Lena Salmi, 64, skeittaa, tekee graffiteja ja kirjoittaa väitöskirjaa:
"Kesällä seitsemän vuotta sitten katselin kadulla skeittaavia nuoria ja ajattelin, että tuon täytyy olla hauskaa. Suunnittelin lähteväni kotoani Helsingin Katajanokalta Uimastadionille ja keksin, että voisin potkia matkan myös skeittilaudalla. Pyysin neuvoja sopivan laudan ostosta internetin longboard-foorumilla ja kysyin, lähtisikö joku opastamaan minua. Puolen tunnin kuluttua sain myönteisen vastauksen, ja jo samalla viikolla treenasimme yhdessä erään nuoren kundin kanssa.
Kun menin ensimmäistä kertaa yksin Jäähallin viereiseen skeittiparkkiin, se oli täynnä teini-ikäisiä. Pelkäsin heidän ajattelevan, että mitä tuo hilse tekee täällä, mutta kukaan ei dissannutkaan. Päinvastoin: aina joku vetää lahkeesta ja haluaa näyttää, miten erilaisia liikkeitä tehdään.
Pidän lautailun ja skeittaamisen yhteisöllisyydestä ja rentoudesta. Kun joku onnistuu jossakin tempussa, kaikki iloitsevat. Omat ollieni ovat vielä aika hikisiä ja nousevat vain 10 senttiä maasta. Mutta kun kruisailen lonkkarillani Töölönlahdella, tunnen itseni täysin vapaaksi.
Oli ikä mikä hyvänsä, pitää tehdä sitä, mistä nauttii. Jos minua innostaisivat ristipistot, tekisin niitä, mutta olen kiinnostunut katukulttuurista.
Kerran opetin skeittaamisen alkeita neljäkymppiselle naisporukalle. Kun ehdotin, että menisimme rullailemaan Kaivarin rantaan, naiset huudahtivat, että ´ei me kehdata, ei me voida´. Sanoin, että lähtekää nyt, te yllätytte vielä positiivisesti. Ja kyllä he yllättyivätkin! Ohikulkijat heittivät meille yläfemmoja ja kannustivat.
Kolme vuotta sitten tein ensimmäisen graffitini Suvilahden graffitiseinälle. Graffitikundit pysähtyvät heti juttelemaan, ja nyt minulla on kavereita myös maalareiden joukosta. Lisäksi harrastan ui- mahyppyjä ja sirkusta. Kirjoitan myös väitöskirjaa Helsingin yliopistolle saamelaisesta urheilusta.”
Juttu on julkaistu Voi Hyvin -lehdessä 6/2017
