etsi_VH200606_01

Meri Lehtinen: Etsi sitä, mistä seuraa hyvää

Bioenergeettisen terapian pioneeri Meri Lehtinen tietää, miltä tuntuu energian vapaa virtaaminen koko olemuksessa.

Harva ihminen nauraa yhtä antaumuksellisesti ja usein kuin Meri Lehtinen. Se innostaa nauramaan mukana tai ainakin tuumimaan, miten usein itse antautuu nauruun. Merille tärkeintä elämässä on onnellisuus, joka toteutuu aina välillä. Nauru on epäilemättä ilmausta siitä, ja ainakin se lisää onnellisuuden tunnetta.

Meri on edistänyt omaa ja muiden onnellisuutta erityisesti bioenergetiikan opettajana ja terapeuttina. Bioenergeettinen terapia tarkoittaa omien energiavirtojen avaamista erilaisilla tunne- ja hengitysharjoituksilla. Meri on yhdistänyt työssään monia eri näkemyksiä ja laajaa kokemustaan ja koulutustaan vaihtoehtoterapioista Yhdysvalloissa.

Kesä tuo Meri Lehtisen aina Suomeen. Muun osan vuodesta hän asuu pyhänä pidetyn Taos-vuoren tuntumassa Uudessa Meksikossa, Yhdysvalloissa. Vuoren juurella on hyvä elellä, vaikka lähellä ei olekaan Merille tärkeää vesielementtiä, vaan enimmäkseen kuivaa autiomaata. Karun mutta kauniin luonnon vastapainona on vehreä kesäpaikka Parikkalassa ja kaupunkiasunto Espoossa. Taosin alue on Merille mieluinen koti, jota hän etsi aikansa eri puolilta Yhdysvaltoja. Tärkeintä on kuitenkin sisäinen viisaus, johon on monta tietä.

– Minua ovat aina kiehtoneet erilaisten henkisten perinteiden tavat yhdistää ihminen hänen sisäiseen totuuteensa. Olen kaiketi esimerkki ”new age -ihmisestä”. Olen kokeillut eri suuntauksia ja perinteitä. Minusta loppujen lopuksi kaikki päätyy samaan: hiljentymiseen ja irrottautumiseen kehon ja mielen tottumuksista, jolloin syvempi yhteys olevaiseen pääsee esille. Mielestäni uskontojen eri suuntauksista buddhalaisuus parhaiten ilmentää tätä käsitystä.

Kielet ja kirjat kiinnostivat

Meri oli 10-vuotias, kun perhe muutti isän työpaikan vuoksi Washingtoniin. Englannin kielestä tuli nopeasti Merille toinen kieli, mikä herätti jo varhain kiinnostuksen kielen rakenteisiin ja ihmisen luonnolliseen puheeseen. Meristä ei tullut sellaista seurapiirien sukkuloijaa kuin hänen sosiaalinen ja taiteellinen äitinsä aikanaan toivoi, sillä Meri viihtyi paremmin kirjojen ääressä. Isä puolestaan tutustutti hänet historiaan ja älyn maailmaan jo varhain. Viiden vuoden kuluttua perhe muutti Suomeen, mutta lukion jälkeen Meri palasi Yhdysvaltoihin opiskelemaan.

Meri opiskeli kielitieteitä ja kirjallisuutta arvostetuissa yliopistoissa. Hän ei kuitenkaan ollut varma, mitä haluaisi tehdä valmistumisen jälkeen. Silloinen poikaystävä lähestyi vakavin aikein, mutta Meri tajusi, että hän ei ole avioituvaa tyyppiä.

– Olen ollut sillä tavalla levoton, että en ole voinut kuvitella olevani saman ihmisen kanssa loppuelämääni. Astrologit katsovat joskus karttaani todeten, että naimattomana pysyminen on varmaankin ihan viisasta, Meri nauraa.

Indianan yliopistossa Meri väitteli tohtoriksi. Sitä seurasi kahdeksan vuotta professorin virkaa, kunnes mitta alkoi täyttyä.

– Kielentutkimus on ihan kivaa, jos sitä ei tarvitse ottaa todesta. En ole tutkijatyyppiä enkä viihtynyt akateemisessa maailmassa. Olin hyvin stressaantunut, Meri kertoo.

Vaihtoehdoilla vaivaa vastaan

Meri Lehtinen sai vaivoikseen vaikean ja tuskallisen akuutin paksusuolentulehduksen, joka vei hänet huonoon kuntoon. Lääkärit kertoivat, että psykologiset tekijät vaikuttivat sairauteen, ja neuvoivat häntä menemään terapiaan. Samalla he kuitenkin myönsivät, että sanallinen terapia auttaa harvoin.

– Aloin hakea apua vaihtoehtoisista terapioista. Isäni oli minulle hyvänä esimerkkinä, sillä hän oli nuorena saanut apua nivelreumaansa kasvisruoasta, vesihoidoista ja hieronnasta. Siksi itsekin hain apua hypnoosista, joogasta ja ryhmäterapioista.

Meri osallistui vuonna 1969 kurssille, jonka vetäjä oli tutustunut bioenergeettiseen terapiaan. Freudin oppilaan Wilhelm Reichin näkemyksiin perustuva uusreichilainen bioenergeettinen terapia on kehon ja mielen hoitoa. Terapialla pyritään avaamaan kehon muistiin varastoituneita tunnelukkiutumia ja vapauttamaan ihmisen luonnollista energiaa.

– Kun sain kuulla hengityksestä, energiakentistä ja -virtauksista, se oli minulle kuin valon syttyminen ja valtava oivallus. Kurssin vetäjä kertoi, että energiakenttä on ihmisen todellinen elämä ja että hengitys ja tunteet ovat yhteydessä energiakenttään. Tuntui siltä, että olin aina tiennyt sen.

– Heittäydyin innolla kaikkiin harjoituksiin. Yhden harjoituksen jälkeen koin valtavan tunne-energian vapautumisen. Se syveni henkiseksi avautumiseksi: valo tuntui virtaavan kaikkialla ympärilläni, ja tunsin syvää rauhaa. Siihen paikkaan jäi paksusuolentulehdus. Minulla avautui niin paljon alitajuista ainesta, että olin puoli vuotta aika hullu! Hoidin silti jotenkin ammattiani. Luulen, että energiakeskusten järjestelmä, chakra-systeemini, meni ihan uusiksi. Valoa ja rakkautta virtaili valtavasti.

Kehollisen työskentelyn pioneeri

Pari vuotta kului, kun Meri kävi työn ohessa läpi omaa bioenergeettistä terapiaansa, ja sitten hän muutti Los Angelesiin opiskelemaan hoitoalaa. Moni asia avautui, kun keho alkoi elää uutta elämää. Meri hankki myös hierojakoulutuksen ja toimi hieronnan opettajana. Hän opiskeli lisäksi itämaisia hoitotapoja, kuten japanilaista akupainantaa ja jin-shin-jyutsua.

– Amerikkalaiset terapeutit olivat kiinnostuneita kehollisista työskentelymenetelmistä, bodyworkistä. Kun sana kiiri, että opetan lisäksi muitakin lähestymistapoja, terapeutteja alkoi tulla oppilaikseni. Kun aloin itse työskennellä terapeuttina, minulla oli heidän kauttaan asiakaskunta valmiina, Meri kertoo.

– Oli ihanan palkitsevaa ja jännittävää tehdä jotakin, missä kaikki osa-alueeni olivat syvässä yhteydessä toisten ihmisten kanssa. Tuntui siltä kuin todellinen elämäni olisi alkanut vasta silloin.

Meri asui kaikkiaan kahdeksan vuotta Kaliforniassa opiskellen ja harjoittaen eri hierontamuotoja, hengitystekniikoita, tunnejännitysten vapauttamista ja ryhmäterapioita. Hän harjoitti myös sikhiläiseen perinteeseen kuuluvaa kundalinijoogaa. Meri opiskeli lisäksi Emilie Conradin ohjauksessa hengitykseen, liikkeisiin ja ääneen perustuvaa meditaatiota nimeltään Continuum. Menetelmä on pysynyt Merin elämässä siitä lähtien.

– Continuumissa yhdistetään ihmisen oma, alkuperäinen älykkyys ja henkisyys toisiinsa syvällä solutasolla, mikä sallii liikkeen ja äänen luovuuden tulla esiin kulttuuritottumusten ohi, Meri valaisee.

Meri alkoi myös käydä buddhalaisen meditaation ryhmissä. Hän koki olevansa tasapainossa buddhalaisen vision kanssa. Nykyisinkin Meri harjoittaa erilaisia buddhalaisen perinteen meditaatioita, vaikkei olekaan kääntynyt buddhalaiseksi.

Luovaa aikaa länsirannikolla

Bioenergeettinen terapia kehittyi Merin käytössä ja sai uusia ulottuvuuksia. Meri näki myös, mitä työskentelyssä on syytä ottaa huomioon.

– Bioenergeettisessä terapiassa pahimpia vaaroja on se, että työskentely painottuu tunteiden voimakkaaseen purkamiseen. Sitä voi myös oppia luomaan, jolloin helposti kokee uudelleen aina samanlaisen purkauksen.

Meri kuuli bioenergetiikkaankin perehtyneestä tohtori Philip Curcurutosta, jonka oppilaaksi hän pääsi puoleksitoista vuodeksi.

– Pidin hänen tavastaan opettaa ja tehdä terapiaa. Hän sanoi, että joskus purkaus on luonnollinen ja spontaani, mutta yleensä on parempi työskennellä pienellä tasolla, koska ihminen ei aina pysty jäsentämään asioita. Pääasia on, että saa energiavirrat vapautumaan ja tasaantumaan.

Kahdeksan vuoden rupeama Kaliforniassa oli Merin mukaan ihanan luovaa ja intensiivistä aikaa. Hän koki kuitenkin, että Los Angeles tuli yhä mielettömämmäksi. Oli jälleen uuden vaiheen aika.

Suomalaiset innostuivat bioenergetiikasta

Merin käydessä Suomessa vuonna 1982 hän piti luennon bioenergeettisestä lähestymistavasta, mikä veti yllättäen parisataa kuulijaa. Siitä alkoi Merin pyöritys Suomessa. Hän piti kesäisin Suomessa kursseja ja antoi hoitoja. Vuonna 1985 Meri muutti Suomeen kokonaan. Innostusta kesti kymmenisen vuotta.

– Suomessa oli suuri nälkä itsensä kanssa työskentelylle. Se oli jännittävää ja hienoa aikaa, mutta toisaalta myös rankkaa. Työni oli myös kehittävää, koska jouduin opettelemaan enemmän itsenikin ymmärtämistä, vaikken aina siinä niin hyvin onnistunut, Meri toteaa vaatimattomasti.

Rankaksi vuodet teki sekin, että Merin yli 90-vuotias äiti tarvitsi yhä enemmän apua. Meri ja hänen veljensä työskentelivät ahkerasti pitääkseen yllä äidin ympärivuorokautista hoitoa. Toisaalta työ synnyinmaassa syvensi Merin yhteyttä juuriinsa.

– Suomen vaiheeni oli suuren seikkailun avautumista. Se yhdisti minut uudelleen äidinkieleeni ja kulttuuriini. Sain läheisen näkymän suomalaisiin ihmisiin ja heidän tunteisiinsa bioenergeettisen työskentelytavan kautta.

Rankka työputki vaati kuitenkin veronsa. Meri alkoi uupua. Äidin kuoleman jälkeen Meri oli vapaampi tekemään uusia valintoja. Kymmenen Suomen vuoden jälkeen hän tunsi olevansa valmis uuteen elämänvaiheeseen, yhteisöelämään.

Uskontojen parhaat puolet

Eri uskonnot olivat aina kiinnostaneet Meriä, ja hän oli lukenut niistä paljon. Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan hän halusi elää uskontoa todeksi valitsemassaan uskonnollisessa yhteisössä. Meri oli käynyt aiemmin kaksi kertaa Intiassa tunnetun Osho-gurun keskuksessa. Intiassa Meri sai näkökulmaa myös hindulaisuuteen.

– En kokenut Oshoa varsinaisena opettajana, mutta hänen keskuksensa oli kiinnostava. Siellä oli kaikkea mahdollista, meditaatioita, terapioita ja ryhmiä, ja jotkut niistä olivat antoisia, Meri kertoo.

Nyt häntä alkoi yhä enemmän kiinnostaa islamin haarana tunnettu sufismi. Meri löysi New Yorkin osavaltiosta sufi-yhteisön, Sufi Order Internationalin, jonne hän muutti kahdeksi vuodeksi. Kesät hän vietti Suomessa. Yhä nykyisinkin Meri viettää välillä aikaa sufi-yhteisössä.

– Sufismissa viehättävintä on se, että se on niin riemukas uskonnon haara. Siihen kuuluu paljon laulua, tanssia, iloa ja musiikkia. Siinä tulevat esille islamin parhaat puolet ja sen ekstaattisuus. Koska tässä kyseisessä yhteisössä uskonnosta on karsittu islamin sosiaaliset ja poliittiset puolet, länsimaisen ihmisen ei tarvitse siellä ottaa kantaa meille vaikeisiin kysymyksiin. Silloin voi paneutua vain sen kauniiseen mystiikkaan. Sen sijaan, että kieltäisi maailman, sufismi ottaa sen henkisenä asiana, josta saa iloita ja nauttia, koska maailma kuvastaa Jumalan suuruutta. Näin aistillisuus ja elämänilo tulevat osaksi itse uskonnollisuutta.

