Nyt pelottaa

Maailma on pelottava paikka. Ilmasto lämpenee. Ympäristö tuhoutuu kiihtyvällä vauhdilla. Auttaisiko filosofi pelkojen kanssa kamppailevaa?

Ilmat ovat muuttuneet merkillisiksi. Keväällä lämpörajat rikottiin jo maaliskuussa. Ilmastonmuutos on siis täysillä käynnissä.

– Mitä jos koko maapallo tuhoutuu?

– Mikä sinua siinä pelottaa? Pelkäätkö itsesi puolesta vai ajatteletko tulevia sukupolvia?

– Ajattelen tämän päivän lapsia. Millainen on heidän tulevaisuutensa? Tuntuu hirveältä, jos luonnon monimuotoisuus katoaa. Jäätiköt sulavat lopullisesti.

– Niin voi käydä, mutta jos niin tapahtuu, mistä tiedämme, että se on vain huono vaihtoehto? Tulevaisuus voi olla jopa parempi kuin nyt, jos käännämme suuntaa. Ehkä uudet sukupolvet elävät luontoa kunnioittavassa yhteiskunnassa. Maapallon historiassa on useita suuria muutoksia, myös elämä on muutoksen alaista. Elämme muutoksen virrassa. Pelkäätkö omaa kuolemaasi?

– Pelkään.

– Mikä sinua siinä pelottaa?

Keskustelu filosofi Elli Arivaaran kanssa syvenee helsinkiläisessä kahvilassa. Käymme yhdessä monenlaisten pelkojen kimppuun. Alussa isolta tuntuva ilmastonmuutoksen mörkö pienenee, kun pelkoja paloitellaan osiin. Filosofi kysyy usein miksi? Hän pyytää tarkentamaan. Tämä on tyypillinen tilanne filosofin vastaanotolta. Filosofin tapaaminen on yksi keino käsitellä tunteita ja elämän solmukohtia. Elli Arivaara pitää omaa vastaanottoaan Helsingissä.

– Antiikin filosofit pohtivat, miten ihminen voisi elää hyvän elämän. Heillä on paljon annettavaa nykypäivän ihmisille. Filosofin vastaanotolla pyritään tasavertaiseen kohtaamiseen. Lähdemme yhteiselle tutkimusmatkalle ja katsomme, mihin päädymme. Meillä ihmisillä on paljon päähänpinttymiä ja odotuksia siitä, miten asioiden tulisi mennä. Näitä ajatuskuvioita on hyvä purkaa ja etsiä mahdollisimman monenlaisia näkökulmia. On helpottavaa huomata, miten monella tavalla asioita voi tarkastella.

Ilmastonmuutoksesta Elli Arivaaralla on myös henkilökohtainen näkemys. Filosofin stoalainen tyyneys herpaantuu hetkeksi, kun hän perkaa aikamme iskulauseita.

– Talouskasvun vaatimus on esimerkki yksipuolisesta ajattelusta! Mitä tarkoittaa loputon kasvu? Mikä kasvaa ja missä? Mitä sitten jos ei kasvakaan? Olisi myös hyvä kysyä, miksi juuri talouden pitää kasvaa, miksi ei onnellisuuden? Nämähän eivät ole suorassa yhteydessä toisiinsa. Katastrofin sijaan muutos voi olla muistutus, joka hillitsee ahneudelta kalskahtavaa kasvua. Ripaus nöyryyttäkään ei olisi pahaksi. Ihminen tarvitsee luontoa, mutta luonto ei tarvitse ihmistä.

Mikään lukko ei poista pelkoa

Vankkumaton usko teknologiaan ja tieteeseen on tehnyt meistä jollakin tasolla kuolemattomia. Varsinkin vauraissa länsimaissa luotetaan lujasti siihen, että kaikki ongelmat ovat ratkaistavissa ja kaikki katastrofit lopulta vältettävissä.

Samaan aikaan kun yltäkylläisyys lisääntyy, pelko kasvaa, sillä meillä on paljon menetettävää. Turvalukot ja hälyttimet eivät kuitenkaan poista pelkoa. Elämme pienintäkin rasausta säikkyvässä yhteiskunnassa.

Hyvä esimerkki pelon ja hysterian leviämisestä on lintuinfluenssa. Median välityksellä aloimme hetkessä pelätä jopa rantakivellä istuvaa lokkia. Filosofi purki pandemian pelkonsa osiin järkeilemällä.

– Arvasin, että uutinen kuihtuu olemattomiin. Todennäköisesti lintuinfluenssaa on ollut maapallolla aina. Lapsenakin meitä varoitettiin, ettei kuolleisiin lintuihin saa koskea. Bakteereja tulee ja menee. Ennen voitiin kuolla flunssaan. Nykyään se ei pelota ketään. Kuvittelemme, että olemme lääkkeiden avulla koskemattomia. Eihän se pidä paikkaansa.

Kaikkien pelkojen pohjalla on kuoleman pelko.

– Se on peruspelko. Kuolemalle emme voi mitään, Elli Arivaara hymyilee teekuppinsa yli ja jatkaa tyynesti:

– Kaikki tässä kahvilassa olevat ihmiset tulevat kuolemaan. Tämä kahvilakin tuhoutuu kerran. Meneekö siihen 50, 100 vai 1 000 vuotta, sitä emme tiedä, mutta aivan varmasti niin käy. Eikä Helsinkikään ole olemassa loputtomiin.

Ensin ajatus kylmää. Hetken ajan ympärillä vilisee vain puheliaita pääkalloja. Ikkunassa näkyvä Tuomiokirkko romahtaa. Vesi valtaa Senaatintorin.

– Stoalaiset sanoivat, ettei kuolema ole ongelma vaan kuolemanpelko. Kaikesta muusta meillä on paljon tietoa, mutta kuolemasta tiedämme hyvin vähän. Kaikki loppuu. Ajatuksena se on pelottava. En ole enää olemassa, ja vaikka elämä jatkuisikin jossakin muodossa, kaikki se, johon olen tottunut, on poissa.

Ihminen pelkää tuntematonta. Täysin tuntemattomat asiat pelottavat aina.

– Kun asioihin tutustuu, pelko vähenee. Usein pelon tunne on paljon pahempi kuin asia, jota pelätään, filosofi keskeyttää mielikuvien vyöryn.

– Pelosta ei ole hyötyä, koska se ei muuta mitään. Jos jotain tapahtuu, se tapahtuu. Lopputulos ei siitä parane, vaikka pelkäisi kuinka. On myös oma valinta, jos on päättänyt käyttää elämänsä peläten.

Arivaara kertoo nauraen tarinan englantilaisesta filosofian professorista, joka myös oli siemaillut teetä koreasta kupista.

– Tämä herra oikein hehkutti eräässä seminaarissa, miten loistava olo hänelle tuli, kun hän kuvitteli kauniin kupin täydellistä tuhoa, miten kuppi murskautuisi lopulta pieniksi siruiksi. Hän oli hyvin iloinen ja hyväntuulinen ihminen.

Yllättäen kaiken katoavaisuus onkin lohduttava ajatus. Jokainen hetki on siis äärettömän arvokas. Juuri tämä päivä on tärkeä. Tuomiokirkon yli kaartavan lokin lento on ainutlaatuinen.

Kaikki on lainassa

Filosofi neuvoo pohtimaan pelkoja ja tutustumaan niihin monelta suunnalta. Jos kuolemaa ei koskaan mieti vaan työntää sen aina ajatuksista pois, se todella yllättää. Läheisen ihmisen menetyksen kautta kuolema tulee iholle ja siihen pääsee tutustumaan. Arivaara ei kuitenkaan suosittele kuolemanpelkoisille työskentelyä saattohoitokodissa jonkinlaisena siedätyshoitona. Tärkeämpää on kuoleman syvällinen pohtiminen.

– Kannattaa tutustua erilaisten uskontojen käsityksiin ja lukea ihmisten kokemuksia rajatiloista. Kuoleman jälkeisestä elämästä on lukemattomia näkemyksiä. Usein meillä on tarjolla vain kaksi vaihtoehtoa, mutta sekä lääketieteellinen että luterilainen näkökulma ovat yksinään suppeita.

Pelkääkö filosofi itse kuolemaa?

– En juurikaan. Uskon, että sielu jatkaa matkaa. Jokaisella ihmisellä on määräaikansa. Siihen emme voi vaikuttaa. Tilastojen mukaan koti on vaarallisin paikka, joten ei auta, vaikka lukkiutuisi asuntoonsa. Rohkeutta voi kasvattaa esimerkiksi miettimällä, milloin on tuntenut olevansa rohkea. Miksi olit tuolloin rohkea, miksi et pelännyt? Elli Arivaara ehdottaa.

Kuolemanpelon veroinen on myös pelko läheisten menettämisestä. Kaikki vanhemmat pelkäävät lastensa puolesta.

– Stoalaiset sanoivat, ettei mikään ole ilmaista. Ehkä pelko on se hinta, jonka lapsista joutuu maksamaan. Niin on kaikessa rakkaudessa. Mitä suurempi on rakkaus, sen suurempi pelko sen menettämisestä.

Filosofi varoittaa takertumasta liian hanakasti läheisiin ihmisiin tai tavaroihin. Epiktetos sanoi asian näin: ”Niin kauan kuin saat pitää jotakin, suhtaudu siihen kuin jonkin toisen omaan. Jos menetät sen, ajattele, että olet antanut sen takaisin. Sinulla on kaikkea lainassa ja saattaa sattua niin, että sinun on annettava se takaisin.”

– Lapsetkin ovat lainassa. Kaikki on meillä vain lainassa. Ystävät, työpaikat ja asunnot. Kannattaisi olla kiitollinen siitä, mitä on jo saanut eikä vaatia aina enemmän. Se tuo mielen tyyneyttä, Arivaara opastaa.

Yhteiskunnassa arvostetaan rohkeutta ja riskien ottamista. Meidän pitää rikkoa rajamme. Pelkureille ilkutaan. Filosofille benji-hyppyyn heittäytyminen ei ole aitoa rohkeutta.

– Todellista rohkeutta on puolustaa niitä asioita, joihin uskoo, jopa oman henkensä uhalla.

Ovi turvalliseen paikkaan

Pelko on luonnollinen reaktio vaarallisissa tilanteissa. Terve pelko karsii elämästä turhat ja tyhmät riskit. Filosofi ei näe itse pelkäämisen tunteessa kuitenkaan mitään erityisen hyvää. Pelko lamaannuttaa ja estää ihmistä elämästä täyttä elämää.

– Pelko on usein kaiken pahan alku ja juuri. Pelko voi sumentaa omatunnon ja saada ihmiset toimimaan kauhealla tavalla. Ihmisiä hallitaan pelolla. Pelko on diktaattoreiden ase.

Arivaaraa kiehtoo sokean ranskalaisen vastarintaliikkeen miehen, Jacques Lusseyran elämäntarina. Mies selvisi keskitysleiriltä vastoin kaikkia odotuksia. Sitten hän kuoli lopulta auto-onnettomuudessa 50-vuotiaana. Hänen määräaikansa tuli tuolloin täyteen. Tämä mies oivalsi sokeutensa kautta jotain oleellista pelkojen voittamisesta. Kun näkökyky meni, läheiset luulivat, että se olisi valtavan ahdistavaa, mutta se ei ollut, sillä Lusseyra käänsikin katseensa ulkomaailmasta sisimpäänsä.

– Hän löysi valon ja värit sisältään. Sisimmässä avautui rauhallinen ja levollinen tila, kuin huone. Luulen, että jokaisen ihmisen sisällä on tuollainen paikka. Siihen on hyvä saada yhteys. Siinä paikassa ei ole pelkoa. Siellä on myös luottamus. Se läikähtelee esiin elämän eri hetkinä. Niihin hetkiin pitäisi tarttua. Kun tuntee itsensä, ei tarvitse pelätä. Luota siihen, että kaikki menee hyvin.

Filosofi Elli Arivaaran vastaanotto: Lääkäriasema Sofianova, www.sofianova.fi, (09) 612 6520.
Lukemista filosofin vastaanotosta kiinnostuneille: Svare, Helge & Herrestad, Henning:Filosofi för livet. Alfabeta 2006.

Artikkeli on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 4/2006.

Teksti Hanna Hyväri kuva A-lehtien kuvatoimitus