positiivisuus_VH200706_01

Positiivisuus on valinta

Kaikki muuttuu muuksi! Tässä sarjassa ihmiset kertovat, miten he ovat muuttuneet ja mikä on saanut heidät muutoksen tielle.

Tom Lundberg

Ikä: 56
Ammatti: Työelämän valmentaja
Muutoksen työkalut: Kokemukset, ystävien tuki, opinnot, elämäntaitokirjallisuus

Heittäydyit varmasta työpaikasta yksityisyrittäjäksi. Miksi?

– Työskentelin Valittujen Palojen päätoimittajana ja viihdyin työssäni loistavasti. Päällisin puolin kaikki oli kunnossa: minulla oli mahtava tiimi, sain olla mukana kansainvälisessä organisaatiossa, matkustella ja tavata kiinnostavia ihmisiä konferensseissa ja koulutuksissa eri puolilla maailmaa.

– Sairastuin vuonna 1999 Puolassa akuuttiin bakteeritulehdukseen, joka levisi munuaisiin. Olin puolitoista viikkoa letkuissa sairaalassa. Sairastuminen oli valepukuinen siunaus – siunaus tulee usein likaisissa haalareissa. Olin ollut samassa työpaikassa 17 vuotta. Tunsin, ettei minulla ollut enää paljoakaan annettavaa. Olin kuitenkin lykännyt päätöksen tekemistä. Kuoleman lähellä käyminen pysäytti minut. Aloin miettiä, että jos kuolisin, olisinko tehnyt, mitä todella haluan. Olin aina halunnut kirjailijaksi, luennoitsijaksi ja yrittäjäksi. Perustin ensimmäisen yritykseni jo vuonna 1973. Työsopimukseni kuitenkin esti omien kirjojen julkaisemisen työn ohella.

Miten elämänmuutoksesi eteni?

– Kyseessä ei ollut hetken päätös. Muutos toteutui vasta kahden vuoden kuluttua sairastumisestani, vaikka prosessi oli käynnistynyt mielessäni jo sairaalassa. Joku viisas on sanonut, että ihminen on valmis muutokseen, kun ajatus muutoksesta sattuu vähemmän kuin kurja tilanne. Aloin voida niin huonosti, että olin valmis muutokseen.

– Työhöni oli kuulunut leadership-koulutusta, ja olin opiskellut johtamistaitoa Suomessa ja ulkomailla 1970-luvulta lähtien. Kävin myös Jari Sarasvuon esimieskoulutuksen ja esiintymistaidon kurssin. Opinnot lisäsivät itsetuntemustani. Olen myös aina ollut kiinnostunut elämäntaitoa käsittelevästä kirjallisuudesta. Olen himolukija, tuskin uskallan mennä kirjakauppaan, kun mukaan tarttuu niin paljon kiinnostavia kirjoja.

Mitä vastuu merkitsee sinulle?

– Minuun ovat vaikuttaneet paljon muun muassa Viktor Franklin teokset. Hän oli itävaltalainen neurologi ja psykiatri, joka selvisi hengissä keskitysleiriltä. Minulle on ollut tärkeää vastuun käsitteen sisäistäminen; ihminen on vastuussa kaikista valinnoistaan. Uskon hierarkiseen kaavaan: vastuu merkitsee valtaa, joka johtaa vapauteen, vapaus mahdollistaa valinnat ja valinnat vievät voittoon.

– Olemme esimerkiksi henkilökohtaisessa vastuussa terveydestämme. Kukaan muu ei voi kantaa vastuuta puolestamme. Toteutin juuri Positiivarien kanssa 101 päivän kunnonkohotus- ja painonpudotuskampanjan. Minulla oli kunto-ohjaaja ja ravitsemusasiantuntija, henkisenä valmentajanani toimi Positiivarien Juhani Töytäri. Kyse ei ollut vain painonpudotuksesta, vaan elämäntaparemontista. Kun aikanaan sairastuin, jouduin kohtaamaan oman heikkouteni. Omasta terveydestä huolehtiminen on paras eläkevakuutus.

Miltä elämänmuutoksesi tuntui?

– Kun sain päätöksen tehtyä, oloni helpottui valtavasti. Päätöksen tekemiseen meni vuosi, toteuttamiseen toinen vuosi. Halusin olla lojaali työnantajaani kohtaan ja autoin etsimään itselleni seuraajan sekä perehdytin hänet töihin. Kun lähtöpäivä lähestyi syksyllä 2001, alkoi mietityttää, mitä oli tullut tehtyä. Hassua kyllä, kun aikuinen mies lähtee unelmatyöpaikasta, muut kuvittelevat hänen saaneen potkut. Isänikin kuvitteli samoin.

– Lähtöä seuraava talvi oli raskasta aikaa. Olin keskellä valtavia muutoksia, joiden lisäksi yritykseni sitoutui pitkään vuokrasopimukseen, ja kävi ilmi, että rakennuksessa oli terveydelle haitallisia vaurioita. Tein vääriä rekrytointipäätöksiä ja jouduin lopulta supistamaan yritystäni. Avioliittoni rakoili, ja seuraavana syksynä erosimme.

– Alku oli siis vaikeaa, mutta talvella 2003 kaikki näytti jo paremmalta, vaikka töitä olikin 12–16 tuntia päivässä. Minua pyydettiin kolmeen hyvään johtajanpestiin, mutten halunnut luopua yrittäjäelämästä. Tietenkin muutoksessa oli haittapuolensakin: oli vaikea luopua hyvästä työyhteisöstä. Minulla oli entisen työni kautta myös ystäviä ympäri maailmaa. Turvallisuus vaihtui turvattomuuteen, sillä yrittäjän toimeentulo on epävarmaa. Kävi myös ilmi, että joillekin kavereilleni tärkeintä oli ollut statukseni. He käänsivät minulle selkänsä, koska luulivat minun saaneen potkut.

Mistä saat voimaa?

– Terveydestä ja hyvästä kunnosta. Positiivisuus on ollut minulle punainen lanka. Pidän sitä itsestäänselvyytenä, mutta kun katson ympärilleni, huomaan, ettei se olekaan sitä kaikille. Minulle on selvää, että voin itse tehdä jotain asioiden eteen. Myönteisyys ei ole tunteen vaan järjen asia. Kuka tahansa osaa olla positiivinen silloin, kun menee hyvin, mutta entäs kun meneekin huonommin? Jos positiivisuuden ankkuroi tunteeseen, ei osaa olla positiivinen silloin, kun sitä eniten tarvitaan.

– Positiivisuuteen kuuluu se, että osaa määritellä tavoitteensa ja sitoutua niihin. Tarvitaan itsekuria ja kykyä lykätä tarpeitaan. Positiivisuuden pohjalla on kuusi energiatasoa, joista on huolehdittava hyvin. Fyysiseen energiatasoon kuuluvat ruumiillisen ja aerobisen kunnon ohella ravinto, nesteytys ja lepo. Kognitiiviseen kuuluvat aivotoiminta, muisti, keskittymiskyky sekä kyky lukea tilanteita.

– Sosiaalinen energia merkitsee palvelemista ja kommunikaatiokykyä. Emotionaaliseen energiaan lukeutuu muun muassa kyky empatiaan. Henkinen energia merkitsee sitä, että ihminen on tietoinen periaatteistaan, arvoistaan ja omasta oikeutuksestaan.

– Kuudes taso on hengellisen energian taso, joka tarkoittaa eri asiaa kuin uskonnollisuus. Kaikki energiatasot sisältyvät hengelliseen tasoon. Se tarkoittaa ymmärrystä siitä, että aistihavaintojen ulkopuolella on jotakin sellaista, jota emme pysty todentamaan, uskoa jonkin korkeamman olemassaoloon.

Miten muutos muutti sinua?

– Nykyään voin paremmin. Harrastan paljon liikuntaa, aloitin juuri melomisen. Olen sinut itseni kanssa. Toivun nopeasti kielteisistä tunteista, kuten surusta ja harmistuksesta. Positiivisuus ei tietenkään tarkoita sitä, että hyväksyisi elämän vääryydet, vaan että tehdään jotakin vääryyksien korjaamiseksi.

– Nyt en voisi kuvitella palaavani vakituiseen työpaikkaan, paitsi mahdollisesti johonkin määräaikaiseen projektiin. Itseni toteuttamisesta on tullut minulle entistä tärkeämpää. Arvostan mahdollisuutta kehittyä ja oppia uutta. Elin pitkään sitku-elämää, suunnittelin, että vasta eläkkeellä alan jakaa kokemuksiani ja tietojani muille. Sairastuminen onneksi muutti kaiken, sitkusta tuli nytku.

– Nyt minulla on tavoitteita 30 vuodeksi. Minulla on oma kirjojen julkaisuohjelma muutamaksi vuodeksi, ja toivon, että vielä 15 vuoden kuluttua vedän koulutustilaisuuksia, sillä se on sitä, mitä olen aina halunnut tehdä ja mistä eniten nautin. Varsinkin pitkäkestoisilla kursseilla näen ihmisten oppivan ja minusta tuntuu, että palvelen ja olen oikeasti hyödyksi asiakkailleni. Teen paljon yhteistyötä Positiivarien kanssa, olen esimerkiksi PositiivariPlussan päätoimittaja, vaikka se onkin enemmän harrastus. Mihinkäs tiikeri juovistaan pääsisi?

Tom Lundbergin kirjavinkit:

  • Covey, Stephen R.: Tie menestykseen – 7 toimintatapaa henkilökohtaiseen kasvuun ja muutokseen. Gummerus 2006 (4. p.).
  • Goleman, Daniel: Tunneäly – Lahjakkuuden koko kuva. Otava 2003 (9. p.).
  • Töytäri, Juhani: Saavutusten seikkailu. Positiivarit 2003.

www.advisor.fi

Artikkeli on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 6/2007.

Teksti Laura Honkasalo Kuva Juha Juntto

  • Julkaistu 10.06.2010

Artikkelin avainsanat

kasvutarina, Positiivarit, Tom Lundberg
  23   14

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

Vh4 12 hanna

Koreografi Hanna Brotherus on vienyt opiskelijoitaan Kallion lukiosta ja Oopperan balettikoulusta Stockmannin tavarataloon...

Vh2 paahaastis

Ann-Mari Patshijew toimii puheenjohtajana Pro luonnonkosmetiikka -yhdistyksessä, joka pyrkii lisäämään...

Vh2 12 Joseph

Vaikea uskoa, että leveästi hymyilevä ja huippusuosittu Joseph McClendon III on ollut joskus koditon ja asunut...

Vh1 12 olavi

Olavi Sydänmaanlakka on HelsinkiMission Nuorten Kriisipisteen johtaja. Hän on perustanut myös vä...

vh0607_hytonen

  Kun ensimmäisen kerran kuulin Elina Hytösen mainittavan perinteisen kiinalaisen lääketieteen yhteydessä, nimi tuntui...

vh0607_toivo

Psykosomatiikka kertoo siitä, miten mieli ja ruumis vaikuttavat toisiinsa. Lähes puolella terveyskeskusten asiakkaista...

vh0607_selkakivut

 Avun löydyttyä poliisina toiminut Jouni Kerminen hankki uuden ammatin: hierojana hän auttaa nyt muita. Poliisin ja...

vh0605_hunajaistahierontaa

  Luulisi hunajahieronnan olevan suloista, koska hunaja on houkuttelevan makoisa aine. Jos on kokeillut hunajaa saunassa,...

Kaikki jutut

Vh4 12 hanna

Koreografi Hanna Brotherus on vienyt opiskelijoitaan Kallion lukiosta ja Oopperan balettikoulusta Stockmannin tavarataloon...

Vh4 12 kerro

Pakkauksessa on pehmittävä ja verenkiertoa elvyttävä Velvety Cleasing Milk -puhditusemulsio normaalille ja...

Vh3 12 terveys

Korkean kolesterolin uskottiin pitkään olevan pääsyyllinen sydän- ja verisuonitautien puhkeamiseen, ja...

Vh3 12 pessi

Anne Birgitta Pessi on tutkinut hyviä asioita kuten onnellisuutta, solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä. Hänen...

Kauppa

FRANTSILAN KEHÄKUKKA Frantsilan luomuyrttitilan yrtti- ja lahjatavaroita pusseissa, purkeissa ja pulloissa –...

Vh3 12 pessi

Anne Birgitta Pessi on tutkinut hyviä asioita kuten onnellisuutta, solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä. Hänen...

Vh4 Aalto

Hauska hulina tulvii vastaan kerrostaloasunnon eteisessä Helsingissä. Marja-Sisko Aalto pahoittelee vallatonta vilskettä. Pieni...

3lehti

Voi hyvin on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiantuntija. Lehti kannustaa pitämään mielen energisenä, kehon...

Kysely

Oletko kesä- vai talvi-ihminen?:

Näistä keskustellaan

Kauppa

Netissä ja eri puolilla Suomea on monia ihania eko- ja luomupuoteja.

Vh3 12 pessi

Tutkija Anne Birgitta Pessi uhmaa vallitsevaa ihmiskuvaa. Pessi väittää, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja antelias.

3EgoHelja

Kuka: Heljä Liukko-SundströmIkä: 71Työ: keramiikkataiteilija, työs-kentelee Arabian taideosastolla ja...

Kahvila_2

Kasvis-, luomu- ja lähiruoka on näiden ravintoloiden ja kahviloiden sydämenasia.

3lehti

Voi hyvin on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiantuntija. Lehti kannustaa pitämään mielen energisenä, kehon...

Vh4 Aalto

Marja-Sisko Aalto iloitsee saadessaan vihdoin olla oma itsensä. Muutos miehestä naiseksi on vaatinut hirmuisen määrän rohkeutta papilta.

Kauppa

Netissä ja eri puolilla Suomea on monia ihania eko- ja luomupuoteja.

Oletko nähnyt kummituksia tai muita henkiolentoja? Lukijat kertovat parhaat kummitustarinansa. Kerro sinäkin omasi.