vh0803_liikuvapaaksi

Liiku itsesi vapaaksi

Jäykkyys katoaa ja kupliva ilo täyttää mielen, kun sallii itsensä liikkua vapaasti musiikin tahdissa muista välittämättä. Liike on sielun unohdettu kieli.

Seisomme ringissä suuressa salissa, jonka ikkunoista tulvii sisään vallatonta kevätvaloa. Kun esittäydyn, 26 silmäparia tuijottaa minua. Jokainen tekee vuorollaan jonkun eleen ja kertoo nimensä. Toiset toistavat liikkeen ja lausuvat nimen ääneen kuorossa. Essential Motion -viikonloppu Finnsin kansanopistolla Espoossa on alkanut.

Kurssiesitteen mukaan Essential Motion tarjoaa syvällistä ymmärrystä kehosta ja liikkumisesta, omasta itsestä ja vuorovaikutuksesta. Pääopettaja on amerikkalainen Karen Roeper, ja toisena opettajana toimii ruotsalainen Mia Rossetti. Karen on tanssija, liiketerapeutti ja Rosen-menetelmän opettaja. Essential Motion on Karenin luoma lähestymistapa liikkeeseen, ruumiillisuuteen ja ihmisyyteen.

Tunne maa jalkojesi alla

Karen laittaa heti esittelyn jälkeen svengaavaa musiikkia soimaan ja saamme ohjeet liikkua vapaasti sen mukaan, miltä tuntuu. Aloitan villillä viidakkotanssilla, joka muuttuu vähitellen tangosoolon kautta hiljaiseksi paikoillaan keinumiseksi. Jokainen liikkuu omalla tyylillään muista välittämättä. Salin lattia tömisee kuin aikoinaan koulun jumppatunneilla.

Puulattia tuntuu kylmältä paljaiden varpaiden alla. Muutenkin huoneessa vetää vähän. Sisäinen vuoropuhelu käynnistyy. Mitähän muut ajattelevat liikkeistäni? Entä jos näytän ihan pöhköltä? Sisäinen ääni rauhoittuu, kun alan seurata Karenin neuvoja olla välittämättä pään sisäisistä äänistä ja keskityn siihen, miten kehoni haluaa liikkua.

Seuraavaksi Karen pyytää meitä pysähtymään ja kääntämään huomion sisäänpäin. Sitten hän ohjaa meidät käymään läpi koko kehomme kuulostellen, miltä nyt tuntuu. Jos ajatukset tunkevat väliin, niistä saa päästää irti. Huomaan, että oikea ja vasen puoli tuntuvat erilaisilta. Yläselkä on jäykkä.

Omaksi itseksi

Vapaan liikkumisen ja oman kehon kuuntelun jälkeen istuudumme rinkiin lattialle. Karen lukee ääneen Rumin runon oikein ja väärin tekemisen tuolla puolen olevasta tilasta. Sitten hän haluaa kuulla, miltä meistä tuntuu. Muutamat rohkeat pyytävät puheenvuoron. ”Kyse on jakamisesta. Voimme oppia toisiltamme paljon”, Karen sanoo.

Nuori nainen pohtii, mitä muut hänestä ajattelevat. Tummatukkainen mies sanoo tuntevansa itsensä ujoksi näin monen naisen seurassa. Keski-ikäinen rouva kertoo häpeävänsä omaa ruumistaan ja sen aistillisuutta. Keskustelemme hetken näistä tuntemuksista. Karenin mukaan tunteet saavat olla sellaisia kuin ovat. Mitään ei tarvitse muuttaa. Kaikki tunteet kuuluvat elämään.

Viikonlopun aikana liikumme moninaisten harjoitusten ja hiljaisten hetkien kautta kohti suurempaa itsetuntemusta, rentoutta ja kehollista vapautta. Osa harjoituksista tehdään itsekseen, osa pienryhmissä. Välillä tanssitaan kaikki yhdessä ja otetaan kontaktia toisiin. Sitten on taas lupa vetäytyä omiin oloihin. Pari kertaa päivässä istuudutaan rinkiin jakamaan harjoitusten esiin nostamia tunteita, ajatuksia ja aistimuksia. Ilmapiiri on lämmin, salliva ja avoin.

Rentous valtaa alaa

Karen tekee kurssin aikana muutamia yksilövalmennuksia halukkaille. Astun vuorollani puolikaaressa istuvan ryhmän eteen seisomaan Karenin ja tulkin viereen. Kerron jäykästä yläselästä. Ainoan lapsen velvollisuudentuntoisuus ei jätä minua hetkeksikään rauhaan. Sukellan lapsuusmuistoihini, ja tunteita alkaa nousta pintaan.

Karen kehottaa minua jännittämään selkääni niin paljon kuin pystyn. Vähitellen alan täristä kauttaaltani, ja kehoni hakee vapauttavan vastaliikkeen. Jännitys on poissa, ja yläselkää kuumottaa. Karen kysyy: ”Miltä nyt tuntuu?” Tajuan, että kaipaan enemmän sisäistä tilaa tunteilleni ja tarpeilleni töissä, jossa ohitan helposti itseni.

Monet koulutukseen osallistujat ovat kehoterapeutteja. Joukossa on myös opettajia, kouluttajia, psykologeja ja monen muun ammatin harjoittajia. Seuraava kaikille avoin Essential Motion -viikonloppukurssi järjestetään syyskuun lopussa. Alan jo odottaa sitä.

Millaisia laatuja Essential Motion synnyttää?

  • läsnäolon taito
  • toisten ja itsen syvä kuunteleminen
  • avoimuus ja myötätunto
  • vastaanottavaisuus ja rohkeus
  • innokkuus ja uteliaisuus
  • aitous, spontaanius ja leikkisyys
  • kunnioitus ja luottamus

Essential Motion sopii sinulle, jos:

  • tunnet itsesi jännittyneeksi ja väsyneeksi
  • sinulla on kipuja
  • kärsit stressistä
  • haluat ennaltaehkäistä työuupumusta
  • haluat syventää ymmärrystäsi kehon ja mielen yhteydestä
  • haluat parantaa vuorovaikutustaitojasi
  • kaipaat syvempää itsetuntemusta

Lisätietoja

www.essential-motion.fi, www.essential-motion.com, www.miarossetti.nu
Riitta Saarikko, 050 367 6891, riitta@aquaqi.net
Merja-Riitta Hämäläinen, 050 527 6193, merjariitta.hamalainen@ikarosterapia.com

Artikkeli on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 3/2008.

Teksti Jaana-Mirjam Mustavuori Kuva Juha Juntto

  • Julkaistu 08.06.2009

Artikkelin avainsanat

Ei avainsanoja

  19   10

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

Vh4 12 hanna

Koreografi Hanna Brotherus on vienyt opiskelijoitaan Kallion lukiosta ja Oopperan balettikoulusta Stockmannin tavarataloon...

Vh2 paahaastis

Ann-Mari Patshijew toimii puheenjohtajana Pro luonnonkosmetiikka -yhdistyksessä, joka pyrkii lisäämään...

Vh2 12 Joseph

Vaikea uskoa, että leveästi hymyilevä ja huippusuosittu Joseph McClendon III on ollut joskus koditon ja asunut...

Vh1 12 olavi

Olavi Sydänmaanlakka on HelsinkiMission Nuorten Kriisipisteen johtaja. Hän on perustanut myös vä...

vh0607_hytonen

  Kun ensimmäisen kerran kuulin Elina Hytösen mainittavan perinteisen kiinalaisen lääketieteen yhteydessä, nimi tuntui...

vh0607_toivo

Psykosomatiikka kertoo siitä, miten mieli ja ruumis vaikuttavat toisiinsa. Lähes puolella terveyskeskusten asiakkaista...

vh0607_selkakivut

 Avun löydyttyä poliisina toiminut Jouni Kerminen hankki uuden ammatin: hierojana hän auttaa nyt muita. Poliisin ja...

vh0605_hunajaistahierontaa

  Luulisi hunajahieronnan olevan suloista, koska hunaja on houkuttelevan makoisa aine. Jos on kokeillut hunajaa saunassa,...

Kaikki jutut

Vh4 12 hanna

Koreografi Hanna Brotherus on vienyt opiskelijoitaan Kallion lukiosta ja Oopperan balettikoulusta Stockmannin tavarataloon...

Vh4 12 kerro

Pakkauksessa on pehmittävä ja verenkiertoa elvyttävä Velvety Cleasing Milk -puhditusemulsio normaalille ja...

Vh3 12 terveys

Korkean kolesterolin uskottiin pitkään olevan pääsyyllinen sydän- ja verisuonitautien puhkeamiseen, ja...

Vh3 12 pessi

Anne Birgitta Pessi on tutkinut hyviä asioita kuten onnellisuutta, solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä. Hänen...

Kauppa

FRANTSILAN KEHÄKUKKA Frantsilan luomuyrttitilan yrtti- ja lahjatavaroita pusseissa, purkeissa ja pulloissa –...

Vh3 12 pessi

Anne Birgitta Pessi on tutkinut hyviä asioita kuten onnellisuutta, solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä. Hänen...

Vh4 Aalto

Hauska hulina tulvii vastaan kerrostaloasunnon eteisessä Helsingissä. Marja-Sisko Aalto pahoittelee vallatonta vilskettä. Pieni...

3lehti

Voi hyvin on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiantuntija. Lehti kannustaa pitämään mielen energisenä, kehon...

Kysely

Oletko kesä- vai talvi-ihminen?:

Näistä keskustellaan

Kauppa

Netissä ja eri puolilla Suomea on monia ihania eko- ja luomupuoteja.

Vh3 12 pessi

Tutkija Anne Birgitta Pessi uhmaa vallitsevaa ihmiskuvaa. Pessi väittää, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja antelias.

3EgoHelja

Kuka: Heljä Liukko-SundströmIkä: 71Työ: keramiikkataiteilija, työs-kentelee Arabian taideosastolla ja...

Kahvila_2

Kasvis-, luomu- ja lähiruoka on näiden ravintoloiden ja kahviloiden sydämenasia.

3lehti

Voi hyvin on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiantuntija. Lehti kannustaa pitämään mielen energisenä, kehon...

Vh4 Aalto

Marja-Sisko Aalto iloitsee saadessaan vihdoin olla oma itsensä. Muutos miehestä naiseksi on vaatinut hirmuisen määrän rohkeutta papilta.

Kauppa

Netissä ja eri puolilla Suomea on monia ihania eko- ja luomupuoteja.

Oletko nähnyt kummituksia tai muita henkiolentoja? Lukijat kertovat parhaat kummitustarinansa. Kerro sinäkin omasi.