Onnellisten lehmien keskellä

Jussilan luomutilalla Janakkalassa kunnioitetaan maata ja eläimiä. Pihassa vilisee lampaita, vuohia, koiria ja lapsia.

Jussilan luomutila on rauhan saareke. Täällä ei ole tehotuotantoa, häkkikanoja eikä lypsykoneita. Tyytyväisenoloiset kyytöt ja lapinlehmät lököttelevät laitumella. Jussilan tilalla vasikat saavat kasvaa emojensa rinnalla. Eläimet ovat talvellakin ulkopihatossa ja kesällä suurella vihreällä laitumella.

Hevosilla ei ole kenkiä eikä kuolaimia, lampaat, vuohet ja kanat vaeltelevat pihapiirissä sulassa sovussa. Samanlainen tunnelma on varmasti ollut suomalaisilla maatiloilla ennen vanhaan.

Perheen taapero ahkeroi isän rakentamassa hiekkalaatikossa, koirat Fly, Täplä ja Jeppe tassuttelevat tarkastamassa, että tiluksilla on kaikki hyvin. Kuistin korituolissa hyrisee kasa kissanpoikia. Myös lampaat ovat saaneet perheenlisäystä. Yksi niistä synnytti kerralla neloset.

Jussilan tilalla arvostetaan perinteitä muutenkin. Isäntä Terho Rajakankaalla on metsäpalveluyritys, jonka erikoisalaa ovat hevostyöt. Perheen lapset Saara, 19, Heini, 17, Hanna, 14, Alina, 13, Pietari, 3 ja Aleksanteri, 9 kk, ovat tottuneet luonnonläheiseen elämäntapaan. Isoimmat tytöt aikovat hakeutua maatalousalalle. Pietari telmii pihassa eläinten kanssa ja kulauttelee tuttipullosta vuohenmaitokaakaota.

Kavionhoitoa ja rakkautta

Jussilan Terho-isäntä ja emäntä, Jaana Rajakangas, ovat aina rakastaneet eläimiä ja kaivanneet maalle. Jaana kasvoi kerrostalossa.

– Minulla oli kissa, koira ja seeprapeippo, mutta haaveilin omasta hevosesta.

– Lypsämään opin kymmenvuotiaana 4H-kerhossa. Siihen aikaan joka talossa oli vielä lehmiä, naapurissakin. Emäntä antoi minun ja siskoni käydä lypsämässä. Myöhemmin hän on naureskellut, että alussa meissä oli aika paljon työtä, mutta alkoi meistä sitten vähitellen olla hyötyäkin. Hän oli ystävällinen, kun antoi lehmärakkaiden pikkutyttöjen käydä lypsämässä.

Lukion jälkeen eläinrakas nuori nainen päätyi naimisiin maatalon isännän kanssa. Appivanhemmat opettivat käytännön työt. Tila ei ollut luomutila, mutta luonnonmukaiset menetelmät ja biodynaaminen viljely alkoivat kiinnostaa.

Avioeron jälkeen Jaana hakeutui Snellman-korkeakouluun opiskelemaan biodynaamista viljelyä. Perheen tie vei Sammatin kautta nykyiselle tilalle, jonka yksinhuoltajaäiti hankki omin päin. Alussa naapurit avustivat, mutta kohtalo puuttui peliin kavionhoitokurssilla Ahvenanmaalla.

Hevosten onnela

Terhokaan ei ole maalta, mutta hevoset kiinnostivat jo lapsena. Hän sai auttaa setiä ja enoja hevostöissä, ja oma elämänura selkisi. Hän opiskeli kengittäjäksi vanhojen hevosmiesten opastuksella ja kengityskoulussa. Terho perusti entisen puolisonsa kanssa hevostyöyrityksen, joka tekee metsätöitä, peltotöitä ja ajelutuksia. Omalla tilalla hevosen kanssa on kylvetty ruista ja spelttiä.

Terho näki sattumalta ilmoituksen, että saksalainen eläinlääkäri oli tulossa Ahvenanmaalle opettamaan kuuluisaa Strasser-metodia. Hildtrud Strasserin mukaan hevosia ei tulisi kengittää. Hänen kursseillaan opetetaan huoltamaan kavioita muilla keinoin. Nykyään Terho on ainoa Suomessa työskentelevä laillinen Strasser Hoofcare Professional.

Samalle kurssille sattui myös Jaana, ja Terhon tie johti Jussilan luomutilan isännäksi. Myös osa eläimistä on päätynyt tilalle kohtalon oikusta. Yksi hevosista oltiin vähällä lopettaa, sillä se hurjistui ja kävi entisen omistajansa kimppuun. Toinen hevonen oli tallihevonen, joka tappoi toisen samassa tallissa asuneen hevosen.

– Ei ihme, että hevonen voi huonosti. Se oli kengitetty virheellisesti, takakaviot olivat pelkkää mössöä, Terho kertoo.

Nyt molemmat hevoset laiduntavat rauhassa.

Käsin lypsyä kerran päivässä

Tilan soma päärakennus on noussut loivaan rinteeseen 1920-luvulla. Myöhemmät sukupolvet ovat rakentaneet toisen kerroksen. Nykyiset omistajat ovat muurauttaneet komean leivinuunin perinnetietoisella muurarimestarilla. Tuvan seinissä on näkyvillä tuhtia hirttä, joka kertoo omaa tarinaansa. Pariskunnan ihanteena on vanhanaikainen omavaraistalous.

– Spelttiä ja ruista viljellään omaan käyttöön, samoin yrttejä ja juureksia. Lehmiä lypsetään vain kerran päivässä, maito riittää perheemme tarpeisiin. Vasikat juovat loput. Haluaisimme viljellä myös hernettä ja kvinoaa, mutta se ei ole Suomessa tukikelpoinen, vaikka Ranskassa on, Terho selittää.

Nykyaikaisella maatilalla elanto koostuu monista pienistä puroista: hevostöistä, ratsastusleireistä, maastoratsastuksista sekä villan, viljan ja eläinten myynnistä.

Hunajaisia unelmia

Maan ja eläinten kunnioittaminen näkyy kaikessa.

– Emme pidä hevosia tallissa, vaan pihatossa, Terho kertoo.

– Hevosia on pidetty tallissa hevosvarkaiden takia. Silloin hevosia piti alkaa myös kengittää, sillä tallissa seisominen kuluttaa kaviot. Kun hevoset saavat olla luonnossa, kenkiä ei tarvita. Tallissa hevonen elää keskimäärin kymmenvuotiaaksi, mutta laitumella ja pihatossa se voi elää jopa 40-vuotiaaksi.

Ravinnossakin pyritään luonnonmukaisuuteen. Myrkkyjä vältetään, samoin jalostettua suolaa ja sokeria.

– Hunajaa olisi hauska saada omasta takaa. Haluaisimme jossain vaiheessa alkaa pitää mehiläisiä. Unelmoimme myös hedelmäpuiden kasvattamisesta, Jaana haaveilee.

– Valitettavasti myrkyn kylväminen viljelysmaille hävittää pölyttäjiä, Terho sanoo. vapaana eläinten keskellä

– Emme osaisi kasvattaa lapsia kaupungissa. Maalla he voivat leikkiä vapaina pihassa eläinten keskellä. Kerran nauratti, kun meillä oli vieraita, ja tytöt kertoivat luonnollisena juttuna, mikä eläimistä oli kiimassa ja mikä oli juuri synnyttänyt. Syntymä ja kuolema tulevat tutuksi. Sivistysvaltiossa kuolemasta on tehty paha ja vieras, se on eristetty laitoksiin, Jaana pohtii.

Valkoiset lapinlehmät laiduntavat leppoisasti omissa oloissaan aurinkoisella laitumella.

– Kun olin lapsi, lehmillä oli sarvet. Sitten sarvet hävitettiin sukusiitoksella. Tekisi mieli jalostaa omista lehmistä sarvekkaita. Sukusiitos heikentää lehmien elinvoimaa ja kasaa tauteja. Lehmistä tulee tyhmiä, Terho sanoo.

Sarvet haluttiin pois, kun lehmiä alettiin pitää parressa, jolloin ne kolhivat toisiaan sarvillaan.

– Kun lehmät ovat vapaina laitumella ja pihatossa kuten meillä, sarvista ei olisi haittaa.

Hellää hoitoa

Jussilassa eläimiä lääkitään mieluiten homeopaattisin lääkkein. Jaana on opiskellut ihmisten homeopatiaa Suomen homeopaattisessa instituutissa ja haluaisi erikoistua eläinten homeopatiaan.

Maata Jaana ja Terho viljelevät biodynaamisesti. Maan hedelmällisyyttä vaalitaan luonnonmukaisin keinoin. Kemiallisia lannoitteita tai torjunta-aineita ei käytetä. Viljelijä havainnoi itse luonnon tapahtumia ja luottaa aisteihinsa. Biodynaamisessa viljelyssä painotetaan omavaraisuutta.

– Yleensä pelloille syydetään satoja kiloja kemiallisia lannoitteita. Me liuotamme herneen kokoisen nokareen preparaattia veteen, joka ruiskutetaan pellolle, Jaana selittää.

Preparaatti eli biodynaaminen ruiskute valitaan maan tilan mukaan. Jussilassa käytetään homeopaattisia preparaatteja. Jos esimerkiksi tulossa on pakkanen, käytetään valeriaanaa. Kuivalle ja märälle maalle on omat preparaattinsa.

– Kasvimaalla preparaatteja on helppo käyttää, mutta meillä on niin paljon pinta-alaa, ettemme ole vielä voineet käyttää preparaatteja kaikkialla, Jaana kertoo.

Biodynaaminen viljely on maan hoitoa homeopaattisesti. Pariskunta haluaa vapauttaa maan myrkyistä.

Artikkeli on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 5/2008.

Teksti Laura Honkasalo Kuva Anna Huovinen

Jussilan luomutila, Jaana & Terho Rajakangas, Löyttymäentie 228, Jokimaa, (03) 687 6553 tai 050 569 6829, jussilan.luomutila@elisanet.fi, www.elisanet.fi/jussilan.luomutila