Terveys

Satu Sarparanta selätti skolioosin

Satu Sarparanta kärsi skolioosista kymmenen vuotta. Selkäleikkaus lopetti kivut. Toipuminen vaati päättäväisyyttä.

Teksti Hanna Hyväri
Kuvat Suvi Elo
11.7.2016 Voi hyvin

Kun Satu Sarparanta avasi ensi kertaa silmänsä ison selkäleikkauksen jälkeen, sairaalavuoteen äärellä seisoivat lääkäri ja hoitaja. He kysyivät heti: ”Pystytkö liikuttamaan varpaitasi?" Satu pystyi.

– Aloin itkeä. Tuli valtavan helpottunut olo. Jännitys ja pelot hellittivät.

Varpaiden heiluttelun ihanuus ei ollut ennen käynyt Sadun mielessä. Ammatti­tanssija oli tottunut vaativiin koreografioihin. Satu oli harrastanut lapsesta saakka telinevoimistelua, aerobicia ja tanssia.

– Nöyrryin ja opin arvostamaan pelkkää kävelytaitoa eri tavalla kuin ennen.

Kymmenen vuotta kestäneet selkäkivut olivat tosin pehmittäneet nuorta naista jo paljon. Elämä ei ollut ­ruusuilla tanssimista. Satu meni kipujensa takia lääkäriin 17-vuotiaana, jolloin hän kilpaili aerobi­cissa SM-tasolla. Diagnoosina oli skolioosi, jota ei vielä tuolloin ollut syytä leikata. Lääkäri kannusti liikkumaan ja treenaamaan selän lihaksia.

Kaikki oli hyvin niin kauan kuin Satu pysyi liikkeellä. Pysähtyminen oli myrkkyä. Jos kaupan kassalla oli pitkä jono, ­Satu saattoi jättää ostokset ostamatta, koska selkä ei kestänyt paikallaanoloa.

Liikunta helpotti selkäkipuja. Satu kävi tanssitunneilla päivittäin. Nuori nainen liittyi myös TPS:n cheer­leadereihin. Isä oli vienyt tytärtä jo pienenä jääkiekko-­otteluihin. Hallissakin oli helpompi olla liikkeellä kuin istua.

Leikkaus pelotti

21-vuotiaana Satu muutti Turusta Helsinkiin ja tanssi kahdessa ryhmässä kuusi vuotta ammatikseen.

Esiintymismatkoilla ongelmat pysyivät poissa, kun Satu tanssi. Ajomatkoihin hän varautui ottamalla särkylääkkeitä. Selkä ei sietänyt istumista pitkään.

Selkää seurattiin säännöllisissä tarkastuksissa. Vuonna 2014 Satu meni jälleen kontrolliröntgeniin. Tällä kertaa lääkäri ehdotti leikkausta, ­josta tosin oli mahdollisuus vielä kieltäytyä.

Satu vastasi heti haluavansa leikkaukseen, vaikka riskinä oli kävelykyvyn ­menettäminen.

– Mutta olin syönyt kymmenen vuotta särkylääkkeitä. Selässä oli väärän asennon johdosta kulumaa, ja selkälihakset olivat epäsymmetriset. Nämä aiheuttivat särkyjä ja puutumista.

Leikkausta edeltävänä päivänä Satu ­käveli sairaalan pihalla. Epävarmuus jäyti.

– Elämäni hankalin päivä. Pelotti. Lääkäri oli neuvonut, että älä ainakaan ­katso ­netistä mitään leikkausvideoita, Satu muistelee.

Jos Satu olisi katsonut, hän olisi nähnyt, miten selkään vedetään 20 sentin mittainen haava. Sitten selkäranka murretaan, suoristetaan ja paikataan titaanitangoilla ja -ruuveilla.

Ylös tahdon ja uskon voimilla

Leikkaus oli rankka ja kivulias. ­Kävelemään opettelu vei aikansa. Operaatio toi puolen vuoden urheilukiellon ja sairausloman. Satu toipui kuitenkin erittäin hyvin.

Puoliso oli suurena tukena. Satu ei saanut kantaa kauppakasseja, ei pariskunnan perhoskoiraa eikä kummilastaan.

– Kuntouduin uskon ja tahdon voimalla. Leikkaus jätti selkääni arven, ­joka muistuttaa taistelustani. Kannan sitä ­ylpeänä.

Suoraselkäinen Satu tuntee titaanin kosketuksen toisinaan. Metalli viilenee kylmässä nopeasti. Siihenkin tottuu.

– Kasvoin leikkauksen ja selän suoristumisen myötä kolme senttiä pituutta. ­Vielä enemmän leikkaus kasvatti kuitenkin ­ihmisenä. En enää sure ongelmia vaan etsin aina ratkaisuja.

Juttu on julkaistu Voi Hyvin -lehdessä 4/2016

Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi