- Lukijoiden tarinat
- 04.06.2009
Parisuhteen yllätykset
Lukijat paljastavat, millaisia yllätyksiä he ovat kokeneet parisuhteessaan. Lue ja jaa omat kokemuksesi.
”Rehellisyys ja omana itsenä oleminen! Se jaksaa yllättää vielä kymmenen yhteisen vuoden jälkeen: ei tarvitse yrittää olla yhtään mitään muuta kuin oma itsensä kaikkine raadollisuuksineen.”
”Että kaksi ihmistä voivat olla niin erilaisia mutta silti viihtyä yhdessä. Minkä vuoksi arki tulee niin nopeasti ja unohdetaan, että suhdetta täytyy vaalia? Minkä vuoksi kinataan kotitöistä?”
”Ero yllätti, mutta siitä alkoi entistä parempi elämä. Nuorena luulin viettäväni puolisoni kanssa myös mukavia eläkevuosia. Vuosikymmenien avioliitossamme asiat olivat hyvin; emme riidelleet, mutta emme nauraneetkaan keskenämme. Sitten puoliso otti eron, mistä emme keskustelleet. Putoaminen tyhjän päälle menettäen myös vuosikymmenien yhteyden puolison sukulaisiin oli käsittämätön hylkääminen. Omaa kotia oli kuitenkin mukava rakentaa vain itselleen. Nykyisin nautin onnellisena kodistani ja jokaisesta päivästäni eläkkeellä. Ystäviä ja entisiä työkavereita on paljon, voin mennä ja tulla vapaasti. Olen saanut enemmän kuin osasin edes toivoa.”
”Arki yllätti minut suhteessa. Palattuamme ulkomailta Suomeen sopeutuminen tavalliseen tylsään arkeen otti yllättävän koville. Se lopulta kai kaatoi suhteen.”
”Olen yllättynyt siitä, kuinka mukavaa ja vaivatonta onkaan, kun kotona on kumppani, jonka kanssa voi jakaa vaikeatkin asiat. Pelkäsin etukäteen oman rauhan menettämistä, mutta nyt huomaan kaipaavani puolisoani hänen töissä ollessaan.”
”Minua on yllättänyt salailu menneestä elämästä. Kaikkea uutta paljastuu kumppanista kuukausittain toisilta kuultuna. Ei voi puhua positiivisesta asenteesta...”
”Ehkäpä ne suurimmat yllätykset parisuhteessa tulevat omasta itsestä. Että löytää itsestään puolia, joita ei haluaisi, tai sitten sellaisia puolia, joista pitää erityisesti.”
”Minut on yllättänyt nykyisessä parisuhteessa, että mieskin osallistuu kotitöihin. Aikaisemmassa suhteessa näin ei ollut, joten nyt sitä osaa todella arvostaa.”
”Mies yllätti muuttumalla lyhyessä ajassa kamalasta sotkupetteristä ihan siivoksi asuinkumppaniksi. Se helpotti molempien arkea: nyt kotona on siistimpää eikä kotitöistä tarvitse tapella.”
”Ensin oli lapsen muutto kotoa. Aloimme kuin uudelleen seurustelun ja yhteistä aikaa oli ja on ihan ollut elää. Toinen samanlainen tunne tuli vuorotteluvapaan aikana. Miten ihanaa tehdä asioita kiireettä ja yhdessä.”
”Miehen herkkyys yllätti. Toi luottamusta suhteeseen.”
”En olisi uskaltanut 33 vuotta sitten edes kuvitella aloittaessamme seurustelun, että vielä yli 30 vuoden yhdessäolon jälkeen välillämme on niin paljon lämpöä ja rakkautta ja nautimme yhdessäolosta!”
- Julkaistu 04.06.2009
Artikkelin avainsanat
Ei avainsanoja
Kirjoita uusi kommentti
Kommentit
Olen leskeyteni jälkeen avioitunut uudestaan, nimenomaan avioitunut, koska lyhyenkin tutustumisen jälkeen se tuntui oikealta tavalta:lupautua toiselle niin hyvässä kuin pahassa ja elämän loppuun saakka. Rakkautta osoitetaan sanoin ja teoin, oudolta tuntuisi jos jäisi mainitsematta, että rakastaa toista ja pussailu kuuluu aamuun, päivään ja iltaan. Ja mieltä painavista asioista voi puhua avoimesti. Kaikki perustuu luottamukseen ja myös siihen että toisella on aikaa kuunnella.
| # 19.2.2010 14:02 | 19 | 18 |
|
Olen leskeyteni jälkeen avioitunut uudestaan, nimenomaan avioitunut, koska lyhyenkin tutustumisen jälkeen se tuntui oikealta tavalta:lupautua toiselle niin hyvässä kuin pahassa ja elämän loppuun saakka. Rakkautta osoitetaan sanoin ja teoin, oudolta tuntuisi jos jäisi mainitsematta, että rakastaa toista ja pussailu kuuluu aamuun, päivään ja iltaan. Ja mieltä painavista asioista voi puhua avoimesti. Kaikki perustuu luottamukseen ja myös siihen että toisella on aikaa kuunnella.
| # 19.2.2010 14:04 | 19 | 19 |
|
Lisää aiheesta
Kumpi on parempi, seurustella netissä tai tavata kasvotusten? En olisi uskonut sosiaalisen median voimaan. Löysin...
Lukijat kertovat, mitä naisellisuus heille merkitsee. Lue ja kerro omat näkemyksesi. ”Oman Leatherman-työ...
Ystävyys merkitsee lukijoille luottamusta ja yhteenkuuluvuutta. Ystävän olkapäähän voi nojata,...
Lukijat paljastavat, millaisia yllätyksiä he ovat kokeneet parisuhteessaan. Lue ja jaa omat kokemuksesi.
Lukijamme kertovat, millaisia tähtihetkiä he ovat kokeneet omassa työssään. Lue ja kerro omista...
Kaikki jutut
Vaikea uskoa, että leveästi hymyilevä ja huippusuosittu Joseph McClendon III on ollut joskus koditon ja asunut...
Kehittele kilpailuun oma suosikkireseptisi. Käytä yhtenä raakaaineena Valion Luomu maito- tai mehutuotteita....
Vaikea uskoa, että leveästi hymyilevä ja huippusuosittu Joseph McClendon III on ollut joskus koditon ja asunut...
Voi hyvin -lehdessä on vuosien varrella julkaistu kymmeniä voimakuvia ja -lauseita. Ne ovat olleet lukijoille tä...
Kysely
Tule tekemään lehteä!
Keräämme lukijoiden ajatuksia tulevien Voi hyvin -lehtien aihepiireistä. Kirjoita ja olet mukana lehden teossa.
Ekoego-henkilöt
Julkisuuden henkilöt esittelevät ekoesineensä ja paljastavat, miten haaveilevat elävänsä ympäristöystävällisemmin.
Näistä keskustellaan

Valitse lehden kiinnostavin ja vähiten kiinnostavin juttu. Samalla autat meitä kehittämään Voi hyvin -lehdestä entistä paremman.

Voi hyvin on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiantuntija. Lehti kannustaa pitämään mielen energisenä, kehon...

Marja-Sisko Aalto iloitsee saadessaan vihdoin olla oma itsensä. Muutos miehestä naiseksi on vaatinut hirmuisen määrän rohkeutta papilta.
Oletko nähnyt kummituksia tai muita henkiolentoja? Lukijat kertovat parhaat kummitustarinansa. Kerro sinäkin omasi.









