- Mieli
- 29.05.2009
Luovuuden merkki on helppous
Jokainen ihminen on luova. Luovuus voi virrata kaikissa arjen askareissa. Huumori ja hulluttelu ovat luovuuden polttoainetta.
Luovuuden lähteille pääsee tarkkailemalla luontoa. Luovuus itsessään on ennen kaikkea tekemistä, touhuamista ja puuhastelua. Se on vakavaa leikkiä, jossa ei pohdita päämääriä eikä tarkoituksia. Tärkeintä on arvostaa itseään ja omia ideoitaan. Aito luovuus kunnioittaa elämää. Jos saat päähäsi hulvattoman idean, se kannattaa toteuttaa pian, ennen kuin sisäinen sensori puuttuu peliin. Jokaisen pahin kriitikko on minä itse. Se tekee helposti leikistä lopun, ennen kuin leikki on edes alkanut.
Kirjailija Julia Cameron kehottaa jättämään sisäisen sensorin jutut omaan arvoonsa. Antaa sen äänen vain urputtaa taustalla, ja jatketaan tekemistä. Meidän tulisi suojella luovaa lasta sisällämme ja antaa sen touhuta rauhassa. Cameronin mukaan innostuminen on energian ammentamista suoraan elämän virrasta. Innostuminen taas perustuu leikkiin, ei työhön.
Luovuustutkija Jussi T. Koski korostaa, että luovuus ei ole kummallista haihattelua kukkahattu päässä. Luovuudessa valitaan oma perusasia ja saadaan jotain aikaiseksi. Se voi olla vaikka astioiden tiskaaminen tai jäänmurtajan rakentaminen.
Kosken mielestä ramppikuume on luovan elämän merkki. Kannattaa siis suunnitella sellaista, mikä saa perhoset lentämään vatsassa. Luovuus edellyttää myös luopumista. On raivattava tilaa uusille ajatuksille.
Taolaisten opetusten mukaan meidän olisi tultava veden kaltaisiksi, jos haluamme elää luovaa elämää. Luovuus vaatii rohkeutta ja täydellistä läsnäoloa. Taolaisuudessa korostetaan oman sisäisen äänen kuulemista. Luova ihminen kohtaa asiat sellaisina kuin ne ovat. Luovuus on elämän ja asioiden luonnollisen rytmin syvällistä hyväksymistä.
Ihminen voi henkisesti hyvin, kun hän luo. Omasta luovuudesta tulisi huolehtia samoin kuin syömisestä tai liikkumisesta. Luovuus ei ole taiteilijoiden etuoikeus tai ominaisuus. Jokainen voi tehdä omasta elämästään luovan taideteoksen: juuri sellaisen sinfonian kuin haluaa, juuri sellaisen arkkitehtonisen kokonaisuuden, jossa parhaiten viihtyy.
Luovuuden merkki on helppous. Asiat tuntuvat etenevän kuin itsestään. Luovuus katoaa, jos sitä yritetään toteuttaa väkisin. Huumori ja hulluttelu ovat luovuuden polttoainetta. Hyvä leikkijä osaa nauraa itselleen.
Uusia oivalluksia siivet selässä
Inkoolaiselle Tuija Turpeiselle luovuus merkitsee ajattelun avaruutta.
– Avoimuus on luovuutta. Ettei tyrmää mitään ennen kuin on itse sitä kokeillut. Luovuus on tyhjyyttä. Elämässä pitää olla tyhjyyttä, että siinä voi olla ravitsevaa luovuutta.
Tuija pyörittää omaa Magic & Logic -yritystä, joka tarjoaa elämyspaketteja. Hän opastaa yritystilaisuuksissa ihmisiä astrologian, tarot-korttien ja tieteen ihmeiden äärelle.
– Elämä on ihme. Sitä haluan tuoda työssäni esiin. On ihana huomata, miten joku ilahtuu ja hämmästyy nostaessaan tarot-kortin vaikkapa juuri sille hetkelle.
Tuijalle luovuus on uskallusta olla ”ei tietämisen” -tilassa.
– Se tila on jännittävä ja raikas – joskaan ei aina helppo. Uskaltaa antautua sille, että ei tiedä. Koetan vain olla valppaana ja samalla pehmeänä. Se tuntuu sellaisena kihelmöintinä, kun en vielä tiedä, miten asia ratkeaa. Lopulta elämä näyttää, mihin se virtaa.
Tuija elvyttää luovuuttaan saunassa, luonnossa tai inspiroivan kirjan parissa.
– Suunniteltuani kuumeisesti jotain tilaisuutta yötä myöten, menen aina lopuksi saunaan. Saunassa asiat loksahtavat lopullisesti paikoilleen ja rentoudun.
Hupsuttelu kuuluu 43-vuotiaan Tuijan luovuuteen. Hän ihastui ystävältä saamiinsa enkelinsiipiin.
– On inspiroivaa pukeutua enkeliksi. Saan siivet selässä oivalluksia. Aion vielä kävellä Stockmannille joulun alla siivet selässä. Mitähän ne kassat sanovat?
Tuore parisuhde saa Tuijan miettimään rakkautta ja luovuutta.
– Rakkaus on ihme! Että mies ja nainen saavat kohdata toisensa ja rakastaa. Sen ihmettelyn haluaisin suhteessa säilyttää. Parisuhteessa luovuus on sitä, että uskaltaisi olla toiselle uusi ja näkisi myös kumppaninsa aina uutena. Silloin voi elää raikkaasti, ja yhteisestä elämästä tulee soljuvaa.
Lupa heittäytyä
Turkulainen Sirpa Luntinen pitää luovuutta hieman kuluneena käsitteenä. Hän maistelee sanaa suussaan ja keksii paremman ilmaisun:
– Luovuus on heittäytymistä olemiseen. Luovuus edellyttää sitä, että voin vain olla. Pään pitää saada levätä. Olen suorastaan riippuvainen yksin olemisesta. Tekemällä oppiminen on myös luovaa.
Sirpa muistelee lapsuuden kesiä, jolloin hän hyppi kiveltä toiselle. Se oli tekemällä oppimista. Kun jalka lipsahti, seuraavalla kerralla muisti, miten hyppy onnistuisi.
Paras paikka luovuuden elvyttämiselle on oma kotisohva ikkunan vieressä.
– Voin maata vaikka kuinka pitkään ja laskea lehtiä puista. Kahvilat ja vieraat kaupungit ovat myös hyviä latautumispaikkoja. Liikun silloin yksin. Vieraassa kaupungissa voin vain kulkea, kun en tunne ketään. Silloin keksin loistavia ajatuksia.
Sirpa teki lapsille musiikki- ja nukke-teatteria Marhaminta-ryhmässä kymmenisen vuotta ennen kuin lähti opiskelemaan viestintää.
– Haluaisin tehdä dokumentteja ja radio-ohjelmia. Äänimaailmat kiehtovat. Hahmotan elämää paljon juuri äänien kautta.
Heittäytyminen kuuluu 47-vuotiaan Sirpan arkeen. Sääntöjen noudattaminen on hankalaa. Hän kapinoi esimerkiksi niin, ettei tee koskaan ruokaa reseptin mukaan.
– Ideoita syntyy joskus liikaa. Kävellessä voin keksiä viisi tai kuusi ideaa, joita voisi kokeilla. Kävely ruokkii luovuutta. Ajatukset virtaavat vapaasti.
Kun Tuija hulluttelee, hän...
- nukkuu ulkona. Paras paikka on kalliolla veden äärellä.
- kokkaa juuressosekeittoa, johon voi laittaa mitä vain, jopa mandariinin mehua.
- laittaa rintaneulan housun lahkeeseen tai hameen helmaan.
- sisustaa hauskoilla esineillä ja leikkii väreillä.
- laittaa siivet selkäänsä.
Kun Sirpa hulluttelee, hän...
- menee ulos tai sisään jostain muusta kuin ovesta, esimerkiksi ikkunasta tai parvekkeelta.
- kävelee paljain jaloin kurassa. Litsuttelee varpaita niin, että ne jäävät jumiin.
- hyppelee kävellessään. Tämä nolottaa lapsia, mutta se ei haittaa.
- syö joulutortut raakana suoraan pelliltä.
- ajaa pyörällä kuralätäkköön ilman käsiä.
Lähde leikkiin mukaan
- Antaudu: Luovuuden ytimessä piilee mysteerio ja yllätys.
- Hellitä: Luovuus rehottaa rennossa olossa ja ilmapiirissä.
- Tee virheitä; Vain virheistä oppii. Luovuus on oppimista.
- Hulluttele ja naura: Ole uskollinen päähän-pistoillesi. Luovuus ilmenee nykyhetkessä.
- Luule itsestäsi liikoja: Myönteinen minäkuva on luovuuden lähde.
- Hoivaa: Pidä huolta luovasta lapsestasi. Katso, että lapsi nukkuu riittävästi ja syö hyvin. Lapsella on oikeus leluihin ja kivoihin kavereihin.
- Vietä aikaa yksin: Luova prosessi vaatii ihmisten ja virikkeiden lisäksi sulattelua ja olemista.
- Tunnista intohimosi: Intohimo on luovuuden moottori. Katso elämää sillä silmällä.
- Ota riskejä: Luovuus on rohkeutta murtaa rutiineja. Kokeile outoja asioita.
- Juhli: Kaikkia saavutuksia, omia ja muiden.
Luovuus on lahja – käytä sitä
- Jokaisella ihmisellä on luovuuden lahja. Kukaan ei tiedä, mistä se tulee ja mihin se menee. Jos vain luotat siihen, se on ulottuvillasi.
- Luovuuteen on kolme tietä: avoimuus, arvostelemisesta luopuminen ja leikkisä asenne.
- Kun joku oivaltaa, että hän ei tiedä paljonkaan luovuudesta, hän on luovuuden tiellä.
- Luovuudessa ei ole apua oppiarvoista.
- Luovuudessa ei ole kyse onnistumisesta eikä epäonnistumisesta. Luovuus vain tapahtuu.
- Luova ihminen ei yritä miellyttää muita. Hän luo oman elämänsä ja on siihen tyytyväinen.
Metz, Pamela K., Luovuuden Tao – Oivalluksia luovaan elämään. Unio Mystica 2000.
Artikkeli on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 5/2006.
Teksti Hanna Hyväri Kuva Johanna Kinnari
- Julkaistu 05.06.2009
Artikkelin avainsanat
Ei avainsanoja
Kirjoita uusi kommentti
Lisää aiheesta
Koreografi Hanna Brotherus on vienyt opiskelijoitaan Kallion lukiosta ja Oopperan balettikoulusta Stockmannin tavarataloon...
Ann-Mari Patshijew toimii puheenjohtajana Pro luonnonkosmetiikka -yhdistyksessä, joka pyrkii lisäämään...
Vaikea uskoa, että leveästi hymyilevä ja huippusuosittu Joseph McClendon III on ollut joskus koditon ja asunut...
Kun ensimmäisen kerran kuulin Elina Hytösen mainittavan perinteisen kiinalaisen lääketieteen yhteydessä, nimi tuntui...
Psykosomatiikka kertoo siitä, miten mieli ja ruumis vaikuttavat toisiinsa. Lähes puolella terveyskeskusten asiakkaista...
Avun löydyttyä poliisina toiminut Jouni Kerminen hankki uuden ammatin: hierojana hän auttaa nyt muita. Poliisin ja...
Kaikki jutut
Koreografi Hanna Brotherus on vienyt opiskelijoitaan Kallion lukiosta ja Oopperan balettikoulusta Stockmannin tavarataloon...
Pakkauksessa on pehmittävä ja verenkiertoa elvyttävä Velvety Cleasing Milk -puhditusemulsio normaalille ja...
Korkean kolesterolin uskottiin pitkään olevan pääsyyllinen sydän- ja verisuonitautien puhkeamiseen, ja...
FRANTSILAN KEHÄKUKKA Frantsilan luomuyrttitilan yrtti- ja lahjatavaroita pusseissa, purkeissa ja pulloissa –...
Anne Birgitta Pessi on tutkinut hyviä asioita kuten onnellisuutta, solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä. Hänen...
Hauska hulina tulvii vastaan kerrostaloasunnon eteisessä Helsingissä. Marja-Sisko Aalto pahoittelee vallatonta vilskettä. Pieni...
Muissa lehdissä
Jonkun on ollut pakko vakoilla minua. - Tai lukea ajatuksiani! | Kauneus & Terveys
Kysely
Tule tekemään lehteä!
Keräämme lukijoiden ajatuksia tulevien Voi hyvin -lehtien aihepiireistä. Kirjoita ja olet mukana lehden teossa.
Ekoego-henkilöt
Julkisuuden henkilöt esittelevät ekoesineensä ja paljastavat, miten haaveilevat elävänsä ympäristöystävällisemmin.
Näistä keskustellaan

Tutkija Anne Birgitta Pessi uhmaa vallitsevaa ihmiskuvaa. Pessi väittää, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja antelias.

Kuka: Heljä Liukko-SundströmIkä: 71Työ: keramiikkataiteilija, työs-kentelee Arabian taideosastolla ja...

Voi hyvin on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiantuntija. Lehti kannustaa pitämään mielen energisenä, kehon...

Marja-Sisko Aalto iloitsee saadessaan vihdoin olla oma itsensä. Muutos miehestä naiseksi on vaatinut hirmuisen määrän rohkeutta papilta.
Oletko nähnyt kummituksia tai muita henkiolentoja? Lukijat kertovat parhaat kummitustarinansa. Kerro sinäkin omasi.








