Kuka minä olen? Tätä kysymystä Katriina Järvinen on miettinyt usein elämänsä tienristeyksissä. Tuoreessa kirjassaan Saanko esitellä – Monenlaiset minämme hän päättelee, että olemme kuin maatuskanukkeja. Syvältä sisuksista kuoriutuu esiin aina vain uusia versioita ja päivityksiä. Mutta voiko vanhasta minästä päästä lopullisesti eroon?
Akateemisista tutkinnoista ja pätevyyksistä huolimatta Katriina Järvinen tuntee usein, kuinka hänen ”sisäinen laitossiivoojansa” ottaa vallan. Keskiluokkaisen ihmisen taakka uuvuttaa. Tekee mieli napata luuttu käteen ja poistua paikalta. Katriina teki lukion jälkeen monta vuotta töitä siivoojana kuten äitinsä ja monet suvun naisista. Se on arvokas ammatti. Unohdetaan kuitenkin nyt laitossiivous ja kuunnellaan, mitä tällä naisella on sanottavaa.
Kolme ristiriitaista minuutta
Katriina syntyi työväenluokkaiseen helluntailaisperheeseen, jossa elettiin tarkasti Raamatun mukaan. Kun muut sanoivat näkemiin, Katriinan perhe toivotti ”isän haltuun”. Elämänhallinta ei ollut omissa käsissä. Se perustui ehtoon ”jos Herra suo ja eletään”.
Lapsuuden pelastaja oli Selim-pappa. Lämmin vanhus, joka kuljetti pikkutyttöä pitkin Tampereen katuja. Anarkistinen Selim ei piitannut säännöistä. Yhdessä tehtiin, mistä tykättiin. Pihistettiin kotoa salaa sokeripaloja ja seurattiin lähteviä junia.
Kotona Katriina eli pelon vallassa. Hän odotti taivaiden aukeavan pasuunoiden soidessa. Silloin Saalem-seurakunta kiskaistaisiin ripeästi taivaaseen. Vähän harmi, sillä koko mielenkiintoinen maallinen elämä jäisi elämättä.
– Minulle kehittyi kolme ristiriitaista minuutta. Ne eivät olleet rooleja vaan syvästi eri ihmisiä. Venkoilu ja luoviminen näiden välillä tulivat osaksi elämääni.
Yksi Katriinoista oli kotona ja seurakunnassa liikkuva kiltti perhetyttö. Toinen oli innokas koululainen, joka ei kertonut kavereille, mitä uskonnollisissa piireissä sattui ja tapahtui.
Kolmas rooleista oli katutyttö. Ilmapiirin käydessä kotona liian ahdistavaksi Katriina pakeni kaupungille. Hän hengaili kaupoissa, varasteli karkkia ja pikkutavaraa. Makeinen kielen päällä toi turvallisuuden tunteen.
– Nyt ymmärrän, että monet psyykkisesti pahoinvoivat lapset tekevät juuri noin. He yrittävät saada aikuisten huomion keinolla millä tahansa.
Herran haltuun
Kun Katriinalta riittävän kauan kysyttiin, onko hän jo antanut elämänsä Jeesukselle, hän luovutti. Uskoontulo oli pakoreitti tukalasta tilanteesta.
– Annoin kesäleirillä elämäni Jeesukselle. Siitä lähtien minuuteni alkoi kasvaa kieroon ja mennä solmuun, koska mitään kiinnekohtaa yhteisön ulkopuoliseen elämään ei vielä ollut.
Solmua kiristi se, että monet maalliset asiat kiinnostivat nuorta tyttöä. Teatteri, musiikki, tanssi ja pojat. Katriinasta tuli silti ahkera uskovainen, joka jakoi tunnollisesti raamatunlauseita postiluukuista.
Nykyään kun hän näkee kadulla uskonnollisia lentolehtisiä jakavia ihmisiä tai Hare Krishnaa laulavia nuoria, hän tuntee syvää myötätuntoa.
– Kuljen kuitenkin vain ohi. Fundamentalisteille on turha yrittää kertoa, että muitakin maailmoja on.
Papit fanittavat
Katriinaa pyydetään usein puhumaan kirkollisiin piireihin. Papit fanittavat häntä. Se on ollut yllätys.
– Luulin olevani kauhea rienaaja, jota uskonnolliset piirit karttavat, koska tulin kaapista taustani kanssa. Puhun uskonnollisten piirien valtarakenteista. Se kiinnostaa.
Kirjailija on myös saanut tuulahduksia toisista tasoista. Kokemukset pakenevat määritelmiä.
– En osaa selittää sitä, mutta elämässäni on tapahtunut valtava määrä ihmeitä. Kun olen ollut kertakaikkisesti pulassa, joku ihminen on ilmaantunut paikalle kuin enkeli ja pelastanut minut.
Katriinan mielestä kaikki hänen kohtaamansa ihmiset muodostavat yhdessä hänen ”gurunsa”.
– He ovat myös vaikeita ja hankalia. Minun on ilmeisesti tarkoitus oppia tässä elämässä muilta. Enkä suinkaan ole ihmissuhteiden onnistuja vaan lähinnä ihmissuhdeluuseri. Mutta nämä toiset ovat jotenkin pyhiä. Opin heidän kauttaan ihmisyyttä.
Katriinan 7 oivallusta:
1. Valitse taistelusi ja hyväksy rajallisuutesi. Et voi muuttaa koko maailmaa etkä korjata kaikkia heikkouksiasi. Keskity vain kaikkein tärkeimpiin.
2. Väitä vastaan. Älä koskaan hyväksy alistamista. Nouse selkeästi vastarintaan. Valta ei ole huono asia mutta vallan väärinkäyttö on. Ilmaise rauhallisesti kantasi, vaikka et saisikaan sitä läpi.
3. Pysy tarkkana. Omatuntosi voi antaa huomaamatta myös virhesignaaleja. Mikä on sinulle olennaista? Mistä et luovu? Etene arvojesi suuntaan. Älä anna syyllisyyden ja häpeän ohjata valintojasi.
4. Suojele itseäs.Traumaattiset kokemukset voivat jättää vakavia vaurioita. Älä pakottaudu tapaamaan ihmisiä, joita pelkäät. Siedätys ei onnistu, jos henkilön
levittämä myrkky on hengenvaarallista.
5. Anna mahdollisuus. Voit kuitenkin jättää oven raolleen hyville muutoksille. Saatat yllättyä elämän myöhemmistä käänteistä. Et tunne ketään läpikotaisin,
et edes itseäsi.
6. Jätä arvokas perintö. Jos sinulla on lapsia tai nuoria läheisiä, anna heille ennakkoperintöä kertomalla itsestäsi, vanhemmistasi ja isovanhemmistasi. Tieto sukupolvien ketjusta on arvokkaampaa kuin materia.
7. Nauti seikkailusta. Ihminen on elämänsä loppuun asti hyvinkin ristiriitainen olento. Happy endiä ei aina tule. ”Kaikki on niin epävarmaa,
ja juuri se tekee minut levolliseksi”, kirjoitti Tove Jansson.
Koko juttu on julkaistu Voi Hyvin -lehdessä 2/2107
