Kirjailija Astrid Lindgren (1907–2002) neuvoi, että ihmisen tulisi elää jokainen päivä kuin se olisi hänen ainoansa. Leiki ja tartu hetkeen! Elämä on tässä ja nyt. Älä kadota sisäistä lastasi! Kirjoistaan Lindgren sanoi, ettei hän ole koskaan halunnut opettaa lapsille mitään. ”Olen kirjoittanut itselleni.” Astrid kasvoi perheessä, jossa ei nalkutettu ruoka-ajoista eikä likaantuneista vaatteista. ”Antakaa lapsille rakkautta ja taas rakkautta. Hyvät tavat tulevat kyllä itsestään.”, kirjailija kannusti kasvattajia.
Lindgren oli innokas uimari ja puunhalaaja koko ikänsä. Hän kiipeili vielä 80-vuotiaana ja tokaisi: ”Käskyissä ei vanhoja ämmiä kielletä kiipeilemästä puissa.” Hän kirjoitti kirjojaan aamupäivisin sängyssä pikakirjoituslehtiöön yöpaita päällä.
Lapsuuttaa Lindgren kuvaili näin: ”Kiipeilimme kuin apinat puissa ja katoilla. Hypimme heinäkasojen päältä niin, että sisukset tärähtelivät.” Tällainen temmellys tekisi hyvää nykyisille diginatiiveillekin.
Lindgren keksi sanoja kuten pönkki, kukkelimukkelilääke, kertomustaulu ja kakkiaiset. Hän loi sanonnat: ”Sehän on vain maallista” ja ”riivatun vekara”. Lindgrenin mukaan hyvä kirja on kuin hauki. Siinä on terävä suippo pääpuoli, sitten ruokaisa liha ja lopuksi napakka pyrstö.
Astrid oli hervoton leikinlaskija ja humoristi. Hän saattoi kuitata toimittajan typerän kysymyksen vastauksella: ”Paljonko maksaa tavallinen ruskea hevonen?” Hän otti asioihin kantaa rohkeasti ja hauskasti. Ruotsin uusnatseja Lindgren ojensi: ”Nyt tämä skinhead-homma saa riittää!"
Astrid Lindgren oli myös luonnonsuojelija. Hän sanoi: ”Kanojen ei pidä elää häkeissä. Ja vasikoiden täytyy saada kirmailla vapaasti.”
Elämä: Varttui Smoolannissa kolmen sisaruksensa kanssa. Vanhemmat olivat Lindgrenin mukaan ”valtavan vuolaita kertojia”. Perheessä vallitsi lämmin tunnelma. Turvallinen ja vapaa kasvuympäristö näkyy Lindgrenin teoksissa. Eemeli-kirjoissa eletään maalaisidylliä, mutta hurjia juttuja sattuu. Koulun jälkeen 16-vuotias Astrid aloitti harjoittelijana paikallislehti Wimmerby Tidningissä. Elämä mullistui 18-vuotiaana, kun hän tuli yllättäen raskaaksi. Lapsen isä oli lehden 49-vuotias päätoimittaja, jonka kanssa Lindgren ei halunnut olla enää missään tekemisissä. ”Mieluummin kuolen”, hän kommentoi.
Nuori äiti joutui tekemään raskaita ratkaisuja. Vanhemmat tyrmistyivät raskausuutisesta. Lindgren halusi pois kotikylästään. Hän muutti Tukholmaan, opiskeli konekirjoitusta ja elätti itsensä konttoristina. Pienen poikansa Lindgren synnytti Kööpenhaminassa. Lapsi jäi Tanskaan sijaisperheen hoiviin. Tätä ratkaisuaan Lindgren suri paljon, vaikka haki poikansa takaisin kolme vuotta myöhemmin. Astrid meni naimisiin ja sai tyttären. Välit lapsuudenperheeseen säilyivät läheisinä. Lindgrenin ura kirjailijana alkoi vasta 36-vuotiaana, kun hän venäytti jalkansa ja joutui petipotilaaksi. Aikansa kuluksi hän kirjoitti tarinan Peppi Pitkätossusta. Teksti ei kelvannut kustantajalle, mutta se ei tulevaa kirjailijaa lannistanut.
Lindgren oli löytänyt kutsumuksensa. Uusi käsikirjoitus Riitta-Maija keventää sydäntään voitti toisen palkinnon Rabén & Sjögren -kustantamon kilpailussa. Myöhemmin Lindgren pelasti Peppi-kirjoillaan kustantajansa konkurssilta. Hän julkaisi 82 teosta.
Eemelit, Ronjat, Katto-Kassiset ja Lotat levisivät useina käännöksinä ympäri maailmaa. Lindgren asettui aina lapsen puolelle. Oikeudenmukaisuus ja optimismi olivat tarinoiden perusta. Lindgren käsitteli lastenkirjoissaan myös vaikeita aiheita, kuten kuolemaa ja surua. Lindgrenistä kasvoi vaikuttaja, joka puolusti luontoa ja eläimiä. Hän kuoli 94-vuotiaana. Tätä ennen kirjailija oli ehtinyt toivoa syntymäpäivälahjaksi maailmanrauhaa ja hienoja vaatteita.
Kirjailija Sinikka Nopola kuvailee Lindgreniä näin: "Hänen kirjoissaan parasta on suvaitsevaisuus sekä kyky nauraa ihmisen typeryydelle ja turhamaisuudelle. Pidän Lindgrenin huumorista, joka on terävää ja sydämellistä. Hän on myös yhteiskuntakriitikko, mutta ei osoittelevalla tavalla."
Juttu on julkaistu Voi Hyvin -lehdessä 5/2015
