Vh5 kauneus

Oiva oliivi

Välimeren ympäristössä kukoistavista oliivilehdoista saadaan öljyä, joka kaunistaa sisäisesti ja ulkoisesti.

Oliivi- eli öljypuu (Olea europaea) on ollut kauan Välimeren kulttuurien elinkeinon ja vaurauden lähde. Erään Kreetalla kasvavan oliivipuun iäksi on laskettu yli 2 000 vuotta. Sitkeän kasvin hedelmistä eli luumarjoista puristetaan rikasta öljyä, joka on alueen terveellisen ruokavalion perusta.
Oliiviöljy on suosittu myös kauneudenhoidossa. Sen sisältämät E- ja A-vitamiinit toimivat antioksidantteina eli estävät soluja vanhentavia hapetusreaktioita. Oliiviöljy myös ravitsee ihoa, tukee sen kollageeni- ja elastiinituotantoa ja ylläpitää kosteustasapainoa.
 
Tee itse luonnon antimista:
 
Elisabetin hiusnaamio eli Itävalta-Unkarin keisarinnan kiiltävien hiusten naamio
puolet juoksevaa hunajaa
puolet oliiviöljyä
Sekoita aineet keskenään huolellisesti ja anna vaikuttaa hiuksissasi tunnin ajan ennen pesua. Lämpö tehostaa vaikutusta.
Kiistala, Mari: Ruusuvettä ja koivunlehtiä. Nemo 2004.
 
Rauhoittava ruusuvoide kuivalle ja normaalille iholle
4 rkl oliiviöljyä
1 rkl mehiläisvahaa
1 rkl manteliöljyä
1 rkl ruusuvettä
pisara eteeristä ruusuöljyä
Sulata ja sekoita mehiläisvaha ja oliivi- ja manteliöljy kattilassa vesihauteessa. Lisää joukkoon ruusuvesi ja -öljypisara. Vatkaa, kunnes ruusuntuoksuinen seos viilenee voidemaiseksi. Purkita lasipurkkiin ja säilytä viileässä.
Kiistala, Mari: Ruusuvettä ja koivunlehtiä. Nemo 2004.
 
Oliiviöljyhoito kuiville käsille
2 rkl (30 ml) oliiviöljyä
2 tippaa eteeristä appelsiiniöljyä
1 tippa frankinsensiöljyä
Sekoita öljyt keskenään pullossa. Appelsiini ja frankinsensi ovat molemmat erittäin ravitsevia. Upota kädet ennen nukkumaanmenoa öljyyn ja laita öljyisiin käsiin muovihansikkaat yöksi. Huuhtele kädet aamulla ja hiero ylimääräinen öljy kunnolla ihoon. Mitä parempilaatuista oliiviöljy on, sitä ihanammalta kädet tuoksuvat. Käytä mahdollisuuksien mukaan orgaanista neitsytoliiviöljyä.
Spiers, Katie: Luonnollinen tie kauneuteen. Gummerus 1999.

  • Ilmestynyt lehdessä 5/2010
  • Julkaistu 24.08.2010

Artikkelin avainsanat

ihonhoito, oliivi, oliiviöljyhoito
  155   157

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

Vh8 10 roman

Roman Schatzin ekoesine on polkupyörä

Vh7 10 kauneus

Käytän itsepoimittuja luonnonmarjoja joka päivä! Etenkin tyrnit ovat iholle ja limakalvoille hyväksi. Joka aamu 5-10 kpl...

Vh6 10 marjat

Puolukka Puolukassa on runsaasti flavonoideja, jotka toimivat antioksidantteina eli varjelevat soluja vanhentavilta...

Bentseeni: Bentseeniä sisältäviä aromaattisia hiilivety-yhdisteitä käytetään muun muassa muoveissa, väreissä, pesuaineissa,...

8kauneus

  Laventeli (Lavandula angustifolia) Tämän aromaattisen kasvin nimen kuullessaan näkee silmissään Etelä-Ranskan tuoksuvat...

Vh4 hiukset

Ihmisillä on keskimäärin 100 000 luonnollista, värjättyä, kiharrettua tai muuten käsiteltyä hiusta. Päivittäin niitä tipahtelee...

Vh5 Hovatta

Kuka: Vuokko Hovatta Ikä: 37 Työ: näyttelijä-laulaja Perhe: oma lapsi, sisarukset ja paljon ystäviä Asuu: Helsingin Kalliossa...

Vh5 ryhti

1. Mitä hyvällä ryhdillä tarkoitetaan?

Kaikki jutut

Vh2 12 Joseph

Vaikea uskoa, että leveästi hymyilevä ja huippusuosittu Joseph McClendon III on ollut joskus koditon ja asunut...

Vh smoothie

Kehittele kilpailuun oma suosikkireseptisi. Käytä yhtenä raakaaineena Valion Luomu maito- tai mehutuotteita....

Vh1 12 terveys

Masennuksen edessä ei kannata antautua. Omaa psyykeään voi eheyttää monin tavoin. – Roomaan on...

Vh1 12 olavi

Olavi Sydänmaanlakka on HelsinkiMission Nuorten Kriisipisteen johtaja. Hän on perustanut myös vä...

Vh2 12 Joseph

Vaikea uskoa, että leveästi hymyilevä ja huippusuosittu Joseph McClendon III on ollut joskus koditon ja asunut...

Vh1 12 terveys

Masennuksen edessä ei kannata antautua. Omaa psyykeään voi eheyttää monin tavoin. – Roomaan on...

Vh6 11 voima

Voi hyvin -lehdessä on vuosien varrella julkaistu kymmeniä voimakuvia ja -lauseita. Ne ovat olleet lukijoille tä...

Vh1 12 olavi

Olavi Sydänmaanlakka on HelsinkiMission Nuorten Kriisipisteen johtaja. Hän on perustanut myös vä...

Kysely

Voihyvin.fi on uudistunut. Mitä pidät uudesta sivustostamme? :

Näistä keskustellaan

Vh1 12 olavi

HelsinkiMission johtaja kannustaa kuuntelemaan ja halaamaan enemmän.

Vh1 12 valitse

Valitse lehden kiinnostavin ja vähiten kiinnostavin juttu. Samalla autat meitä kehittämään Voi hyvin -lehdestä entistä paremman.

Vh2 12 Joseph

Elämäntaidon valmentaja McClendonin mukaan onni suosii niitä, jotka ovat ylpeitä itsestään.

Vh1 12 kerro

Kerro meille mielipiteesi lehdessä olevasta artikkelista ja sen aihepiiristä. Julkaisemme osan kirjoituksista lehdessä ja netissä.

3lehti

Voi hyvin on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiantuntija. Lehti kannustaa pitämään mielen energisenä, kehon...

Vh4 Aalto

Marja-Sisko Aalto iloitsee saadessaan vihdoin olla oma itsensä. Muutos miehestä naiseksi on vaatinut hirmuisen määrän rohkeutta papilta.

Kauppa

Netissä ja eri puolilla Suomea on monia ihania eko- ja luomupuoteja.

Oletko nähnyt kummituksia tai muita henkiolentoja? Lukijat kertovat parhaat kummitustarinansa. Kerro sinäkin omasi.