Sufi-kauden jälkeen Meri laajensi uskonnollista opiskeluaan kveekareihin.

– Kaikista kristillisistä suuntauksista kveekarit ovat aina vedonneet minuun eniten, koska he tukeutuvat kokonaan ihmisen omaan sisäiseen kokemukseen, ilman papistoa. Myös kveekareiden ehdoton pasifismi ja tapa auttaa ihmisiä ympäri maailmaa pyrkimättä käännyttämään heitä ovat kunnioitettavia.

– Kaikissa uskonnoissa on hyvät ja huonot puolensa. Juutalaiskristillisten uskontojen jumalkäsitystä minun on ollut vaikea omaksua. Jos johonkin uskoisin, lähimpänä olisi buddhalaisuus.

– Kun Buddhalta kysyttiin, onko Jumala olemassa, hän vastasi, että se ei ole mielekäs kysymys, eikä sitä kukaan tiedä. Käytännön ihmisenä Buddhaa kiinnosti vain kärsiminen ja siitä vapautuminen. Hän sanoi myös, että älä usko muuta kuin mitä olet itse kokenut. Ehkä tämän vuoksi nykyisin monet länsimaiset pystyvät helposti omaksumaan buddhalaisuutta. Joudumme pohtimaan, mikä tuottaa oikeaa onnea ja hyvää omaan ja muiden elämään ja mikä taas epäonnea ja pahaa.

Uudistumista ääniaalloilla

Merin viime vuosien tärkeimpiä löytöjä on ääniaaltoenergia (Sound Wave Energy). Hän tutustui Nicole la Voieen, jonka menetelmään kuuluu kehon ja hengen toimintoja energisoivia ääniaaltolevyjä sekä ihmisen oman sielunsävelen löytäminen. Tähän Nicole on suunnitellut varta vasten tietokoneohjelman.

Meri hämmästyi oman sielunsävelensä vaikutuksia.

– Kun kuuntelin sitä nauhalta, tunsin välittömästi, että se toi minut yhteyteen oman todellisen minäni kanssa ja antoi tasapainon ja lempeän voiman tunteen. Siitä lähtien aina kuunnellessani sielunsäveltäni se palauttaa minut omaan keskukseeni ja hyvään oloon.

Meri hankki myös kokonaisen ääniaaltoenergialevyjen sarjan, mikä kohensi hänen oloaan dramaattisesti. Hän tunsi itsensä kymmenkunta vuotta nuoremmaksi, hänen näkönsä parani, hän nukkui paremmin, ruoansulatus koheni ja mielialat tasapainottuivat.

Japanilaisen tiedemiehen, tohtori Masaru Emoton tutkimusten mukaan harmoniset äänenvärähtelyt ja musiikki muuttavat jäätyneen veden kiderakenteita. Kaunis musiikki värähtelyineen näyttää lisäävän kauniiden kideryhmien muodostumista.

– Koska olemme suurimmaksi osaksi vettä, äänen värähtelyt pystyvät tasapainottamaan solujen nesteitä. Oma sielunsävel tuntuu elävöittävän, uudistavan ja selkeyttävän koko ihmistä.

Nyt Meri on vähitellen asettunut eläkkeelle, mutta hän pitää edelleen kursseja Suomessa. Suunnitteilla on bioenergetiikan kurssi Uuden Meksikon yliopistoon. Meri kertoo myös hoitavansa kissaa ja taloa ja tekevänsä keramiikkaa. Mutta mikä on tärkeintä elämässä?

– Onni on tärkeintä. Sen saavuttaa yrittämällä olla onnellinen, katsomalla, mistä tulee onnelliseksi ja mistä onnettomaksi. Olen tehnyt sitä vaihtelevalla menestyksellä ja olen onnellinen aina välillä, Meri nauraa.

Meri Lehtinen

  • Syntyi Helsingissä vuonna 1935. Perhe muutti vuonna 1945 viideksi vuodeksi Yhdysvaltoihin, jossa kävi keskikoulun.
  • Kävi lukion Helsingissä, opiskeli kielitieteitä Yhdysvalloissa ja väitteli tohtoriksi. Opetti kielitieteitä kolme vuotta professorina Seattlessa ja viisi Minnesotassa.
  • Opiskeli ja opetti Los Angelesissa kahdeksan vuotta bioenergeettistä terapiaa, hierontaa, hengitystekniikoita ja toimi terapeuttina.
  • Kirjoitti kirjan Oletko lukossa? Pura voimavirtasi (WSOY 1983). Muutti Suomeen vuonna 1985 opettamaan bioenergetiikkaa ja antamaan hoitoja. Palasi Yhdysvaltoihin vuonna 1995.
  • Asui kaksi talvikautta New Yorkin osavaltiossa sufi-yhteisössä, sitten kaksi talvikautta kveekareiden instituutissa.
  • Asuu Taosissa Uudessa Meksikossa, kesäisin Suomessa. Pitää edelleen kursseja Suomessa ja muualla.

