Syväsukelluksia kokemuksiin

Psykoterapeutti Barbro Huldén ehdottaa, että voisimme aluksi tehdä pienen harjoituksen. Hahmo- eli gestaltterapiassa tärkeää on kokemuksellisuus ja kohtaaminen, joten lähdemme liikkeelle kokemuksista. Menetelmässä keskitytään siihen, mitä mielessä tapahtuu, kun tehdään jotain. Huldén pyytää sulkemaan silmät.

– Kuvittele hetki, jolloin olit oikein iloinen. Milloin koit puhdasta iloa? Seuraavaksi kuvittele tilanne, jolloin olit oikein surullinen. Ja nyt vihainen. Kuvittele mielessäsi ihminen, jolle olit hyvin vihainen. Lopuksi muistele sellaista tilannetta, jolloin tunsit todella nauttivasi seksuaalisuudestasi.

Kun avaan silmäni, Huldén kysyy, mikä tunne tuntui helpoimmalta. Vastaan oitis, että tietenkin ilo. Entä se vaikein? Sanon ensin vihan ja sitten surun. Suru tekee kipeää, sitä en haluaisi palauttaa mieleeni.

– Mitä ajatuksia viha herättää? Huldén jatkaa.

Nostan vaistomaisesti vasemman kämmeneni pystyyn, koska oikeassa kädessä pidän kynää ja lehtiötä. Stop. Tässä on raja. Tällaista tunnetta ei saisi olla. Huldén kysyy käsimerkistäni.

– Stop, mitä se sinulle merkitsee? Mitkään tuollaiset eleet, joita teemme, eivät ole sattumaa. Niissä kaikissa on jotain mieltä. Sanot siis itsellesi tai toiselle stop. Kuka ihminen lähipiirissäsi tai lapsuudessasi olisi voinut olla sellainen, jolle et saanut näyttää vihaasi? Hän olisi ehkä loukkaantunut vihan tunteistasi. Löydä se hetki.

Huldén kertoo, että gestaltterapiassa lähdetään liikkeelle edellisen kaltaisista havainnoista, joita syntyy juuri tässä ja nyt. Tavoitteena on, että ihminen itse oivaltaa elämästään uusia asioita. Terapeutti ei asetu auktoriteetiksi eikä määrittele, miten asioita tulisi käsitellä. – Tuotan asiakkaan kanssa materiaalia lähtiessämme yhteiselle löytöretkelle. Sinussa siis on jo kaikki, mitä sinä tarvitset. Gestaltterapian lähtökohta on holistinen. Kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa.

Keskenjäänyt hahmo istuu tuoliin

Gestaltterapian saksankielinen sana Ge-stalt viittaa eheään kokonaisuuteen, jossa on hahmo ja tausta. Tietoisuuden toimiessa rytmisesti havaintojen ja tunteiden hahmot nousevat esiin taustasta häviten ja antaen tilaa uusille tunteille.

Huldén piirtää työhuoneensa taululle gestalt-ympyrän. Ympyrän pohjalla on impulssi, joka saa tietoisuuden liikkeelle. Yksinkertaisimpana esimerkkinä on jano. Jano johtaa ympyrän huippukohtaan, toimintaan eli juomiseen. Tarve tyydyttyy, ja mieli vetäytyy tilanteesta.

Ympyrän kuvio rikkoutuu helposti, kun mieleen nousee mutkikkaampia impulsseja. Huldén piirtää kaarevaan linjaan katkeamia.

– Energia nousee, ja ihminen haluaisi ilmaista itseään, mutta ujous tai pelko iskee päälle. Itsensä ilmaiseminen on vaarallista ja omia tarpeita ei voikaan sanoa ääneen. Energia kääntyy itseen päin, eikä tyydytystä tule. Toinen ratkaisu tukkiutuneessa tilanteessa on projektio. Sanon vaikkapa, että sinä tarvitset halauksia ja huolenpitoa, kun todellisuudessa tarvitsen niitä itse.

Lukkiutuneessa tilanteessa hahmo ei häviä taustaansa vaan jää ikään kuin päälle.

– Meillä on psyykkisesti tarve luoda kokonaisuuksia, alkuja ja loppuja. Kun jokin hahmo jää auki, se syö energiaa. Selvittämättä jäänyt asia tai tilanne vaivaa mieltä. Ehkä asiasta ei ole ollut tietoinen silloin, kun se on ollut ajankohtainen, Huldén kuvailee.

Terapiassa tilanne kohdataan uudelleen ja hahmo pyritään saattamaan loppuun. Apuna käytetään erilaisia menetelmiä.

Terapian tunnetuin harjoitus tehdään tuolien avulla. Ihminen, jonka kanssa tilanne on jäänyt kesken, istutetaan vastapäiseen tuoliin mielikuvituksen avulla. Esimerkiksi isä tai äiti istutetaan tyhjälle tuolille ja hänelle sanotaan kaikki se, mitä halutaan sanoa. Henkilö voi olla vaikka jo kuollut – tärkeintä on oma mielikuva hänestä. Sen jälkeen paikkoja vaihdetaan, ja asiakas kertoo asiat kuvittelemansa henkilön näkökulmasta.

Tuoliin voi istuttaa henkilön sijasta vaikkapa keskenjääneet opinnot. Dialogia käy silloin oman itsen kaksi puolta: toinen joka kysyy, miksi lopputyö jäi tekemättä, ja toinen, joka vastaa kysyjälle.

Ryhmä tukee ja antaa oivalluksia

Huldénilla on työhuoneessaan erilaisia tuoleja. Toisissa tuoleissa on pehmeä selkänoja ja upottava istuin. Toisissa taas ryhti pysyy suorassa. Joukossa on myös sohva. Hahmoterapiaa annetaan myös ryhmissä.

– Ryhmä on erinomainen työskentelykenttä. Ympärillä on eläviä ihmisiä, joilla on samanlaisia tunteita ja kokemuksia. Kun seuraa toisen prosessia, saa virikkeitä omaan työskentelyynsä. Ryhmässä saa myös palautetta. Olen aika otettu ja nöyrä sen suhteen, mitä kaikkea ihmiset ryhmistä ovat saaneet. Siinä on kohtaaminen vahvasti läsnä.

Huldén kertoo innostuneensa hahmo-terapiasta sen takia, että menetelmä on niin luova. Meillä on kaikilla vahva kyky kuvitella.

– Tärkeintä on prosessi, jonka kautta paljastuvat käytössä olevat voimavarat. Pystyn aikuisena vapautumaan haitallisista ajattelu- ja toimintatavoistani. Saan olla oma itseni. Samalla vastuu kasvaa. Olenkin itse vastuussa elämästäni. En voi enää syyttää vanhempiani tai vaikeita olosuhteita. Otan täyden vastuun siitä, mitä sisälläni tapahtuu, mitkä minun tarpeeni ovat ja miten elämäni etenee.

Uusien askelten oppiminen on vaativaa, sillä tuttu on turvallista.

– Ihminen jämähtää helposti. Kun johonkin on tottunut, sitä kestää, vaikka se ei tunnu hyvältä. Elämä ei kuitenkaan jämähdä, se on prosessi.

Huldén suosittelee hahmoterapiaa kaikille, jotka haluavat elää omaa elämäänsä laajasti ja monipuolisesti.

– Tavoite on se, että elämä maistuisi enemmän elämältä. Psyykkinen työskentely avaa uusia mahdollisuuksia ja lisää valintojen määrää.

Artikkeli on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 7/2006.

Teksti Hanna Hyväri Kuva Juha Juntto