Kun äiti kertoo neuvolassa ohimennen ja vaivihkaa aggressiivisista tunteistaan, kommentit sivuutetaan helposti. Naiset nähdään perinteisesti elämää suojelevina, lempeinä hahmoina. Vihainen, uhkaava äiti on kauhistus niin lähipiirille kuin itselleenkin. Häntä ei haluta nähdä eikä kohdata. Silti tämä nainen tarvitsee kipeästi apua.
Kun ystävä toistuvasti vähättelee puolisoaan tai kommentoi hänen puheitaan kyynisen ivallisesti, voi kyseessä olla pahimmillaan parisuhdetta jäytävä henkinen väkivalta. Asiaa on vaikea ottaa puheeksi. Pilkallinen nainen tarvitsee kuitenkin kipeästi apua.
Mitä on väkivalta? Fyysinen pahoinpitely on helppo tunnistaa. Läpsimistä, tuuppimista, puremista ja lyömistä. Henkinen pieksäntä on huomattavasti hankalampaa. Naiset ovat usein verbaalisesti lahjakkaampia kuin miehet. Nalkuttava vaimo ei ehkä ymmärrä käyttäytyvänsä väkivaltaisesti.
– Väkivallan raja on varmasti kuin veteen piirretty viiva. Monet sanovat, että se hetki oli musta, punainen tai valkoinen. Ei oikein edes tiedetä, mikä pyörre siinä kävi. Ratkaisevinta on hallinnan tunteen menettäminen, Maria Akatemian Ehkäisevän väkivaltatyön vastaava Hanna Kommeri kuvailee.
Henkistä väkivaltaa on muun muassa toisen mitätöinti, lannistaminen, alistaminen, hylkääminen ja tunnekylmä suhtautuminen.
Pitkissä parisuhteissa opitaan helposti toisen heikot kohdat ja käytetään niitä lyömäaseina. Lannistava puhe toistaa lauseita ”aina sä olet tuollainen” ja ”no, sä nyt et koskaan”.
Hylkääminen on henkistä vallankäyttöä. Haluat tunneyhteyttä, mutta minä en anna sitä sinulle. En siihen suostu ja jätän sinut yksin. Mökötän, lähden ja viivyn pitkään.
Viime vuonna Maria Akatemian avoimeen linjaan soittaneista naisista 36 prosenttia pelkäsi kohtelevansa tai oli kohdellut lasta väkivaltaisesti. Parisuhteessa voimakeinoja oli käyttänyt 38 prosenttia soittaneista. Luvut menevät myös lomittain, sillä osa on väkivaltainen sekä lasten että puolison kanssa.
Suomessa lapseen kohdistuneessa väkivallassa nainen on tekijänä kolmasosassa tapauksista. Sen sijaan parisuhdeväkivallassa lukemat naisten ja miesten kesken ovat toisinaan jopa tasan kansainvälisissä tutkimuksissa. Toisaalta seksuaalista väkivaltaa tekevät lähisuhteissa eniten miehet. Usein miesten naisiin kohdistama väkivalta on myös pitkäkestoisempaa ja monimuotoisempaa kuin toisin päin. 2000-luvulle tultaessa naisten väkivallasta on Suomessa ilmoitettu aiempaa useammin poliisille.
Väkivalta ja vahingoittava vuorovaikutus ilmenevät kodeissa eri tavoin. Ei ole normaalia, jos perheessä huudetaan tai sätitään toisia lähes päivittäin. Paiskotaan tavaroita ja ovia. Tai pieni lapsi puetaan jatkuvasti liian rajuin ottein ulkohaalareihin. Vuorovaikutus on siis negatiivista. Siinä tilanteessa moni onneksi ymmärtää, että tälle täytyy tehdä jotain.
Hyvä ja paha viha
Terve aggressio ja viha kuuluvat elämään. Niiden avulla asetetaan rajoja ja viedään asioita eteenpäin. Hyvä viha on vahvaa energiaa.
– Kaikki tunteet ovat sallittuja, ja kuka tahansa voi joskus menettää kontrollin. Jokaisella on kuitenkin vastuu näistä tilanteista. Kun viha ei ole hallinnassa, se on tuhovoima, Hanna Kommeri määrittelee.
Kouluttaja Paula Salomaan mukaan väkivallaton vuorovaikutus tarkoittaa sitä, ettei alista eikä alistu vaan asettuu passiiviseen vastarintaan eli pitää kiinni vaatimuksista provosoitumatta ja hyökkäämättä.
Itsetuntemuksesta useita kirjoja kirjoittanut Salomaa käyttää termiä tunne-elämän ikä. Aikuinen voikin siis olla tunnetaidoissaan vasta uhma- tai murrosikäisen tasolla.
Väkivaltaisia naisia väitöskirjassaan tutkineen Emmi Latun mukaan naiset saattoivat tekohetkellä kokea voiman ja hallinnan tunteita. Väkivaltaisuudella voitiin myös rakentaa ”kovan naisen” roolia.
Väkivalta aiheuttaa naisissa kuitenkin sisäistä pahoinvointia, häpeää ja syyllisyyttä. Miten voin toimia näin? Sisuksista kaivautuu yllättäen esiin aivan joku muu ihminen. Raivon tunteet tulevat itsellekin yllätyksenä, varsinkin jos on vaalinut kiltin naisen identiteettiä.
Hanna Kommeri tunnistaa hyvin kilttien, kympin tyttöjen tilanteen. Suoritetaan, hillitään tunteita ja suitsitaan suuta.
– Tunnekierre voi olla hyvinkin musta, ja nainen on yksinäinen arjessaan. Jossain vaiheessa se paletti sitten räjähtää. Nainen ei ole saanut tulla näkyväksi kaikkien tunteidensa kanssa. Tätä kohtaa paljon.
Nämä naiset ovat myös halukkaita muuttumaan. Maria Akatemian vertaistukiryhmissä luetaan usein Muumikirjasta Näkymättömän lapsen tarina. Vasta kun kertomuksen Ninni-tyttö vihastuu, hänen päänsä tulee näkyviin. Lopulta koko tyttö on esillä, iloinen ja voimissaan.
Haavoitettu pikkutyttö
Maria Akatemiassa on tehty pitkään työtä väkivallan kanssa kamppailevien naisten kanssa. Kokemus on osoittanut, että tällaisissa naisissa asuu useimmiten haavoitettu pikkutyttö.
Tunnekylmässä kodissa on ollut passiivis-aggressiivinen ilmapiiri. Aikuiset ovat ehkä voineet näyttää vaikeita tunteita, mutta lasten on pitänyt olla kiltisti. Iloa on saanut osoittaa mutta itkua ja raivoa ei. Kulissit on pidetty pystyssä.
Vaativat tunteet, kuten viha, suru, raivo ja kauhu, ovat kapseloituneet. Lasta on toruttu: et kelpaa minulle noin vihaisena, en halua katsoa sinua tuollaisessa tilassa. Tyttö on patistettu yksin huoneeseensa häpeämään. On rankaistu katkaisemalla yhteys.
Yhteydettömyyden kokemus on ihmiselle paha paikka.
– Jää autius. Aikuisena silmitön raivo syntyy siitä, kun toinen ei suostu keskustelemaan vaan kääntää selkänsä. On sietämätöntä, että jätetään taas yksin hyvin vaikean tunteen kanssa. Se on aikuisessa syvällä oleva haava, Kommeri analysoi.
Lapselle, joka ei saa olla näkyvä kaikkien tunteidensa kanssa, muodostuu identiteetti, jossa hän tuntee olevansa perustavalla tavalla huonosti käyttäytyvä ja paha. Tuomitseminen vahvistaa lapsen sisäistä puhetta. En tule ikinä pärjäämään. Epäonnistun, olen erilainen enkä kuulu joukkoon.
Huonon vuorovaikutuksen kierteeseen voi ajautua montakin kertaa elämän varrella eikä vain lapsuudessa. Maria Akatemian perustaja, psykoterapeutti Britt-Marie Perheentupa on puhunut emotionaalisesta rokotteesta.
Kun lapsi saa riittävästi turvallista vuorovaikutusta ja yhteyden kokemusta, hänet on ikään kuin rokotettu tulevien haasteiden varalle. Vaikka tulisi kolhituksi, se ei kaada maailmaa. Ihminen tietää pärjäävänsä ja tuntee silti olevansa rakastettu.
Jos nainen on jäänyt paljosta vaille, kolhut haavoittavat lisää. Ne osuvat ikään kuin samaan kipeään kohtaan, ja uhritarina saa lisää sivuja. Taas minulle käy näin. Kaikki menee pilalle, tämä on niin tuttua.
– Ajaudutaan esimerkiksi sellaisiin parisuhteisiin, jotka ovat aina haavoittavia. Puuttuu itsensä puolella oleminen. Itsearvostus on heikkoa, Hanna Kommeri kuvailee.
Silloin täytyy tehdä paljon työtä, jotta väkivallan kierre katkeaa. Lohdullista on, että se mikä vuorovaikutuksessa on rikkoutunut voi vuorovaikutuksessa korjaantua.
– Hyvää katsetta voi välittää myöhemminkin. Se on voimakas työväline terapiassa ja keskusteluryhmissä.
Häpeän taakka kevenee, kun psykologi tai vertaisryhmän vetäjä kuuntelee ja ottaa tuntemukset tosissaan. Maria Akatemiassa käytetään psykodynaamista lähestymistapaa.
Huumoria ja vähättelyä
Naisten käyttämä väkivalta on yhä tabu, jota yritetään peitellä. Kirjailija Anja Snellman on esimerkiksi saanut lukijoiltaan negatiivista palautetta, kun hän on käsitellyt aihetta suorasukaisesti romaanissaan ja runokirjassaan.
Snellmanin mukaan Suomen sodista on jäänyt mielikuva naisesta kannattelevana äitihahmona, jolle aggressiiviset tunteet eivät sovi.
Väkivallan käytön tunnustaminen on naiselle iso askel, terapeuttinakin toimiva Snellman on sanonut.
Hankalaa aihetta kevennetään usein huumorilla. Puhutaan kissatappeluista.
Elokuvissa taas miestä avokämmenellä läpsäisevä, tulistunut nainen on lähinnä hupaisa. Mies ei ole iskusta moksiskaan vaan hymyilee rakastettavasti. Jos roolit olisivat toisin päin, mieleen tulisi helposti lähisuhdeväkivalta.
Naisten aggressiivisuutta selitetään myös helposti väsymyksellä. Äiti oli vain niin väsynyt. Väsyneitä äidit toki ovat, ja he saattavat jäädä arjessa hyvin yksin. Mutta vastuuta ei voi väistää. Nyrkkejä heiluttavaa, huutavaa perheenisää tai miestä ei pidetä väsyneenä.
Hanna Kommerin mukaan tarvitaan vielä paljon tiedostamistyötä.
– Onhan meillä suomalaisessa kulttuurissa Justiina-hahmot. Väkivaltaa perustellaan temperamentilla tai luonteenpiirteillä. Ollaan ylpeitäkin siitä.Tai kerrotaan, että kaikki suvun naiset ovat olleet tulisia. Siis voimakkaita persoonia. Temperamenttiin vetoaminen on yksi keino oikeuttaa väkivaltaa.
Kun asiaa pohditaan tarkemmin ja mietitään, että miltä se lapsena tuntui, kuva muuttuu. Se olikin pelottavaa, mutta siihen kasvoi ja tottui. Sukupolvien ketju on kuitenkin mahdollista katkaista.
– Olemme erilaisia, mutta kaikilla on vastuu siitä, miten temperamenttinsa kanssa toimii. Että kohtaamme toisemme arvostavasti ja kunnioittaen, Hanna Kommeri sanoo.
"Opin suuttumaan turvallisesti"
Laura hoiti kotona kahta poikaansa yhteensä viisi vuotta. Jossain vaiheessa raivon tunteet alkoivat käydä sietämättömiksi. Laura pelkäsi tekevänsä oikeasti jotain pahaa, jotain peruuttamatonta. Hän oli jo nipistänyt lapsia ja ottanut kiinni turhan kovakouraisesti. Hän oli huutanut ja potkinut seiniä.
Kotiäiti oli yrittänyt suitsia suuttumustaan. Hän oli upottanut kädet hetkeksi kylmään veteen. Hän oli käynyt makaamaan lattialle.
– Yritin myös laulaa. Kun laulaa, ei voi olla samaan aikaan vihainen, Laura muistelee.
Tämä ei kuitenkaan riittänyt. Ongelmat olivat syvemmällä. Lapsuudenperheessä Lauran isä kärsi mielenterveysongelmista. Hän oli provosoiva ja yllättävä. Teini-ikäisenä Laura joutui väkivallan kohteeksi. Koskemattomuuden rajoja oli rikottu monin tavoin ennen oman perheen perustamista.
Avioliitto lasten isän kanssa ei toiminut. Mies raivostui ja huusi lapsille. Hän istui olohuoneessa kuulosuojaimet päässä, jotta ei kuulisi lasten mekastusta.
– Elin kodissani kuin kananmunankuorien päällä. Koskaan ei tiennyt, mistä mies hermostuisi. Väännyin melkein rusetille, että sain arjen sujumaan.
Laura tunnistaa nyt myös omat varjonsa. Pelko ja epävarmuus johtivat jo nuorena käytökseen, jossa oli henkisen väkivallan piirteitä. Oma hauraus piti peittää. Laura korosti itseään ja mitätöi samalla muita. Heikkoutta ei sopinut näyttää eikä apua pyytää. Kaikessa oli oltava vähän parempi kuin muut.
– Kipeää ja surullista. Lasten kanssa taas pettymyksen ja häpeän tunteet olivat valtavia. Miten saatoin rakastaa ja vihata heitä samaan aikaan sydämeni pohjasta?
Laura soitti Maria Akatemian avoimeen linjaan. Kysymyksiin tuli vastauksia. Lapsuuden ja nuoruuden läpikäynti antoi ymmärrystä. Äiti oli padonnut tunteitaan ja pinnistellyt liian pitkään. Hän opetteli päästämään höyryjä ulos jo ennen kuin pato murtuu.
Vertaistukiryhmässä saattoi puhua kaikesta avoimesti.
– Oli hyvä myöntää, että minussa on tämä väkivaltainen puoli. Helpostihan sitä kieltää tai puolustautuu, että vika on muissa, lapsissa tai miehessä. Tai sitten sitä salaa tai vähättelee itselleenkin. Raivoava nainen on kuitenkin oikeasti pelottava. Varsinkin lasten silmissä.
Tunteiden työstäminen jatkuu. Pojat ovat nyt 5- ja 7-vuotiaita. Äiti menee välillä 10–15 minuutiksi rauhoittumaan toiseen huoneeseen. Laura on uudessa parisuhteessa, jossa hän opettelee ”nojautumaan” ja ”tukeutumaan”.
– Olen pienentynyt hyvällä tavalla, vaikka vastustin sitä kovasti. Pelko ei enää ruoki vihaa raivoksi asti. Osaan suuttua turvallisesti. Pyrin suhtautumaan mokiini rennosti.
– Kaikilla on joku heikko kohta. Mulla se on tämä.
Haastateltavan nimi on muutettu.
Uusi suunta
Maria Akatemian Naisenväkivalta.fi-hankkeen chat-palvelu avautui viime marraskuussa. Chat-keskustelun jälkeen voi mennä yksilötapaamisiin ja vertaistukiryhmiin ehkäisevän väkivaltatyön asiantuntijoiden ohjauksessa. Ryhmät kokoontuvat 15 kertaa.
Suunnittelijat Freia Luminka ja Maija Isosaari pitävät tärkeinä juuri naisille suunnattuja ryhmiä.
– Naisille on täällä oma paikka. Se on koettu tärkeäksi. Ryhmissä käsitellään sitä, mitä naisena oleminen on ja mitä äitiys tuo siihen. Pohdimme sukupolvien ketjua. Kaikki me olemme kuitenkin naisesta syntyneet, Luminka sanoo.
Maija Isosaaren mukaan ryhmissä opitaan tunnistamaan ja sanoittamaan tunteita sekä tarpeita.
– Osallistujat sitoutuvat väkivallattomaan elämään. Retkahduksia voi tulla matkan varrella, mutta suunta on selvä, Freia Luminka lisää.
m Naisenväkivalta.fi chat-päivystys naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa ma 15–18, ke 18–21 ja to 12–15. Avoin Linja -puhelinpäivystys 09 7562 2260 ti ja to klo 16–18, pe klo 12–14.
m Nettisivuilla on myös vinkkejä stressinhallintaan, kehotietoisuuteen ja tunnetyöskentelyyn.
Juttu on julkaistu Voi Hyvin -lehdessä 1/2018