Artikkeli on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 6/2006.

Teksti Saana Saarinen Kuvat Juha Juntto/Sanna Liimatainen

  • Julkaistu 11.06.2010

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

Vh4 12 hanna

Koreografi Hanna Brotherus on vienyt opiskelijoitaan Kallion lukiosta ja Oopperan balettikoulusta Stockmannin tavarataloon...

Vh3 12 pessi

Anne Birgitta Pessi on tutkinut hyviä asioita kuten onnellisuutta, solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä. Hänen...

Vh2 paahaastis

Ann-Mari Patshijew toimii puheenjohtajana Pro luonnonkosmetiikka -yhdistyksessä, joka pyrkii lisäämään...

Vh2 12 Joseph

Vaikea uskoa, että leveästi hymyilevä ja huippusuosittu Joseph McClendon III on ollut joskus koditon ja asunut...

vh0607_hytonen

  Kun ensimmäisen kerran kuulin Elina Hytösen mainittavan perinteisen kiinalaisen lääketieteen yhteydessä, nimi tuntui...

vh0607_toivo

Psykosomatiikka kertoo siitä, miten mieli ja ruumis vaikuttavat toisiinsa. Lähes puolella terveyskeskusten asiakkaista...

vh0607_selkakivut

 Avun löydyttyä poliisina toiminut Jouni Kerminen hankki uuden ammatin: hierojana hän auttaa nyt muita. Poliisin ja...

vh0605_hunajaistahierontaa

  Luulisi hunajahieronnan olevan suloista, koska hunaja on houkuttelevan makoisa aine. Jos on kokeillut hunajaa saunassa,...

Kaikki jutut

Vh4 12 hanna

Koreografi Hanna Brotherus on vienyt opiskelijoitaan Kallion lukiosta ja Oopperan balettikoulusta Stockmannin tavarataloon...

Vh4 12 kerro

Pakkauksessa on pehmittävä ja verenkiertoa elvyttävä Velvety Cleasing Milk -puhditusemulsio normaalille ja...

Vh3 12 terveys

Korkean kolesterolin uskottiin pitkään olevan pääsyyllinen sydän- ja verisuonitautien puhkeamiseen, ja...

Vh3 12 pessi

Anne Birgitta Pessi on tutkinut hyviä asioita kuten onnellisuutta, solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä. Hänen...

Kauppa

FRANTSILAN KEHÄKUKKA Frantsilan luomuyrttitilan yrtti- ja lahjatavaroita pusseissa, purkeissa ja pulloissa –...

Vh3 12 pessi

Anne Birgitta Pessi on tutkinut hyviä asioita kuten onnellisuutta, solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä. Hänen...

Vh4 Aalto

Hauska hulina tulvii vastaan kerrostaloasunnon eteisessä Helsingissä. Marja-Sisko Aalto pahoittelee vallatonta vilskettä. Pieni...

3lehti

Voi hyvin on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiantuntija. Lehti kannustaa pitämään mielen energisenä, kehon...

Kysely

Oletko kesä- vai talvi-ihminen?:

Näistä keskustellaan

Kauppa

Netissä ja eri puolilla Suomea on monia ihania eko- ja luomupuoteja.

Vh3 12 pessi

Tutkija Anne Birgitta Pessi uhmaa vallitsevaa ihmiskuvaa. Pessi väittää, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja antelias.

3EgoHelja

Kuka: Heljä Liukko-SundströmIkä: 71Työ: keramiikkataiteilija, työs-kentelee Arabian taideosastolla ja...

Kahvila_2

Kasvis-, luomu- ja lähiruoka on näiden ravintoloiden ja kahviloiden sydämenasia.

3lehti

Voi hyvin on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiantuntija. Lehti kannustaa pitämään mielen energisenä, kehon...

Vh4 Aalto

Marja-Sisko Aalto iloitsee saadessaan vihdoin olla oma itsensä. Muutos miehestä naiseksi on vaatinut hirmuisen määrän rohkeutta papilta.

Kauppa

Netissä ja eri puolilla Suomea on monia ihania eko- ja luomupuoteja.

Oletko nähnyt kummituksia tai muita henkiolentoja? Lukijat kertovat parhaat kummitustarinansa. Kerro sinäkin omasi.