1. Lähesty toista varoen
Kuuntele ja keskity niin oivallat, mikä on toiselle tärkeää. Ihmisen kohtaaminen vaatii aina nöyryyttä. Liian lähelle ei saa mennä ennen kuin toinen antaa luvan.
Kun kohtaan avuntarvitsijan, yritän keskittyä kuuntelemaan, mitä hänen kehonsa minulle kertoo. Jos pystyn auttamaan, olen kiitollinen. Jos en, hyväksyn sen ja ohjaan hänet toisaalle.
Koskettaminen on tärkeää. Kosketuksen voima on mieletön, sormilla näkee parhaiten. Ihmisellä on henki, keho ja yhteisö. Hänen kipunsa ei ole koskaan vain fyysistä.
Kun oppii kohtaamaan omat ja toisten tunteet, oppii aina jotakin itsestään. Kannattaa suhtautua itseensä myönteisesti. Silloin osaa tarkastella muita suhteessa itseensä.
2. Valitse asenteesi
Voit valita joka päivä, koko ajan. Pieniä arkipäivän asioita ja suuria, koko elämää koskevia.
Viktor E. Frankl puhuu valinnanvapaudesta kirjassaan Ihmisyyden rajamailla. Aina et voi vaikuttaa siihen, kuinka onnistut, mutta voit päättää, miten suhtaudut.
Voit myös valita, miten kohtelet läheisiäsi. Rakkaus ei koskaan sido vaan antaa tilaa ja vapautta. Se pitää sisällään kaiken kauniin ja inhimillisen.
Rakkaus alkaa lempeydestä itseä kohtaan. Siihen sisältyvät anteeksianto ja armo.
3. Löydä laumasi
Ruoki yhteisöllisyyttä, älä yksinäisyyttä. Ihminen on aina olemassa toisten ihmisten rinnalla. Tarvitset muita, he ovat peilejäsi. Jaa omastasi ja mieti, mitä voit antaa.
Muiden kanssa oleminen ei väsytä minua. Rakastan ihmisten kuuntelemista. Haluan kuulua laumaan. On mukavampi tehdä ruokaa, kun muutkin syövät.
Olen etuoikeutettu. Elän kuplassa. Minulla on aviomies, poika ja tytär, lapsenlapsia, äiti sekä koira. Kun elämä on turvallista, on helpompi auttaa.
Juttelin juuri kurdinaisen kanssa, jonka sotakokemuksista löysin yhtymäkohtia äitini elämään. Äiti oli evakko. Karjalaisuudessa ja kurdilaisuudessa on samaa perhekeskeisyyttä ja yhteisöllisyyttä. Jos on kaksi kalaa, toisen voi antaa pois.
Hyvä yhteisö on kuin ameebalauma vesilasissa. Kun toisella menee heikosti, toinen auttaa. Tietysti pitää auttaa vain voimavarojensa rajoissa.
4. Älä pelkää kuolemaa
Kun hyväksyt kuolemasi, tiedät, ettet saa mitään valmiiksi vaan kaikki jää kesken. Vapaudut, kun olet valmis lähtemään. Silloin matkasta tulee tärkeämpi kuin perille pääsystä.
Kun olin kolmikymppinen, pelkäsin kuolemaa. Minulle tuli voimakas tunne, ettei elämäni ole pitkä. Eniten pelkäsin, kuinka lasten käy. Kirjoitin lähipiirille ohjeet, kuinka kuolemani jälkeen tulee toimia.
Kuolema antaa elämälle arvon, tekee rajan mahdollisen ja mahdottoman välille.
Saattohoidossa ihmiset haluavat sanoa viimeiset sanansa läheisille. Itse olen kirjoittanut raikkailleni kirjeet – varmuuden vuoksi. ♥
Eija Olkkonen, 57, työskentelee Docrates Syöpäsairaalassa ja lääkärikeskus Aavassa.
Juttu on julkaistu Voi Hyvin -lehdessä 9/15.
