- Lukijoiden tarinat
- 04.06.2009
Lähde ekomatkalle!
Ekomatkailu tarkoittaa Voi hyvin -lukijoille muun muassa kotimaanmatkoja, lentoveron maksamista ja yksinkertaisuutta. Lue ja kerro omat ekomatkavinkkisi.
”Ekologisuus vaikuttaa paljon matkavalintoihini. Ekologisinta on matkustella kotimaassa. Aina ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan saadakseen mielenrauhaa ja voimaantuakseen. Ekologisimpia matkustustapoja on mielestäni vaeltaminen jossain kauniissa erämaaluonnossa. Mieluummin teen myös ulkomaanmatkat reppureissuina: bussilla, junalla, laivalla ja patikoiden. Lentoliikennettä käytän harkiten ja silloin oleskelen pidempään samassa kohteessa. Turistirysiä ja luksusmatkoja kartan kaukaa. Yksinkertaisuus on in.”
”Mitä enemmän ikää ja matkustelua on kertynyt, sitä ekologisemmiksi ovat valintani käyneet. En ole koskaan viihtynyt aurinkorannoilla, joten monet Euroopan kaupungit ovat tulleet tutuiksi. Mannertenväliset lennot jätin kymmenen vuotta sitten, ja nyt valintaperusteena on välilaskuton lento. Useissa suurissa kaupungeissa on ekologisiin puoliin panostavia hotelleja. Kokemani perusteella suosin omatoimimatkoja. Niillä tutustuu parhaiten paikallisiin asukkaisiin ja heidän elämäänsä.”
”Yritän vähentää turhaa matkustelua. Kun lähden matkoille, elän maassa maan tavalla, mutta mahdollisimman ekologisesti. En roskaa enkä tuhlaa vettä jne.”
”Kun lennän lomakohteeseen, maksan Finnmatkoille ylimääräisen euron, ja he lahjoittavat toisen euron. Rahat luovutetaan päästökauppaan erikoistuneelle organisaatiolle, Atmosfairille, joka on voittoa tavoittelematon saksalainen ilmasto-organisaatio.”
”En ajattele ekologisuutta kovin paljon, muuten kuin matkustamalla harvakseltaan. En omista edes autoa, joten kerran 1–2 vuodessa reissaaminen on mielestäni vielä ok.”
”Minulle ekomatkailu tarkoittaa kotimaan matkailua. Nautin suunnattomasti tutustuessani uusiin kaupunkeihin ja nähtävyyksiin. Näin vältän osaltani lentokoneiden aiheuttamaa saastumista. Suomessa upeita kesäkohteita ovat muun muassa Hämeenlinna, Savonlinna, Porvoo, Kuopio ja Naantali.”
”Ekologisuus vaikuttaa niin paljon, etten suosi kerskakuluttamista tai -tuhoamista. Kotimaan matkailu junalla tai polkupyörällä on parasta!”
”Näin ajattelen ekologisuutta matkailun kannalta: en lennä kaukomaihin. Lentokentälle menen julkisilla kulkuneuvoilla. Lajittelen kohteessa aina kun se on mahdollista. En osta mitään turhaa tavaraa. En käytä hotellissa useampia pyyhkeitä vain huvin vuoksi enkä vaihdata niitä kesken matkan. Sammutan valot kun poistun hotellihuoneesta, en myöskään vietä aikaani suihkussa turhan päiten.”
”Teen vain kotimaanmatkoja. Hyvä ekokohde on Lappi: vaelluksella voi yöpyä teltassa.”
”Suosin kotimaan matkailua. Mitä harvemmin matkustelee, sitä erikoisempaa matkoilla on, kotimaassakin. Yritän matkustaa mahdollisimman paljon joukkoliikenteellä ja tuottaa vähän roskaa. Melko ekologista on luonnonpuistoissa patikointi.”
”Koska reittilennot kulkevat riippumatta siitä, istunko minä koneessa tai en, kannatan niitä. Lisäksi pyrin käyttämään julkisia kulkuneuvoja aina kun mahdollista. Myös perillä käytän julkisia kulkuneuvoja ja syön paikallista, mahdollisimman lähellä tuotettua ruokaa. Loppujen lopuksi en liene kovin ekologinen matkailija, mutta olisin kyllä kiinnostunut kohteista, joissa ekologisuus näkyisi hyvin!”
”Ekologisuus vaikuttaa siten, että en käy valmiilla, lyhyillä pakettimatkoilla, vaan teen mielummin pitempiä omatoimimatkoja.”
”Valitsen vain kotimaan kohteita, pyrin suosimaan ekologisia kohteita ja matkustustapoja. Plussaa kohteelle on myös, jos siellä suositaan lähi-ja luomuraaka-aineita tarjoilussa. Suosin ostoksissani paikallista tuotantoa ja varsinkin käsitöitä.”
”Vaasa on mainio ekokaupunki. Junalla ekosti. Saaristossa voi toteuttaa esimerkillisiä ekologisia käytöstapoja. Luonto on aarteemme.”
”Espanja kuuluu boikottilistaani, koska ekologisuus puuttuu sieltä tyystin. Boikotoin sitä matkakohteena enkä myöskään osta mitään siellä tuotettuja hedelmiä enkä vihanneksia.”
- Julkaistu 04.06.2009
Artikkelin avainsanat
Ei avainsanoja
Kirjoita uusi kommentti
Lisää aiheesta
Kumpi on parempi, seurustella netissä tai tavata kasvotusten? En olisi uskonut sosiaalisen median voimaan. Löysin...
Lukijat kertovat, mitä naisellisuus heille merkitsee. Lue ja kerro omat näkemyksesi. ”Oman Leatherman-työ...
Ystävyys merkitsee lukijoille luottamusta ja yhteenkuuluvuutta. Ystävän olkapäähän voi nojata,...
Lukijat paljastavat, millaisia yllätyksiä he ovat kokeneet parisuhteessaan. Lue ja jaa omat kokemuksesi.
Lukijamme kertovat, millaisia tähtihetkiä he ovat kokeneet omassa työssään. Lue ja kerro omista...
Kaikki jutut
Vaikea uskoa, että leveästi hymyilevä ja huippusuosittu Joseph McClendon III on ollut joskus koditon ja asunut...
Kehittele kilpailuun oma suosikkireseptisi. Käytä yhtenä raakaaineena Valion Luomu maito- tai mehutuotteita....
Vaikea uskoa, että leveästi hymyilevä ja huippusuosittu Joseph McClendon III on ollut joskus koditon ja asunut...
Voi hyvin -lehdessä on vuosien varrella julkaistu kymmeniä voimakuvia ja -lauseita. Ne ovat olleet lukijoille tä...
Kysely
Tule tekemään lehteä!
Keräämme lukijoiden ajatuksia tulevien Voi hyvin -lehtien aihepiireistä. Kirjoita ja olet mukana lehden teossa.
Ekoego-henkilöt
Julkisuuden henkilöt esittelevät ekoesineensä ja paljastavat, miten haaveilevat elävänsä ympäristöystävällisemmin.
Näistä keskustellaan

Valitse lehden kiinnostavin ja vähiten kiinnostavin juttu. Samalla autat meitä kehittämään Voi hyvin -lehdestä entistä paremman.

Voi hyvin on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiantuntija. Lehti kannustaa pitämään mielen energisenä, kehon...

Marja-Sisko Aalto iloitsee saadessaan vihdoin olla oma itsensä. Muutos miehestä naiseksi on vaatinut hirmuisen määrän rohkeutta papilta.
Oletko nähnyt kummituksia tai muita henkiolentoja? Lukijat kertovat parhaat kummitustarinansa. Kerro sinäkin omasi.









