Hyvinvointi

FAS-nuori Jenny Kärkkäinen: Elän unelmaani

Vaikka äidin raskauden aikainen alkoholinkäyttö jätti jälkensä Jennyyn, nuori nainen nauttii elämästään. Varsinkin eläimet ovat luottoystäviä.

Teksti Hanna Hyväri
Kuvat Heidi Strengell
22.9.2014 Voi hyvin

Kun Jenny Kärkkäinen syntyi 24 vuotta sitten, lapsivesi oli eriväristä kuin normaalisti. Se oli vihreää. Vauva painoi vain vähän yli kaksi kiloa, vaikka laskettu aika oli jo ohitettu. Äidin runsaan alkoholinkäytön seuraukset olivat heti nähtävissä.

Jenny siirrettiin synnytyslaitokselta suoraan lastenkotiin, sillä vanhemmat eivät pystyneet huolehtimaan hänestä. Tyttö luokiteltiin vaikeavammaiseksi. Jenny näyttää kuva-albumia lastenkotiajoilta kotonaan Espoossa. Naurattaa. Soman tytöntyllerön ohut punertava tukka on solmittu hauskalle sykerölle keskelle päälakea. Ihan kuin Pikku Myy. Jennyllä on yhtä suorasukainen ja kipakka luonne kuin Myyllä.

- Olen ollut aina pieni ja pippurinen.

- Koko elämäni olen miettinyt, että miksi. Miksi äiti ei jättänyt pulloja ja alkanut kunnon äidiksi? Se välinpitämättömyys. Rakkaus kirkkaaseen nesteeseen. Sitäkö se oli? Ja isä kantoi lisää litkua äidille.

- Alko voisi lopettaa toimintansa. Yhtä tyhjän kanssa koko juoma.

Jenny on maistanut kerran alkoholia. Sitä oli lisätty booliin, jota nautittiin siskon häissä.

- Sylkäisin pois. Jo pelkkä haju riitti.

Kun Jennyllä on huono päivä, hän miettii, miksi elämän pitää olla niin vaikeaa. FAS (sikiön alkoholioireyhtymä) jarruttaa arkea monin tavoin. Hahmottamisongelmien takia Jenny ei voi liikkua yksin. Hän tarvitsee avustajan, koska voi eksyä vaikka tutussa kaupassa tai pihapiirissä, kun aikansa siellä pyörii. Näkökyky on vajaa, koska näköhermo ei ole kehittynyt normaalisti. Lyhytmuisti on vaurioitunut.

Lastenkodissa Jennyn omahoitaja näki, että tytöllä on kykyjä ja lahjoja. Hän ehdotti laitoshoidon tilalle sijaisperhettä. Eine Isotalosta tuli Jennyn sijaisäiti, kun tyttö oli vuosi ja kahdeksan kuukautta vanha.

- Ei hän kävellyt eikä puhunut. Erittäin sairas vauva. Infektiot seurasivat toinen toistaan, korva- ja keuhkoputkentulehduksia. Ne johtuivat liian pienistä tiehyeistä.

Mutta Jenny oppi nopeasti kävelemään ja puhumaan. Hän tuli perheeseen tammikuussa. Jo huhtikuussa tyttö viipotti menemään ja sirkutteli sanoja pienellä kimeällä äänellä.

- Suloinen ja sisukas tyttö. Herkkä ja taiteellinen. Itsepäinen ja impulsiivinen, Eine kuvailee.

Jenny on ahkeroinut ison osan elämästään eri terapioissa. Puheterapeutti kutsuttiin paikalle synnytyksen jälkeen, koska vauva ei osannut imeä. Myöhemmin seurasivat fysio- ja toimintaterapiat.

Ratsastusterapia avasi portin maailmaan, jossa Jenny viihtyy. Hän ratsastaa pari kertaa viikossa. Mukaan pitää muistaa ottaa omat erityisohjakset käsien nivelvaurioiden takia. Rakkaasta harrastuksesta on viimeisen kuuden vuoden aikana tullut liki toinen ammatti. Jenny treenaa tiiviisti Special Olympics -kisoihin, jotka pidetään ensi vuonna Los Angelesissa.

- Hevoset ovat ihania. Ratsastaessa olen täysin vapaa. Hevonen toimii silminä. Monet sokeat ratsastajat sanovat samaa.

Jenny lataa paljon hevos- ja ratsastusaiheisia kuvia omaan blogiinsa. Tietokoneen ääressä kuluu aikaa. Blogin otsikko on lainattu Cheekin kappaleesta: "En unelmoi elämääni, vaan elän unelmaani."

- Vanhemmat antoivat huonon alun, mutta sain hyvän elämän. Minulla on äiti, isä, sisaruksia, harrastuksia ja lemmikkejä. Unelma on tässä.

Jenny kuvailee sijaisäitiään.

- Lempeä. Sellainen emokarhu. Kun suuttuu, niin puhuu matalalla, vähän uhkaavalla äänellä.

Jennyn biologinen äiti kuoli viitisen vuotta sitten päälle 40-vuotiaana. Hän ei koskaan tutustunut tyttäreensä kuten ei isäkään.

Jennyn haave: Voittaa olympiakultaa 2015 Special Olympics-kisoissa

Jennyn voimalause: "Elämä on ihanaa."

Taustaa:

1. Kattotermi FASD  (Fetal Alcohol Spectrum Disorders) kuvaa äidin raskaudenaikaisen alkoholialtistuksen aiheuttamaa vaikutusten kirjoa. FAS on vakavin muoto.

2.Suomessa syntyy vuosittain 600–1000 FASD-vauvaa. Raskaudenaikainen alkoholinkäyttö on merkittävin kehitysvammaisuuden aiheuttaja länsimaissa.

3. Kehityksen pulmat näkyvät oppimisessa, ymmärtämisessä ja käyttäytymisessä. Myös kasvuhäiriöt ja poikkeavat kasvonpiirteet voivat liittyä oireyhtymään.

Juttu on julkaistu Voi Hyvin -lehdessä 6/2014

Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi