Niina-Matilda Juhola: Et ole yksin

Niina-Matilda Juholalla on mutkaton suhde henkien kanssa. Näkijä tapailee henkioppaitaan säännöllisesti ja uskoo, että kukaan meistä ei kulje täällä yksin.

Lammen rannassa nököttävän hirsimökin piipusta kohoaa savukiehkura. Talitintit tanssahtelevat lintulaudalla. Luminen talvipäivä on huikean kaunis. Aivan kuin astuisi satuun. Mökin verannalle on sytytetty kynttilöitä, ja niitä on lisää sisällä hämärässä. Ilmassa leijuu kevyt salvian tuoksu. Puuttuu enää sadun haltiatar. Siinä hän onkin. Näkijä Niina-Matilda Juhola odottaa vieraita Mäntyharjulla sijaitsevan kotinsa saunamökissä. Mökki toimii myös työtilana kirjoittavalle ja maalaavalle perheenäidille.
Niina-Matildalta on pakko kysyä, näkikö hän etiäisiä tai henkiä ennen tuloamme. Sadunomaisuus haihtuu pian savuna ilmaan. Ei nähnyt, koska kanavat henkimaailmaan pidetään tänään kiinni. Niina-Matilda solmii napakasti huivin päähänsä ja sujauttaa punaiset huopatöppöset jalkaansa, kun lähdemme ulos ottamaan kuvia. Hän on oppinut rajaamaan reviirinsä ja sanomaan tarvittaessa ”ei” niin hengille kuin niille sadoille yhteydenottopyynnöille, joissa ihmiset toivovat vastaanottoaikaa näkijän luona.
Metsässä Niina-Matilda kietaisee kätensä tuttavallisesti nuoren koivun ympäri. Häntä naurattaa. Näkijä aistii puun hengen ja veijarimaisen energian.
– Hauska tapaus. Ihan kuin se kutittelisi.

Pysyvästi erilainen
Niina-Matilda syntyi 21-vuotiaan pohjalaisen isän ja 20-vuotiaan lappilaisen äidin esikoiseksi rakastavaan perheeseen. Näkijän lapsuus oli onnellinen. Hän seurusteli tyytyväisenä kuolleen isoisänsä leppoisan hengen kanssa. Hän ihasteli pölyrätin vaikutusta pöydän energiaan. Pikkutyttö iloitsi henkien paljoudesta ja hyvistä värähtelyistä kirkossa. Kriisi näkemisen kanssa puhkesi myöhemmin.
– Se oli aika rajua, kun nuorena tajusi, ettei oma kokemus ollutkaan kaikkien jakamaa todellisuutta. Tämän tosiasian ymmärtäminen ja hyväksyminen oli rankkaa. Se oli vaikea kausi elämässäni. Törmään näkijänä vieläkin siihen, että tieto on valtaa ja sen kanssa saa olla todella tarkkana.
Päätalon takassa roihuaa lämmin tuli. Niina-Matilda vaikenee pitkäksi aikaa tuijottamaan takkatulen liekkejä, kun häneltä kysyy, miten ihmeessä hän näitä henkiä näkee ja miten hän niiden kanssa keskustelee. Kuinka kuvata todellisuutta, jota muut eivät näe?
– Olen opetellut itse ymmärtämään sitä, miten ihmiset eivät näe. Näkeminen on sydämellä katsomista. Kaikilla ihmisillä on mahdollisuus nähdä, jos he haluavat.
Oman henkioppaan voi Niina-Matildan mukaan oppia tuntemaan luomalla tapaamiselle tilaa ja aikaa.
– Eihän kukaan tule paikalle sormia napsauttamalla eikä ketään opi tuntemaan hetkessä. Kohtaamisen tulisi olla voimakkaasti omakohtainen kokemus. Valveunitila juuri ennen nukahtamista on myös hyvä hetki pyytää, että sinua viedään ja näytetään asioita.
Jos ihminen poikkeaa valtavirrasta kuin lähde limsapullosta, on tärkeää luoda elämä lujalle perustalle. Niina-Matilda on rakentanut tarkasti itsensä oloisen arjen ja elämän. Heti ovensuun kivijalkaan on painettu isoilla kirjaimilla näkijän viesti: ”Olkoon jokainen aamu toivon aamu, olkoon jokainen päivä rakkauden päivä. Ilta olkoon rauhan ja kiitollisuuden aikaa.” Räystäiden alla kilisevät lukuisat tuulikellot. Ikkunoissa kiiltävät kristallit toistavat sisätilojen lämpimät turkoosit, vahvat oranssit ja pirteät pinkit. Ja kynttilöitä on runsaasti.
Niina-Matildan oma elämäntehtävä on kristallinkirkas. Hän on tuomassa iloa ja lohtua.
– Jokaisen ihmisen rinnalla kulkee enkeleitä ja henkioppaita. En ole tavannut ketään, jonka ympärillä olisin nähnyt vain pelkkää tyhjyyttä. Kukaan ei kulje yksin.
Elämän tarkoituksesta selvänäkijä on tietenkin hyvin selvillä.
– Olemme kaikki tulleet tänne oppimaan rakkautta.

Seuraa merkkejä
Niina-Matilda ei kerro luokseen saapuville vieraille hätkähdyttäviä ennustuksia tai paljastuksia. Ihmiset kuulevat asioita, jotka he ovat aina tienneet itsestään. Tieto vain on joutunut hukkaan tai unohtunut. Henkioppaat auttavat mielellään, mutta viestin saajan on mentävä itse aktiivisesti puolitiehen vastaan. Henkimaailma ei toimita valmiita talopaketteja.
Kuolema alkoi kiinnostaa Niina-Matildaa, kun hänen luonaan oli käynyt keski-ikäisiä naisia, joiden äidit olivat saattohoitovaiheessa. Voisiko kuolema kantaa joskus kirjaksi asti, näkijä pohti. Hän päätti kysyä henkimaailmalta varmistusta asiaan. Niina-Matilda toimii valintojen edessä aina näin. Hän suosittelee menetelmää kaikille. Oman elämänpolun seuraaminen edellyttää pysähtymistä ja annettujen merkkien ymmärtämistä. Väärin valittu tie nousee auttamatta pystyyn jossain vaiheessa. Kuolemalle henkimaailma liputti iloisesti.
– Menin hautausmaalle, ja minua selvästi tuupittiin tiettyyn suuntaan. Vain yhdellä haudalla paloivat kynttilät. Haudalla oli samanlaiset enkelipatsaat kuin meillä kotona. Hautakivessä luki Niina. Vainaja oli syntynyt samana vuonna kuin minä. Tuo päivä, jolloin haudalla kävin, oli kuoleman vuosipäivä.
Näkijä ei pelkää kuolemaa. Suhde elämän päättymiseen on lähes riemullinen.
– Viherryn kateudesta, kun joku kuolee ja pääsee pois. Kuolema on kaikkein kauneinta, mitä tulemme kokemaan ihmisinä. Harva täällä eläessään kokee syvän rakkauden. Suuri rakkaus ja selkeys ovat vahvasti läsnä kuolemassa. Kuolemaa ei todellakaan kannata pelätä!

Yllättävä sovinto
Kuolema ei ole pelkkä ulosmenoreitti. Liikettä on molempiin suuntiin. Kuoleman jälkeenkin voi esimerkiksi pyytää anteeksi. Niina-Matildalla on tästä vahva kokemus. Näkijän henkiopas neuvoi valmistamaan leiripaikan ulos ennen erään naisasiakkaan tuloa.
– Ihmettelin vähän ohjetta. Syy selvisi, kun naisen viereen ilmestyi nuotion ääressä hiljainen, häpeilevä mies. Kerroin miehestä. Nainen alkoi itkeä kuullessaan tarkemmat tuntomerkit. Mies pyysi anteeksi. Hän oli kuollut setä, joka oli käyttänyt naista lapsena seksuaalisesti hyväksi.
– Koskaan ei ole liian myöhäistä selvittää asioita. Kuolema ei ole loppu. Se on loppu vain tässä kehossa. Ulkona meidän piti olla siksi, että nainen olisi halutessaan voinut juosta karkuun.
Tapauksen jälkeen tuli monia asiakkaita, joilla oli samantapaisia anteeksi antamisen tilanteita jo edesmenneiden kanssa. Tuon jakson jälkeen Niina-Matilda karsi reippaasti vastaanottoaikojaan. Kokemukset olivat rankkoja näkijällekin.

Elä, toivu ja oivalla
Niina-Matildalle ei riittänyt pelkkä kuoleman pohtiminen. Jos jostakin asiasta aikoo tosissaan sanoa jotain, on siitä oltava omakohtaista kokemusta. Kahden lapsen äiti oli tyytyväinen perheen lapsilukuun, joten hän viestitti korkeammille voimille, ettei kohdulle olisi enää käyttöä.
Eikä aikaakaan, kun näkijä alkoi pyörtyillä ja voida todella huonosti. Sairaalassa olo vain paheni. Lopulta syy selvisi, ja kohtu leikattiin pois suuren myooman takia. Niina-Matilda oli tyytyväinen. Hän oli saanut sairaalassa näppituntuman kuolemaan. Hän oli jakanut kokemuksia petikavereiden kanssa. Sairaalajakso poiki myös hauskan harrastuksen. Niina-Matilda kerää ja toimittaa villasukkia laitoksissa asuville vanhuksille.
Näkijä havaitsee merkityksiä kaikkialla. Kaikella on tarkoitus. Entä kärsimys ja vastoinkäymiset? Eivätkö henkioppaat voisi hiukan tasoittaa kuoppaista tietä?
– Vaikeassa tilanteessa tarkoitusta on turha kysellä. Silloin vain eletään se vaihe. Myöhemmin toivutaan ja oivalletaan. Kun aikaa kuluu, näkee laajemman kokonaisuuden.
– Jos elämässä on paljon kärsimystä, voi ehkä pohtia, miten paljon sallii itselleen rakkautta ylipäätään. Sallitko itsesi olla rakastettu? Rakastatko itseäsi juuri sellaisena kuin olet? Suuren rakkauden kokemisen kautta koko sielun syvyys paljastuu. Se voi myös pelottaa.
Talitintit pyrähtävät pakoon lintulaudalta. Talon kaksi muhkeaa kissaa on päästetty pihalle. Niina-Matilda antaa lähtiessä mukaan Luova voima -kalenterin, jossa on hänen maalauksiaan ja ajatuksiaan. Kotona kalenterista avautuu sivu maaliskuulta: ”Pyhitä päiväsi, siunaa askeleesi ja muista oma arvosi. Vain pyhittämällä arkesi voit todella loistaa valoa ja rakkautta ympäristöösi.”

Niina-Matilda Juhola
Syntynyt: Tampereella 1974
Koulutus: taideterapeutti
Työ: perhekotiäiti, kirjailija, taiteilija ja kouluttaja
Asuu: Mäntyharjulla
Perhe: aviomies Christian Juhola, lapset 8-vuotias Veerus ja 2-vuotias Veera sekä sijoitetut lapset
Harrastukset: jooga, avantouinti, villasukkien toimittaminen vanhuksille laitoksiin
Onnenhetki: tulen äärellä hiljaisuudessa
Unelma: koti täynnä lapsia sekä aikaa ja tilaa luomiselle
Motto: rakkaudella
Aarteet: lapset, luonto, musiikki ja värit. Rakkauden kokeminen.
Parhaat opettajat: lapset, luonto ja eläimet
Paras itse saatu elämänohje: ”Ihmisenä oleminen on ihmiseksi tulemista.”
Omasta mielestään: lempeä, elämänjanoinen seikkailija
Ajankohtaista: Luovan arjen eläminen jatkuvassa muutoksen virrassa – avoimuus elämän johdatukselle.
Tulevan Naiskalenterikirjan kirjoittaminen, taulujen maalaaminen.
Näkijä-kirjan jatko-osan kirjoittaminen (ilmestyy elokuussa).
Yhteiset koulutukset elokuvaohjaaja Kaija Juurikkalan ja kasvatustieteen tohtori Laila Mäkisen kanssa.

Kirjat:
• Näkijä – Elämänpolulla henkien kanssa.WSOY 2007.
• Voimaantuminen – Naiskalenteri 2009.
• Luova voima – Naiskalenteri 2010.
 

Teksti Hanna Hyväri • Kuva Joonas Brandt

Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 2/2010