Vh7 11 Juurikkala

Kaija Juurikkala kulki pimeydestä valoon

Matka edelliseen elämään vapautti elokuvaohjaaja Kaija Juurikkalan.

Kaija Juurikkala kertoo kirjassaan Varjojen taika – Matka edelliseen elämään (Like 2011) japanilaisesta Ichi-tytöstä, joka joutuu seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Perheen kunnian ja maineen takia tyttö surmataan. Isä vie Ichin metsään pimeään luolaan, jossa karhu tappaa tytön. Ichi on Juurikkala itse edellisessä elämässään 1800-luvun Japanissa. Kirja on hurjaa luettavaa.

Menneistä elämistä puhuminen ei ole kovin muodikasta, mutta Kaija Juurikkalaa se ei haittaa. Hänelle matka menneeseen oli vapauttava ja merkittävä prosessi. Juurikkala kääntyi kohti omia pelkojaan.
– Kun ennen kielsin koko henkimaailman, se oli läsnä ja hallitsi pelkojen kautta 70-prosenttisesti elämääni. Nykyään ajastani 90 prosenttia on tavallista arkea ja loput sitten tätä huuhaata.

Kaija Juurikkala puhuu huuhaastaan humoristisesti ja käyttää itsestäänkin naurun höystämänä termiä ”hullu akka”. Näin on hyvä puhua, sillä omille kokemuksille ei ole oikein kieltä eikä kulttuuria. Tai voihan selittämistä yrittää.
– Kaikki on värähtelyä. Sehän tiedetään luonnontieteenkin kautta. Kvanttifysiikassa ajatellaan, että jopa ajattelu on värähtelyä. Näkymätön maailma on myös värähtelyä. Sen aistimiseen tarvitaan kuudetta aistia, joka on länsimaisessa kulttuurissa surkastunut käytön puutteessa. Sitähän ei virallisesti ole.

Vaikka ajatus edellisistä elämistä on erikoinen, niistä kuitenkin puhutaan. Moni kertoo kokeneensa ulkomailla tuntemattomassa paikassa oudon tuttuuden tunteen. Tai täysin vieras ihminen vaikuttaakin vanhalta ystävältä. Tai kotiin kertyy jostain syystä paljon kiinalaisia kuppeja. Hassua, eikö vain?

Kaija Juurikkala ei suhtaudu näihin havaintoihin vain hauskoina sattumuksina. Hän kannustaa kuuntelemaan tarkasti kaikkia viestejä, joita elämä heittää eteen.
– Rohkaisen ehdottomasti ottamaan ne tuntemukset tosissaan. Edelliset elämät ovat yksi ikkuna, josta voi katsoa maisemaansa. Se tarjoaa uuden näkökulman. Sinulla on lupa rakentaa tarinasi. Kannattaa aktivoida omaa henkistä polkuaan vaihtamalla välillä ikkunaa. Ihmiset ovat turhaan huolissaan siitä, että ajautuvat väärille teille. Vaikka joku suunta näyttäisikin harharetkeltä, siellä voi olla joku merkityksellinen asia haettavana.

Eikä haittaa vaikka mieleen nousisi vahva epäilys. Tämähän on silkkaa kuvittelua!
– Unohda sekin huoli. Mielikuvitus on vain työkalu, Juurikkala muistuttaa.

Uuteen ikkunaan voi toki myös juuttua kiinni. Elämme omistavassa kulttuurissa, joka rakastaa tarinoita. Erityisesti uhrin tarinaan on helppo rakastua.
– Jos edellisen elämän filosofia nousee uskonnon asemaan, se on haitallista. Edelliseen elämään tutustuminen on parhaimmillaan pöydän siivoamista, mielen puhdistamista vanhoista kaavoista ja peloista. Se on tietoisuuden avartumista.
– Olen tavannnut paljon ihmisiä, jotka ovat kokeneet suurta lohtua ja helpotusta, kun he ovat löytäneet uuden tavan tarkastella itseään ja olemassaoloaan.

Juurikkala ei halunnut juuttua omaan tarinaansa. Hän ei halunnut rakentaa siitä muistomerkkiä, vaan korkeintaan maamerkin, tienviitan, joka osoitti uuteen suuntaan.
– Nyt missioni on näyttää, että näin voi elää ja katsoa maailmaa. Ihminen voi antaa itselleen luvan nähdä useita maailmoja. Valtakulttuurin tapa selittää asioita ei aina vastaakaan omaa kokemusta.

Lue koko artikkeli Voi hyvin -lehdestä 7/2011

 

  • Ilmestynyt lehdessä 7/2011
  • Julkaistu 14.09.2011

Artikkelin avainsanat

edellinen elämä, henkimaailma
  22   13

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

Vh4 12 hanna

Koreografi Hanna Brotherus on vienyt opiskelijoitaan Kallion lukiosta ja Oopperan balettikoulusta Stockmannin tavarataloon...

Vh3 12 pessi

Anne Birgitta Pessi on tutkinut hyviä asioita kuten onnellisuutta, solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä. Hänen...

Vh2 paahaastis

Ann-Mari Patshijew toimii puheenjohtajana Pro luonnonkosmetiikka -yhdistyksessä, joka pyrkii lisäämään...

Vh2 12 Joseph

Vaikea uskoa, että leveästi hymyilevä ja huippusuosittu Joseph McClendon III on ollut joskus koditon ja asunut...

vh0607_hytonen

  Kun ensimmäisen kerran kuulin Elina Hytösen mainittavan perinteisen kiinalaisen lääketieteen yhteydessä, nimi tuntui...

vh0607_toivo

Psykosomatiikka kertoo siitä, miten mieli ja ruumis vaikuttavat toisiinsa. Lähes puolella terveyskeskusten asiakkaista...

vh0607_selkakivut

 Avun löydyttyä poliisina toiminut Jouni Kerminen hankki uuden ammatin: hierojana hän auttaa nyt muita. Poliisin ja...

vh0605_hunajaistahierontaa

  Luulisi hunajahieronnan olevan suloista, koska hunaja on houkuttelevan makoisa aine. Jos on kokeillut hunajaa saunassa,...

Kaikki jutut

Vh4 12 hanna

Koreografi Hanna Brotherus on vienyt opiskelijoitaan Kallion lukiosta ja Oopperan balettikoulusta Stockmannin tavarataloon...

Vh4 12 kerro

Pakkauksessa on pehmittävä ja verenkiertoa elvyttävä Velvety Cleasing Milk -puhditusemulsio normaalille ja...

Vh3 12 terveys

Korkean kolesterolin uskottiin pitkään olevan pääsyyllinen sydän- ja verisuonitautien puhkeamiseen, ja...

Vh3 12 pessi

Anne Birgitta Pessi on tutkinut hyviä asioita kuten onnellisuutta, solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä. Hänen...

Kauppa

FRANTSILAN KEHÄKUKKA Frantsilan luomuyrttitilan yrtti- ja lahjatavaroita pusseissa, purkeissa ja pulloissa –...

Vh3 12 pessi

Anne Birgitta Pessi on tutkinut hyviä asioita kuten onnellisuutta, solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä. Hänen...

Vh4 Aalto

Hauska hulina tulvii vastaan kerrostaloasunnon eteisessä Helsingissä. Marja-Sisko Aalto pahoittelee vallatonta vilskettä. Pieni...

3lehti

Voi hyvin on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiantuntija. Lehti kannustaa pitämään mielen energisenä, kehon...

Kysely

Oletko kesä- vai talvi-ihminen?:

Näistä keskustellaan

Kauppa

Netissä ja eri puolilla Suomea on monia ihania eko- ja luomupuoteja.

Vh3 12 pessi

Tutkija Anne Birgitta Pessi uhmaa vallitsevaa ihmiskuvaa. Pessi väittää, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja antelias.

3EgoHelja

Kuka: Heljä Liukko-SundströmIkä: 71Työ: keramiikkataiteilija, työs-kentelee Arabian taideosastolla ja...

Kahvila_2

Kasvis-, luomu- ja lähiruoka on näiden ravintoloiden ja kahviloiden sydämenasia.

3lehti

Voi hyvin on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiantuntija. Lehti kannustaa pitämään mielen energisenä, kehon...

Vh4 Aalto

Marja-Sisko Aalto iloitsee saadessaan vihdoin olla oma itsensä. Muutos miehestä naiseksi on vaatinut hirmuisen määrän rohkeutta papilta.

Kauppa

Netissä ja eri puolilla Suomea on monia ihania eko- ja luomupuoteja.

Oletko nähnyt kummituksia tai muita henkiolentoja? Lukijat kertovat parhaat kummitustarinansa. Kerro sinäkin omasi.