Tuhkimo, surullinen tarina mutta onneksi onnellinen loppu.
Lumikki ja 7 kääpiötä.
Grimmin veljesten parhaat sadut, todenmukaisuus ja ihmisarvon tärkeys.
Pieni punahilkka.
Tuhkimo sadun olen lukenut satoja kertoja lapsilleni ja lapsenlapsille. Siinä on kaikki sadun tärkeät osat. Se opettaa kuuntelijalle, kuinka aina kannattaa olla kiltti, ystävällinen, auttavainen ja rehellinen muiden huonosta käytöksestä huolimatta. Kaikki tulee joskus takaisin joka tapauksessa sekä hyvä että paha. Se on niin lumoava satu ja opettaa juuri tätä ajatusta.
Hannu ja Kerttu, paha ja hyvä.
Tuhkimo.
Kaunotar ja hirviö oli satu, joka vaikutti minuun suuresti. Se, että se kauneus ei aina ole kaiken a ja o.
Nalle Puh sekä Uppo-Nallen seikkailut.
Ruma ankanpoikanen.
Ruma ankanpoikanen. Sadussa kosketti muiden pahuus, ja miten lopulta kaikki kääntyi toisinpäin ja hyljeksitystä tuli suosittu.
Lempi satuni on Roald Dahlin Jali ja suuri suklaatehdas. Satu on yksi lemppareistani koska muistan kun äitini luki sitä minulle ja nauroimme kaikille hulluille kohdille kippurassa.
Niitä on useita, mutta esimerkiksi Härkä Ferdinand. Siinä on jotain samanlaista kuin minussakin.
Lapsena jaksoin aina sekä kuunnella että katsoa telkkarista Disneyn Bambia. BAmbi oli hahmona todella onnistunut- söpö, kaunis ja hellyttävä. Vaikka tarinassa on pelottavia ja surullisia kohtia (Bambin äidin kuolema, metsäpalo)on siinä myös hauskoja kohtia, etenkin Bambin kaniystävä Rumpali ihastutti. Loppu on tietysti onnellinen kun Bambi löytää itselleen puolison ja perustaa perheen. Klassikko.
Hannele Huovin saduissa lämmittää valtava elämänläheisyys. Ne käsittelevät kaikkein tärkeimpiä asioita ihmisen elämässä; miten löytää oma paikkansa,miten kohdella toisia,miten kohdata pelot ja möröt, miten voittaa suunnattomilta tuntuvat vaikeudet.Hänen tekstissään on paljon iloa, valoa ja lämpöä. Niistä tulee joka kerta hyvälle tuulelle. Esim. Salaisen Maan saduissa Taikuri kertoo Kisulle, miten tullaan viisaaksi; pitää leikkiä ja jutella,toisten kanssa oppii aina jotain uutta. PItää myös osata olla hiljaa ja yksin, sillä silloin juuri hyvät asiat laskeutuvat sydämeen ja niistä tulee viisautta! –Päivänkakkara
Satuja voi kertoa myös omasta elämästään. Voi kirjoittaa uudelleen oman elämänsä ja siitä voi muodostua hyvä. Se ohjaa positiivisempaan ajatteluun myös tulevasta elämästä. Itse luodut sadut ovat jääneet eniten mieleeni. Niissä loppu voi vaihdella tai sen voi keksiä itse.
Tykkäsin aina kovasti Rumasta Ankanpoikasesta. Sitä ei tosin kovin usein meillä luettu, kun ei ollut kirjaa itsellä, enkä varmaan koskaan tullut sanoneeksi, miten siitä pidän. Hassua. En ollut mikään erityisen kaunis lapsi tahi nuori, joten ehkä siksi tuo satu aina kosketti minua, "antoi toivoa"... Oikeastaanhan tarinan opetus ei ole kovin hyvä - rumasta ankanpoikasesta tuli kaunis, ja vasta sitten hänet hyväksyttiin? Vai pitäisiköhän se vain tulkita sisäisen kauneuden puhkeamisena? Taidan tehdä niin. –Ihan hyvä ankanpoikanen
Hei! Lapsuuteni lempisatu oli Hanhiemon satuaarre kirjasta satu "Pata, joka ei lakannut kiehumasta". Siskoni luki sitä minulle seitsemänkymmentä luvun alussa ääneen, kun en itse vielä osannut lukea. Minusta oli niin ihmeellistä, että pienellä tytöllä voi olla niin suuri valta, kuin tällä sadun tytöllä oli. Ja ehkä kaikkein vaikuttavinta oli se, kun tytön äiti ei pystynyt pysäyttämään padan kiehumista, mutta tyttö pystyi. Olin aina ajatellut, että kukaan ei voi olla äitiä viisaampi ja mahtavampi. Kun tämä sadun tyttö sitten oli, se teki minuun syvän vaikutuksen. Halusin tulla "isona" yhtä vahvaksi ja topakaksi, kuin tuo sadun tyttö. –Taina -66
Olen aina rakastanut satuja, mutta eniten minua on koskettanut Pikku Heidi. Itkin sitä lukiessani pikku tyttönä, ja ihme ja kumma, kun luin sitä tyttärelleni, itketti minua taas. Se isoisä on niin ihana ja turvallinen ihminen Heidille. OLen isän hylkäämä tyttö. Ikäni olen kaivannut sellaista suhdetta, joka Heidillä ja isoisällä oli.
Kun olin lapsi,menin sunnuntaiaamuisin vanhempieni vuoteeseen ja isäni aloitti aina sadun kertomisen,joka alkoi aina samalla lailla: "Oli hyvin aikainen aamu ja aurinko alkoi nousta Lahtisen (naapuritalo itään päin) talon takaa. Perhonen lensi ikkunan taakse,koputti siivellään ikkunaan ja sanoi: Huomenta Sari,nouse jo,lähdetään seikkailulle Sinivuorille päin..." Ja tästä eteenpäin alkoi minun osuuteni ja tarina oli aina erilainen. Sain päättää,keitä tuli matkan varrella mukaan;ihmisiä,eläimiä ja mitä matkan varrella koettiin. Lopulta saavuttiin aina seikkailujen jälkeen Sinivuorille, jossa oli kaunista,rauhallista-eräänlainen Shangri-La siis. Vasta aikuisena ymmärsin, kuinka suuri lahja tämä isältäni oli:yhteistä aikaa,luovuutta kannustettiin ja asioita saattoi käsitellä tarinaa kertoen. Vieläkin muistelemme isäni(nyt 81v)kanssa lämmöllä näitä yhteisiä hetkiä,jotka antoivat molemmille yhtä paljon. –Sari-62
Hei. Meidän perheen suosittu satukirja on Topeliuksen kauneimmat sadut vuodesta 1976,kirjaa on luettu 4 Tyttärellemme ja sadut on jatkuneet 14 lapsenlapsille. Ehdoton suosikki on ollut ja on edelleen satu Muurahainen meni lääkäriin. Sanat ei riitä kertomaan,se pitää lukea! Nyt Jouluna kuunnellaan Varpunen jouluaamuna ja avataan Topeliuksen kauneimmat sadut, pyydetään lapset ja aikuiset kuuntelemaan. Lämpimin ajatuksin,Mummu Muijalasta!
Mika Waltarin Kuningas jolla ei ollut sydäntä kolahti jo alle kymmenvuotiaana, ja yhä edelleen se sisältää suuren Pikku Prinssi-viisauden: tärkeimmät asiat asuvat sydämessä. Sadun kuningas on mielestäni loistava tämän materialistisen ajan vertauskuva: kuningas jolla ei ollut sydäntä teki vain JÄRKEVIÄ päätöksiä....eikä valtakunnassa kukaan ollut onnellinen, paitsi rahan- ja vallanahne pääministeri.
Lempisatuni on Debi Gliorin Kulta Pieni. Kirjan tarina ja kuvat ovat lumoavat. Kirja kertoo "ison" ehdottomasta rakkaudesta "pientä" kohtaan.
Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Kun Lumikki makaa lasikuvussa prinssi suutelee häntä herättäen tytön henkiin.
Aladdin
Tuhkimo - opettavainen ja kaunis satu.
Prinsessa Ruusunen oli ehdoton suosikkini lapsena. Oli vain niin ihana ajatus, että prinssi saapuu valkealla ratsulla ja suudelmalla saa prinsessa heräämään.
3 pientä porsasta. Leikimme tuota myös leikkinä pappamme kanssa leikkikentällä lapsina. Nyt papasta ei ole enää leikkimään.
Lempisatuni lapsena oli ehdottomasti Ruma ankanpoikanen. Kiusatun ja onnettoman ankanpoikasen ahdinko liikutti ja onnellinen loppu oli aina yhtä odotettu ja koskettava kymmenienkin lukukertojen jälkeen.
Hannu ja Kerttu on mielisatuni. Siinä koskettaa sisarusten välinen lämpö ja yhtenäisyys.
Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Kosketti Lumikin kohtalo pahan äitipuolen takia.
Lempisatuni on eittämättä itse keksityt sadut joita lapsenlapsille saan kertoilla ja joista heti kovasti pitävät. Samoin tarinat joita ei saduiksi voi sanoa mutta joita lapsenlapset pyytävät " kerro mummo niitä ennen vanhaa juttuja" siis mitä mummolle pikkuisena on sattunut ja tapahtunut. –Mummo
Lempi satuni on Kolme karhua.
Prinsessa Ruusunen, koska hän nukkui 100 vuotta ja komea,nuori prinssi tuli hänet herättämään unesta.
Rrinsessa Ruusunen ihana loppu.
Peter Pan. Hienointa on seikkailla ja leikkiä koko elämän ajan eikä tulla vanhaksi tosikoksi.
Punahilkka on jännittävä.
Muumeja tulee vieläkin joskus katseltua. Ne hahmot ovat niin valloittavia ja kotoisia. Ja tarinoista löytää kyllä elämänviisauksia, ne on vain esitetty ilman suurta räiskettä ja dramatiikkaa.
Lempisatuni on Punahilkka. Siinä on jännitystä ja opetusta sopivassa suhteessa.
Nalle Puh. Hassu karhu, ei pahiksia.
Lumikuningatar, kaunis perinteinen satu hyvän ja pahan taistelusta.
Prinsessa Ruusunen. se on surullinen ja ihana.
Hannu ja Kerttu, se oli niin järkyttävä.
Lempisatuni on Lumikki ja seitsämän kääpiötä.
Tulitikkutyttö, kaipa sen yhteiskunnallisen sanoman vuoksi.
Punahilkka, koska se pelotti pienenä.
Lempisatuni on Ruma ankanpoikanen. Sen opetus on, ettei pidä menettää toivoaan. Ja jotenkin uskon sadun tarkoittavan, että tärkeintä on sisäinen kauneus.
Tykkään prinsessa ruususesta. Olen ollut näytelmässä mukana ja näytellyt prinsessaa.
Tuhkimo. Satu, joka koskettaa ja kertoo että ryysyistä rikkauksiin voi päästä jos on onnea ja rakkautta. –Mimmi
Pieni merenneito. Yksinäinen tyttö joka haluaa pois.
Pieni Tulitikkutyttö sykähdyttää aina uudelleen ja uudelleen.
Hyppelihiiri Myökkipyökkimetsässä on satukirja jota luen vielä aikuisenakin. Hyppelihiirellä on niin mainio elämän asenne ja mietelauseet. Esim: " Onko se nyt niin lukkoon lyöty, mikä on turhaa ja mistä on hyöty".
Punahilkka koska siinä hyvä ja paha kohtaavat ja lopussa kaikki on hyvin.
Tuhkimo, hänelle käy lopulta hyvin.
Lempisatuni oli Lumikki lumikin kaunes ja prinssin suudelma tuntui pienestä tytöltä niin kauniilta.
Pikkutytöstä asti lempisatuni on ollut Ruma ankanpoikanen. Pyysin äitiä lukemaan sadun yhä uudelleen ja uudelleen ja itkin katkerasti kun pientä ankanpoikasta hyljeksittiin. Ja voi sitä onnea ja ylpeydentunnetta kun sadun lopussa koitti se onnellinen loppu. Yhä edelleen pidän sadun sanomasta, siitä, että ihmiselämässäkin voisi käydä kuten rumalle ankanpoikaselle. (Kuinka usein lyödään lapsen omanarvontunne maanrakoon? Tai lapsi ajelehtii turvattomasta tilanteesta toiseen aikuisten välittämättä? Mielestäni Ruma ankanpoikanen heijasti lapsuudessani näitäkin tunteita.) –Olipa kerran...
Aladdinista ja taikalampusta kertova satu oli eniten mieleeni pienenä. Se oli niin eksoottinen, mystinen ja taianomainen koska se sijoittui kaukaiseen maahan ja siinä oli taikuutta mukana. Pidin siitä tosi paljon.
Punahilkka. Ei pidä luottaa sinisilmäisesti ihmisiin.
Pieni tulitikkutyttö. Se on niin surullinen, että meinaa itku tulla kun muistelee sitä satua.
Vedän pikkuisen kotiinpäin.. pidän omista saduistani. Vaikkapa tästä: Seisoin korkean tunturin päällä. Taivas lepäsi kuin turkoosinsininen silkki valkoisen tunturierämaan yllä. Lumi säihkyi, rinteet kimmelsivät. Katsoin jalkoihini ja tajusin seisovani elämäni ensimmäistä kertaa laskettelusuksilla. Ne olivat punaiset. Ja silloin joku tönäisi minua takaapäin. En ehtinyt kunnolla edes pelästyä. Tarrasin sauvoihin ja yritin pysyä pystyssä samalla kun ajatus kuolemasta tuntui äkkiä päivänselvältä. Pakotin silmäni auki ja syöksyin pystysuoraan putoavaa rinnettä alas. Kirosin sitä etten koskaan ollut välittänyt katsella Poutiaisia tai Palandereita, mutta ymmärsin jotenkin nojata taaksepäin ja kääntää suksia varovasti sivuttain. Lumi säihkyi, suhahteli, pöllysi ja kaartui valtavina puuteriryöppyinä ympärilläni. Ja sitten kaaduin. Sukelsin kylmään lumeen, vauhti kiihtyi. Jossain valkoisen vaahtopilven yläpuolella näin punaisen suksen joka lensi ylitseni, ja sitten tuntui kuin joku olisi repäissyt jalkani irti. Pysähdyin kuin seinään, kahden puun väliin. Makasin liikkumatta ja tajusin että tukehtumisen tunne ei johtunut lumesta vaan siitä että olin unohtanut hengittää. "Ma’m? Are you ok? Let me help you." Joku tarttui käsivarteeni ja käänsi minut varovasti istumaan. Tuijotin silmiin miestä joka hymyili ujosti ja aidosti huolissaan. Hyvä luoja, olinko minä kuollut? "You.. I mean, you are.. aren’t you? You know. I mean I know you! You are...", mokeltelin ja yritin syljeskellä lunta suustani mahdollisimman viehättävästi. "Yes, that’s me. Johnny. Johnny Depp. Nice to meet you. Now let me help you, you need something to warm you up. Let’s go." Haroin lumipaakkuja hiuksistani ja mietin oliko syöksymahalasku vienyt kaiken huulipunan huuliltani. "Jack Sparrow, right?", sanoin iloisesti ja yritin kuulostaa siltä kuin Hollywood-tähtiin törmäisi näissä rinteissä harva se päivä. Johnny Depp heitti omat suksensa olalle ja hymyili niin että pelkäsin kuolevani sydänkohtaukseen. Kävelimme yhdessä rinnettä alas, taivas oli vaihtumassa mustikansiniseen ja minä pelkäsin kuollakseni että olin sittenkin kuollut, tai näin unta. "Saariselkä, I love this place", Johnny Depp sanoi ja pysähtyi äkkiä, tarttui käteeni ja sanoi: "Listen, I need to see you here." Ja sitten se tapahtui. Minä heräsin. Ja kirosin. Joku ajoi nurmikkoa ja tuoreen ruohon tuoksu kantautui avoimesta ikkunasta ja sekoittui yöpöydälläni olevien syreenien makeaan tuoksuun. Oli juhannusaatto.
Ehkäpä pikku prinssi, sadussa on paljon oivalluksia.
Kaislaluodon Pitkäsiipi on suosikki satuni. Se itkettää ja viihdyttää yhä aikuisena.
Ruma Ankanpoikanen, riittävän surullinen.
Veljeni Leijonanmieli. Jännittävä seikkailu, kuitenkin jotenkin liikuttava.
Veljeni Leijonanmieli toi lohtua lapsena kun huomasi, että joskus ihmiset kuolevat. Myös läheiset ja rakkaat.
Pieni Tulitikkutyttö on koskettava,koska näitä pieniä tulitikkutyttöjä on niin paljon tänäkin päivänä.
Tuhkimo. Muistan ,kun äiti kertoi sitä minulle ja siskolleni, kun olimme pieniä. Äiti makasi sängyllä keskellämme ja kertoi satua. Se oli niitä harvoja "helliä" yhteisiä hetkiämme.
Lempisatuni on Pikku Prinssi. Satu sopii myös aikuisille, se on täynnä elämän viisauksia.
Tämä ei ole perinteinen satu vaan kotiteollisuuden biisi Satu peikoista...uskomattoman kaunis sanoitus yhdistettynä raskaaseen soundiin, todella menee iho kananlihalle ja tulee tippa linssiin kun biisiä kuuntelee.
Satu Villijoutsenista on uskomattoman hieno.
Tuhkimo. Kuka vain voi tavoittaa unelmansa, muiden pahoista puheista välittämättä.
Lempisatuni on ollut Lumikki, koska siinä paha saa palkkansa ja muutenkin muistan että pienenä kun sitä luettiin niin se oli tosi jännittävä.
Pieni tulitikkutyttö; lapsena halusin kuulla aina sen uudestaan ja uudestaan vaikka itkin sitä kuunnellessa. Edelleen tuo surullinen tarina saa vedet silmiin. Nykyään mieleen tulee kaikki ne tuhannet lapset jotka joutuu kadulla elämään.
Kaunotar ja hirviö. Kaunis tarina siitä, miten ulkonäöllä on loppujen lopuksi hyvin pieni merkitys rakkaudessa.
Ruma ankanpoikanen. Koskettava satu, lisäksi verrattavissa meihin ihmisiin. Ihminenhän on toisinaan todella pinnallinen ja itsekäs.
Lempisatuni on Pieni merenneito. Se on niin katkeransuloinen tarina, se kertoo rakkauden voimasta ja katoamattomuudesta.
Hannu ja kerttu, sen muistaa vielä aikuisenakin hyvin. kaunis satu.
Keisarin uudet vaatteet, satu on kiehtova ja saa hyvälle tuulelle.
Kyllä se prinsessa ruusunen oli en enää muista miten kosketti.
Maalaisrotta ja kaupunkilaisrotta. Opettavainen.
Hannu ja Kerttu, piparkakkutalo ja noita joka halusi tehdä heistä ruokaa.
Lempisatuni on Liisa Ihmemaassa. Se on hauska ja mielenkiintoinen, taianomainen ja periaatteessahan se voisi tapahtua kenelle vain! Satu joka voi käydä toteen.
Lempisatuni on Ruma ankanpoikanen. Lapsena itketti muiden lintujen ilkeys. Onneksi loppu oli onnellinen.
Sain lapsena ensimmäisen oman kirjani. En muista tarkalleen kirjan nimeä, mutta se oli Pupu Tupuna-kirja, jossa Pupu sekkaili maatilalla ja ystävystyi eläinten kanssa. Silloin olin pitkän aikaa varma, että ryhdyn leppoisaksi maanviljelijäksi.
Kaunotar ja hirviö. Oli helppo samaistua Belleen kun asui maalla ja rakasti lukemista ja haaveili seikkailuista.
Lapsena lempisatuni taisi olla Kaunotar ja Kulkuri, kertomus tasa-arvoisuudesta. Aikuisempana lempisadukseni on noussut Muumilaakson marraskuu, jonka pohdiskeleva ja tummasävyinen ote vetoaa minuun vahvasti.
Ainoa satu joka tulee mieleeni on Hannu ja Kerttu, se oli ainakin pelottava. Ehkä minulle ei luettu pienenä satuja koska en niitä muista.
Lempisatuni on ehdottomasti venäläinen kansansatu Vasilisa Viisaasta. Perinteinen kaunis tarina.
Lempisatuni on ehdottomasti Adalmiinan Helmi, sadun opetus sisäisestä kauneudesta oli jo lapsena helppo käsittää.
Grimmin sadut. Kyllä pelotti lapsena kun äiti niitä luki.
Lempisatuni: Aku Ankat, koska roolihenkilöihin on helppoa samaistua.
Lumikki ja seitsemän kääpiötä: klassikko, johon ei koskaan kyllästy.
Anni Swanin kirjasta: "Jänis Vemmelsäären seikkailuja" satu "Kettu Repolainen on kuollut". Pappani luki sitä minulle (ja monia muita satuja väsymättä) 60-luvulla kymmeniä kertoja. Minusta oli hauskin paikka kun Jänis Vemmelsääri ihmettelee miten Kettu Repolainen voi olla kuollut koska kuolleet nostavat aina toisen takajalkansa ja huutavat VAHOO. Silloin kuollutta teeskentelevä Kettu Repolainen nosti käpäläänsä ja huusi VAHOO. Minua viehetti ketun oveluus ja suden tyhmyys. Ja lukiessaan pappa vielä usein nosti omaa jalkaansa huutaessaan VAHOO. –Kiitos Pappa, kun jaksoit aina lukea
Lumikki ja 7 kääpiöitä,ei ole väkivaltainen vaan hellyttävä satu.
Bobo-lehden kaikki sadut. Rakastin sitä!
Kultakutri ja kolme karhua, tätä satua piti lukea lapsille joka ilta.
Paras satu on Peter Pan. Ajatus siitä, ettei koskaan tarvitsisi kasvaa aikuiseksi on aina ollut houkutteleva.
Tao Tao ei ole niinkään satu, vaan piirrossarja, mutta siinä kerrotut sadut ovat jääneet mieleeni opettavaisina ja hyvin pelkistettyinä. Pidin niistä ja mielestäni niitä saisi näyttää vieläkin, sillä niistä löytyi oikeita opetuksia elämään lapsen silmin katsottuina.
Laulaako satakieleni: ihana satu rakkaudesta ja siitä, että voi tehdä kaikkensa toisen eteen.
Lempisatuni on Tuhkimo, en osaa sanoa mikä siinä on se vetoava juttu.
Lempisatuni on isän keksimät pikkujutut, joita hän "luki" meille lapsille iltasaduiksi. Ne olivat hauskoja ja jotenkin ihmeellisiä, niissä oli jännitystä ja huumoria.
Nils Holgerssons underbara resa genom Sverige.
Adalmiina ja helmi. Mummani luki satua minulle usein kun olin pieni. Sadun tarinassa on jotakin mieleenpainuvaa ja ajatuksia herättävää.
Tarina teurastamon Matista... sadussa Matti oppi miten ihmisille tuotetaan ruokaa.
Lempisatuni on tarina Susi-Jukasta, joka kaverinkaipuussa huuteli olevansa vaarssa tulla suden syötäväksi. Kun oli tarpeeksi huudellut, ei kukaan enää uskonut häntä - ja niinpä susi hänet sitten söi, kun apua ei enää tosipaikan tullen tullutkaan. Tässä on vissi opetus: nykyään valitetaan pienestä ja turhaan. Kun todellisuus oikeasti koettelee, ei ymmärtäjää aina enää riitäkään.
Lapsena luin SATUSARJA -nimisistä lehteä ja sieltä jäi mieleeni erityisesti tarina Onni Omenansiemen nimisestä miehestä. Hän kesytti metsän eläimiä, mm. suden.
Fedja-setä, kissa ja koira. Mukaansatempaava ja erikoinen ja loistava.
Ehdottomasti Kaunotar ja hirviö. Siinä kosketti se ettei ulkonäkö ratkaise ja sisimpään rakastutaan. Jokainen pystyy muuttumaan halutessaan. Myös elävät huonekalut ja astiat olivat hauskoja.
Oma lempisatuni on kolme pientä porsasta. Se kannustaa yrittämään enemmän. Nykyään nautin siitä hieman muuteltuna aikuisempaan makuun.
En ole satujen ystävä.
Kyllä Tuhkimo on jäänyt mieleen, kaunis tarina, jossa hyvä ihminen sai voiton.
Ruma ankanpoikanen, sen opetus on niin ajankohtainen
Tuhkimo. En osaa sanoa mikä siinä koskettaa, mutta aina yhtä ihana.
Lempisatuni on aina ollut Veljeni Leijonanmieli: sopivasti jännitystä ja seikkailua.
Nukkumatti.
Ei suosikkia, tykkään tosi monista. Parhaita ovat ehkä kuitenkin Grimmin veljesten sadut.
Hannu ja kerttu, ihan omassa karuudessaan ja kauneudessaan.
En muista sadun nimeä, mutta isä toi lapselleen hänen toivomansa oksan, joka koskettaisi markkinareissulla lakkia. Äitipuolen lapset toivoivat kalliita kenkiä ja vaatteita. Oksa kasvoi ja muistaakseni siinä visersi linnut tyttöä lohduttaen. En muista sadun loppua, mutta tuo on jäänyt lähtemättömästi mieleen. Olisikin kiva tietää, mistä sadusta oli kyse. Satu tuntui pienenä kovin lohduttavalta epäoikeudenmukaisuuksia vastaan.
Tuhkimo Se oli niin lohduttava ja antoi toivoa; se liikutti suuria tunteita; se antoi uskoa siihen, että lopulta oikeus voittaa; se antoi myös uskoa siihen, että lopulta hyvyys ja sisäinen kauneus merkitsevät kuitenkin enemmän kuin ulkoiset seikat; se tyydytti kauneudenkaipuuta (kuvilla oli tässä iso osuus) ja tietysti sen kautta voi käsitellä sisaruussuhteita, mutta ennen kaikkea omia arvojaan ja itsekäsitystään.
Tuhkimo: se toi pienenä tyttönä toivoa elämään ja puhtia hommiin. Vaikka satu oli todella pelottava, sitä piti kuunnella uudestaan ja uudestaan. Se sai myös miettimään, oliko äidilläni samanlainen kohtalo (ja isäni siis prinssi), sillä hänen äitinsä kuoli, kun hän oli 6 v. ja hän sai uudebn äitipuolen ja sisaruksia. Ihan oli Tuhkimon näköinenkin.
Aivan pienestä lapsesta lähtien lempisatuni on ollut tarina tytöstä, joka istui männyn nokassa 20 vuotta kehräten kultaista lankaa, ja jonka veljet oli muutettu joutseniksi. Tarkempaa en osaa tai muista kertoa, mutta aina kun ajattelen tarinaa, minulle tulee hyvin tietty, lämmin mutta jännittävä olo.
Tuhkimo lähinnä sen Disney elokuvan takia. Koskettava klassikko.
Lempisatuni on Joulupukki ja Noitarumpu koska se on vain niin hyvä.
Hannu ja Kerttu Se on surullinen, mutta päättyy onnellisesti.
Tuhkimo on paras. Hyvä haltiatar taikoo kurpitsasta vaunut yms. Erittäin vaikuttava kohtaus. Ja tietenkin asetelma hyvä/paha.
Hannu ja Kerttu, halusin aina kuulla sen ja minua kuitenkin pelotti koska ymmärsin kuinka paha noita halusi syödä lapset.
Lempisatuni on Ennen päivänlaskua ei voi. Se voisi melkein olla totta ja taphtuu kotiseudullani.
Babar-norsu. En tiedä mikä siinä vaikutti.Mutta pidin vain lapsena siitä.
Bambi-sadut.Koskettavia,surullisia,onnellinen ja opettavainen loppu kuitenkin aina.
Tähkäpää.
Tulitikkutyttö on lapsesta asti ollut minusta todella liikuttava.
Lempisatuni on ehdottomasti Pikku prinssi. Se on koskettava ja vaikka sitä lukisi kuinka monta kertaa, siihen ei koskaan kyllästy. Se sopii sekä lapsille että aikuisille. –Maaria
Bremenin soittoniekat.
Lempisatuni on ollut Kaunotar ja hirviö, ehkä vasta sen jälkeen kun olen tajunnut sen merkityksen. Sisin on todellakin se mikä on tärkeintä eikä saa luopua unelmastaan.
Prinsessa Ruusunen: olen aina ollut prinsessojen ystävä pikkutytöstä asti ja satu on vain aina viehättänyt minua paljon.
Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuu; sanataituruus.
Lumikki on ihana. Paha saa siinä palkkansa, vaikka oikeassa elämässä se ei aina menekään niin.
Prinsessa ruusunen, koska siinä herättiin 100 vuoden nukkumisen jälkeen samaan hetkeen mihin jäätiin.
Lempisatuni on Prinsessa Ruusunen, se on toivoa ja iloa herättävä satu. Prinsessa herää lopulta unesta rakkauden voimalla.
Pieni tulitikkutyttö. Äitiä alkoi itkettää sitä lukiessa. En lapsena ymmärtänyt miksi.
Tuhkimo...se vain on iskenyt. Monta kertaa pienenä halusin sitä luettavan.
Punahilkka...siinä paha saa palkkansa.
MuumiPeikko ja Pyrstötähti s-atu. Sehän on aika seikkailua. Mitä monet ihmiset haluavat elämällensä.
Pieni tulitikkutyttö. On herkkä ja kuvaa hyvin tämän maailman pahuutta.
Hannu ja kerttu pelotti, sen takia kun se noita yritti syödä ne, ja pihassa oleva metsä pelotti sen takia kun luulin että siellä asuu samanlainen noita 1
tuhkimo koska se oli minulle niin tärkeä satu lapsena.
Kolme karhua koska se on vaan niin hellyttävä.
Ronja Ryövärintytär: sopivasti jännitystä mukana, ihana satu.
Tuhkimo: kaunis tarina ja sisältää opetuksen.
Disneyn Leijonakuningas. Kaikki safarin eläimet eläimistä kiinnostuneena, ja kosketti se Simba-pojan isän kuolema.
Vaahteranmäen Eemeli on aina ollut yksi suosikkisaduistani: hauska, täynnä opetuksia, monipuolinen.
Lempisatuni on Ruma Ankanpoikanen. Syrjitty ankka-parka herätti myötätuntoa.
Lempisatuni on Veljeni Leijonamieli. Se on viisas tarina rakkauden ja ystävyyden voimasta. Sen opetus on, että rohkeus on tärkeää ja että elämä ei välttämättä pääty kuolemaan. Kuolemaa ei ainakaan tarvitse pelätä.
Peukaloisen retket oli kaikin puolin sekä koskettava, opettavainen olematta kuitenkaan ryppyotsaisen sormea heristeleviä tarinoita täynnä ja sopii mielestäni sekä lapsille, että aikuisille.
Ruma ankanpoikanen on saanut minut liikuttumaan.
Se on tarina Pikku Prinssistä.Koskettavan kaunis ja koruton antaen hyvät eväät elämään. Mukaansa tempaava tarina monine opetuksineen. Vain sydämellään näkee hyvin ja se pitää paikkansa.
Pieni merenneito varmaan on yksi sellainen. onhan se kaunis tarina, miten tahdonvoimalla voi saada haaveet toteutumaan.
Punahilkka. Aika rankkaa, mutta hyvä loppu.
Villit joutsenet, oli satu, joka kosketti. Luin sen jostain ikivanhasta satukirjasta lapsena moneen kertaan ja se liikutti kovasti. Sadussa tytön veljet muuttuivat joutseniksi pahan äitipuolen metkujen takia. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.
Prinsessa Ruusunen. Kaunis ja koskettava. Rakkaus on niin ihanaa.
Tykkäsin lapsena eläinsaduista. Varsinkin niistä, joissa kerrottiin miksi ketun hännänpää on valkoinen jne.
Jos Muumeja voi kutsua saduksi niin ehdottomasti se. Muumit on niin vapaita ja onnellisia, se tarttuu itseenkin.
Nykyajan vanhemmat lukevat lapsilleen aivan liian vähän, koska ovat muka väsyneitä tai eivät vain muka ehdi. Olen lukenut lapselleni joka ilta legendaarisia satuja ja rakastunut niihin uudelleen. Sadut ovat ihania ja varsinkin perinteiset sadut, joiden mukana voi palata omaan lapsuuteensa.
Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Sain lahjaksi vinyylilevyn, jossa oli myös kuvitettu sekä tekstitetty kirjanen. Olin niin haltioissaan sadun kertomuksesta, että on jäänyt mieleeni pysyvästi. Kuuntelin sitä aina uudestaan ja uudestaan, koskaan kyllästymästä siihen. Kuuluu edelleen lempisatuihini ja kyseinen levy on vielä halussani lapsuuden muistoista. Siitä en luovu koskaan, aikaa on noin 45 vuotta, jolloin sain tuon kyseisen satulevyn.
Prinsessa Adalmiina. Pienenä pelkäsin, että minäkin menetän muistini ja joudun paimeneksi. Mielestäni Adalmiina sai olla paimenena vähän aikaa, mutta olin iloinen, kun hän sai muistinsa ja tuli "kiltiksi"ja sai prinssinsä.
Ruma ankanpoikanen siinä suretti ruman ankan kohtao, mutta satu opetti ettei ulkonäkö ole kaikki kaikessa ja että kaikista voi tulla kauniita.
Lempisatuni löytyy satukirjasta Hopeametsän Linna.
Sampo Lappalainen on ihana,sitä tulee luettua paljon lapsille iltasaduksi. Koskettaa erityisesti siksi että kertoo Lapista ja kirjan kuvitus on aivan loistava.
Lumivalko ja Ruusunpuna Sisarusten erilaisuus ja silti se vahva side mikä sisarusten välillä vallitsee. Muistutti/muistuttaa jatkuvasti omasta suhteesta siskoon. "Kun Lumivalko sanoi: "Me emme toisistamme eroa", niin Ruusunpuna vastasi: "Emme ikinä eläissämme." Ja äiti lisäsi siihen: "Mitä toisella on, sen he jakakoon toisen kanssa".
En voi mainita vain yhtä suosikkisatua, niitä on niin monia: Veljeni Leijonamieli, Mio, poikani Mio, Lumikuningatar, Pieni tulitikkutyttö, Anni Swanin sadut... Pidän koskettavista ja monitasoisista saduista. Myös humoristiset kansansadut ja eläinsadut kiehtovat.
Pieni tulitikkutyttö. Se on riipaisevan koskettava.
Nalle Puhin tarinat.
Uppo-Nallen seikkailut, lapselleni lukiessa noin 20 vuotta sitten.
Adalmiinan helmi kosketti syvästi noin 6 vuotiaana papan lukemana ja jäi jotenkin mieleen. Siksi kai olen hoitoalalla.
Pieni tulitikkutyttö itketti lapsena ja itkettää vieläkin.
Punahilkka, Opetti etten avaa ovia tuntemattomille enkä puhu heille, pelkäsin kauan että paha susi tulee ja syö minutkin.
Kaunotar ja hirviö. Kaunotar oli niin kaunis ja koskettavaa oli se kun hirviö kuoli lopussa.
