Vh3 11 tuomivaara

Salla Tuomivaara: Silmät auki eläinten kärsimykselle

Animalian toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara puhuu tehomaatalouden rattaissa kamppailevien eläinten puolesta. Kaikilla on oikeus hyvään elämään.

Animalian toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara pystyy katsomaan rankkaakin kuvamateriaalia suomalaisilta tiloilta, jossa liian ahtaassa karsinassa ruhjeille pureskeltu porsas sinnittelee henkitoreissaan tai silmäpuoli kettu nilkuttaa häkissään.

– Ainahan se tekee pahaa. Olen voimakkaasti empaattinen ihminen ja herkkä eläinten kärsimykselle. Ehkä minun on helpompi katsoa, kun tunnen keinot, joilla asioita muutetaan. Tiedän, että me kaikki voimme vaikuttaa, Salla Tuomivaara vastaa.

Eivätkä ihmiset pahoja ole. Eihän kukaan halua kettua tahallaan kiusata. Mutta miten ihmeessä on mahdollista, että vaikka usein myös katsotaan, niin silti ei nähdä?

Tuomivaara  vastaa sananlaskulla: "Tottumus on toinen luonto".

– Kun johonkin on tottunut tai kasvanut, niin toiminta vaikuttaa normaalilta ja hyvältä käytännöltä. Ulkopuolelta tuleva ihminen voi nähdä tilanteen kuitenkin täysin toisenlaisena.

Vastaus sopii esimerkiksi kohuun, joka nousi viime vuonna karjuporsaiden kastroimisesta ilman kivunlievitystä. Vuosia porsaita kastroineet pitivät kritiikkiä turhana vouhkaamisena. Monen muun mielestä porsaiden kohtelu oli järkyttävää.

Toinen toiminnanjohtajan käyttämä kansan viisaus kuuluu: "Poissa silmistä, poissa mielestä". Harva kiireinen perheenäiti muistaa kanawokin aineksia ostoskoriin kauhoessaan broilereita, joiden elinikä supistuu jopa viiteen viikkoon tehoruokinnan ja jalostuksen ansiosta.

– Siinä se isoin ristiriita onkin. Ihmiset pitävät eläimistä. Jos vastaan tulee siipirikko pikkulintu, niin kaikkihan sitä haluavat auttaa. Miksi jalkavaivainen broileri ei herätä samanlaisia tunteita? Koska sitä ei useimmiten nähdä tai broilerin tilanne näyttää normaalilta, koska se on tuotantoeläin, Salla Tuomivaara pohtii.

Tuomivaaran  mukaan meille myös myydään mielikuvia iloisista kanaparvista ja laitumilla kirmaavista lehmistä, vaikka todellisuus voi olla toisenlainen.

Lue koko artikkeli Voi hyvin numerosta 3/2011

  • Ilmestynyt lehdessä 3/2011
  • Julkaistu 16.03.2011

Artikkelin avainsanat

eläimet, tehomaatalous
  107   66

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kommentit

Ihminen ei halua nähdä totuutta koska se tekee "kipeää", parempi kun ei tiedä niin ei soimaa "omaatuntoa" jos sellainen oikeesti on. Vähät oikeesti ajatellaan mitä eläin on joutunut kärsimään ennen kun se lihaköntti on siinä lautasella tai että turkis on lämmin ja pitkäkestoinen.

turkiton kasvissyöjä
# 24.3.2011 21:14   3   2 X Ilmoita asiaton viesti

Kasvisruokavalio on eettisesti ja moraalisesti oikein siinä olet ihan oikeassa, mutta kyllä eläimetkin on tarkoitettu syötäviksi ja niiden osia hyödynnetään laajasti myös muuhun kuin ihmisravinnoksi. Kuten tiedät, niin vaatteita, kenkiä jne tehtiin ennen ja nykyisinkin eläinten osista. Olisiko mielestäsi realistista luopua kokonaan lihantuotannosta (nautakarja, sika, broileri, kana ja kukko) suomessa. Järvien kalat ja itämeren kalat ovat myrkyllisiä ja niiden syömistä pitää jo rajoittaa. Samaa mieltä olen kanssasi siitä, ettei räikeitä suoranaisia eläinrääkkäystapauksia esiintyisi. Enemmän kantaisin kuitenkin huolta ihmisistä.

