Hauska hulina tulvii vastaan kerrostaloasunnon eteisessä Helsingissä. Marja-Sisko Aalto pahoittelee vallatonta vilskettä. Pieni pellavapää kurkistaa uteliaana Marja-Siskon housunlahkeen takaa. Tyttären lapset ovat tulleet kylään ja odottavat innoissaan Korkeasaaren reissua. Nuorin katraasta on vasta kolme kuukautta, mutta seuraa terhakkaasti kaikkea ympärillään.
Lasten mummi, Birgitta Lindh paimentaa joukkoa tottuneesti. Hänellä ja Marja-Siskolla on kolme aikuista tytärtä ja seitsemän lastenlasta. Marja-Siskoa lapset kutsuvat luontevasti ämmiksi. Ämmi hymyilee lempeästi ja juttelee lapsille tyynesti, hermostumatta.
– Ai, senkös sie nyt haluat, hän sanoo kaksivuotiaalle tämän tarttuessa hanakasti tavaroihin.
Sama hymy ja varma, rauhallinen ääni ovat tuttuja tv-esiintymisistä, joissa Marja-Sisko on uuvuksiin saakka selittänyt transsukupuolisuuttaan. Hän on kärsivällisesti jaksanut kertoa pitkästä prosessistaan, jossa sukupuoli vaihtuu miehestä naiseksi. Ulkokuori muutetaan lääketieteellisin keinoin vastaamaan omaa alkuperäistä naisen identiteettiä. Imatran entinen kirkkoherra Olli Aalto on siis nykyään työtä etsivä helsinkiläinen pappi Marja-Sisko Aalto.
Marja-Sisko ja Birgitta menivät naimisiin 1973. Pariskunta erosi vuonna 2000. Avioerosta huolimatta puolisot asuvat ja pysyvät yhdessä.
– Ihminen, johon olen tutustunut yli 40 vuotta sitten, on se luontaisin läheinen, jonka kanssa nyt elän. Onhan meillä ollut isoja kriisejä, mutta emme osaa olla erillään. Kumpikin yritti tahollaan suhdetta toisenkin ihmisen kanssa, mutta ei se vain tuntunut oikealta.
Onko tuo sitä suurta rakkautta?
– Puhumme mieluummin pienillä kirjaimilla, mutta joku kuminauha tässä välissä on, vuosikymmenien aikana kasvanut henkinen yhteys ja kumppanuus, Marja-Sisko vastaa.
Elämä on parhaimmillaan tällaista. Yllättävää, meluisaa ja mutkikasta. Rikasta ja antoisaa. Lastenlapsista pari vanhinta tulee ehkä muistamaan isoisä Ollin. Nuoremmille ei ole muuta olemassakaan kuin ämmi.
Rohkeudesta
Marja-Sisko Aalto hymyilee lapsuuden kuvissaan harvoin. Kuvista katsoo surullisen oloinen, hämmentynyt pikkupoika. Lääkärivanhemmat eivät voi käsittää, miksi perheen poika haluaa mekon päälleen. Häpeä on suuri. Asiasta kasvaa salaisuus, joka kätketään komeron nurkkaan, lukitaan lujasti pimeään. Tällaista ei saa olla.
Vaikka on äiti jotain aavistellut. Ennen lapsen syntymää hän on kaikista tuntemuksistaan vakuuttuneena valinnut jo nimenkin valmiiksi: Marja-Sisko. Tyttöhän se on. Vaan kun ei olekaan. Ja silti on.
Marja-Sisko ottaa kirjahyllystä esiin valokuvan vuodelta 2007. Kuvassa seisoo keski-ikäinen nainen Tuupovaarassa pellon pientareella karjalainen perinnepuku yllään. Kauniissa kuvassa on valoa ja iloa. Yksi Marja-Siskon aikuisista tyttäristä oli sanonut kuvan nähtyään, että ensimmäistä kertaa isä hymyilee, ensimmäistä kertaa hän näyttää aidosti onnelliselta.
Vapautunut ja tyytyväinen Marja-Sisko onkin. Se paistaa kuin kesäpäivä koko olemuksesta.
– Saan vihdoin olla oma itseni. Kauheaa on ollut yli 50 vuotta elää toisen ihmisen elämää. Olla muille mieliksi. Näytellä jotain muuta mitä on. Tämä on ollut suunnatonta vapautumista. Kun saa jonkun näin ison taakan pois harteiltaan, se on katharttinen kokemus, tulee puhdas olo.
Marja-Siskon ympärillä vellonut kohu, kiinnostus ja kiivastus kertovat myös meistä ihmisistä. Rohkeus tulla esiin, paljastua ja asettua alttiiksi toimii peilinä. Peili esittää kysymyksiä. Kuinka rohkea minä olen? Elänkö omaa vai toisten määrittämää elämää? Millaisia rooleja esitän?
Työssään pappina Marja-Sisko on tavannut paljon vanhoja ihmisiä hoitolaitoksissa. Ò
– Äärimmäisen harva katuu sitä, mitä he ovat tehneet. Tyypillisempää on, että vanhus katuu kaikkea, mikä jäi tekemättä. Monet kokevat, että heillä on ollut elämässään mahdollisuuksia, mutta he eivät ole niihin aikanaan tarttuneet. Elämätön elämä harmittaa tavattomasti. Pahimmillaan lopputuloksena on kärttyisä vanhus, joka kuolee omaan kiukkuunsa.
Marja-Siskolle oli vaarana käydä niin.
– Muutos vaatii aina hirmuisen määrän rohkeutta. Niin hullulta kuin se tuntuukin, moni kokee turvallisemmaksi jatkaa elämäänsä samanlaisena, vaikka tietääkin sen aiheuttavan harmia, joskus jopa kärsimystä. Muutos on pelottava asia. Vaikka olisi harmaata, yksitoikkoista ja ikävää, se on kuitenkin turvallista. Jos haluaa jotain aidosti hyvää omaan elämäänsä, täytyy olla rohkea.
Marja-Sisko Aalto on tuntenut ympäristön paineet nahoissaan. Hän on kuullut lukuisia kertoja lauseen "mitä muutkin tästä ajattelevat". 2000-luvun alussa hän päätti olla välittämättä.
– Se oli niin vahva sisäinen pakko, että oli vaikea sanoa enää itselle ei. Mutta tämä on minun tieni. Jokaisella on omansa.
Uskosta
Marja-Siskon ammatinvalintaan vaikutti ratkaisevasti kaksi ihmistä: uskonnonopettaja ja rippipappi. Molemmat olivat avarakatseisia keskustelijoita, jotka olivat valmiita pohtimaan asioita. Vaikka transsukupuolisuudesta ei noissa keskusteluissa sanottu sanaakaan, elämää tuli kaikuluodattua syvältä. Henkisesti vapaassa ilmapiirissä lapsen usko muuttui aikuisen uskoksi. Mitään yhtäkkistä uskoontuloa Marja-Sisko ei kokenut. Papin ammatti tuntui luontevalta, koska siinä saa auttaa ihmisiä.
– En halua elää vain itselleni. Ihminen on tarkoitettu elämään myös muille, ja jos mahdollista, tekemään myös muiden elämää helpommaksi ja mukavammaksi. Se on tärkeä osa ihmisyyttä. Tajuaa, että minä itse en olekaan kaiken maailman keskus.
Vaikka Marja-Sisko ei ole uskoaan koskaan menettänyt, on hän käynyt tulikivenkatkuisia keskusteluja Jumalansa kanssa.
– Kiukuttelin Jumalalle siitä, miksi hän on luonut minut tällaiseksi kuin olen. Vaikka Raamatussa sanotaan, ettei savi saisi valajansa kanssa riidellä, tein sitä hartaasti ja pitkään.
Lopullinen rauha tuli kymmenisen vuotta sitten.
– Tuntui pahalta olla Jumalan kanssa eri mieltä. Ajattelin, että entäpä jos tämä olikin hänen alkuperäinen tarkoituksensa. Syystä, jota en pysty loppuun asti ymmärtämään, hän näki hyväksi tehdä minusta transsukupuolisen. Kiukuttelun sijasta pitikin oppia kiittämään. Eikä se ole ollut niitä helpoimpia asioita!
Kiittämisen opettelu on ollut kuitenkin myös vapauttava kokemus.
– Tällä kaikella onkin joku myönteinen vaikutus ja merkitys. Ehkä tarvittiin tarpeeksi vahva ihminen, joka kestää tämän ryöpytyksen ja pystyy osoittamaan, etteivät transsukupuoliset ole mitään hörhöjä, mielenvikaisia tai vaarallisia. Kuka tahansa voi olla johonkin vähemmistöön kuuluva eikä se tee hänestä yhtään huonompaa kuin muista.
Kivusta
Joukosta erottaminen, syrjiminen ja eristäminen ovat pahimpia tapoja, joilla ihmistä voi satuttaa. Marja-Sisko Aalto on tavannut seurakunnistaan pois ajettuja ja lähteneitä.
– Siitä syntyy haava, jota ei koskaan unohda.
Hän itse irtisanoutui virastaan vapaaehtoisesti sen jälkeen, kun imatralaisista kristityistä lähes 600 oli eronnut kirkosta viime vuoden loppuun mennessä. Luku on suuri. Osa eronneista kertoi suoraan, että syynä oli "jumalaton kirkkoherra". Marja-Sisko ehti toimia työssään naisena viisi kuukautta virkavapaansa jälkeen.
– Se oli minulle valtava kipupiste. Imatralle jäi paljon ihania ihmisiä, joita kaipaan. Seurakunnan avainhenkilöissä oli kuitenkin useampia, joiden mielestä en ollut sopiva virkaan. Toivoin niin, että olisin voinut rakentaa yhteyttä ja luottamusta. Mutta miten rakentaa luottamusta, kun osa ei halunnut edes saapua paikalle yhteisiin kokouksiin?
Marja-Sisko piti lähtösaarnansa Tainionkosken kirkossa Imatralla maaliskuun lopussa. Hän olisi mielellään tavannut messun jälkeisessä kahvitilaisuudessa työkavereita ja seurakunnan luottamushenkilöitä. Heitä ei juuri näkynyt. Muutama uskaltautui paikalle.
Marja-Sisko sai 28 työvuoden jälkeen seurakunnalta kupin kahvia, pullan, virsikirjan ja kukkakimpun. Viimeisinä virkapäivinään hän kävi jakamassa ehtoollista hoitolaitoksissa ja siisti työhuoneensa.
– Ilman lähipiirin tukea tämä olisi ollut hirvittävän raskasta. Vaikka kyllä se on ollut raskasta nytkin. Traagisinta on, että jyrkimmin minuun ovat suhtautuneet ne, joilla on omasta mielestään hyvin syvä hengellinen vakaumus. En jaksa ymmärtää sellaista vakaumusta. Tähän olen pahimmin pettynyt. Juuri uskovalla ihmisellä pitäisi olla avaruutta ja avoimuutta, koska emme ole täällä omassa varassamme. Voimme jättää paljon asioita tuonne pääkonttorin ratkaistaviksi. Jumala hoitaa sen, mikä meiltä jää tekemättä.
Marja-Siskon mielestä tuomitsemisen sijasta kannattaisi ottaa selvää, kysyä ja keskustella.
– Elämästä ymmärtää vähän, jos on liian tiukkaan napitetut asenteet. Jeesusta haukuttiin aikanaan syömäriksi ja viinin juojaksi, koska hän meni mielellään ihmisten koteihin ja aterioi heidän kanssaan.
Lapsena Marja-Sisko eli mielikuvituselämää unissaan ja haaveissaan helpottaakseen pahaa oloaan.
– Näin jatkuvasti unia, että herään seuravana aamuna tyttönä. Kuvittelin, miten äitini esittelisi kahdeksan lastaan ylpeänä vieraille. Tässä kuusi poikaani ja kaksi tyttöäni. Ja tämä on meidän Marja. Tuntui hyvältä nukahtaa tuohon ajatukseen.
Sukupuolenkorjaus on pitkä ja vaativa prosessi. Fyysisten muutosten jälkeen naiseksi kasvaminen jatkuu loppuelämän. Prosessi vaatii vielä nykyään diagnoosin, jossa henkilö määritellään mielenterveysongelmaiseksi.
– Se on leimaavaa ja loukkaavaa, Marja-Sisko huokaisee.
– Toisaalta vahva mielenterveys on hoitoihin pääsyn edellytys.
Birgitta on ollut tietoinen puolisonsa transsukupuolisuudesta lähes suhteen alusta saakka.
– Julkisivu oli kunnossa, mutta puhuimme hyvinkin kipeistä asioista kahden kesken. On tämä kasvukivut Ò puolisoltakin vaatinut, monet itkut ja kiukuttelut. Trans-ihmisen elämä vaatii paljon joustoa paitsi häneltä itseltään myös lähipiiriltä.
Rakkaudesta
Marja-Sisko on nauttinut papin työstään, koska hän on "hölpöttäjä Jumalan armosta". Näin Marja-Siskon äiti kiteytti aikoinaan ammatinvalinnan. Imatralla varsinkin naisten oli helppo puhua aroistakin asioista kirkkoherralle. Hän oli pidetty.
– Tapaan ja tutustun mielelläni ihmisiin. Olen sosiaalinen ja kaipaan laajaa lähipiiriä ympärille. Papin työssä elämän suuret taitekohdat, syntymät, kuolemat ja kipeätkin asiat ovat ominta osaamisaluettani. Ne koskettavat kaikkia ja herättävät todellisia tunteita.
Marja-Sisko rukoilisi mielellään homoparien puolesta. Samaa sukupuolta edustavien vihkiminen on vielä kielletty.
– Mikä voisi olla hienompaa. Minusta on sydämetöntä kieltää ihmisiltä se, että heidän asiansa viedään Jumalan eteen ja rukoillaan, jos se on heille tärkeää.
– Jostain syystä Jumala on nähnyt hyväksi luoda rakkaudenkin monimuotoiseksi. Tätä on joidenkin kristittyjen vaikea hyväksyä. Jumalassa on paljon enemmän avaruutta kuin meissä ihmisissä. Miksi Jumala loisi näin paljon moninaisuutta, jos sillä ei olisi joku tarkoitus? Marja-Sisko pohtii.
Hän tietää, että syntymässä saatuja ominaisuuksia voi peitellä ja kieltää, mutta jossain ne pulpahtavat pintaan.
– Ihminen eheytyy, kun hän tunnistaa aidosti itsensä ja elää sen mukaan.
Marja-Siskon mielestä seksuaalisuus on kirkossa, niin Suomessa kuin muuallakin, auki puhumaton elämänalue.
– Seksuaalisuudesta on onnistuttu viemään kaikki ilo. Siitä on tehty moraalikäsitys. On pitänyt kiireesti keksiä sääntöjä ja kieltoja. Jumala on luonut seksuaalisuuden elinvoimaksi. Jos seksuaalinen käyttäytyminen tuottaa rakkautta ja iloa, on kovin vaikea mennä siihen sormi pystyssä sanomaan, että so, so, ei noin saa tehdä.
Voimasta
Uuden elämän aloittaminen mediamylläkän silmässä vaatii voimia. Marja-Sisko kertoo saaneensa tukea ja myötätuntoa monesta suunnasta lähipiirin lisäksi. Hän on yllättynyt iloisesti. Televisiossa esitetyn dokumentin jälkeen sähköpostiin tuli 800 viestiä. "Kiva kun uskalsit". "Nyt minäkin alan ymmärtää, mistä tässä on kysymys", ihmiset kirjoittivat. Vain parissa viestissä pappi toivotettiin helvetin alimmalle arinalle.
– Pitää toimia sen puolesta, minkä kokee oikeaksi, vaikka se ei enemmistön silmissä olisikaan aina kaikkein mukavinta, kauneinta ja hyväksyttävintä. Yleensä antaessaan saa. Se on Franciscus Assisilaisen hieno ajatus, Marja-Sisko sanoo.
Hän toivoo, että saisi tulevaisuudessa elää kaikessa rauhassa ja tehdä papin työtä. Nyt häntä työllistävät kirjoitusprojektit ja puhetilaisuudet.
Armosta
Keskustelu suvaitsevaisuudesta velloi keväällä Suomessa kuin tulvavesi. Lian ja loskan heitoltakaan ei vältytty. Varsinkin netissä rumia mielipiteitä nakeltiin nimimerkkien suojista. Marja-Sisko Aalto näkee vaarat ja mahdollisuudet.
– Toivon, että suvaitsevaisuus olisi voimistumassa, mutta tällä hetkellä myös vastavirta on vahvistumassa. Kovat asenteet tulevat yhä vahvemmin esille.
Marja-Siskon mielestä jouluevankeliumin kohta "maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto" tiivistää sen, mitä nyt tarvittaisiin.
– Että ihmisillä olisi halua ymmärtää toisiaan. Se on usein enemmän tahdon kysymys kuin mikään muu. Haluanko ymmärtää, että toinen voi ajatella samoista asioista eri tavalla kuin minä? Hyvään tahtoon kuuluu toisen ihmisen arvostaminen ja kunnioittaminen.
Jos Marja-Sisko tänään astuisi saarnastuoliin, hän puhuisi armosta. Ei sellaisesta kevyestä puuteriarmosta, jolla asioita kaunistellaan ja unohdetaan, vaan väkevästä armosta, jossa ihmisellä on realistinen käsitys itsestään.
– Olemme enemmän tai vähemmän ontuvia, syntisiä, heikkoja ja puutteellisia. Jopa silloinkin kun tiedämme, mikä on oikein, meillä on tavattoman suuri kiusaus tehdä väärin. Tällaista ihmistä, joka ei olekaan mikään mallikappale, sanotaan kuitenkin Jumalan kuvaksi, ja että Jumala häntä rakastaa.
– Pelastus ei perustukaan siihen, että ihminen olisi niin mahdottoman hyvä ja erinomainen ja junailisi tämän homman itse. Se tuleekin lahjana, talon puolesta. Siinä on armon käsittämätön olemus. Kokemus on valtava. Minun ei tarvitse ansaita rakkautta. Armo sotii ihmisen luontaista ajatuskulkua vastaan, jossa pitää olla hyvä saadakseen hyvää.
Marja-Siskon mielestä armo on kristinuskon kirkkain helmi. Jumala rakastaa ihmistä, joka ei sitä mitenkään ansaitse.
– Rupusakkia rakastetaan! Luen itsenikin iloisesti siihen porukkaan.
Marja-Sisko Aalto
Syntynyt: 1954
Koulutus: teologian maisteri, ylempi pastoraalitutkinto
Työ: pitkäaikainen kirkkoherra, tällä
hetkellä työtön
Asuu: Helsingissä
Perhe: ex-puoliso ja 3 aikuista lasta perheineen
Harrastukset: kuorolaulu, hiihto, lentopallo, filatelia, kirjoittelu, esiintyminen
Onnenhetki: kun saa minkä tahansa työn valmiiksi hyvin
Unelma: työpaikka
Motto: asioilla on taipumus järjestyä
Aarteet: ämmin pienet kullat eli lastenlapset
Parhaat opettajat: Jeesuksen, Anselm Canterburyläisen ja Martti Lutherin jälkeen moni lämmin ja avarakatseinen kristitty
Paras itse saatu elämänohje: pidä huolta rakkaistasi
Omasta mielestään: hyväntahtoinen ja hyväuskoinen
Ajankohtaista: työnhaku ja kodinlaitto
Julkaistu Voi hyvin -lehdessä 4/2010
Teksti Hanna Hyväri Kuvat Johanna Kinnari
