Olkaa korkokenkä ja kirkkokuoro

Ja kaksi valasta ja euroviisut! Syöksymme muodostelmiin käskyn mukaan ilman suunnittelua. Impulssi vieköön! Kun improvisaatiokurssilla pääsee irrottelun makuun, ei malta lopettaa.

Pelottaa. Kävelen harmaassa aamussa Kaapelitehtaalle, jossa Stella Polaris järjestää improvisaatiokurssin. Pahus, pitipä ilmoittautua. Järjetön idea. Jännitys lepattaa entistä vahvempana vatsanpohjassa. Joudun tietysti heti lavalle ja mokaan itseni totaalisesti kaikkien nähden.

Kurssin vetäjä, näyttelijä Tobias Zilliacus ottaa kaikki 16 improvisoijaa lämpimästi vastaan. Ryhmässä on tasaisesti naisia ja miehiä, nuoria ja keski-ikäisiä kaikenlaisista ammateista.

Tykkään oitis Tobiaksesta. Hän on lupsakka ja sympaattinen. Jännitys sulaa hil-jakseen.

– Pelkäämme valtavasti, että mokaamme ja menetämme kasvot. Siksi luova ja toimiva vuorovaikutus on vaikeaa. Pelko voi olla niin suuri, että välttää vuorovaikutusta kokonaan, Tobias juttelee, kun siemailemme kahvia ja kerromme taustoistamme.

Moni haluaa päästä eroon turhasta jännittämisestä. Joku kaipaa syvempää itsetuntemusta. Toiset haluavat testata rajojaan ja karistaa estot kannoiltaan.

Tobias sanoo, ettei meidän tarvitse yrittää mitään eikä pyrkiä suorituksiin. Improvisaatiossa opitaan sitä mukaa, kun tehdään. Kontrolli ja analysointi joutavat nyt romukoppaan.

– En ole laatinut teille tarkkaa ohjelmaa. Emme siis tiedä, mitä tapahtuu. Tämä päivä on täysin auki, kuten useimmat päivät elämässä.

Totta. Elämähän on yksi pitkä improvisaatiokurssi. Valmista käsikirjoitusta ei ole.

Näiden kahden päivän tavoitteena on, että mokaamme iloisesti ja reilusti ryhmässä.

Aloitan harjoitukset Elisan kanssa. Luettelemme numeroita vuoronperään kiihtyvällä tahdilla. Yritän olla valppaampi kuin ekonomisti-Elisa, mutta samalla muistan Tobiaksen ohjeen. Moka on lahja. Se on lahja itselle ja muille. Lopulta nauramme Elisan kanssa yhdessä. Teemme molemmat virheitä, kun nopeutta lisätään.

Mieletön idea, mennään

Tobias puhuu harjoitusten lomassa pinnistelyn vaaroista.

– Sudenkuoppia ovat vaatimukset, että pitää olla nerokas ja erottua massasta. Improssakin voi yrittää olla parempi kuin muut, mutta silloin huomio siirtyy itseen. Sen pitäisi olla toisessa ihmisessä. Kun reagoimme spontaanisti rakentaessamme yhdessä tarinoita, niistä tulee ainutlaatuisia. Ei ihminen yksin luo mitään ihmeellistä.

Tuo väite osuu napakymppiin, kun harjoittelen Marjukan kanssa. Treenaamme tyrmäämistä ja hyväksymistä. Meillä ihmisillä on piintynyt tapa tyrmätä toisiamme joko sanallisesti tai eleillä ja asennoilla. Tyrmääminen on vallankäyttöä. Huumorillakin voi tyrmätä toisen, jos mukana on sarkasmia ja väheksyntää. Ihmisiä tyrmätään töissä ja perheissä. Tyrmäysten taustalla on pelko. Pelkäämme muutoksia. Vaatii rohkeutta tutkia vaihtoehtoja.

– Mennäänkö katsomaan mun vanhaa tätiä sairaalaan? ehdotan.

– No ei varmasti! Mä inhoon sairaaloita, Marjukka tyrmää järeästi.

Kun hyväksymme, uusi tarina etenee vauhdikkaasti. Ostamme liput sirkukseen ja päädymme trapetsille syömään hattaroita. Hyväksyminen kuljettaa muidenkin tarinoita Brasiliaan sambakarnevaaleille, luolaan, jossa on pelottava pupu, aarniometsään anopin kanssa ja Italiaan rantabileisiin. Keksimme yhdessä huikeita seikkailuja.

– Luopukaa omista tavoitteistanne yhteisen tarinan eteen. Hyväksykää kaikki. Hehkuttakaa! Yesss, mikä idea! Tobias huutelee.

Hyväksyminen tekee hyvää jalkapohjissa saakka. Energia nousee, ja teatteritilan tunnelma sähköistyy.

Kastijakoa kutsuilla

Vuorovaikutukseen liittyy valta. Vahvempana esiintyvä voi tyrmätä epävarman. Tätä kutsutaan statuskäyttäytymiseksi. Harjoittelemme statuksia kutsuilla. Kokeilen korkeaa statusta ja kävelen bileisiin reippaasti rinta rottingilla. Puhun vakaalla äänellä ja tapitan vastaantulijaa syvälle silmiin. Säälin matalan statuksen Juliaa, joka näprää tukkaansa, pälyilee sinne tänne eikä saa sanaa suustaan. Voi mikä luuseri.

Juha paljastaa tuntevansa itsensä todella noloksi matalalla statuksella. Rehvakkana johtajana on helpompaa. Peter tunnistaa itsessään molemmat puolet. Huomaamme kaikki, että kun kehon kieli muuttuu, myös keskustelun sisältö muuttuu. Arkoina puhumme pienistä asioista. Pönäköinä luomme laajoja kaaria. Tobias sanoo, että myös tiloilla luodaan statusta. Työntekijä astuu varovasti yhtiön pomon avaraan näköalakonttoriin. On pieni olo jo kynnysmatolla.

– Statuskäyttäytymisen pitäisi olla vaihtelevaa. Meillä on kova tarve päteä ja osoittaa olevamme toisen yläpuolella. Kun vuorovaikutuksessa molempien statukset ovat tasapainossa, tulee tunne, että meillä synkkaa. Nostakaa ja madaltakaa statustanne tilanteen mukaan, Tobias opastaa.

Virpi kertoo vaihtavansa työssään statusta joustavasti, jotta saa kommunikoinnin pelaamaan erilaisten asiakkaiden kanssa. Oivallan, että arkuus on myös herkkyyttä, ja sitäkin on hyvä vaalia itsessään.

Kiva olla korvapuusti

Pidän eniten sanattomista harjoituksista. Teemme erilaisia asetelmia korvapuusteista katedraaleihin.

– Tulppaani ja maljakko! Tobias ohjaa.

Polvistun ja kierrän käteni Petrin ympärille. It-konsultti Petri suipistaa suunsa ja hymyilee viehkosti.

– Lakastunut tulppaani ja maljakko! Tobias jatkaa.

Petri nuupahtaa käsivarsilleni.

– Meillä on taipumus ratkaista asioita puhumalla, koska se on turvallista. Kannattaa kokeilla tekemistä, Tobias neuvoo.

Innostus on levinnyt koko ryhmään kuin metsäpalo.

Luomme ryhmässä stoorin, jossa nuori neiti Maija ja insinööri Kaarle kohtaavat autiolla saarella. Pari päätyy palmuun pelmuamaan. Huomaan, miten yritän toteuttaa jääräpäisesti omaa ideaani (koska se on niin loistava). Tekee tiukkaa taipua toisten tahtoon. Auts, tilanne on tuttu kotoa. Olen joskus turhan itsepäinen.

– Malttakaa olla tilanteessa. Yksinkertainen on kaunista. Saatte kaiken toisiltanne! Tobias kannustaa.

Kuka järjestää, mitä maksaa?

Stella Polaris

• Helsingin Kaapelitehtaalla toimiva improvisaatioteatteri
• näytelmiä ilman käsikirjoituksia ja suunnitelmia
• järjestää kursseja ja kouluttaa työpaikoilla
• viikonloppukurssi 2 päivää 100 euroa (+ 22 % alv) / hlö
• koulutukset yhteisöille ja firmoille räätälöidään henkilömäärän, kou-lutuskertojen ja tuntien mukaan
• www.stella-polaris.fi

Valppaasti tyhjän päällä

Stella Polariksen näyttelijä Simo Routarinne esittelee improvisaation mahdollisuuksia kirjassaan Improvisoi! Harjoituksilla pyritään pois harkitusta ilmaisusta ja sisäsyntyisestä ohjauksesta.

”Niiden avulla hakeudutaan kohti valpasta tyhjän päällä oloa ja reagoimista ympäristön tarjoamiin ärsykkeisiin. Silloin spontaanit reaktiot tuottavat tietoa ja sisältöjä samalla, kun ne tapahtuvat. Tieto ei ole enää toiminnan edellytys vaan toiminnan seuraus”, Routarinne kirjoittaa.

Kun suuntaamme huomion itsemme sijasta toiseen ja kuuntelemme aktiivisesti, yhteistyö paranee. Voimme heittäytyä tekemiseen ja nauttia hetkestä. Improvisaatiotehtävissä mokaaminen herättää myötätuntoa ja tunnistamista: tuohan on ihminen!

”Protestanttinen työmoraali on iloisen mokaamisen vastakohta. Ahkeruuden ja puurtamisen sijaan improvisaatiossa pyritään leikkivään rentouteen”, Routarinne määrittelee.

Lähde: Routarinne, Simo: Improvisoi! Tammi 2004.

Mitä opimme?

”Ihanaa, että moka on lahja! Sain panna itseni peliin positiivisesti.”
Virpi Felt, palvelukodin virikeohjaaja

”Uskaltakaa olla hiljaa ja kuunnella toisianne.” Irma Partanen, kielikouluttaja

”Carpe diem!” Juha Kekkonen, taloushallinnon asiantuntija

”Keskittykää itsenne sijasta muihin.” Peter Stenvall, myyntipäällikkö

”Kiva, kun ei tarvinnut osata mitään. Sain olla oma itseni.” Marja Leino, kuntokeskuksen vetäjä, yrittäjä

”Hyväksykää, keskittykää!” Jon Östman, opiskelemaan pyrkivä kuvataiteilija

”Älä tyrmää elämässä, äläkä lavalla!” Marjukka Myllyntaus, lukiolainen

”Vapauduin estoista.” Zoja Sazonov, teatterikorkeaan pyrkivä näyttelijä

”Lisää tämmöstä, joka tuo positiivista elämänvirettä kaikille.” Elisa Riihimäki, ekonomisti

Artikkeli on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 3/2007.

Teksti Hanna Hyväri Kuva Lasse Lecklin