- Lukijoiden tarinat
- 03.11.2009
Miten selättää masennus
Jossakin vaiheessa elämääni menin burn outíin ja minulle tulivaikea masennus. Elämä oli yhä helvettiä minulle ja perheelleni, kun mukaan tuli alkoholiongelmat. Siinä meni lähes 12 vuotta. Minulla oli hyvä hoitosuhde itseäni nuoremman psykiatrin kanssa. Hän auttoi uskomaan itseeni ja siitä se lääkityksen ja harrastusten voimin alkoi aurinko paistamaan. Mies auttoi, ettei alkoholi päässyt kuvioihin tulemaan mukaan, mutta ennen kaikkea tein itse päätöksen, että juomisen on loputtava tai se tuhoaa elämäni lopullisesti. Itsari yrityksiäkin ehdin tehdä kahdesti, mutta selvisin. Nyt aurinko paistaa ja vanhenen päivä päivältä. Väliin kauhistuttaa mitä kaikkea olen aikaan saanut! Vesimies
Minulla oli vaikea masennus kun äitini jätti. Tuntui yksinäiseltä, koska olisin tarvinnut tukea. Kun äitini jätti minut kaksi vuotta sitten, rupesin syyttämään itseäni. Miksi juuri minä? Onko se minun syytäni? No sen jälkeen alkoi vakava masennus ja ajattelin itsemurhaa ja viiltelin käsiäni, sain kohtauksia ja mieli oli ihan maassa ja jopa yritin itsemurhaa. No onneksi minulla oli rakas joka rakasti minua todella paljon ja oli tukenani vaikeina aikoina. Olen ennen kuullut ääniäkin mutta en kuule enää, kun on hyvät lääkkeet. Vieläkin on minulla vaikeaa ja olen kahdessa kuukaudessa yrittänyt kaksi kertaa itsemurhaa. Sain uuden lääkkeen niihin ajatuksiini, mutta silti ajattelen itsemurhaa vieläkin ja yritän päivä kerrallaan päästä eteenpäin ja yli niistä.
Selvisin burn out -oireistani pitämällä vuorotteluvapaavuoden, jonka jälkeen en sitten enää palannutkaan takaisin entisiin ympyröihin. Mari
Eipähän ole meikämummo vielä masentunut elämänsä aikana vaikka monenlaisia vastoinkäymisiä ja ikäviä asioita on tullut vastaan. Niistä näköjään selviää masentumatta kun vain porskuttelee eteenpäin ja hyväksyy vastaan tulleet ikävät asiat. Oma puoliso on ollut hyvä tukipilari kaikissa asioissa. Mummeli
Vuonna 2003 jouduin sairaseläkkeelle vakavan depression, burn outin ja muiden sairauksien takia. Samaan aikaan myös invalidisoiduin ja minusta, entisestä taitovoimistelijasta tuli liikuntavammainen. Jouduin jopa opettelemaan uudelleen kävelemään. Pitkäkestoinen terapia, lääkitys ja leikkaukset sekä omista tuntemuksista päivittäin kirjoittaminen nostivat minut mustasta alhosta pintaan. Naispiirini tuki kannatteli minua pahimpien vaiheiden ylitse. Julkaisin vuonna 2004 esikoisrunoteokseni, jonka jälkeen olen kirjoittanut myös kulttuurialan artikkeleita eri julkaisuihin. Koossa on nyt 5 runoteosta, muutama runotaulunäyttely, lausuntatilaisuuksia, yli 80 artikkelia eri lehtiin ynnä muuta. Löysin myös luonnon ja meditaation parantavan voiman. Julia Cameronin teos Tie luovuuteen oli ratkaiseva ilmpulssi kohti valoisaa, uutta elämää. Olen sen avulla toteuttanut kahdeksan unelmaa kymmenestä, joita en olisi entisessä elämässäni kuvitellut koskaan saavuttavani. Sain muun muassa punaisen torpan meren rannalta.
Seronil ja Buspar
Jälkikäteen ajatellen olen tajunnut sairastuneeni masennukseen, kun muutin pois vanhempien luota neljä vuotta sitten. Vaikeampana masennus kesti puolisen vuotta, talven yli. Kevät toi taas uusia voimia ajatella ja pohtia itseään, vaikka nopeasti en olekaan toipunut. Tuo kausi vaikuttaa yhä. Olen käynyt psykologilla ja aloittanut lääkityksen. Ne ovat minua auttaneet suuresti. Muutin myös takaisin vanhempieni luokse ja annoin itselleni luvan tarvita ihmisiä. Nyt pyrin aktiivisesti näkemään iloa elämän pienissä asioissa, olemaan rennompi ja hyväksymään itseni! Kirkasvalolamppu talveksi pöydälle... Ja avointa keskustelua läheisten kanssa. Ja olemista.
Masennuksen läpi täytyy elää. Joku aivan pähkähullu asia tai tunne voi vapauttaa voimavaroja ainakin hetkeksi, jos itselleen antaa luvan sen kokemiseen tai elämiseen. Myös oman itsensä suhteuttaminen maailmankaikkeuden ja ikuisuuden mittasuhteisiin voi auttaa. Vuosituhanten ja äärettömyyden mittasuhteissa omalla pienellä yksilöllisyydellä ei ole paljonkaan merkitystä. Tuhannen vuoden kuluttua olemme kuolleet kumminkin!
No kun en ole selvinnyt masennuksesta. Elämä kohtelee miuta huonosti.
En mitenkään, sairastan vieläkin sitä.
Selvisin masennuksesta ajan kanssa. Luulen, että se oli paras apu. Yritän ehkäistä masennusta positiivisellä ajatustavalla. Elän nyt vain päivän kerrallaan enkä ajattele huomista. Mymmeli
Lenkkeilyä ja salaattiruokia.
Ystävien avulla.
Selvisin masennuksesta ajan kanssa. Oli tärkeää antaa aikaa itsellensä. Lääkitys ja terapia olivat kainalosauvoinani tarvittavan ajan. Sain valtavasti tukea perheeltäni, etenkin aviomieheltäni. Olen saanut myös vertaistukea ryhmässä saman kokeneilta. Arjen askareet pitivät kiinni elämässä. Kesän tulon ja valon lisääntymisen myötä masennus alkoi hellittää. Tärkeää oli ja on käsillä tekeminen kuten neulominen, virkkaaminen ja leipominen. Myös päivittäinen, vähintään puolen tunnin mittainen, ulkoilu valoisan aikaan tuo virkeyttä ja torjuu kaamosmasennusta. Merituulia
Muutin poikaystäväni luo, enkä ollut enää yksinäinen.
Masennuksesta selviää ystävien ja läheisten avulla.
Selvisin masennuksesta, kun sain tietää sairaudestani, joka oli koko masennuksen takana. Kun sain siihen sopivan lääkityksen, elämä helpottui. Sitä ennen mistään masennuslääkkeistä ei ollut yksin apua. Sen jälkeen on ollut niin paljon lisäenergiaa, etten ole jaksanut murehtia menneitä ja pikkujuttuja. Sairautensa aikana oppi korostamaan elämässään, kuinka onnellinen saa olla, kun on taas fyysisesti terve.
Ulkoilin paljon ja yritin nauttia pienistä asioista.
Elämässäni on ollut murrosiästä lähtien ajoittaisia masennusjaksoja. Nuorena niitä vähäteltiin ja kun aloin käyttää alkoholia, se toimi lääkkeenä masennukseen nuoruudessani. Tulin riippuvaiseksi alkoholista ja masennusjaksot alkoivat olla syvempiä. Lopetin alkoholin käytön läheisteni toivomuksesta ja myös itse huomattuani sen, että minusta oli tullut alkoholisti. Raitistuttuani noin 15 vuotta sitten sain masennukseeni ja totuttautumiseen elämiseen raittiina apua AA:sta, jossa käyn edelleen. AA:n löytäminen on hienoimpia asioita, mitä olen löytänyt elämässäni! Raitistuttuani alkoi tulla masennuksen suhteen enemmän vaikeuksia työelämässä joka on hyvin kilpaileva ja kiireinen nykyään, eikä sovi herkille ihmisille. Herkät ihmiset reagoivat ensimmäiseksi, kun yhteiskunta on sairas. Menin lääkäriin, josta sain mielialalääkityksen.
Paras konsti masennuksen voittamiseen on aloittaa tekeminen. Tee päivittäin asioita jotka poikkeaa arkirutiineista. Käy elokuvissa, aloita harrastus, urheile, mitä vain kunhan et istu paikoillaan.
No itse olen ollut tuon rajamailla, mutta nähnyt myös muita pahempia tapauksia. Yhteinen tekijä on että ihminen kokee toisten taholta painetta tai huonommuutta. Täytyisi pystyä irrottautumaan ahdasmielisestä ilmapiiristä ja tuulettua henkisesti poissa arkirutiineista. Tosin tässä oli vain yksi näkökulma asiaan.
Työttömäksi jäädessäni olin aluksi positiivisella mielellä: nyt olisi aikaa hoitaa kaikki tekemättömät asiat, kyllähän niitä töitäkin taas löytyisi. Nopeasti aloin kuitenkin tuntea masentuneisuutta ja turhautumista siitä kun päivät vaan kuluivat, enkä oikein osannut tehdä mitään tai mennä minnekkään. Onneksi löysin melko nopeasti uuden työpaikan, ja elämäniloni palasi töiden myötä. Riksu
Lääkkeillä, terapialla, erilaisissa ryhmissä käynnillä, vertaistuella. Uusiutumista estän lukemalla sopivaa asiaan liittyvää kirjallisuutta ja lehtiartikkeleita ja vertaistuen voimin. Nainen
Masennukseni iski opiskeluaikana hieman sen jälkeen,kun koulussa puhuttiin asiasta. Unenpuute oli valtava, nukuin pitkin päivää kuljin päivät kuin` zombi. Itsetuhoisia ajatuksiakin oli. Perhe tuki jonkin verran, antoivat vain nukkua. Olin tosi maassa. Hakeuduin itse hoitoon avopuolelle. Yllättävää oli se,että lääkkeistä tuli apua vasta kahdeksan pitkän viikon jälkeen. Olen parantunut nyt masennuksesta, sen voi ymmärtää vain saman kokenut! Nyt ennaltaehkäisen sitä ystävien tuella, ulkoilulla, ansiotyöllä ja talvisin kirkasvalohoidolla. Jos jään työttömäksi,tunnen olevani roska ja masennun. Joten en ole ollut nyt päivääkään työttömänä. Työ,perhe, ystävät ja kehut ovat minulle tärkeitä. Viki71
En ole vieläkään täysin masennuksesta selvinnyt, mutta lääkitys ja elintapojen muutokset ovat auttaneet. Päivittäin syön E-Epa kalanmaksaöljyä, soijapitoisia ruokia jossa on lesitiiniä, ja vältän alkoholia. Terapia tulee vielä jossain vaiheessa avuksi. Apila-898
Masennukseen auttaa juokseminen säällä kuin säällä ja yksin. Pääkoppaa pystyy laittamaan järjestykseen ja olemaan omien ajatusten kanssa.
Sairastin aika pitkään keskivaikeaksi luokiteltua masennusta. Minulle ei suositeltu masennuslääkkeitä psykoositaipumukseni vuoksi, enkä lääkkeitä silloin olisi halunnutkaan. Sain avun masennukseeni, kun kävin Reikikurssin ja aloin hoitaa itseäni lähes päivittäin. Hoitamalla itseäni säännöllisesti ennaltaehkäisen masennuksen uusiutumista. Lisäksi ulkoilen, tapaan ystäviäni ja teen sellaisia asioita, joista pidän. Masennuksesta selvinnyt
- Julkaistu 03.11.2009
Artikkelin avainsanat
Ei avainsanoja
Kirjoita uusi kommentti
Kommentit
Valoa näkyvissä
Minulla on todettu keskivaikea masennus, ja olen kokeillut lääkitystä ja terapiaa. Sairastan myös aikuisiän adhd:tä, enkä kykene kovin pitkäjänteiseen terapiasuhteeseen, tai ainakin sen alottaminen on vaikeaa. Nyt olen lopettanut omasta tahdostani lääkityksen, koska viimeisin lääke ei auttanut, mielialanvaihteluja ja raivonpuuskia tuli ilman mitään syytä. En ollut oma itseni, vaan jossain "sumussa". Menin luontaistuotekauppaan ja minulle suositeltiin EPA-kalaöljykapseleita. Kuukauden olen syönyt niitä ja mieli on ollut rauhallisempi. Tiedä sitten, mistä johtuu? Terapiaan en ole toistaiseksi myöskään hakeutunut, en halua taas selittää uudelle ihmiselle alusta kaikkea. Ensimmäiselle terapeutille en voi mennä koska taloudellinen tilanne ei salli. Mutta, olen päättänyt selvitä itse, syventymällä omaan minääni ja kuuntelemalla itseäni, sekä hyväksymällä pahat tuntemukset. Elää ne tiedostaen. Vaikka on pimein vuodenaika ja minulla on eroprosessikin menossa, minulla on pohjimmiltaan hyvä olo! Se on ihmeellistä. En tiedä, jostain sisältä se kumpuaa. Uuden odotusta, elämää vain itselleni kunnes taas kykenen muuhun. Olen yhtä hymyä :)
| # 11.11.2009 16:36 | 0 | 0 |
|
Lisää aiheesta
Puutarhalle en osaa tehdä mitään. Onneksi se osaa tehdä minulle...mielenrauhaa. Itse pidän pientä kasvimaata vuokra-...
Hyvän lapsuuden edellytyksenä ovat arkiset yhteiset hetket ja vaikkapa metsään tehdyt retket. Tärkeää on, että lapsella on...
Yhteiset hetket ja retket edesmenneen koirani ja kissani kanssa. Mieleenpainuvinta oli varmasti se, kun kissa raapi...
Intuitio auttaa aina. Täytyy vain muistaa luoda rauhallinen ympäristö. -Iines Toki omiin vaistoihin täytyy luottaa, vaan...
Lukijat kertovat, mitä naisellisuus heille merkitsee. Lue ja kerro omat näkemyksesi. ”Oman Leatherman-työ...
Ystävyys merkitsee lukijoille luottamusta ja yhteenkuuluvuutta. Ystävän olkapäähän voi nojata,...
Lukijat paljastavat, millaisia yllätyksiä he ovat kokeneet parisuhteessaan. Lue ja jaa omat kokemuksesi.
Ekomatkailu tarkoittaa Voi hyvin -lukijoille muun muassa kotimaanmatkoja, lentoveron maksamista ja yksinkertaisuutta. Lue ja...
Kaikki jutut
"Aivasta niin kovaa että tuntuu, ja ota aivastus vastaan yhtä riemukkaasti kuin naurunremahdus. Pyydä anteeksi pisarasuihkua...
Yksi parhaita tapoja saada elämäänsä jatkuvaa juhlan tuntua on lopettaa menneisyydessä ja tulevaisuudessa eläminen. Vaikka...
Bentseeni: Bentseeniä sisältäviä aromaattisia hiilivety-yhdisteitä käytetään muun muassa muoveissa, väreissä, pesuaineissa,...
New Jerseyn yliopiston tekemässä tutkimuksessa nisäkkäiden yksittäisiä soluja altistettiin kerta-annoksena syöpää aiheuttaville...
Aamupala on tunnetusti päivän tärkein ateria, jota ei tulisi jättää väliin. Kaikilla ei...
Fyysinen rasitus on verenkierrollisesti haastavimpia tilanteita, joita ihmisen elimistö voi kohdata. Rasituksessa lihaksen...
Ihmisillä on keskimäärin 100 000 luonnollista, värjättyä, kiharrettua tai muuten käsiteltyä hiusta. Päivittäin niitä tipahtelee...
Kaikki ruokiin näön tai säilyvyyden takia lisättävät keinomakeutus-, väri- ja säilöntäaineet ovat lisäaineita....
Kysely
Tule tekemään lehteä!
Keräämme lukijoiden ajatuksia tulevien Voi hyvin -lehtien aihepiireistä. Kirjoita ja olet mukana lehden teossa.
Ekoego-henkilöt
Julkisuuden henkilöt esittelevät ekoesineensä ja paljastavat, miten haaveilevat elävänsä ympäristöystävällisemmin.
Näistä keskustellaan
"Aivasta niin kovaa että tuntuu, ja ota aivastus vastaan yhtä riemukkaasti kuin naurunremahdus. Pyydä anteeksi pisarasuihkua...
Anne Frankin Nuoren tytön päiväkirja, kun olin 14- vuotias. Annen tarina oli niin koskettava. Pani ihmettelem...
Yksi parhaita tapoja saada elämäänsä jatkuvaa juhlan tuntua on lopettaa menneisyydessä ja tulevaisuudessa eläminen. Vaikka...
Bentseeni: Bentseeniä sisältäviä aromaattisia hiilivety-yhdisteitä käytetään muun muassa muoveissa, väreissä, pesuaineissa,...





