- Hyvinvointivinkit
- 20.05.2010
Karkota päänsärky aromaterapialla
Säännöllisestä stressipohjaisista päänsäryistä saattaa päästä eroon aromaterapiaa ja rentoutumista yhdistävällä harjoituksella.
1. Etsi ensin rauhallinen ja hiljainen huone, jossa pystyt rentoutumaan. Esimerkiksi makuuhuone on hyvä valinta. Sulje verhot. Halutessasi voit myös laittaa soimaan rentouttavaa musiikkia.
2. Laventelin ja ruusun eteeriset öljyt tehoavat päänsärkyyn erityisen hyvin. Lisää kahdeksan tippaa toista öljyä tai neljä tippaa kumpaakin öljyä pieneen kulholliseen kylmää vettä. Kostuta suuri puuvillainen nenäliina tai pesulappu vedessä.
3. Purista kangas kuivaksi, asetu makuulle ja vedä peitto yllesi. Aseta kostea liina otsallesi ja sulje silmäsi. Rentoudu viisi minuuttia. Keskity hengitykseesi ja rentouta lihaksesi. Jos huolet yrittävät tunkeutua ajatuksiisi, tunnista ne, totea asia ja siirrä ne sitten myöhemmin käsiteltäviksi.
4. Jos sinulla ei ole aikaa tai paikkaa mennä makuulle, kostuta keskisormesi öljyllä ja piirrä sillä ympyröitä otsaasi, ohimoillesi, korviesi taakse ja niskaan. Laventeli- ja ruusuöljyä voi levittää suoraan iholle, toisin kuin suurinta osaa muista eteerisistä öljyistä.
Teksti: Pinja Kääriäinen
Lähde: Selby, Anna: Viidessä minuutissa kuntoon. Voita stressi. Minerva 2009.
- Julkaistu 20.05.2010
Artikkelin avainsanat
Ei avainsanoja
Kirjoita uusi kommentti
Lisää aiheesta
Koreografi Hanna Brotherus on vienyt opiskelijoitaan Kallion lukiosta ja Oopperan balettikoulusta Stockmannin tavarataloon...
Ann-Mari Patshijew toimii puheenjohtajana Pro luonnonkosmetiikka -yhdistyksessä, joka pyrkii lisäämään...
Vaikea uskoa, että leveästi hymyilevä ja huippusuosittu Joseph McClendon III on ollut joskus koditon ja asunut...
Kun ensimmäisen kerran kuulin Elina Hytösen mainittavan perinteisen kiinalaisen lääketieteen yhteydessä, nimi tuntui...
Psykosomatiikka kertoo siitä, miten mieli ja ruumis vaikuttavat toisiinsa. Lähes puolella terveyskeskusten asiakkaista...
Avun löydyttyä poliisina toiminut Jouni Kerminen hankki uuden ammatin: hierojana hän auttaa nyt muita. Poliisin ja...
Kaikki jutut
Koreografi Hanna Brotherus on vienyt opiskelijoitaan Kallion lukiosta ja Oopperan balettikoulusta Stockmannin tavarataloon...
Pakkauksessa on pehmittävä ja verenkiertoa elvyttävä Velvety Cleasing Milk -puhditusemulsio normaalille ja...
Korkean kolesterolin uskottiin pitkään olevan pääsyyllinen sydän- ja verisuonitautien puhkeamiseen, ja...
FRANTSILAN KEHÄKUKKA Frantsilan luomuyrttitilan yrtti- ja lahjatavaroita pusseissa, purkeissa ja pulloissa –...
Anne Birgitta Pessi on tutkinut hyviä asioita kuten onnellisuutta, solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä. Hänen...
Hauska hulina tulvii vastaan kerrostaloasunnon eteisessä Helsingissä. Marja-Sisko Aalto pahoittelee vallatonta vilskettä. Pieni...
Muissa lehdissä
Jonkun on ollut pakko vakoilla minua. - Tai lukea ajatuksiani! | Kauneus & Terveys
Kysely
Tule tekemään lehteä!
Keräämme lukijoiden ajatuksia tulevien Voi hyvin -lehtien aihepiireistä. Kirjoita ja olet mukana lehden teossa.
Ekoego-henkilöt
Julkisuuden henkilöt esittelevät ekoesineensä ja paljastavat, miten haaveilevat elävänsä ympäristöystävällisemmin.
Näistä keskustellaan

Tutkija Anne Birgitta Pessi uhmaa vallitsevaa ihmiskuvaa. Pessi väittää, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja antelias.

Kuka: Heljä Liukko-SundströmIkä: 71Työ: keramiikkataiteilija, työs-kentelee Arabian taideosastolla ja...

Voi hyvin on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiantuntija. Lehti kannustaa pitämään mielen energisenä, kehon...

Marja-Sisko Aalto iloitsee saadessaan vihdoin olla oma itsensä. Muutos miehestä naiseksi on vaatinut hirmuisen määrän rohkeutta papilta.
Oletko nähnyt kummituksia tai muita henkiolentoja? Lukijat kertovat parhaat kummitustarinansa. Kerro sinäkin omasi.








