Terveys

Kolesteroli aisoihin elämäntaparemontilla

Terveelliset elämäntavat ovat parasta kolesterolin hoitoa.

Teksti Sanna Suokko-Kivistö
Kuvat Johanna Myllymäki
26.3.2012 Voi hyvin

Korkean kolesterolin uskottiin pitkään olevan pääsyyllinen sydän- ja verisuonitautien puhkeamiseen, ja siksi sitä piti lääkitä. Moni huolestuu korkeasta kolesteroli­arvostaan, eikä syyttä, mutta maltti on valttia tässäkin asiassa. Funktionaalisen lääketieteen lääkäri Päivi Mäkeläinen on vakuuttunut siitä, että kolesterolilääkkeitä määrätään turhan helposti.

– Minusta potilas pitäisi aina ensiksi ohjata elämäntaparemonttiin ja vasta sen jälkeen miettiä mahdollista lääkehoitoa, ­Mäkeläinen sanoo.

Kolesterolin merkityksestä on erilaisia­ käsityksiä. Osa tutkijoista ja lääkäreistä ajattelee, että sydän- ja verisuonitautien pelossa kohonnutta kolesterolia pitää alentaa lääkkeillä, yleisimmin statiineilla. Yhä enemmän on kuitenkin kertynyt tietoa siitä, että valtimotaudin aiheuttaja on valtimoiden sisäseinämien tulehdus ja kolesteroli vaikuttaa vain yhtenä osatekijänä kaiken taustalla. Muita tekijöitä ovat esimerkiksi stressi, kohonnut verenpaine, tupakka ja ravinteiden puute. Tähän uskoo myös Päivi Mäkeläinen, joka muistuttaa, että elimistömme myös tarvitsee kolesterolia.

– Se on oleellinen osa solujen rakennetta, ja sitä tarvitaan sekä aivojen että hermoston toimintaan. Kolesterolia tarvitaan myös muun muassa sukupuolihormonien muodostuksessa, sappihappojen tuotannossa ja immuunijärjestelmän toiminnassa.

Ruokavalio remonttiin

Koska meillä suomalaisilla on sydän- ja verisuonitauteihin geneettisesti alttiutta, meidän tulee kiinnittää elintapoihimme erityistä huomiota. Yhä useammat tutkimukset puoltavat käsitystä, että kohonnutta kolesterolia voidaan parhaiten laskea oikeanlaisella ruokavaliolla, ravintolisillä ja liikunnalla.

– Valitettavasti meillä suomalaisilla on keskimäärin sellainen ruokavalio, ettemme saa siitä kaikkia tarvitsemiamme ravintoaineita. Ei siitä vanhasta perunasta kevättalvella kovin paljon vitamiineja saa, Päivi Mäkeläinen toteaa.

Mäkeläinen karsisi ruokavaliosta paitsi liialliset tyydyttyneet rasvat myös nopeat hiilihydraatit, sokerin ja valkoisen vehnän.

– Ei tarvitse kuin silmäillä markettien hyllyjä, niin huomaamme, että nykyinen ruokavaliomme ei ole kovin luonnon­mukainen. Luonto parantaa, kun sille annetaan mahdollisuus, ja tämä pätee useimpiin sairauksiin.

Joillekin kolesterolilääkityksen aloittaminen on kuitenkin välttämätöntä.

– Jos potilaan suvussa esiintyy sairautta, jossa seerumin kolesterolipitoisuus on huomattavasti suurentunut (tavallisesti yli 9 mmol/l),  ja suvussa on miltei aina varhain alkanutta sepelvaltimotautia, potilas ei pärjää ilman lääkitystä, Mäkeläinen määrittelee.   

– Näissäkin tapauksissa lääkehoidon rinnalla tulee ehdottomasti kiinnittää huomiota oikeanlaiseen ruokavalioon. Jos lääke­hoitoon päädytään, sen oheen pitäisi aina määrätä myös ubikinonia, sillä statiinit estävät ubikinonin muodostusta.

Päivi Mäkeläinen on funktionaalista lääketiedettä harjoittava yleislääketieteen erikoislääkäri ja bio­kemisti. Hän toimii Helsingin Antioksidanttiklinikalla.

Ravintotärpit kolesterolin hoitoon

  1. Karsi sokeri ja valkoinen vehnä.
  2. Makeuta ruokaa kuivatuilla ­hedelmillä tai täysruokosokerilla.
  3. Pidä kuidunsaannista huolta­ ­syömällä täysjyväviljaa. Joskus pellavan­siemenrouhe, psylliumkuitu tai ­leseet voivat olla tarpeen.
  4. Syö runsaasti kasviksia, marjoja ja hedelmiä.
  5. Muista artisokka! Se on kolesterolin suhteen enemmän kuin vihannes.
  6. Käytä kylmäpuristettuja öljyjä.
  7. Pähkinät, siemenet ja mantelit alentavat kolesterolia.
  8. Maitotuotteet sopivat useimmille­, ei rasvattomia muttei liian rasvaisia.
  9. Säästä voi ja kerma juhlahetkiin.
  10. Vältä teollisia rasvoja, kuten ­margariinia.
  11. Kananmuna nostaa kolesterolia vain harvoilla, ja sitä pidetään ­tätä nykyä erittäin terveellisenä ja hyvänä proteiinin lähteenä. Valitse ­kuitenkin luomua.
  12. Pidä kiinni ruoka-ajoista, älä ­napostele tai hyppää aterioiden yli, syö rauhassa ja nauttien.

Lue koko artikkeli Voi hyvin -lehdestä 3/2012

Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi