittelin virheitä viliseviä aineistojani. Kukaan ei sanonut mitään, mutta vaistosin katseet.
Tiedostamattaan hän oli ajastanut itsensä romahtamaan 1. päivä kesäkuuta 2006. Hän oli juuri saanut suuren projektin valmiiksi ja palasi toimistolle messumatkalta Hollannista. Yhden päivän aikana sähköpostiin oli tullut sata uutta viestiä.
Tarja tuijotti tietokoneen ruutua. Sitten hän alkoi täristä ja itkeä. Hän soitti miehelleen muttei kyennyt muodostamaan järjellisiä lauseita.
– En muista yhtään, mitä mies sanoi minulle puhelimessa. Seuraavaksi menin pomoni huoneeseen. Hän tajusi heti tilanteen ja vei minut työterveyshuoltoon. Sieltä lähdin suoraan sairauslomalle.
Työterveyshoitajalla käymisen jälkeen Tarja istui kahvilassa odottamassa lääkärille pääsyä. Pää oli tyhjä.
Tarja oli silti helpottunut: enää ei tarvinnut yrittää ja rimpuilla reunalla. Putoaminen tuntui kummalla tavalla ihanalta.
Kerran kalliolla istuessa puoliso näytti linnun taivaalla. Lintu on työsi ja se lentää etäämmälle. Se vie uupumuksesi pois, hän sanoi. Samaa mieltä oli Tarjan psykologi.
– Hän sanoi, etten voi jatkaa tuossa työssä, minun pitää löytää jotain uutta. Näin ainakin muistan hänen sanoneen.
Tarja tajusi jotain tärkeää. Hän oli olettanut muiden tietävän, kuinka paljon hänellä on töitä. Hän oli ulkoistanut vastuun hyvinvoinnistaan muille.
Kuuden viikon sairausloman jälkeen koitti töihin paluu. Miten se onnistuisi? Kaikki tiesivät, miksi hän oli ollut sairauslomalla. Tarja päätti puhua masennuksestaan avoimesti.
– Olin tuntenut työkaverini parikymmentä vuotta. Tajusin, etten tunne näitä ihmisiä yhtään. Ihmiset alkoivat kertoa omasta uupumuksestaan ja masennuksestaan.
Tarja huomasi myös, ettei häntä leimattu masennuksen vuoksi, koska hän puhui siitä luontevasti ja inhimillisesti.
– Kenenkään ei tarvinnut tehdä tulkintoja eikä juoruilla. Jos joku juorusi, toiset saattoivat todeta, että he ovat jo kuulleet tuon eikä se mennyt noin.
Ennen masentumista Tarja ei uskaltanut sanoa, ettei hän ehdi eikä osaa.
– En ymmärtänyt aiemmin, että olen herkkä. Masennus mursi panssarini. Aidompi ja inhimillisempi puoleni tuli esiin.
Yhtenä päivänä sairauslomalla ollessaan Tarja luki mökillä naistenlehteä. Lehdessä kerrottiin valmentajista ja työnohjaajista. Heidän tehtävänsä oli auttaa ihmisiä kehittymään työssään. Tarja tiesi, että tässä on hänen uusi ammattinsa. Innostus oli valtava. Hän meni saman tien tietokoneelle etsimään tietoa valmentajaksi kouluttautumisesta. Yksi koulutus oli juuri alkamassa. Tarja päätti heti ilmoittautua mukaan, vaikka se maksoi useita tuhansia euroja.
– Koulutuspäivien jälkeen olin täynnä energiaa. Koulutus perustui ratkaisukeskeiseen ajatteluun. Innostuin aiheesta ja ihmisistä. Olin tehnyt parikymmentä vuotta työtä, joka keskittyi tavaroihin. Ymmärsin, että minulle sopii paremmin ihmisiin keskittyvä työ.
Tarja alkoi kouluttautua työnohjaajaksi. Samaan aikaan miehen työpaikka meni alta, ja pariskunta päätti ostaa Kaken työnantajan yritystoiminnan. Kun Tarja irtisanoutui, työkaverit olivat yllättyneitä ja järkyttyneitä. Hän oli vahva ammattilainen, jolla oli enemmän tietoa kuin muilla.
– Uskon, että suurin osa ihmisistä oli onnellisia puolestani. Käyn edelleen moikkaamassa heitä ja kyselemässä kuulumisia.
Saman vuoden lopulla Tarja perusti valmennus- ja työnohjausyrityksensä Varavoimalan. Taloudessa oli taantuman merkkejä.
– Siihen saakka olimme olleet Kaken kanssa turvallisuushakuisia. Olimme ajatelleet, ettei meistä tule koskaan yrittäjiä. Mietimme, uskallammeko ottaa riskin: jos epäonnistumme, menetämme kaiken. Toisaalta olisi tuntunut pahemmalta olla yrittämättä.
Vanhasta ammatista oli paljon apua. Varsinkin alkuaikoina Tarja koulutti työyhteisöjä ostamiseen liittyvissä asioissa. Vähitellen alkoi tulla myös valmennus- ja työnohjausasiakkaita.
– Välillä olen saanut hävetä posket punaisina, kun olen sanonut jotain typerää myydessäni valmennusta uudelle asiakkaalle. Huomasin kuitenkin, että suhtaudun mokaamiseen eri tavalla kuin ennen.
Kerran virheensä jälkeen Tarja veti syvään henkeä, soitti uudestaan samalle ihmiselle ja vakuutti valmentavansa paremmin kuin myy.
– Hän osti valmennuspaketin, Tarja kertoo nauraen.
Elämänmuutoksen pyörteissä myös kilot saivat kyytiä. Masennuksen jälkeen Tarjalla oli vaarallisen paljon ylipainoa. Tarjaa kyllästytti myös se, ettei hän pystynyt enää liikkumaan ilman kipua. Lääkäri kirjoitti laihdutuslääkettä, joka auttoi pudottamaan painoa vain 2–3 kiloa puolessa vuodessa.
– Ehkä stressihormonit estivät laihtumisen. Osasin jo kuunnella kehoani, ja minusta tuntui, että laihdutuslääkkeet aiheuttavat minulle masentuneisuutta. Etsin netistä tietoa lääkkeestä. Se oli vedetty pois markkinoilta monessa maassa. Pian se poistui markkinoilta myös Suomessa.
Ratkaisu löytyi silloin 9-vuotiaan tyttären harrastuksesta: ratsastuksesta. Ylipainoisena Tarja ei voinut ratsastaa.
– Kake ja Tuuli ostivat minulle liian pienet ratsastushousut. Otin tavoitteeksi, että vuoden kuluessa ne mahtuvat jalkaan ja aloitan ratsastuksen.
Tarja oli yrittänyt laihduttaa monta kertaa. Hän tiesi paljon terveellisestä ravinnosta mutta ei elänyt oppien mukaan. Nyt laihduttaminen oli helpompaa, koska tavoite oli selkeä ja unelma ratsastamisesta veti puoleensa. Tarja liittyi Painonvartijoihin ja alkoi syödä enemmän kasviksia. Elämäntavat muuttuivat pikkuhiljaa. Tarja oppi syömään myös aamupalaa: luonnonjugurttia, marjoja ja pellavansiemeniä. Koko perhe alkoi syödä enemmän lähiruokaa. Tarjan paino putosi 30 kiloa. Vaikeinta oli keksiä riittävästi hyviä ruokia kasviksista.
– En ole koskaan ollut kovin motivoitunut kokki. Nyt meillä on seinällä liitutaulu, johon suunnittelemme yhdessä viikon ruokalistan. Se helpottaa kaupassa käyntiä ja säästää kuluissa.
Koko juttu on julkaistu Voi Hyvin -lehdessä 3/2015
