- Hyvinvointi
- Ravitsemus
- 01.06.2009
Mitä saisi olla?
Kuluttaja on ravintolisien viidakossa ymmällään. Moni löytää mainoksista omia vaivojaan – väsyttää, uni ei tule, niveliä kolottaa, suoli ei toimi – mutta mitä ravinto-lisät oikeastaan ovat ja mistä niistä saa tietoa?
Ravintolisillä tarkoitetaan elintarvikkeena myytäviä tabletteja, kapseleita, uutteita, nesteitä tai jauheita. Niillä joko täydennetään ruokavaliota (esimerkiksi rasvahapot) tai niitä käytetään fysiologisten vaikutusten vuoksi (esimerkiksi auringonhattu-uute).
Elämme nykyään valtaisan ruokatarjonnan ympäröiminä. Terve ihminen voi saada kaikki tarvitsemansa ravintoaineet ruoasta, jos osaa valita elintarvikkeet oikein ja järkevästi. Pelkästään järki ja tieto eivät kuitenkaan aina ohjaa ruokavalintojamme, vaan myös muun muassa mainokset, mieltymykset, tottumukset ja elintavat vaikuttavat niihin. Suolistosairauksien takana on usein puutteellinen ruokavalio. Nykyihminen ei anna itselleen aikaa ruokien valikoimiseen. Ravinto on pitkälle prosessoitua ja liian sokeripitoista. Ruoan valmistuksessa esimerkiksi vihannesten keittämisessä menetetään magnesiumia, jonka saanti on monella vajavaista.
Mitä suositellaan?
Ruokavalintojemme lisäksi pohjoinen asuinalueemme on syynä siihen, että kaikki suomalaiset tarvitsevat talvella D-vitamiinilisää. Monien on syytä kiinnittää huomiota myös omega-3-rasvahappojen riittävään saantiin.
Probiootteja eli maitohappobakteereita sisältävää ravintolisää kannattaa nauttia antibioottikuurin yhteydessä. Laihduttajat ja ne, joilla on jokin allergia tai imeytymishäiriö, tarvitsevat usein vitamiini-, kivennäisaine- tai rasvahappolisiä. Henkinen stressi ja fyysinen rasitus kuluttavat myös ravintoainevarastoja, erityisesti antioksidantteja. Myös raskaana ollessa ravintoaineiden tarve kasvaa.
Valtion ravitsemusneuvottelukunta suosittelee imeväis-, leikki- ja kouluikäisille sekä odottaville, imettäville ja yli 61-vuotiaille D-vitamiinilisää. Raskaana oleville suositellaan lisäksi rautaa ja foolihappoa sekä useimmille 11–60-vuotiaille naisille rautalisää.
Foolihappolisä voi olla tarpeen myös raskautta suunnitteleville. Viranomaisten suosituksissa monivitamiinivalmisteiden käyttö on perusteltua muun muassa laihduttajille ja joillekin erityisryhmille, kuten vegaaneille.
Yhdysvalloissa suositellaan yhden monivitamiinitabletin nauttimista päivittäin – suositusten ulkopuolelle näyttävät jäävän vain alle 50-vuotiaat miehet. Yllättävää, sillä ainakin Suomessa yksi kasvava ryhmä, jonka ravintoaineiden saanti on osoittautunut puutteelliseksi, ovat eronneet sinkkumiehet!
Miten valita sopiva tuote?
Kun halutaan parantaa vastustuskykyä tai etsitään sopivaa, luonnonmukaista apua vaikkapa nukahtamisvaikeuksiin tai erilaisiin kolotuksiin, kannattaa suunnata kulkunsa luontaistuote-/terveyskauppaan. Siellä koulutettu henkilökunta – joko luontaistuoteneuvoja tai fytonomi – antaa asiantuntevaa opastusta. Tällaisen kaupan ikkunassa on tarra, jossa lukee ”Liikkeessämme palvelee fytonomi”.
Markettien itsepalveluhyllyt ovat ongelmallisia. On riski, että tulee valinneeksi sellaisia tuotteita, joita ei tarvitse, ja hyllyyn jää tuote, josta voisi olla hyötyä. Internetin ja postimyynnin kautta tilattuihin tuotteisiin voi liittyä todellisia riskejä, koska viranomaisten on vaikea valvoa niitä.
Kannattaa valita sellaisten yritysten tuotteita, jotka jakavat tietoa avoimesti, kouluttavat vähittäismyyjiä säännöllisesti, valmistavat tai valmistuttavat tuotteet nykyaikaisia tuotanto- ja laatumenetelmiä noudattavissa laitoksissa tai jotka tuovat maahan tunnettujen eurooppalaisten yritysten tuotteita. Suuri osa näistä yrityksistä kuuluu Luontaistuotealan Tukkukauppiaiden Liittoon.
Kuinka paljon on sopivasti?
Luontaistuotekaupoissa, elintarvikeliikkeissä ja apteekeissa myytävien ravintolisien käyttö on turvallista, jos niitä käytetään pakkauksessa olevan annostusohjeen mukaisesti. Ravintolisien ja rohdosten vaikutuksia toisiinsa ei ole kovin paljon tutkittu, ja siksi kohtuullisuus erilaisten tuotteiden määrissä on järkevää. Jotkut lääkkeet sitovat vitamiineja ja hivenaineita, joten ne kannattaa ottaa eri aikaan.
Nyrkkisääntönä eri valmisteiden määrässä voisi olla, että viisi tuotetta on kohtuullinen määrä, mutta yli kymmentä tuotetta on jo vaikea hallita.
Vitamiinivalmisteet (esim. C-vitamiini) kannattaa nauttia pääsääntöisesti aterioiden yhteydessä, koska ruoan erilaiset komponentit tehostavat niiden imeytymistä.
Ravintolisä
- Elintarvikkeena myytävä tabletti, kapseli, uute, neste tai jauhe.
- Käytetään täydentämään ruokavaliota (esim. vitamiinit, kivennäisaineet, rasvahapot) tai niiden fysiologisten vaikutusten vuoksi (esim. maitohappobakteerit, yrtti-, valkosipuli- ja mehiläisvalmisteet).
- Ravintolisädirektiivi säätelee niiden koostumusta ja pakkausmerkintöjä.
- Jokaisesta ravintolisästä pitää tehdä ilmoitus Eviralle (Elintarvike-turvallisuusvirasto), joka pitää niistä rekisteriä. Ilmoitukseen vaaditaan analyysitodistukset tai sertifikaatit vaikuttavista aineista. Ilmoituksia oli tehty Suomessa vuoden 2006 loppuun mennessä noin 1 800.
Rohdosvalmiste
- Valmisteella on Lääkelaitoksen myöntämä myyntilupa ja hyväksymä käyttötarkoitus.
- EU-lainsäädännön myötä ollaan siirtymässä termeihin kasvirohdosvalmiste tai perinteinen kasvirohdosvalmiste.
- Myyntikanava voi olla luontaistuo-tekauppa (elintarvikeliike) tai apteekki.
Fytonomi
- Ravintolisä- ja rohdosasiantuntija, joka on suorittanut luontaistuote-alan koulutuskeskus Provitan kolme kurssia (yhteensä yli vuosi) ja lisäksi Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian 8 kk:n koulutusjakson.
- Koulutus alkoi vuonna 1991, ja valmistuneita on 208. Oppiaineita ovat kemia, biokemia, fytoterapia, farmakognosia, anatomia, fysiologia ja tautioppi.
- Fytonomit toimivat pääosin terveyskaupoissa, luontaistuotekaupoissa ja luontaisterapeutteina.
Lisätietoja
- Parkkinen, Kirsti & Rautavirta, Kaija: Aspartaamista öljyhappoon – Elintarvike- ja ravitsemustiedon sanasto. Restamark Oy 2006.
- Valtion ravitsemusneuvottelukunta: Suomalaiset ravitsemussuositukset – Ravinto ja liikunta tasapainoon. Edita 2005.
- www.health.harvard.edu
- www.mdd.fi
- www.terveystuotekauppa.fi
- www.luontaistukut.fi
Asiantuntijana lääket.lis ja fil.tri Erkki Antila, Lääkärikeskus Mehiläinen (www.mehilainen.fi)
Artikkeli on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 2/2007.
Teksti Pia Rautio Kuva Juha Juntto
- Julkaistu 05.06.2009
Artikkelin avainsanat
Ei avainsanoja
Kirjoita uusi kommentti
Lisää aiheesta
Henkilöillä, jotka puhuvat useampaa kuin kahta kieltä, on pienempi todennäköisyys sairastua muistih...
Naapuriapu, vanhan rouvan taluttaminen tien yli tai sademetsien suojeleminen ovat yhteiseen maailmaan osallistumista. Niistä tulee itsellekin hyvä mieli.
Uransa alussa, toimiessaan energialääketieteen parissa, Caroline Myss ajatteli monen muun tavoin, että kunhan...
Kun ensimmäisen kerran kuulin Elina Hytösen mainittavan perinteisen kiinalaisen lääketieteen yhteydessä, nimi tuntui...
Psykosomatiikka kertoo siitä, miten mieli ja ruumis vaikuttavat toisiinsa. Lähes puolella terveyskeskusten asiakkaista...
Avun löydyttyä poliisina toiminut Jouni Kerminen hankki uuden ammatin: hierojana hän auttaa nyt muita. Poliisin ja...
Kaikki jutut
Vaikea uskoa, että leveästi hymyilevä ja huippusuosittu Joseph McClendon III on ollut joskus koditon ja asunut...
Kehittele kilpailuun oma suosikkireseptisi. Käytä yhtenä raakaaineena Valion Luomu maito- tai mehutuotteita....
Vaikea uskoa, että leveästi hymyilevä ja huippusuosittu Joseph McClendon III on ollut joskus koditon ja asunut...
Voi hyvin -lehdessä on vuosien varrella julkaistu kymmeniä voimakuvia ja -lauseita. Ne ovat olleet lukijoille tä...
Muissa lehdissä
Kysely
Tule tekemään lehteä!
Keräämme lukijoiden ajatuksia tulevien Voi hyvin -lehtien aihepiireistä. Kirjoita ja olet mukana lehden teossa.
Ekoego-henkilöt
Julkisuuden henkilöt esittelevät ekoesineensä ja paljastavat, miten haaveilevat elävänsä ympäristöystävällisemmin.
Näistä keskustellaan

Valitse lehden kiinnostavin ja vähiten kiinnostavin juttu. Samalla autat meitä kehittämään Voi hyvin -lehdestä entistä paremman.

Voi hyvin on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiantuntija. Lehti kannustaa pitämään mielen energisenä, kehon...

Marja-Sisko Aalto iloitsee saadessaan vihdoin olla oma itsensä. Muutos miehestä naiseksi on vaatinut hirmuisen määrän rohkeutta papilta.
Oletko nähnyt kummituksia tai muita henkiolentoja? Lukijat kertovat parhaat kummitustarinansa. Kerro sinäkin omasi.











