Lataa aivojen energiavarastot hyvällä unella

 

Uni korjaa ja elvyttää ihmisen elimistöä. Sen aikana keho ja etenkin aivot elpyvät valveen aikaisista rasituksista. Yöuni on aivoille elintärkeää siksi, että sen aikana niiden energiavarastot täydentyvät. Näin tapahtuu erityisesti syvän unen aikana. Riittävän pitkä ja hyvä uni onkin useimmille välttämätön, mutta ei kaikille. Unen määrä ei nimittäin välttämättä korvaa sen laatua. Terveyden kannalta unen laatua pidetään nimittäin merkityksellisempänä kuin sen pituutta.

Voidakseen hyvin ihmisen tulee nukkua yön aikana syvää S3- ja S4-unta. S3-unessa sydämen lyöntitiheys, verenpaine ja kehonlämpö laskevat. S4-uni tarkoittaa läpitunkematonta unta, jossa elintoiminnot hidastuvat edelleen. Juuri näiden univaiheiden aikana aivojen energiavarastot täydentyvät. Syvä uni nukutaan pääasiassa ensimmäisten 4-5 nukutun tunnin aikana ja sen osuus on noin neljännes koko yön unesta. Kun herää aamuyöllä, se on merkki siitä, että suurin osa syvästä unesta on nukuttu ja yön unitarve alkaa olla tyydytetty. 

Lisäksi REM-uni (Rapid Eye Movements) eli vilkeuni on tärkeää etenkin lasten aivojen kehitykselle. Myöhemmin REM-unta tarvitaan mm. muistin, oppimisen ja mielialan säätelyyn. REM-unta esiintyy yleensä eniten aamuyöstä. 

Univajeen katsotaan syntyvän, jos nukkuu yli kaksi tuntia vähemmän kuin mikä on oma henkilökohtainen unen tarve, ja jos näin jatkuu pidempään kuin yhden viikon ajan. Liiasta valvomisesta ei koskaan seuraa mitään hyvää: keskittymiskyky ja reagointikyky kärsivät, oppiminen ja oivaltaminen eivät tahdo sujua, muisti haparoi ja tunteet saattavat nousta pintaan yllättävän voimakkaasti. Liian vähäinen määrä unta aiheuttaa myös mielialan laskua ja monien sairauksien, kuten aikuisiän diabeteksen, sydän- ja verisuonitautien sekä aivoveritulpan sairastumisvaaran lisääntymisen.   

Teksti: Pinja Kääriäinen

Lähde: Erkinjuntti, Timo ym: Pidä aivosi kunnossa. WSOY 2009.

 

  • Julkaistu 28.04.2010

Artikkelin avainsanat

Ei avainsanoja

  51   57

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

Vh4 12 hanna

Koreografi Hanna Brotherus on vienyt opiskelijoitaan Kallion lukiosta ja Oopperan balettikoulusta Stockmannin tavarataloon...

Vh2 paahaastis

Ann-Mari Patshijew toimii puheenjohtajana Pro luonnonkosmetiikka -yhdistyksessä, joka pyrkii lisäämään...

Vh2 12 Joseph

Vaikea uskoa, että leveästi hymyilevä ja huippusuosittu Joseph McClendon III on ollut joskus koditon ja asunut...

Vh1 12 olavi

Olavi Sydänmaanlakka on HelsinkiMission Nuorten Kriisipisteen johtaja. Hän on perustanut myös vä...

vh0607_hytonen

  Kun ensimmäisen kerran kuulin Elina Hytösen mainittavan perinteisen kiinalaisen lääketieteen yhteydessä, nimi tuntui...

vh0607_toivo

Psykosomatiikka kertoo siitä, miten mieli ja ruumis vaikuttavat toisiinsa. Lähes puolella terveyskeskusten asiakkaista...

vh0607_selkakivut

 Avun löydyttyä poliisina toiminut Jouni Kerminen hankki uuden ammatin: hierojana hän auttaa nyt muita. Poliisin ja...

vh0605_hunajaistahierontaa

  Luulisi hunajahieronnan olevan suloista, koska hunaja on houkuttelevan makoisa aine. Jos on kokeillut hunajaa saunassa,...

Kaikki jutut

Vh4 12 hanna

Koreografi Hanna Brotherus on vienyt opiskelijoitaan Kallion lukiosta ja Oopperan balettikoulusta Stockmannin tavarataloon...

Vh4 12 kerro

Pakkauksessa on pehmittävä ja verenkiertoa elvyttävä Velvety Cleasing Milk -puhditusemulsio normaalille ja...

Vh3 12 terveys

Korkean kolesterolin uskottiin pitkään olevan pääsyyllinen sydän- ja verisuonitautien puhkeamiseen, ja...

Vh3 12 pessi

Anne Birgitta Pessi on tutkinut hyviä asioita kuten onnellisuutta, solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä. Hänen...

Kauppa

FRANTSILAN KEHÄKUKKA Frantsilan luomuyrttitilan yrtti- ja lahjatavaroita pusseissa, purkeissa ja pulloissa –...

Vh3 12 pessi

Anne Birgitta Pessi on tutkinut hyviä asioita kuten onnellisuutta, solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä. Hänen...

Vh4 Aalto

Hauska hulina tulvii vastaan kerrostaloasunnon eteisessä Helsingissä. Marja-Sisko Aalto pahoittelee vallatonta vilskettä. Pieni...

3lehti

Voi hyvin on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiantuntija. Lehti kannustaa pitämään mielen energisenä, kehon...

Kysely

Oletko kesä- vai talvi-ihminen?:

Näistä keskustellaan

Kauppa

Netissä ja eri puolilla Suomea on monia ihania eko- ja luomupuoteja.

Vh3 12 pessi

Tutkija Anne Birgitta Pessi uhmaa vallitsevaa ihmiskuvaa. Pessi väittää, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja antelias.

3EgoHelja

Kuka: Heljä Liukko-SundströmIkä: 71Työ: keramiikkataiteilija, työs-kentelee Arabian taideosastolla ja...

Kahvila_2

Kasvis-, luomu- ja lähiruoka on näiden ravintoloiden ja kahviloiden sydämenasia.

3lehti

Voi hyvin on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiantuntija. Lehti kannustaa pitämään mielen energisenä, kehon...

Vh4 Aalto

Marja-Sisko Aalto iloitsee saadessaan vihdoin olla oma itsensä. Muutos miehestä naiseksi on vaatinut hirmuisen määrän rohkeutta papilta.

Kauppa

Netissä ja eri puolilla Suomea on monia ihania eko- ja luomupuoteja.

Oletko nähnyt kummituksia tai muita henkiolentoja? Lukijat kertovat parhaat kummitustarinansa. Kerro sinäkin omasi.