Anna-Liisa Luova teki tärkeän havainnon jokin aika sitten. Syömishäiriön selättäminen vaatii perusteellisen elämänmuutoksen. Ei riitä, että oppii taas syömään oikein ja huolehtimaan itsestään.
– On muututtava kokonaan sekä arjen pintatasolta että ytimiä myöten. Olen rakentanut itseni uudestaan ja tiputtanut paljon asioita pois. Tärkeintä on oppia rakastamaan ja luottamaan taas elämään.
Anna-Liisa näkee syömishäiriönsä ytimessä pelon. Hän on ollut aina peloissaan ja valppaana. Mitä tahansa kamalaa voi sattua. Pelokas yrittää kontrolloida itseään ja ympäristöään mahdollisimman paljon. Anna-Liisalle yksi tapa hallita kaoottiselta tuntuvaa elämää oli syömisen säännöstely ja pakonomainen liikunta.
Pelokkuutta lisäsi lapsuudessa isän alkoholismi, joka teki arjesta rauhatonta. Anna-Liisa on ainoa lapsi. Lopulta vanhemmat erosivat. Uusi isäpuoli oli ajatusmaailmaltaan mustavalkoinen ja kannusti Anna-Liisaa vain kahteen asiaan: opiskelemaan ja lenkkeilemään.
Oma isä kuoli Anna-Liisan ollessa 15-vuotias. Teinityttö järjesti yksin hautajaiset. Anna-Liisa huomasi noihin aikoihin, että hän pystyi olemaan koko viikonlopun syömättä juuri mitään. Kun uni ei aamulla enää maistunut, oli hyvä lähteä pitkälle juoksulenkille.
– Tuntui, etten pysty hengittämään enää kotona. Syömiskuvio pyöri vahvasti päällä. En syönyt, vaikka teki mieli. Sain siitä tietynlaista euforiaa. Se koukutti vahvasti. Tuntui, että kaikki meni hyvin.
Anna-Liisa on nyt karistanut pelon elämästään. Hyvästä terapeutista on ollut paljon apua. Pelon tilalla on rakkaus. Anna-Liisa on oppinut rakastamaan itseään ja elämää.
– Nautin siitä, mitä olen. Annan itselleni luvan olla juuri tällainen. Mutta tähän pisteeseen on pitkä tie. Kivun kautta joka asia on menty läpi.
Anna-Liisa on aina ollut hyvä koulussa. Syömishäiriö ei jarruttanut kunnianhimoisen opiskelijan tahtia. Lukion jälkeen lahjakas nuori lähti Jyväskylään opiskelemaan suomen kieltä ja valmistui maisteriksi. Fyysinen rääkki vei kuitenkin voimat viimeisenä opiskeluvuonna. Veriarvot olivat huolestuttavat ja pulssi heikko. Elimistöllä ei ollut enää mitään rakennuspalikoita uusia soluja varten.
– Se oli herätys. En pystynyt syömään enkä nukkumaan. Elämä kapeni koko ajan. Oli vain kaksi vaihtoehtoa. Joko alan syödä tai kuolen.
Sairaalan sijaan Anna-Liisa halusi palata kotiin. Hän pyysi äitiään valmistamaan ateriat. Mieli ja elimistö hylkivät ruokaa, mutta nuori nainen oli päättänyt selvitä. Viisi ateriaa päivässä kahden viikon ajan. Mieltä kaivertaneen epäluottamuksen tilalle kasvoi pikkuhiljaa luottamus. Elämä kantoi sittenkin. Anna-Liisa oppi olemaan yksin tekemättä mitään. Ei tarvinnutkaan olla tehokas ja suorittaa koko ajan jotain.
– Riittää, että vain olen. Maailmassa on runsaasti kaikkea, mitä tarvitaan. Haluan elää mahdollisimman kokonaisena. Voin ottaa hetken vastaan sellaisena kuin se on. Pystyn puhumaan kaikesta. Osaan kohdata toiset avoimesti ja suoraan.
Jyväskylässä Anna-Liisa tapasi miehensä, jonka kanssa perusti myöhemmin perheen. Parisuhteessa ja yleensä ihmissuhteissa Anna-Liisa on kohdannut viimeisen haasteensa. Riippuvuus toisten mielipiteistä ohjasi pitkään elämää.
– Nyt riippuvuuden tilalla on vapaus. Olen vapaa valitsemaan asioita, jotka ovat itselleni tärkeitä.
Anna-Liisa kamppaili syömishäiriöiden kanssa liki 15 vuotta. Taistelut ovat takana. Syöminen oli osa isoa muutosprosessia.
– Kituminen on nähty loppuun. Nyt odottavat toisenlaiset haasteet. Minulla on voimia ja lahjoja, joita haluan käyttää. Rakennan sellaisen maailman, joka tuntuu itsestäni hyvältä. Tästä elämä vasta alkaa.
Anna-Liisa on toiminut jo vuosia vertaistukena syömishäiriöön sairastuneille.
– Monet säätävät syömisen kanssa. Vaikka olisi normaali paino, mieli voi kiertää kehää syömisen ympärillä. Syömishäiriö on mielen ja ajattelun sairaus.
Juttu on julkaistu Voi Hyvin -lehdessä 1/2015