Vierailija
# 23.4.2011 01:58   2   5 X Ilmoita asiaton viesti

Minä kannan huolta sekä ihmisestä että eläimestä. Minkälainen ihmiskunnan tulevaisuus on, jos emme halua välittää toisistamme ja eläimistä ? Maapallo ei pysty elättämään 8-10 miljardia ihmistä ja meille kaikille liharuokaa. Taataan eläimille arvokas elämä, ne antavat meille lopulta kaikkensa. Meillä on varaa maksaa hyvästä ruoasta vähän enemmän ja toivottavasti alamme sitten myös arvostaa ruokaa.

Sari
# 16.7.2011 18:39   2   1 X Ilmoita asiaton viesti

Hyvä, Sari! Juuri näin! Sekä ihmisen että eläimen elämä on arvokas! En usko, että tehokasvatettu naudan tai broilerin liha on terveellisempää kuin ne Itämeren kalat. Me Länsimaiden ihmiset syömme aivan liikaa eläinperäistä proteiinia; kuinka paljon me enää tarvitsemme sitä lisää?! Tässä maailmassa on jo liikaa kärsimystä; kasvissyönti on yksi monista keinoista vähentää kärsimystä!

Heidi
# 10.8.2011 18:26   2   0 X Ilmoita asiaton viesti

Hieno juttu Voi Hyvin lehdessä pitkästä aikaa, olen lukenut 20 vuotta lehteä, ja sisältö on pinnallisempaa kuin aikaisemmin, ja kuten yhteiskunnassamme yleensäkin, niin lehti kirjoittaa mielellän "mukavista" ja keveistä aiheista, jotka eivät kosketa liikaa lukijoista. Mm. Eläinaiheisia juttuja oli enemmän silloin 10 v. sitten, ja lehden arvoissa näkyi selvästi ekologisuus ja eettisyys rehellisemmin, kuin nykyisin hieman kaunistelluissa versiossa.

Olen 43 v- eli en kuitenkaan ihan mummo vielä, ja kyllästynyt lehtien tarjontaan, joissa käsitellään tavallisten ihmisten valituksia ja "hirvittäviä kärsimyksiä" jotka ovat usein niin turhia todellisten kärsimysten edessä, kuten eläinten kärsimykset ruokatuotannossa.

Meille ei näytetä teurastamoiden ja ruokatuotannon todellisuutta juuri siksi, että jos tietäisimme ja yleensä haluaisimme tietää, niin lihansyönti vähensi, tai ihmiset vaatisivat ihan oikeasti eläimille "inhimillisemmät" olot.

Jos joku haluaa tietää, millaista se eläinten pito ja elämän lopettaminen mm. meidän tarpeidemme vuoksi on, niin katsokaan netistä ilmainen erittäin hyvin tehty ja raadollinen ja koskettava traileri nimeltään EARTHLINGS.

Sen jälkeen ei täälläkään kukaan viitsi uhota tietämättämyyttään, että lihansyönti on ihan ok, jne.

Katsoin filmin ja se muutti täysin minun arvoni - sillä nyt tiedän mistä on kyse. Vaikka filmi on jenkkiläinen, niin kuka ei syö ulkomaista maitosuklaata, käytä nahkavaatteita, syö ulkomailta tuotua lihaa jne. ?

Vierailija
# 10.8.2011 19:36   3   2 X Ilmoita asiaton viesti

Lisää aiheesta

Vh4 12 hanna

Koreografi Hanna Brotherus on vienyt opiskelijoitaan Kallion lukiosta ja Oopperan balettikoulusta Stockmannin tavarataloon...

Vh3 12 pessi

Anne Birgitta Pessi on tutkinut hyviä asioita kuten onnellisuutta, solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä. Hänen...

Vh2 paahaastis

Ann-Mari Patshijew toimii puheenjohtajana Pro luonnonkosmetiikka -yhdistyksessä, joka pyrkii lisäämään...

Vh2 12 Joseph

Vaikea uskoa, että leveästi hymyilevä ja huippusuosittu Joseph McClendon III on ollut joskus koditon ja asunut...

vh0607_hytonen

  Kun ensimmäisen kerran kuulin Elina Hytösen mainittavan perinteisen kiinalaisen lääketieteen yhteydessä, nimi tuntui...

vh0607_selkakivut

 Avun löydyttyä poliisina toiminut Jouni Kerminen hankki uuden ammatin: hierojana hän auttaa nyt muita. Poliisin ja...

kauniitaunia_VH0607_01

  Hyvään uneen ei ole oikotietä. Unirytmi on osa elämänrytmiä. Jos arki on yllätyksiä täynnä, uni on usein yhtä arvaamatonta...

etsi_VH200606_01

Harva ihminen nauraa yhtä antaumuksellisesti ja usein kuin Meri Lehtinen. Se innostaa nauramaan mukana tai ainakin tuumimaan,...

Kaikki jutut

Vh4 12 hanna

Koreografi Hanna Brotherus on vienyt opiskelijoitaan Kallion lukiosta ja Oopperan balettikoulusta Stockmannin tavarataloon...

Vh4 12 kerro

Pakkauksessa on pehmittävä ja verenkiertoa elvyttävä Velvety Cleasing Milk -puhditusemulsio normaalille ja...

Vh3 12 terveys

Korkean kolesterolin uskottiin pitkään olevan pääsyyllinen sydän- ja verisuonitautien puhkeamiseen, ja...

Vh3 12 pessi

Anne Birgitta Pessi on tutkinut hyviä asioita kuten onnellisuutta, solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä. Hänen...

Kauppa

FRANTSILAN KEHÄKUKKA Frantsilan luomuyrttitilan yrtti- ja lahjatavaroita pusseissa, purkeissa ja pulloissa –...

Vh3 12 pessi

Anne Birgitta Pessi on tutkinut hyviä asioita kuten onnellisuutta, solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä. Hänen...

Vh4 Aalto

Hauska hulina tulvii vastaan kerrostaloasunnon eteisessä Helsingissä. Marja-Sisko Aalto pahoittelee vallatonta vilskettä. Pieni...

3lehti

Voi hyvin on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiantuntija. Lehti kannustaa pitämään mielen energisenä, kehon...

Kysely

Oletko kesä- vai talvi-ihminen?:

Näistä keskustellaan

Kauppa

Netissä ja eri puolilla Suomea on monia ihania eko- ja luomupuoteja.

Vh3 12 pessi

Tutkija Anne Birgitta Pessi uhmaa vallitsevaa ihmiskuvaa. Pessi väittää, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja antelias.

3EgoHelja

Kuka: Heljä Liukko-SundströmIkä: 71Työ: keramiikkataiteilija, työs-kentelee Arabian taideosastolla ja...

Kahvila_2

Kasvis-, luomu- ja lähiruoka on näiden ravintoloiden ja kahviloiden sydämenasia.

3lehti

Voi hyvin on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiantuntija. Lehti kannustaa pitämään mielen energisenä, kehon...

Vh4 Aalto

Marja-Sisko Aalto iloitsee saadessaan vihdoin olla oma itsensä. Muutos miehestä naiseksi on vaatinut hirmuisen määrän rohkeutta papilta.

Kauppa

Netissä ja eri puolilla Suomea on monia ihania eko- ja luomupuoteja.

Oletko nähnyt kummituksia tai muita henkiolentoja? Lukijat kertovat parhaat kummitustarinansa. Kerro sinäkin omasi.