Mieli

Karista häpeän taakka harteiltasi

Häpeähaarniska päällä on raskasta elää. Tunnista puristus ja vapaudu taakasta.

Teksti Satu Väisänen
Kuvat Riikka Kantinkoski
22.9.2016 | Päivitetty 23.1.2024 | Voi hyvin

Mistä häpeässä on oikeastaan kyse ja miksi sitä on niin hankala tunnistaa?

– Häpeää on vaikea sanoittaa, koska se on niin kokonaisvaltaista. Se lukkiuttaa tunteet ja estää tunneyhteyden itseen. Häpeään liittyy myös uskomus itsestä: tällainen minä olen, oivalluskouluttaja ja terveysvalmentaja Sirkka Santapukki selittää.

Vaikka olisi käsitellyt pelkoja, vihaa ja muita negatiivisia tunteita jo vuosia, häpeä voi tuntua olevan jossain syvällä. Sen myös sekoittaa helposti muihin tunteisiin, kuten syyllisyyteen.

– Häpeän ja syyllisyyden ero on se, että syyllisyys liittyy johonkin tekoon, jonka voi sovittaa, mutta häpeä liittyy koko minuuteen, Santapukki selventää.

Epäonnistuminen työssä tai ihmissuhteessa voi tuoda niin karmean olon, että haluaa vajota maan alle. Kuolla häpeästä -sanonta kuvastaakin tunnetta hyvin. Häpeässä voi olla kyse elämästä ja kuolemasta.

– Ihminen, joka kantaa häpeähaarniskaa, on hengissä, muttei elossa. Häpeätaakan alle vaipunut joutuu ponnistelemaan pitääkseen itsensä koossa. Se on niin raskasta, että häpeän vuoksi mieluummin tehdään itsemurhia kuin suostutaan tunnustamaan konkurssit tai parisuhdeongelmat.

Aina ei ole helppoa tietää, onko häpeä lähtöisin itsestä vai resonoiko jonkun toisen häpeää. Tunteet tarttuvat. Vanhemmat voivat siirtää häpeää kosketuksen, puheen tai ilmapiirin välityksellä.

Tommy Hellsten on kirjoittanut häpeän olevan sitä, että ihminen kokee olevansa huono sen sijaan, että ymmärtäisi, että hän voi huonosti siksi, että häntä kohdellaan huonosti.

Näin työstät häpeän tunnetta:

  1. Ota riski tulla näkyväksi. Ota vaikka hiuksiin uusi väri ja leikkaus, laula karaokessa, osallistu kilpailuun tai pidä puhe.
  2. Pura häpeää rentouttavalla hieronnalla, rentoutumisella, tanssilla, joogalla, taiteilla tai kirjoittamalla.
  3. Työstä häpeääsi erilaisissa terapioissa tai valmennuksissa, kuten NLP:n (Neuro Linguistic Programming), TRE:n (Tension Releasing Exercises) tai psykoterapian keinoin.
  4. Puhu häpeästä. Häpeän paradoksi on siinä, että paljastumisen kuvitellaan lisäävän häpeää, vaikka päinvastoin se vapauttaa.

Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi