Hyvinvointi

Tantrassa riisutaan naamiot

Seksihössötyksen läpitunkemassa kulttuurissa tantra tarjoaa toisenlaisen tien.

Teksti Hanna Hyväri
30.1.2018 Voi hyvin

Tantraseksiä pidetään helposti mystisenä itämaisena tekniikkana, joka johtaa huikeisiin orgasmeihin. Kunhan ne temput vain oppii. Tantrakursseihin liitetään myös mielikuvia rajattomasta rakastelusta ja joukko-orgioista. Tantra on kuitenkin jotain aivan muuta. Rakastellessa ei lisätä ulkoista stimulaatiota vaan herkkyyttä.

Tantra- ja meditaatio-ohjaaja Shanti Limnell on vetänyt tantrakursseja vuosia Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Limnell hurahti tantraan Intiassa vuonna 1998. Tantrasta tuli elämäntapa ja henkinen polku, joka on tarjonnut aina vain ihmeellisempiä maisemia.

– Menin ensimmäiselle tantrakurssille Intiassa peloissani. Se muutti elämäni, Limnell kertoo.

Hyväksyin itseni naisena. Luovuin monesta häpeästä. Naisellinen energiani vapautui.

Tantrassa jokainen ihminen on jumalallinen, ja kaikki jumalallinen on tietenkin täydellistä. Keho on temppeli, jossa ei ole rakennusvirheitä.

Shanti Limnell jätti isot t-paidat eikä piilotellut enää rintojaan ja muotojaan. Kuvitelmat omasta rumuudesta rapistuivat, kun silmät avautuivat elämän kauneudelle.

Leppoisasti laaksossa

Tantra muokkaa seksuaalisuuteen liitettyjä perinteisiä mielikuvia. Limnell kertoo saavansa nykyään tantrisia ”laakso-orgasmeja” jo pelkästään hengittäen ja toisen lähellä ollen. Tantrinen laakso on erilainen kuin perinteinen orgasmi, johon kuuluu nopea lihasten supistus ja laukeaminen. Laaksossa voidaan olla ja nautiskella pitkään. Ihminen pääsee henkiseen ja fyysiseen autuuden tilaan. Tantra on kuitenkin vielä laaksojakin laajempaa. Se on noin 5 000 vuotta vanha itämainen traditio.

Tantra ei ole uskonto. Sanalle tantra on erilaisia käännöksiä. Limnell pitää itse määritelmästä, jossa tantraa pidetään harjoituksena. Englanninkielinen sana weave, kudelma, kuvaa tantraa myös hyvin, koska tämä harjoitus kutoo kaikki elämän alueet yhteen.

– Tantrassa haetaan todellista itseä. Siinä riisutaan naamioita. Ihminen on läsnä itsessään, suorittamatta mitään. Seksuaalisuus on silloin luonnollista. Tantrinen seksi on spontaania ja iloista, viatonta ja puhdasta, Limnell tiivistää.

Katso minua

Kun Shanti Limnellin poika oli murrosiässä, nuorisotoimen kesäleirille tarvittiin hyvä puhuja kertomaan seksiin liittyvistä asioista. Nuorukainen ehdotti tietenkin äitiään. Limnelliä naurattaa. Harva teini ehdottaisi moista, mutta tässä perheessä seksuaalisuus on ollut maailman luonnollisin asia ja kaikesta on voitu puhua avoimesti.

– Nykyään nuoret miehet oppivat seksistä lähes kaiken vain pornoelokuvien välityksellä. Se on ihan kamalaa. Moni jatkaa sitten parisuhteessa näillä taidoilla. Esimerkiksi ennenaikainen siemensyöksy on ilmeinen seuraus pornokoulutuksesta. Jos haluaa muutosta seksielämään, uudelleenkoulutus on tarpeen.

Seksuaalisuus on ollut melkoinen mörkö monissa uskonnoissa, myös kristinuskossa. Aistillisuus ei suinkaan ole ollut nautinnollista elämänenergiaa, vaan pelottava voima, joka on pitänyt kahlita kaikin keinoin. Tietyissä joogasuuntauksissakin kannustetaan selibaattiin ja halujen hillintään.

Tantrassa kuljetaan kokonaan toiseen suuntaan. Rajoitusten sijaan etsitään vapautta herättelemällä keho horroksesta. Seksuaalisuus ei ole jokin erillinen elämänalue, vaan se on energiaa, joka on läsnä meissä jatkuvasti.

Tantrassa ei opita pään vaan kokemuksen kautta. Siksi tantraan pääsee parhaiten sisälle käymällä kursseilla.

No, mitä kursseilla sitten tapahtuu? Katsotaan esimerkiksi kumppania suoraan silmiin.

– Se on yllättävän voimallinen harjoitus ja aika haastavaa. Ollaan ja vain katsotaan, viitisen minuuttia puhumatta, hitaasti hengittäen. Tilanne voi olla hyvinkin liikuttava. Kun näytetään syvintä olemusta toiselle, ollaan herkässä, haavoittuvassa tilassa. Silmiin katsominen lisää myös rakastumista, Limnell kuvailee.

Perusteellinen halaus

Myös kosketus on keskeistä, koska se auttaa olemaan läsnä kehossa. Kursseilla silitellään, halataan ja hierotaan. Lisäksi tehdään hengitysharjoituksia, meditoidaan ja tanssitaan. Kurssien sisältö vaihtelee paljon osallistujien mukaan.

Seksi pitää terveenä, virkeänä ja elinvoimaisena, mutta myös nuorekkaana. Hyvässä seksissä kumpikin osapuoli huomioi toista ja pyrkii tuottamaan toiselle hyvää oloa. Seksin pitää perustua toisen kunnioitukseen ja arvostukseen. Vuosien myötä kehoaan oppii tuntemaan ja kuuntelemaan paremmin. Seksi paranee iän myötä.

Tantrassa kaikki tekeminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Omien rajojen määrittely on tärkeää. Mihinkään ei pakoteta tai patisteta. Jos haluaa, että omaa kehoa saa koskettaa vaikkapa vain käsivarsista tai jalkateristä, se sopii.

Shanti Limnell kertoo polttariporukasta, joka tilasi häneltä tantratuokion. Juhlijat yllättyivät. He opettelivat läsnäolevaa, sulautuvaa halaamista. Yksi porukasta oli päivitellyt, miksi tätä tekniikkaa ei opeteta koulussa.

Sopivaa tantrakurssia etsiessä kannattaa kuitenkin olla hyvin tarkkana. Tarjolla on monenlaista myyjää. On kursseja, joissa vaatteet kehotetaan riisumaan kynnysmatolle heti alussa eikä ihmisen intimiteettiä kunnioiteta. Seksuaalisuus on äärimmäisen herkkä elämänalue, jossa voi mennä myös pahasti rikki.

Syvä luottamus elämään

Tantra on muuttanut monen elämän perusteellisesti. Shanti Limnell kertoo ihmisistä, jotka ovat palanneet kurssin jälkeen työpaikalle uudistuneina.

Heiltä on kysytty, mitä ihmettä sinulle on oikein tapahtunut. Kun uskaltaa olla avoin ja läsnäoleva, muutos todella näkyy ja se huomataan. Seksuaalisuus on perusvoima meissä. Se on myös fyysisesti vitalisoivaa.

Tantraan tutustuminen on joillakuilla johtanut lumipalloefektiin, jossa koko elämä on mennyt uusiksi. Helsinkiin on muodostunut tantrinen yhteisö, eräänlainen iso perhe, jonka jäsenet tapaavat toisiaan kursseilla ja vapaa-ajalla. Yhteisö tukee kunkin tantrikon henkilökohtaista muutosta.

Shanti Limnellille tantra on tuonut syvän sisäisen luottamuksen elämään.

– Tulee eteen sitten mitä tahansa, en lähde taistelemaan sitä vastaan. Hyväksyn ja luotan. Sisäinen rauha on todellista. Olen kiitollinen kaikesta elämässäni, myös vastoinkäymisistä

Kokeile!

Keidas kotona

Järjestä kumppanillesi ihana nautiskeluhetki. Tässä harjoituksessa toinen saa olla vain vastaanottavana osapuolena. Vastapalveluksia ei odoteta.

Varaa runsaasti aikaa ja rauhallinen, lämmin tila. Taustalle voi laittaa mukavaa, rentouttavaa musiikkia.Helli rakastasi tavoilla, joista tiedät hänen pitävän. Silittele, hiero tai hyväile. Monesti rakastellessa omia tuntemuksia ei ehdi tunnustella riittävästi, koska on kiire tyydyttää myös toisen tarpeita. Harjoitus vähentää suorituskeskeisyyttä. Anna armaasi nauttia.

Jos sinulla ei ole kumppania, voit tehdä harjoituksen myös yksin. Ota lämmin kylpy tai suihku. Levitä hyväntuoksuista öljyä ihollesi. Sytytä kynttilöitä. Herkuttele ja helli itseäsi. Nauti oman kehosi lämmöstä ja sen tuottamista aistimuksista.

Kosketellaan

Seiso vaatteet päällä puolisosi lähellä. Vastaanottava osapuoli sulkee silmänsä. Liiku ympäri kumppanin kehoa eri tavoin ihoa koskettaen. Voit kutitella, sivellä, nuuhkia tai hieroa hartioita.

Makuulla arkiset ajatukset alkavat helposti pyöriä päässä, kun keho rentoutuu. Aktiivisesti pystyasennossa harjoitukseen keskittyy paremmin. Tavoitteena on lisätä läsnäoloa omassa kehossa.

Herkkusuille

Sido lempeästi kumppanin silmät. Tarjoile hänelle sensuellein sormin erilaisia herkkuja. Valitse suussa sulavia hedelmiä, suklaata tai makeisia. Kokeile myös muita makuja, suolaista tai hapanta. Aistit herkistyvät silmät peitettyinä.

Voit myös käyttää kultasi kehoa tarjoiluvatina ja sirotella naposteltavaa pitkin paljasta hipiää. Suklaanappi napaan, persikanpaloja polvitaipeisiin ja vaikka vadelmia alaselkään. Nauti ateria hitaasti.

Sulautuva halaus

Halaa vaatteet päällä pystyasennossa partneriasi niin, että vartalonne koskettavat lähes kaikissa kohdissa toisiaan. Nenä saa kadota kaulakuoppaan tai korvalehden taakse hiusten sisään. Kietoutukaa toisiinne pehmeästi ja hengittäkää yhdessä rauhallisesti. Halaus jatkuu niin kauan, kun se tuntuu hyvältä.

Tätä voi harjoitella myös ystävien kesken, jos haluaa todella kohdata toisen, pysähtyä ja osoittaa välittämistä. Sanoja ei tarvita. Viesti menee perille.

Aamurukous

Vietä viitisen minuuttia aamulla sängyssä armaasi kanssa yhdyntäasennossa ennen päivän toimia. Tarkoitus ei ole kiihottua sen enempää eikä rakastelua viedä loppuun. Lusikka-asento sopii tähän mainiosti. Tavoitteena on vain pysähtyä ja olla.

Harjoitus energisoi kehoa koko päiväksi, kun seksuaalinen vipinä jää värisemään elimistöön. Monet miehet ovat kehuneet harjoitusta mahtavaksi ja sanoneet sen pelastaneen jopa avioliiton. Suorituspaineet vähenevät. Aamurukous voi toki muuttua hillittömäksi herätyskokoukseksi, mutta ei sekään haittaa. Tantrassa ei etsitä rajoituksia vaan vapauksia.

Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi