- Lukijoiden tarinat
- 15.03.2010
Mummon hyvät neuvot
Mummu opasti, että kannattaa opetella hoitamaan itse kaikki asiansa. Kun vaari kuoli, mummu joutui ensimmäistä kertaa hoitamaan raha-asioitaan ja muita käytännön asioita, jotka aikaisemmin olivat olleet vaarin hoidossa. Oli vaikea opetella ja selvitellä kaikkea surun keskellä.
Mummo syö joka päivä jotain hyvää, mutta ei koskaan makeaa mahan täydeltä. Mummon mielestä kannattaa syödä mahdollisimman vähän, mutta kuitenkin kunnollista vanhanaikaista ruokaa, jolla on ennenkin pärjätty. ”Kohtuus kaikessa”, nauraa mummo, kun radiossa kohkataan uusista tutkimustuloksista, joiden mukaan esim. D-vitamiinia pitäisi nyt syödä 125 mikrogrammaa vuorokaudessa. Samaa mummo sanoo muistakin tutkimuksista, jotka todistavat milloin minkin elintarvikkeen vaarallisuudesta tai terveellisyydestä. Ja 79 vuotta mummo on elänyt terveenä näillä opeillaan.
Mummoltani olen oppinut positiivisen suhtautumisen elämään. Hän sanoi aina, että elämä on liian lyhyt suremiseen ja tämän olen ottanut elämän ohjenuoraksi.
Kunnioita aina vanhempia ihmisiä.
Vanha keino on parempi kuin pussillinen uusia!
Aina silloin tällöin mediassa kailotetaan suureen ääneen esimerkiksi kahvin, teen, suklaan tai punaviinin terveellisyydestä ja välillä taas haittavaikutuksista. Meidän mummoa tällaiset jutut naurattavat. Hänen mielestään ”leipä miehen tiellä pitää” ja ”kohtuus kaikessa”. Näitä kahta sananlaskua hän on itse noudattanut jo 80 vuotta terveenä ja reippaana. Keskitietä on kuulemma kevyt kulkea.
Kotimaisia marjoja, ehdottomasti.
Oma mummuni sanoi aina, kun olin lapsena sairaana, että juohan tästä lasillinen kuumaa sipulimaitoa, niin paranet. Kyllä se auttoikin, mutta sen se sai aikaan, että sipulia käytän nykyään vain jauheena!
Kyllä äidin opit ovat vanhentuneet kuten kamferttitippa sokerissa jne. mutta äidin läsnäolo sairastuttuani ei vanhene. Äitien kullanarvoinen tehtävä on olla läsnä kun lapsi on sairaana. Lapsella on tunne että mikään muu minua ei paranna kuin minun äiti vaikka vaan läsnäolollaan.
Älä istu kylmällä kivellä.
Marjat ovat terveellisiä syödä.
Opin mummolta että ikä tuo viisautta ja malttia elämään!
Rehellisyydellä pärjää elämässä.
Puhu aina totta.
Muistan,että jos lapsena sairastuin flunssaan, niin mummo laittoi lämmintä maitoa, hienonnettu sipulia ja voita ja sitä juotiin.
Mummoni opetti minut juomaan kermaa ja syömaan tomaattia sokerin kanssa. Voi niita paheita 70-luvulla!
Nenäliina pitää olla aina taskussa,sanoi äitini.
Se minkä minkä teet, tee aina hyvin.
Mummolta, muttei omalta kuultua: Kamferttia ja vettä kun ottaa ja pyyhkii nivustaipeet, niin ei haudu.
Mummi opetti, että parisuhteessa tulee aina vaikeita aikoja. Ne kyllä kestetään.
Tee kovasti töitä.
Mummo sanoi aina jalkoja ei saa kylmettää eikä kastella niin ei tule flunssia.
Kannattaa ottaa nuorempi mies.
Sipulimaito auttaa kaikkiin flunssiin.
Opin, että ei kannata luottaa kehenkään.
Opin luonnonyrttien lääkintäkäyttöä. On ehdottomasti paras konsti.
Että kun lähdet maailmalle, pitää käyttäytyä hyvin.
Mummo sanoi syö ruisleipää. Ja yskään ei auta kuin yskiminen.
Ota rauhallisesti, älä hötkyile.
Olen todella köyhästä kodista lähtöisin ja oppinut elämään tosi vähillä kustannuksilla. Samaa olen yrittänyt opettaa seuraavalle sukupolvellekin. Itse tehtynä kaikki on edullisempaa kuin valmiina ostettuna!
Sain karjalanpiirakkareseptin.
Isoisäni neuvoi minua kunniottamaan vanhempia ihmisiä.
Kotoa opin, että maailmassa ei ole mitään, mitä ei voisi oppia.
Äidiltäni opin, että villasukat ovat hyvät suonenvetoon. Ei ole vetänyt yöllä suonta jaloissa, kun olen laittanut villasukat jalkaan. Ei seksikästä, mutta erittäin tarpeellista. Kalamaksaöljyä olen ihan lapsesta saakka ottanut lusikallisen, vaikka vieläkin se on pahanmakuista. Äiti neuvoi myös aloittamaan kalkkitablettien syönnin keski-iässä. Äidin neuvot ovat olleet loistavia.
Mummo opasti, että voi on terveellisempää ja maukkaampaa kuin, tuolloin suosituksi tullut margariini. Piti ainakin takavuosikymmeninä paikkansa, varsinkin maun osalta.
Mummon oppien mukaan kääretorttua tehdessä paperin saa torttupohjasta helposti irti sivelemällä sitä veteen kastetulla pullasudilla. Tätä eivät edes kuuluisat tv-kokit näytä osaavan.
Ole ahkera.
Halkaistu sipuli yöpöydällä pitää nuhaisen nenän yöllä auki. Taatusti toimii!
Äiti sanoi aina, että älä syö keltaista lunta.
Ole aina rehellinen. Syö aina lautanen tyhjäksi. Ota ruokaa vain sen verran kun syöt.
Kovaan yskään hakkaan suuren sipulin hienoksi, panen sipulisilppua leikatun sukkahousun varteen, varren päät kiinni ja tämä tennissukan sisään ja sipulisukat jalkaan yöksi.
Että jättihelokkiöljy auttaa psoriasiksen hoidossa.
Jalostamaton ruoka on terveellisintä.
Kyllä mummo tiesi, että kaulahuivin kietominen kaulaan helpottaa, jos kurkku on kipeänä.
Kyllä tie tasaa ja maailma masaa.
Isoäitini opetti sukan kantapään neulomisen. Lujillehan se otti, mutta kyllä onnistuu vielä tänäänkin niillä neuvoilla.
Mummon neuvo tuo tullessasi ja vie mennessäsi säästää siivoamista.
Flunssaisena pitää juoda mustaherukkamehua, ja syödä valkosipulia. Toimii!
Pidä pää ja jalat lämpimänä, niin ei flunssa iske.
Älä juttele tuntemattomien kanssa.
Vaari sanoi aina,että älä poika mene takaamaan kenenkään vekseliä. Se taitaa olla hyvä neuvo tänäkin päivänä.
Mummo sanoi, että kannattaa aina kävellä saunaan avojaloin, se karaistuttaa. Asuimme lapsena ollessani talossa, jossa oli sauna eri rakennuksessa. Talvellakin pelkkä pyyhe päällä piti kipasta samassa pihassa asuvalle isomummolle sanomaan, että saunaan, sun vuoro!
Ei kannata koskaan uskoa politiikkoja, sanoi mummoni. No, olen nykyään eri mieltä, mutta näköjään ohje pitää hieman paikkansa.
Kun flunssa ilmoittelee tulostaan, on äitini mielestä sipuli siihen paras lääke, ja monta kertaa olen tautini näin nujertanutkin jo heti alkuunsa.
Sylyk sitteeks, kykki voiteeks, sanoi mummoni, kun lapsenlapsi valitti pientä haavaa sormessa.
Kaikki ruoka syödään ja kaikkea maistetaan, mitään ei heitetä hukkaan.
Opin kunnioittamaan kaikenlaisia ihmisiä.
Hanki vain se, mitä ilman et pärjää, sanoi joskus pappa. Ja tämän takia rahaa jää aika usein säästöön.
Äidin neuvo oli, että aamulla tyhjään mahaan pitää juoda ensin lasi vettä.
Isoäitini juoksi 80-vuotiaana 8 km:n lenkin helposti. Hän eli 98-vuotiaaksi täysin terveenä. Joten paras oppi oli tämä esimerkki, mihin kaikkeen ihminen kykenee näinkin korkeassa iässä.
Jo edesmennyt, rakas pappani tapasi sanoa, että jos ei elämässä muuta opi, niin ainakin hiljaa kävelemään. Pienenä en ymmärtänyt mitä pappa tarkoitti, mutta nyt aikuisena on tämä viisaus tullut monessa tilanteessa mieleeni.
Riidat pitää sopia ennen nukkumaan menoa.
Piparkakkutaikinaresepti.
Jos mies TODELLA rakastaa sinua, hän matkustaa sinun vuokses vaikka 500 km polkupyörällä.
Opin, että älä hermostu ja huuda, vaan ajattele ensin rauhassa 5 minuuttia.
Yksi asia on pysynyt mielessä koko ikäni. ”Heikot sortuu elon tiellä”. Näin vanhemmiten olen ymmärtänyt, että on olemassa monelalaista heikkoutta, mihin tämä lihallinen maailma meitä yllyttää. Niistä kun pysyy erossa, on jo voittajien tiellä.
Äidiltä opin, että on oltava aina rehellinen, ja sen olen pitänyt.
Opin isoäidiltä: ”Älä tyttö koskaan lähde vieraan miehen matkaan” ja tätä neuvoa on tullut aika hyvin noudatettua ja säästynyt näin monelta mielipahalta.
”Älä ahmi, tyynnä syö, huolta vaatii joka työ” opetti jo äitini ruokapöydässä eikä vatsanpuruja ole tarvinnut kärsiä.
Tämä isoisäni kullanarvoinen neuvo on pitänyt tähän päivään asti: ”Muista Juhani, että kavereita tulee ja menee, mutta niitä kavereita, joihin todella voit luottaa, voit tulevaisuudessa laskea yhden käden sormilla.”
Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.
Me kaikki ihmiset olemme samanarvoisia.
Mummolta olen oppinut yhden tärkeimmistä, taidon tehdä hyvää ruokaa ja halvalla.
Kurkkukipuun auttaa kurlaus lämpimällä suolavedellä.
Mummi opetti minut neulomaan jo ennen kouluikää. Opettajani ei ollut yhtä taitava käsistään, varmaan hän yritti parhaansa käsityötunneilla, joten olen usein mielessäni kiittänyt mummia kärsivällisyydestä pudonneiden silmukoiden puikolle nostelussa ja erinäköisten ja -kokoisten lankasykkyröiden selvittämisessä. Langan ja puikkojen yhteistyön opettelusta on ollut korvaamaton hyöty monilapsisen perheen äidille.
Kamferitippoja sokeripalassa.
Kaikki ruoanlaittobravuurini ovat peräisin mummolta.
Lämmin maito auttaa unen tuloon.
Kalaöljyn käytön opin äidiltäni. Se oli sikapahaa lapsena, otettiin öljymäisenä litkuna suoraan pullosta. Nyt syön kapseleita.
Ellei viina ja sauna auta, tauti on kuolemaksi. Olen itse lähes 70-vuotias, mutta en muista äitini käyttäneen ”kikkoja”. Molemmat tätini kyllä. Jalat pitää pestä joka ilta ja kuivata varpaanvälit erityisen huolellisesti. Kaikenparantava voide tehtiin pihkasta ja voista. Nokkosta raudan puutteeseen ja paljon maitoa kalkiksi. Piharatamon lehdillä paineltiin haavoja. Pikkuköhään kulaus viinaa, samoin heikotuksiin. Mustaa viinimarjaa oli kellarit täynnä mehuna. Kuivattuja mustikoita vatsatautiin, puolukkaa ja karpaloa virtsavaivoihin ja kuivattuja hedelmiä karkiksi.
Äiti opetti monia arjen perusasioita, jotka ovat auttaneet paljon oman lapsen kanssa arkea eläessä.
- Julkaistu 15.03.2010
Artikkelin avainsanat
Ei avainsanoja
Kirjoita uusi kommentti
Lisää aiheesta
Kumpi on parempi, seurustella netissä tai tavata kasvotusten? En olisi uskonut sosiaalisen median voimaan. Löysin...
Lukijat kertovat, mitä naisellisuus heille merkitsee. Lue ja kerro omat näkemyksesi. ”Oman Leatherman-työ...
Ystävyys merkitsee lukijoille luottamusta ja yhteenkuuluvuutta. Ystävän olkapäähän voi nojata,...
Lukijat paljastavat, millaisia yllätyksiä he ovat kokeneet parisuhteessaan. Lue ja jaa omat kokemuksesi.
Lukijamme kertovat, millaisia tähtihetkiä he ovat kokeneet omassa työssään. Lue ja kerro omista...
Kaikki jutut
Vaikea uskoa, että leveästi hymyilevä ja huippusuosittu Joseph McClendon III on ollut joskus koditon ja asunut...
Kehittele kilpailuun oma suosikkireseptisi. Käytä yhtenä raakaaineena Valion Luomu maito- tai mehutuotteita....
Vaikea uskoa, että leveästi hymyilevä ja huippusuosittu Joseph McClendon III on ollut joskus koditon ja asunut...
Voi hyvin -lehdessä on vuosien varrella julkaistu kymmeniä voimakuvia ja -lauseita. Ne ovat olleet lukijoille tä...
Kysely
Tule tekemään lehteä!
Keräämme lukijoiden ajatuksia tulevien Voi hyvin -lehtien aihepiireistä. Kirjoita ja olet mukana lehden teossa.
Ekoego-henkilöt
Julkisuuden henkilöt esittelevät ekoesineensä ja paljastavat, miten haaveilevat elävänsä ympäristöystävällisemmin.
Näistä keskustellaan

Valitse lehden kiinnostavin ja vähiten kiinnostavin juttu. Samalla autat meitä kehittämään Voi hyvin -lehdestä entistä paremman.

Voi hyvin on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiantuntija. Lehti kannustaa pitämään mielen energisenä, kehon...

Marja-Sisko Aalto iloitsee saadessaan vihdoin olla oma itsensä. Muutos miehestä naiseksi on vaatinut hirmuisen määrän rohkeutta papilta.
Oletko nähnyt kummituksia tai muita henkiolentoja? Lukijat kertovat parhaat kummitustarinansa. Kerro sinäkin omasi.









