Hyvinvointi

Kasva rohkeaksi

Kirjailija Virpi Hämeen-Anttila ei ole saanut elämässä mitään helposti. Kokeile Virpin viisaita ohjeita!

Teksti Jaana-Mirjam Mustavuori
9.3.2018 Voi hyvin

1.Mieti, mikä on sinulle tärkeää.

Mikä on itsellesi merkityksellistä? Ethän vain suorita elämää ja pyri olemaan mieliksi?

Minulle tämän pohtiminen on ollut olennaista. Suoritin vuosikausia ja mietin, mitä toiset minusta ajattelevat. Tunsin nuorena olevani ruma ja tyhmä. En arvostanut itseäni.

Olen tajunnut, että ihmisillä on muutakin tekemistä kuin kiinnittää huomiota minuun. Vapauduin kuuntelemaan itseäni ja tekemään asioita, jotka ovat merkityksellisiä. Minulle kirjat ja kirjoittaminen ovat paratiisielämää.

2. Ota tilaa ja uskalla käyttää valtaa.

Naiset päätyvät helposti kantamaan vastuuta muista ihmisistä ja asioista. Silti he eivät tohdi ottaa valtaa, joka kuuluu vastuun kantamiseen.

Itsekin asetuin vuosikaudet taka-alalle. Jo pelkästään julkinen puhuminen oli minulle kauhistus. Pelkäsin ja hikoilin, ääni väpätti kuin lampaan saparo. Kasvatin rohkeutta ja sparrasin itseäni astumaan esiin.

Olen aina ollut kunnianhimoinen enkä halunnut enää typistää itseäni. Ensin minusta kuoriutui kirjailija, sitten huomasin pitäväni johtamisesta. Toimin neljä kertaa Mukkulan kirjailija­kokouksen puheenjohtajana. Vuoden 2017 lopussa ­päättyi kuusivuotiskausi kirjallisuuden tekijän-

oikeus­järjestö Sanaston puheen­johtajana. Kuulun myös Kirjailijaliiton hallitukseen. Kannattaa astua rohkeasti pelkojaan päin, jos haluaa tulla kuulluksi ja nähdyksi. 

3. Vaali mielen­rauhaa, älä hermoile. Hidasta kiireen hetkellä.

Olen ahkera ja tunnollinen. Työn tekeminen rauhoittaa minua ja välillä jopa hoitaa mielenterveyttäni. En ole hyvä laatimaan työlistoja ja välillä ajaudun kaaokseen. Silloin pysähdyn ja kysyn itseltäni, mikä on tärkeää juuri nyt. Vastaus on aina mielenrauha.

Jos juoksee koko ajan kilpaa ajan kanssa kuin hevonen, jolla on laput silmillä, ei näe mitään. Jos mieli on tasapainossa, työt ja perhe-elämä sujuvat.

 Jos minulla on kiire, hidastan. Järjestän arkeeni rauhankeitaita, jolloin voin olla hetken hiljaa itsekseni ja hengittää hitaasti sisään ja ulos. Kun jokin asia vaivaa minua, lähden kävelylle ilman päämäärää. Myös huomion kiinnittäminen yksityiskohtiin, lintuun, kukkaan tai perhoseen, rauhoittaa mieltä. 

4.Ole ystävällinen. Muista käytös­tavat kotonakin.

Nykyisin kiinnitetään paljon huomiota ulkonäköön ja käydään kunto­salilla. Minusta on tärkeää kiinnittää huomiota mieleensä ja rakentaa sitä määrätietoisesti. Ole hyvä ihminen lähimmäisillesi. Olennaista on ystävällisyys ja huomaavaisuus.

Perheen kanssa pitää olla erityisen kohtelias. Vanhempani eivät tulleet ajatelleeksi, miten heidän egoisminsa ja melskaamisensa vaikuttivat lapsiin. Olen halunnut elää täysin eri tavalla.

Ajattelen paljon sitä, miten käytökseni vaikuttaa lähimpiini ja miten voin tehdä heidän olonsa hyväksi.

Kenelläkään ei ole oikeutta kaataa pahaa oloaan muiden niskaan. Jos jollain perheenjäsenellä on paha olo, hän kertoo siitä suoraan meille muille. Silloin saa rauhoittua yksin. Toiset yrittävät auttaa, jos voivat. Hyvät käytöstavat tuovat paljon onnea avioliittoon ja perheeseen. ♥

Virpi Hämeen-Anttila, 59, on kirjailija, tutkija, ylipisto-opettaja ja suomentaja. Hänen miehensä Jaakko Hämeen-Anttila on Edinburghin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori. Heillä on kaksi aikuista lasta. Hämeen-Anttiloilta ilmestyy helmikuussa trilleri Profeetan soturit (Otava), jonka he ovat kirjoittaneet nimimerkillä Markus Falk.

Juttu on julkaistu Voi Hyvin -lehdessä 1/2018

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt