Kaija Juurikkala kulki pimeydestä valoon

Kaija Juurikkala kertoo kirjassaan Varjojen taika – Matka edelliseen elämään (Like 2011) japanilaisesta Ichi-tytöstä, joka joutuu seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Perheen kunnian ja maineen takia tyttö surmataan. Isä vie Ichin metsään pimeään luolaan, jossa karhu tappaa tytön. Ichi on Juurikkala itse edellisessä elämässään 1800-luvun Japanissa. Kirja on hurjaa luettavaa.

Menneistä elämistä puhuminen ei ole kovin muodikasta, mutta Kaija Juurikkalaa se ei haittaa. Hänelle matka menneeseen oli vapauttava ja merkittävä prosessi. Juurikkala kääntyi kohti omia pelkojaan.
– Kun ennen kielsin koko henkimaailman, se oli läsnä ja hallitsi pelkojen kautta 70-prosenttisesti elämääni. Nykyään ajastani 90 prosenttia on tavallista arkea ja loput sitten tätä huuhaata.

Kaija Juurikkala puhuu huuhaastaan humoristisesti ja käyttää itsestäänkin naurun höystämänä termiä ”hullu akka”. Näin on hyvä puhua, sillä omille kokemuksille ei ole oikein kieltä eikä kulttuuria. Tai voihan selittämistä yrittää.
– Kaikki on värähtelyä. Sehän tiedetään luonnontieteenkin kautta. Kvanttifysiikassa ajatellaan, että jopa ajattelu on värähtelyä. Näkymätön maailma on myös värähtelyä. Sen aistimiseen tarvitaan kuudetta aistia, joka on länsimaisessa kulttuurissa surkastunut käytön puutteessa. Sitähän ei virallisesti ole.

Vaikka ajatus edellisistä elämistä on erikoinen, niistä kuitenkin puhutaan. Moni kertoo kokeneensa ulkomailla tuntemattomassa paikassa oudon tuttuuden tunteen. Tai täysin vieras ihminen vaikuttaakin vanhalta ystävältä. Tai kotiin kertyy jostain syystä paljon kiinalaisia kuppeja. Hassua, eikö vain?

Kaija Juurikkala ei suhtaudu näihin havaintoihin vain hauskoina sattumuksina. Hän kannustaa kuuntelemaan tarkasti kaikkia viestejä, joita elämä heittää eteen.
– Rohkaisen ehdottomasti ottamaan ne tuntemukset tosissaan. Edelliset elämät ovat yksi ikkuna, josta voi katsoa maisemaansa. Se tarjoaa uuden näkökulman. Sinulla on lupa rakentaa tarinasi. Kannattaa aktivoida omaa henkistä polkuaan vaihtamalla välillä ikkunaa. Ihmiset ovat turhaan huolissaan siitä, että ajautuvat väärille teille. Vaikka joku suunta näyttäisikin harharetkeltä, siellä voi olla joku merkityksellinen asia haettavana.

Eikä haittaa vaikka mieleen nousisi vahva epäilys. Tämähän on silkkaa kuvittelua!
– Unohda sekin huoli. Mielikuvitus on vain työkalu, Juurikkala muistuttaa.

Uuteen ikkunaan voi toki myös juuttua kiinni. Elämme omistavassa kulttuurissa, joka rakastaa tarinoita. Erityisesti uhrin tarinaan on helppo rakastua.
– Jos edellisen elämän filosofia nousee uskonnon asemaan, se on haitallista. Edelliseen elämään tutustuminen on parhaimmillaan pöydän siivoamista, mielen puhdistamista vanhoista kaavoista ja peloista. Se on tietoisuuden avartumista.
– Olen tavannnut paljon ihmisiä, jotka ovat kokeneet suurta lohtua ja helpotusta, kun he ovat löytäneet uuden tavan tarkastella itseään ja olemassaoloaan.

Juurikkala ei halunnut juuttua omaan tarinaansa. Hän ei halunnut rakentaa siitä muistomerkkiä, vaan korkeintaan maamerkin, tienviitan, joka osoitti uuteen suuntaan.
– Nyt missioni on näyttää, että näin voi elää ja katsoa maailmaa. Ihminen voi antaa itselleen luvan nähdä useita maailmoja. Valtakulttuurin tapa selittää asioita ei aina vastaakaan omaa kokemusta.

Lue koko artikkeli Voi hyvin -lehdestä 7/2011