8parisuhde

Rakkausvalmentajan vinkit juhlapyhiä varten

Pitkät juhlapyhät ovat rakkaussuhteen tulikoe. Varsinkin jouluun liittyy valtavasti odotuksia. Rakkausvalmentaja Mervi Makkonen antaa pikavinkit eri elämäntilanteissa oleville.
 

Ensimmäinen joulu yhdessä
Puhukaa asiasta hyvissä ajoin. Nyt ei voi mennä vanhojen mallien mukaan, koska tilanne on uusi molemmille. Juhlimisen tavat ja tyylit on opittu ja sisäistetty lapsuuden perheissä tai edellisissä liitoissa. Tässä on kompromissien paikka. Joulua ei voida viettää vain toisen mielen mukaan. Miettikää, millaisia perinteitä juuri te haluatte vaalia. Jos juhlapyhiin liittyy paljon sukulaisvierailuja, exiä ja lapsia, varatkaa ainakin yksi ilta vain itsellenne. Karsikaa pois turhaa. Tarvitaan väljyyttä ja tilaa, että on aikaa kuulla ja nähdä rakas puoliso. Kun liioista odotuksista luovutaan, voidaan seuraavakin joulu viettää yhdessä.

Monta joulua takana
Kun yhdessä on vietetty monta juhlaa, traditiot joko kantavat eteenpäin tai vievät voimia. Pohtikaa yhdessä, mitä juuri tänä jouluna haluatte. Onko syksy ollut kevyt vai raskas? Tarvitsetteko lepoa vai vauhtia, vähän vai paljon ihmisiä ympärille? Muuttakaa pieniä asioita. Järjestäkää juhlapyhiin toinen toisillenne hauskoja yllätyksiä. Hassutelkaa ja harrastakaa piirileikkejä.
Jos elämä on hektistä, juhlapyhät eivät saa jatkua samalla tempolla. Löysäilkää! Ostakaa siivouspalvelua. Hankkikaa ruoat valmiina. Mitä itse muistat lapsuuden jouluista? Naama punaisena kiljuvan äidin tai isän, joka oli raatanut leipomusten kimpussa viikkoja vai leppoisan aikuisen, jonka kainalossa oli kiva rouskuttaa kaupan piparia?

Ensimmäinen joulu ilman lapsia
Aikuistuvat lapset eivät välttämättä tule enää jouluksi kotiin. Pesä voi tuntua tyhjältä. Tässä tilanteessa ei kannata jäädä muistelemaan menneitä, nyyhkimään lasten muinoin väsäämien tonttujen viereen. Nyt on muutoksen aika. Tämä on kokonaan uusi tilanne. Nauttikaa uudesta vapaudesta! Viettäkää joulua ihan eri tavalla kuin ennen. Kokatkaa kimpassa kaikkea muuta kuin jouluruokia.
Miltä kuulostaisi itämainen joulu tai afrikkalainen uusi vuosi? Kutsukaa aattoiltana kotiin sellaisia sukulaisia tai ystäviä, joiden kanssa juhlapyhiä ei koskaan vietetty, koska haluttiin perinteinen perhejoulu. Lähtekää kyläilemään. Viettäkää joulu jossain kokonaan muualla kuin kotinurkissa.

Joulu yksin
Jos parisuhde on päättynyt tai puolisoa ei ole, joulunvietto pyhitetään hyvinvoinnille. Nyt on aika hemmotella itseä. Vietä joulu ruhtinaallisesti yksin! Hanki kotiin makoisaa ruokaa, paksuja romaaneja ja hyviä elokuvia. Osta ylellinen silkkipyjama tai muhkea huopa. Kääriydy pehmeään turvalliseen koloon. Kylve kaikessa rauhassa ja peseydy ihanasti tuoksuvalla suihkusaippualla. Nauti vapaudesta kaikilla aisteilla ja jokaisella solulla. Ympäröi itsesi kauniilla asioilla ja myönteisillä ajatuksilla. Muista tavata myös sukulaisia ja ystäviä!

Teksti Hanna Hyväri Kuva Shutterstock

Lisätietoa: mervimakkonen.fi

 

  • Julkaistu 09.12.2009

Artikkelin avainsanat

Ei avainsanoja

  20   9

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

Vh4 12 hanna

Koreografi Hanna Brotherus on vienyt opiskelijoitaan Kallion lukiosta ja Oopperan balettikoulusta Stockmannin tavarataloon...

Vh2 paahaastis

Ann-Mari Patshijew toimii puheenjohtajana Pro luonnonkosmetiikka -yhdistyksessä, joka pyrkii lisäämään...

Vh2 12 Joseph

Vaikea uskoa, että leveästi hymyilevä ja huippusuosittu Joseph McClendon III on ollut joskus koditon ja asunut...

Vh1 12 olavi

Olavi Sydänmaanlakka on HelsinkiMission Nuorten Kriisipisteen johtaja. Hän on perustanut myös vä...

vh0607_hytonen

  Kun ensimmäisen kerran kuulin Elina Hytösen mainittavan perinteisen kiinalaisen lääketieteen yhteydessä, nimi tuntui...

vh0607_toivo

Psykosomatiikka kertoo siitä, miten mieli ja ruumis vaikuttavat toisiinsa. Lähes puolella terveyskeskusten asiakkaista...

vh0607_selkakivut

 Avun löydyttyä poliisina toiminut Jouni Kerminen hankki uuden ammatin: hierojana hän auttaa nyt muita. Poliisin ja...

vh0605_hunajaistahierontaa

  Luulisi hunajahieronnan olevan suloista, koska hunaja on houkuttelevan makoisa aine. Jos on kokeillut hunajaa saunassa,...

Kaikki jutut

Vh4 12 hanna

Koreografi Hanna Brotherus on vienyt opiskelijoitaan Kallion lukiosta ja Oopperan balettikoulusta Stockmannin tavarataloon...

Vh4 12 kerro

Pakkauksessa on pehmittävä ja verenkiertoa elvyttävä Velvety Cleasing Milk -puhditusemulsio normaalille ja...

Vh3 12 terveys

Korkean kolesterolin uskottiin pitkään olevan pääsyyllinen sydän- ja verisuonitautien puhkeamiseen, ja...

Vh3 12 pessi

Anne Birgitta Pessi on tutkinut hyviä asioita kuten onnellisuutta, solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä. Hänen...

Kauppa

FRANTSILAN KEHÄKUKKA Frantsilan luomuyrttitilan yrtti- ja lahjatavaroita pusseissa, purkeissa ja pulloissa –...

Vh3 12 pessi

Anne Birgitta Pessi on tutkinut hyviä asioita kuten onnellisuutta, solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä. Hänen...

Vh4 Aalto

Hauska hulina tulvii vastaan kerrostaloasunnon eteisessä Helsingissä. Marja-Sisko Aalto pahoittelee vallatonta vilskettä. Pieni...

3lehti

Voi hyvin on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiantuntija. Lehti kannustaa pitämään mielen energisenä, kehon...

Kysely

Oletko kesä- vai talvi-ihminen?:

Näistä keskustellaan

Kauppa

Netissä ja eri puolilla Suomea on monia ihania eko- ja luomupuoteja.

Vh3 12 pessi

Tutkija Anne Birgitta Pessi uhmaa vallitsevaa ihmiskuvaa. Pessi väittää, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja antelias.

3EgoHelja

Kuka: Heljä Liukko-SundströmIkä: 71Työ: keramiikkataiteilija, työs-kentelee Arabian taideosastolla ja...

Kahvila_2

Kasvis-, luomu- ja lähiruoka on näiden ravintoloiden ja kahviloiden sydämenasia.

3lehti

Voi hyvin on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiantuntija. Lehti kannustaa pitämään mielen energisenä, kehon...

Vh4 Aalto

Marja-Sisko Aalto iloitsee saadessaan vihdoin olla oma itsensä. Muutos miehestä naiseksi on vaatinut hirmuisen määrän rohkeutta papilta.

Kauppa

Netissä ja eri puolilla Suomea on monia ihania eko- ja luomupuoteja.

Oletko nähnyt kummituksia tai muita henkiolentoja? Lukijat kertovat parhaat kummitustarinansa. Kerro sinäkin omasi.