kauniitaunia_VH0607_01

Hyvää yötä ja kauniita unia Ayurvedalla

Vanha intialainen menetelmä, ayurveda, opastaa unettomia kohti tasapainoa ja harmoniaa. Syvän unen perustana ovat säännöllinen päivärytmi ja oikea ruokavalio.

 

Hyvään uneen ei ole oikotietä. Unirytmi on osa elämänrytmiä. Jos arki on yllätyksiä täynnä, uni on usein yhtä arvaamatonta. Ayurvedakaan ei tarjoa pikaparannusta tai yhtä pilleriä ongelman ratkaisuun.

Ayurvedaan perehtynyt Maharishi Ayurveda -konsultti Arja Skalski opastaa unettomia muuttamaan elämäntapojaan.

– Levon ja toiminnan suhteen tulisi olla sopiva, jotta keho pysyisi tasapainossa. Olisi rentouduttava ja nautittava olemassaolosta. On hyvä tuntea itsensä tyyneksi ja onnelliseksi päivittäin. Olemme itse vastuussa terveydestämme.

Ayurvedassa päivärytmin noudattamista pidetään tärkeänä. Skalski neuvoo pysymään aikataulussa lomista ja viikonlopuista huolimatta.

– Ylös reippaasti kello kuusi ja petiin kymmenen maissa illalla. Se on ihmisen luonnollinen rytmi, jota luontokin noudattaa. Olemme tottuneet sähkövalon takia elimistömme vastaiseen aikatauluun.

Luonnolliseen rytmiin pääsee parhaiten, kun alkaa herätä säännöllisesti kuudelta.

– Illalla ei kannata mennä kymmeneltä nukkumaan, jos ei nukuta. Sängyssä piehtaroinnista ei ole hyötyä, mutta kun herää aikaisin, niin väistämättä alkaa myös nukuttaa aiemmin.

Skalskin mielestä teemme myös liikaa töitä. Hän pitää kuuden tunnin työpäivää ihanteellisena.

– Meiltä vaaditaan liikaa. Töitä ei saisi missään tapauksessa tuoda kotiin. Kun päivällinen on nautittu siinä kuuden, seitsemän maissa illalla, olisi aika jo rentoutua ja rauhoittua.

Ayurvedassa suositellaan kolmen aterian – aamiaisen, lounaan ja päivällisen – säännöllistä rytmiä. Puolen päivän aikaan nautittu lounas on tärkein ruokahetki.

Lämmintä hierontaa

Unettomuutta on monenlaista. Joku herää säännöllisesti aamuyöstä. Toinen ei pysty nukahtamaan. Ayuervedassa unettomuutta lähestytään kolmen perusperiaatteen eli doshan kautta. Vata, pitta ja kapha ovat vastuussa fysiologisista toiminnoista. Vata vastaa liikkeestä ja hermostosta. Pitta huolehtii ruoansulatuksesta ja aineenvaihdunnasta. Kapha vaikuttaa elimistön rakenteeseen.

Kun ihminen voi hyvin, kaikki kolme doshaa ovat tasapainossa. Kun uni ei tule, jossain on häiriö.

– Vata-häiriössä kroppa ja mieli ovat jatkuvassa jännitystilassa. Ihminen on kuin viulun kieli. Hän ei pysty rentoutumaan. Nukkuminen vastaa koiranunta. Pienikin ääni saa hereille. Nämä ihmiset ovat usein myös viluisia.

Skalski suosittelee jalkojen hierontaa lämpimällä öljyllä ennen nukkumaanmenoa. Ylikierroksilla käyvät vilukissat saavat apua myös muusta lämpimästä: kylvyistä, hauteista tai unisukista. Liikunnan tulisi olla maltillista varsinkin iltaisin. Jooga, kävely tai pulahdus lämpimään veteen tasapainottavat oloa. Ruokavaliossa tulisi suosia lämpimiä ja öljyisiä ruokia. Sopivia ovat makeat, happamat ja suolaiset maut. Kuivia eineksiä, kuten keksejä, tulisi välttää. Lasillinen lämmintä maitoa tai muuta lämmintä juomaa sopii ennen nukkumaanmenoa.

Viilennystä vastuunkantajille

Pitta-häiriöstä aiheutuvassa unettomuudessa ihminen herää aamuyöstä hiestä märkänä. Olo on tukala ja kuuma. Ahdistava tunne voi keskeyttää unen useaan otteeseen.

– Tällainen ihminen ottaa liikaa vastuuta. Hän epäilee, etteivät muut osaa hoitaa hommia. Tästä seuraa kiukkuisuutta. Pitta-häiriöinen kiivastuu helposti.

Kuumina käyville Skalski suosittelee työmäärän ja vastuun vähentämistä. Suorittajille sopivat joukkuelajit, joissa kilpailuhenkeä ja kunnianhimoa saa purettua. Punttisalilla on hyvä puhaltaa paineita pois.

– Uiminen viileässä vedessä on myös erinomaista hoitoa. Samoin viileistä ruoista ja juomista on apua. Kannattaa välttää voimakkaita mausteita, koska ne kiihdyttävät elimistöä entisestään. Voin ja rasvan käytössä tulisi myös olla kohtuullinen.

Reippaasti ylös sängystä!

Myös liiallinen nukkuminen on merkki uniongelmasta. Ayurvedassa tämä tulkitaan kapha-häiriöksi.

– Ihminen nukkuu vaikka kuinka paljon, mutta hän on aina vain väsynyt. Aamulla ei tahdo millään saada itseään sängystä ylös. Olo on saamaton ja tunnelma hieman kuin hidastetussa filmissä. Myös aineenvaihdunta ja ruoansulatus ovat hidastuneet.

Näitä nukkumatteja Skalski neuvoo nousemaan ripeästi sängystä.

– Lasillinen vettä ja heti vain ulos pienelle lenkille. Hiki pitäisi saada pintaan ja elimistö käyntiin. Sopivia lajeja ovat juoksu ja astanga-jooga. Kaikenlainen aktiivisuus ja sosiaalisuus ovat hyväksi.

Hitaille suositellaan ayurvedassa ravinnoksi mausteisia ja kirpeitä ruokia. Rasvaa, sokereita ja vehnää tulisi välttää.

Unettomuuden hoitaminen ayurvedan tarjoamin ohjein vaatii sinnikkyyttä ja säännöllisyyttä.

– Mutta se myös antaa paljon. On hienoa huomata, että omaan oloon voi todella itse vaikuttaa eikä tarvitse syödä unilääkkeitä. Kun noudattaa ohjeita, tulokset näkyvät jo parin viikon sisällä, Arja Skalski lupaa.

Ayurveda

  • vanhaa luonnonmukaista terveydenhoitoa Intiasta
  • sanskritinkielinen sana ayus tarkoittaa elämää ja veda tietoa. Ayurveda = elämän tiedettä
  • Maharishi Ayurvedassa perinnetieto on sovellettu länsimaiselle ihmiselle sopivaksi
  • pääpaino sairauksien ennaltaehkäisyssä ja tasapainon löytämisessä luonnon rytmejä noudattamalla

Kohti syvää unta

  1. Noudata säännöllistä vuorokausirytmiä. Nouse ylös kello 6 ja mene nukkumaan viimeistään kello 22. Noudata rytmiä myös viikonloppuisin ja loma-aikana.
  2. Hiero jalat lämpimällä öljyllä ennen nukkumaanmenoa. Lämpimät sukat auttavat myös, jos olet helposti stressaantuva ja hermostunut.
  3. Jooga ja meditointi rauhoittavat ja vahvistavat hermostoa.
  4. Vältä päiväunia. Jos olet väsynyt, voit lepäillä, mutta älä nuku.
  5. Nauti laadukasta ruokaa. Suosi luomua. Vältä pakasteita, säilykkeitä, eineksiä ja mikrolla lämmittämistä.
  6. Syö päivittäin aina samaan aikaan. Päivällinen tulisi nauttia kolme tuntia ennen nukkumaanmenoa.
  7. Unikonsiemenet tasapainottavat hermostoa. Myös lämmin maito rauhoittaa.
  8. Liiku säännöllisesti oman kehosi tarpeiden mukaan. Stressaantunut keho menee ylikierroksille, jos liikutaan kovin myöhään illalla.
  9. Älä tuo töitä kotiin. Päivällisen jälkeinen aika tulisi varata rentoutumiseen ja rauhoittumiseen.
  10. Vältä liiallisia ja voimakkaita aistiärsykkeitä iltaisin. Kuuntele rauhallista musiikkia ja lue hyvää kirjaa ennen nukkumaanmenoa.
  11. Anna vain sellaisia lupauksia, jotka voit pitää ja huolehdi sitoumuksistasi. Syyllisyydentunteet tekevät tuhoja tunne-elämälle ja häiritsevät unta.

Artikkeli on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 6/2007.

Teksti Hanna Hyväri Kuva Tuomas Kolehmainen

  • Julkaistu 10.06.2010

Artikkelin avainsanat

Arja Skalski, ayurveda, nukkuminen, Uni
  194   88

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

Vh2 12 Joseph

Vaikea uskoa, että leveästi hymyilevä ja huippusuosittu Joseph McClendon III on ollut joskus koditon ja asunut...

Vh1 12 terveys

Masennuksen edessä ei kannata antautua. Omaa psyykeään voi eheyttää monin tavoin. – Roomaan on...

Vh1 12 olavi

Olavi Sydänmaanlakka on HelsinkiMission Nuorten Kriisipisteen johtaja. Hän on perustanut myös vä...

Vh10 11 myota

Pastori ja kirjailija Hilkka Olkinuora on huolissaan siitä, mitä myötätunnolle on tapahtumassa. Hän...

vh0607_hytonen

  Kun ensimmäisen kerran kuulin Elina Hytösen mainittavan perinteisen kiinalaisen lääketieteen yhteydessä, nimi tuntui...

vh0607_toivo

Psykosomatiikka kertoo siitä, miten mieli ja ruumis vaikuttavat toisiinsa. Lähes puolella terveyskeskusten asiakkaista...

vh0607_selkakivut

 Avun löydyttyä poliisina toiminut Jouni Kerminen hankki uuden ammatin: hierojana hän auttaa nyt muita. Poliisin ja...

vh0605_hunajaistahierontaa

  Luulisi hunajahieronnan olevan suloista, koska hunaja on houkuttelevan makoisa aine. Jos on kokeillut hunajaa saunassa,...

Kaikki jutut

Vh2 12 Joseph

Vaikea uskoa, että leveästi hymyilevä ja huippusuosittu Joseph McClendon III on ollut joskus koditon ja asunut...

Vh smoothie

Kehittele kilpailuun oma suosikkireseptisi. Käytä yhtenä raakaaineena Valion Luomu maito- tai mehutuotteita....

Vh1 12 terveys

Masennuksen edessä ei kannata antautua. Omaa psyykeään voi eheyttää monin tavoin. – Roomaan on...

Vh1 12 olavi

Olavi Sydänmaanlakka on HelsinkiMission Nuorten Kriisipisteen johtaja. Hän on perustanut myös vä...

Vh6 11 voima

Voi hyvin -lehdessä on vuosien varrella julkaistu kymmeniä voimakuvia ja -lauseita. Ne ovat olleet lukijoille tä...

Vh2 12 Joseph

Vaikea uskoa, että leveästi hymyilevä ja huippusuosittu Joseph McClendon III on ollut joskus koditon ja asunut...

Vh1 12 terveys

Masennuksen edessä ei kannata antautua. Omaa psyykeään voi eheyttää monin tavoin. – Roomaan on...

Vh1 12 olavi

Olavi Sydänmaanlakka on HelsinkiMission Nuorten Kriisipisteen johtaja. Hän on perustanut myös vä...

Kysely

Voihyvin.fi on uudistunut. Mitä pidät uudesta sivustostamme? :

Näistä keskustellaan

Vh1 12 olavi

HelsinkiMission johtaja kannustaa kuuntelemaan ja halaamaan enemmän.

Vh1 12 valitse

Valitse lehden kiinnostavin ja vähiten kiinnostavin juttu. Samalla autat meitä kehittämään Voi hyvin -lehdestä entistä paremman.

Vh2 12 Joseph

Elämäntaidon valmentaja McClendonin mukaan onni suosii niitä, jotka ovat ylpeitä itsestään.

Vh1 12 kerro

Kerro meille mielipiteesi lehdessä olevasta artikkelista ja sen aihepiiristä. Julkaisemme osan kirjoituksista lehdessä ja netissä.

3lehti

Voi hyvin on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiantuntija. Lehti kannustaa pitämään mielen energisenä, kehon...

Vh4 Aalto

Marja-Sisko Aalto iloitsee saadessaan vihdoin olla oma itsensä. Muutos miehestä naiseksi on vaatinut hirmuisen määrän rohkeutta papilta.

Kauppa

Netissä ja eri puolilla Suomea on monia ihania eko- ja luomupuoteja.

Oletko nähnyt kummituksia tai muita henkiolentoja? Lukijat kertovat parhaat kummitustarinansa. Kerro sinäkin omasi.