Lähdin mukaan Älä kiusaa mua ry:n koulukiusaamisenvastaiseen kampanjaan kummiksi. Tällä hetkellä aihe koskettaa läheltä, ja samalla mieleen muistui omatkin kouluajat.
Ala-asteella eräs luokkani pojista oli minuun kovin ihastunut ja yritti saada huomiotani. Kun vastakaikua ei tullut, alkoi tästä vuosia kestänyt kiusaamisen kierre, johon lähti mukaan myös koko luokan pojat ja kiusaajan vanhemmat kaverit. Pikkukylän kirkolla kulkemisesta tuli ahdistavaa ja pelottavaa. Olin herkkä lapsi ja siten helppo uhri. Lisäksi myös innokas esiintyjä ja koulussa kympin tyttö. Tämä löi huuteluille bensaa liekkeihin.
Kiusaaminen saattaa tehdä syvät haavat sieluun. Joillakin kyse on elämänmittaisesta asiasta, jonka jäljet eivät välttämättä koskaan häviä. Minulla oli onneksi paljon kavereita ja rakastava perhe, joiden tuella sain kasvaa turvallisessa kodin ilmapiirissä. Silti kiusaaminen vaikutti persoonaani ja itsetuntooni.
Kiusaamiseeni ei kuitenkaan puututtu millään tavoin. Miksi?
Ensinnäkin, on vaikeaa puuttua sellaiseen asiaan , jonka vakavuutta ei aina ymmärretä. Lapset usein suojelevat vanhempiaan mielipahalta eivätkä kerro kaikkea vaikeista asioista kotona. Näin minunkin kohdallani. Olin 8 vuotta ja päätin selvitä yksin.
Vaikka kiusaaminen olisi näkyvääkin, sitä on vaikea kitkeä. Ulkopuolisen on myös vaikea selvittää kiusaamisen vakavuus. Herkkään lapseen pienikin piikki uppoaa hyvin syvälle kun taas toinen ei hetkahda edes pahemmanlaatuisista solvauksista.
Voi olla myös vaikeaa selvittää, kuka kiusaa ja ketä. Joskus kiusaaminen saattaa kääntyä niin, että kiusatusta tulee uusi kiusaaja. Kun uhri tarpeeksi pitkään nielee pahaa oloa ja nöyryytystä, on se vain oksennettava jonnekin. Lapsillahan se usein näkyy niin, että isompi simputtaa pienempää ja pienempi vielä pienempää.
Entä kuka on vastuussa, kenen tulisi toimia ja miten? Hyväkään keskusteluyhteys koulun ja vanhempien välillä ei välttämättä tuota tulosta, jos kukaan ei osaa tai uskalla ottaa vastuuta toimia asian hyväksi. Aina ei toimintakaan auta, jos vastapuoli ei ota tilannetta vakavasti.
Mitä omasta kiusaamisesta sitten jäi käteen? Se ei saanut minua lopettamaan esiintymistä, koska rakastin sitä. Tanssin, lauloin ja näyttelin, soitin viulua erilaisissa bändeissä. Mutta esiinnyin myös siksi, että halusin näyttää kiusaajilleni olevani paljon muuta kuin se nössö hikipinko. Halusin näyttää, että oli paljon rohkeampaa nousta lavalle yleisön eteen kuin huudella ala-arvoisuuksia puskista.
Haluaisin herättää täällä blogissani keskustelua siitä, kuinka kiusaaminen saataisiin kitkettyä. Kuulisin mielelläni kokemuksianne aiheesta!
