Hyvinvointi

Runoilija Kai Nieminen: Elämän arvoitus avautuu hitaasti

Ihmisen ympärille kertyy helposti kaikkea turhaa. Runoilija Kai Niemisen mukaan elämästä ei pidä tehdä liian vaikeaa.

Teksti Arja Sihvola
Kuvat Johanna Myllymäki
15.6.2011 Voi hyvin

Kai Nieminen kirjoittaa viimeisimmässä runokokoelmassaan hienosti: "Alan oppia elämään: yksinkertainen mutta hidas prosessi:/täytyy vain lakata olemasta osaamatta,/ lakata luulemasta, että elämä on vaikeaa."

Yksinkertaisen elämän lähteille pääsee, kun karsii pois kaikkea turhaa ja antaa asioiden avautua hitaasti eteen. Sen sijaan että jääräpäisesti yrittäisi muokata elämästä kuvitelmiensa mukaista, voikin rauhassa katsoa, millaisen muodon elämä ihmisestä ottaa.

Kai Nieminen viittaa ilkikuriseen zen-munkki Wumeniin, joka totesi: "Ei vielä askeltakaan, silti jo perillä; ei vielä sanaakaan, silti opetus on jo lopussa." Siinäpä mainio elämänohje jatkuvasti lisää hamuavalle nykyihmiselle. Kaikki onkin jo tässä.

Runojen kirjoittaminen tuli Kai Niemiselle verenperintönä. Isä Pertti Nieminen käänsi kiinasta suomeen ja kirjoitti runoja opettajantyönsä rinnalla.

Kai Niemisen ensimmäinen oma runokokoelma Joki vie ajatukseni ilmestyi vuonna 1971. Sen jälkeen kokoelmia on tullut jo viisitoista. Viimeisin Alan oppia julkaistiin viime vuonna.

– Vaikka runoutta pidetään yleensä realismin vastakohtana, runojen kirjoittaminen on minulle jotakin hyvin todellista. Runojeni takana olevat ideat ovat usein yksinkertaisia asioita.

Niemisen runoissa ilmiöitä ja olentoja havainnoidaan tarkasti. Sen taidon varmaan oppii, jos lapsena saa olla paljon omillaan eivätkä liiat virikkeet ja toisten touhotukset pääse turruttamaan aisteja ja ajattelukykyä. Pystyy huomaamaan vaikkapa sen, että kuikka sukeltaa välillä äänettömästi, välillä loiskauttaen.

Vaikka ihmisen puuhia ja mietteitä tutkailevissa runoissa on ajoittain mukana ironinen huvittuneisuus, runoilija ei katso maailmaa ja toisia kulkijoita ylhäältäpäin. Hän on itse myhäillen menossa mukana. Vaikkakin tuntuu, että paljolti omilla ehdoillaan.

Vaimon mukit ja lapsenlasten opit

Nieminen oli tehnyt jo kauan käännöstöitä japanin kielestä ennen kuin hän tutustui itse maahan. Myös paikkana Japanista tuli hänelle kohtalo, sillä siellä hän tapasi nykyisen puolisonsa, keraamikko Elina Soraisen.

Japanilaistuttavat esittelivät toisilleen japanilaista perinnekeramiikkaa tutkivan käsityöläisen ja stipendin turvin kirjallisuuteen syventyvän kääntäjän. Ennen Suomeen paluuta he tekivät yhdessä pitkän vaellusmatkan, jonka varrelle osui niin keramiikkapajoja kuin Japanin klassisen runouden kuuluisimpia maisemiakin.

– Meillä oli molemmilla yksi lapsi aikaisemmasta liitosta: minulla 5-vuotias tytär ja Elinalla 11-vuotias poika. Muutimme asumaan vuokralle tähän taloon ja aivan kuin omassa lapsuudessani, olimme paljon yhdessä, omissa oloissamme, kun lapset olivat pieniä. Lämpimällä mielellä he ovat lapsuuttaan muistelleet, vaikka oli pitkät matkat kaverien luo ja harrastuksiin. Eivät ole olleet katkeria siitäkään, ettei ollut telkkaria. Heillä oli toisensa ja hyvin pian he olivat kuin oikea sisar ja veli.

Rantavesissä Kai-ukki on kahlannut pienen tyttärentyttärensä kanssa samanlaiset hatut päässä ja kerännyt monta pikku ämpärillistä kauniita, veden silottamia kiviä.

– Pienillä lapsilla on hyvin filosofisia kysymyksiä, ja he pohtivat tärkeitä asioita. Eräänä aamuna tyttärenpoikani kiepsahti viereeni ja alkoi kolmella sormella selittää, miten auringonpimennys tapahtuu. Mutta olen huomannut, että kun koulunkäynti alkaa, kysymykset muuttuvat käytännöllisemmiksi. Vähitellen ihmisen ympärille kiertyy aina enemmän kaikenlaista, paljon turhaa. Onneksi näillä kymmenillä alkaa taas lähestyä samoja asioita kuin lapsena, elämä tulee jälleen selkeämmäksi ja yksinkertaisemmaksi, Nieminen sanoo piippuaan rauhallisesti täyttäen.

Vuoropuheluja kuolleitten kanssa

Kai Nieminen vuorottelee käännöstöiden ja omien runojen kirjoittamisen välillä. Kumpaakin väitetään jokseenkin yksinäiseksi työksi. Nieminen on eri mieltä.

– Onpa kääntämäni kirjailija elävä tai jo kuollut, käyn vilkasta vuoropuhelua hänen kanssaan. Kuulostelen häntä ja olen hänen käytössään. Eihän siinä käännetä vain sanoja, vaan perehdytään koko siihen maailmaan, jossa teksti on syntynyt. Taustojen tunteminen on välttämätöntä, jotta voisi tavoittaa kirjoittajan ajatukset ja pyrkimykset. Esimerkiksi kun käänsin vuosina 1758–1831 eläneen Ryokanin tekstiä, tutkin myös muuta saman ajan kirjallisuutta.

– Vaikka aikojen kuluessa on tapahtunut paljon muutoksia ihmisten elämässä ja olosuhteissa, jokin ydin on ilmeisesti pysynyt yhteisenä. Emme me muuten voisi ymmärtää toisiamme eivätkä runous ja kääntäminen toimisi ollenkaan. Ajatus jonkinlaisesta ikiaikaisesta yhteisestä perustasta on kiinnostava.

– Viimeisin käännöstyöni Wumenkuan – Aukottoman portin puomi alkoi siitä, että käänsin tekstiä ensin vain omaksi ilokseni. Vähitellen vanhat kiinalaiset mestarit pyrkivät kanssani tiiviiseen vuoropuheluun. Alkoivat jopa neuvoa, miten minun pitäisi omia runojani kirjoittaa. Päästäkseni herroista eroon päätin kääntää koko tekstin loppuun asti, Kai Nieminen kertoo hymyillen.

Omalla paikallaan

Ehkä Kai Nieminen oppi jo varhain, että kaikki tärkeä on jo siinä, ihan lähellä. Ei tarvitse lähteä hamuilemaan joka suuntaan, vaihtamaan taloa, maisemaa ja ammattia kaiken aikaa. Tai ehkä vuosien vuoropuhelu epäsovinnaisten zen-munkkien, runoilijoiden ja vuorten erakkojen kanssa on vaikuttanut kääntäjään?

– Mahdollisesti, mutta erakkona eläminen ei muinaisessa Japanissa tarkoittanut niinkään eristyksissä elämistä kuin mahdollisuutta irtaantua sääty-yhteiskunnan sosiaalisista velvollisuuksista. Näin oli erityisesti Japanissa. Erakko saattoi asua vaikka keskellä kaupunkia, mutta hänellä oli oikeus valita, kenet kohtaa ja milloin. Ei ollut small talkin pakkoa.

Kotonaan työskentelevät Kai Nieminen ja Elina Sorainen yrittävät pitää tilaa ympärillään, vaikkei se aina ole helppoa.

– Olemme ilmoittaneet ystäville, ettei pidä loukkaantua, jos hylkäämme kutsut liittyä Facebook-piiriin. Ei yksinkertaisesti ole aikaa, sillä hyvä kun saa edes sähköpostinsa hoidettua. Siellä on viestejä riittämiin.

Lue koko artikkeli Voi hyvin -lehdestä 5/2011

Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi