Hyppy elämän pyörteeseen

Kipinä voi syttyä sopivalla kurssilla. Oikeassa ohjauksessa elämän solmut aukeavat. Mitä jos kokeilisi? Muuttuisiko sitä piirun verran paremmaksi ihmiseksi vai menisikö koko elämä remonttiin?

Ilmoittaudun kurssille, jossa vuorovaikutustaitoni paranevat ja luovuuteni ujo kukka puhkeaa täyteen rehotukseen. Olo onkin ollut tukkoinen ja pää tylppä. En ole saanut hyvää ideaa aikoihin. Porskutan arjessa kuin pahkasika. Kärsä tiukasti rutiinien mullassa. Mitä jos nostaisin nokkani ja avartaisin asennetta?

Toiminnanjohtaja Tuula Styrman helsinkiläisestä Createsta järjestää kolmen työpajan paketin, jonka jälkeen olotilani pitäisi olla rento, freesi ja ennen kaikkea luova. Kolme työpajaa kuulostaa hyvältä. Menen siis kokeilemaan keramiikkaa, rentoutumista ja tunnetyöskentelyä.

Tapaamme Udumbara-savipajassa Helsingin Kalliossa. Udumbara on sanskriittia ja tarkoittaa kukkaa, joka puhkeaa kukkimaan joka 3 000:s vuosi. On totisesti korkea aika tämänkin naisen kukkia! Pajassa tuoksuu tuore pulla. Tässä ilmapiirissä on helppo ryhtyä mihin tahansa. Pajan omistaja, keraamikko Helena Sarvela tarjoilee meille pullan kera teetä, jonka hän on tuonut Kiinasta asti. Tuula Styrman kertoo samalla ihmisen keskilinjasta, tasapainopisteestä ja spiraalista.

Kun ihminen on löytänyt oman keskilinjansa ja tasapainopisteensä, kaikki toiminta pyörii spiraalin tavoin sen ympärillä. Asiat hoituvat ja hommat luistavat. Ryhmässäkin spinni toimii. Työtiimissä löytyy yhteinen sävel ja tekemisen rytmi. Spinni voi pyöriä jopa soppakattilassa, kun liemeen lisätään se pikantti pippuri, joka syventää keiton makua.

Kippo kertoo tarinan

Innostun heti Tuulan ideoista, jotka pohjautuvat muun muassa shindoon. Shindo on japanilainen itsehoitomenetelmä, joka perustuu kosketukseen ja lämpöön. Shindossa kaikki ovat hoitajia ja hoidettavia. Työpajoissa hoidamme toinen toisiamme. Tuula korostaa, että tässä menetelmässä kukaan ei tule päsmäröimään elämääni ulkoapäin tai terapoimaan minua kuntoon. Jokainen on oman elämänsä paras hutunkeittäjä ja spiraalin pyörittäjä.

Istun dreijan eteen ja laitan käteni savipaakun ympärille. Huomaan heti spinnin. Dreija pyörii vastapäivään, ja spiraali muodostuu myötäpäivään. Savi tuntuu kylmältä ja kostealta käsissä. Paakku pitää keskittää ja siihen pitää keskittyä. Opin rauhallisuutta ja kärsivällisyyttä. Haen keskipistettäni ja keskilinjaani.

– Tarkoitus on ohjata savea eikä pakottaa sitä voimalla mihinkään muotoon. Etsi rento asento ja rauhallinen ote, Helena opastaa vieressä.

Kun dreijaan kuppini laitoja ylöspäin, löydän rennon otteen. Tunnen, kuinka savi muotoutuu helposti käsissäni oikeaan suuntaan. Mutta sitten tulee stoppi, ups, kun kippo on melkein valmis. Reunaan tulee paksu rengas. Helena sanoo, että jätä se siihen. Se kertoo tarinan. Tarinan siitä, miten rennolla otteella asiat sujuvat ja jännittäen niihin tulee kupruja. Miten totta!

Kurssikaveri Jouko kertoo dreijan äärellä oman tarinansa. Hammaslääkäri on burn out -lomalla. Jouko on kärsinyt työnarkomaniasta ja päihdeongelmista. Hän on hoitanut aina muita, mutta ei koskaan itseään. Joukon tasapainopiste on ollut pään tasolla. Hän on unohtanut kroppansa. Keskilinja on ollut kateissa. Hän on pyörinyt huonoissa spiraaleissa ja väärissä porukoissa. Ahtaiden kapeikkojen jälkeen elämässä on alkanut tulla eteen avovettä ja veteen on muodostunut isoja kirkkaita spiraaleja. Jouko tekee kotisivuja, joogaa ja nauttii taas elämästään.

Jouko tiivistää koko keramiikkapajan jujun upeasti:

– Luomme tyhjästä oman sielun kautta jotain käsin kosketeltavaa. Astia kuvaa omaa tilaa.

Joustava ei kaadu

Rentoutuspajaa varten meidän ei tarvitse pukeutua verkkareihin eikä pitää silmiä kiinni harjoitusten ajan. Tavoitteena on oppia uusia toimintamalleja jokapäiväiseen elämään. En mene töihinkään verkkarit päällä enkä pidä kotona silmiä kiinni ruokapöydässä. Rento ote pitäisi olla yhtä luonnollista kuin hengittäminen kaikissa elämän toimissa. Rentous ei ole tila, johon mennään. Se on tila, jossa ollaan.

Spinni pyörähtää liikkeelle täälläkin, kun heiluttelemme käsivarsia puolelta toiselle. Tuula sanoo, että me länsimaiset ihmiset olemme aika suoraviivaisia. Kannattaa kokeilla pyörimistä. Rotaatio saa kropan rullaamaan. Pyörimme kuin tuulimyllyt tulppaanipellon laidassa. Hauskaa!

Taputtelemme ja naputtelemme toinen toisiamme. Emme hyökkää kenenkään hartioille vaan kosketamme kunnioittaen. Kurssikaveri, luokanopettaja Tiina kertoo, että ainut keino, jolla hän pystyi vanhan sukulaisensa kanssa kommunikoimaan, oli juuri kosketus. Opimme, että kosketus on eloonjäämisen edellytys. Se tuo muiden ihmisten tuen ulottuvillemme.

Tuula ohjaa näitä harjoituksia myös Ruotsissa huumeista eroon pyrkivien naisten Pema-hoitokodissa. Huumeiden käyttäjät eivät kuulemma tunne iholla kipua. Kehon ääriviivat ovat kateissa. Tuula on saanut näiden naisten kanssa ihmeitä aikaan kehoharjoitusten avulla. Osa naisista opiskelee parhaillaan itse rentoutusohjaajiksi.

– Tarkistan oman keskilinjani aina Ruotsissa näiden naisten kanssa. Siellä löydän tasapainopisteeni. Tunnen, että työni on tärkeää. Olen oikeassa paikassa toimiessani siellä, Tuula pohtii.

Tasapainoharjoituksessa kokeilemme pystyssä pysymistä ensin jännittäen ja sitten rentona. Huomaan yllätyksekseni, että pysynkin paremmin pystyssä rentona. Olen luja ja joustava, en katkea enkä kaadu. En ole kaikkien tuulien ja tuuppareiden heiluteltavissa. Samoin taputtelujen jälkeen oivallan, että toinen käsi on erivärinen kuin toinen. Veri kiertää. Elimistö hyrrää. Muistan tämän.

Kokeilemme myös, miltä tuntuu tehdä tiimissä asioita nyrkit pystyssä tyyliin ”minun näkökulmani on ainoa oikea”, ”tämän on pakko onnistua, menemme vaikka läpi harmaan kiven”. Avaamme nyrkit, eikä voima karkaakaan käsistä, vaan se pysyy kämmenellä. Tunnelma muuttuu täysin. Hampaiden kiristelyn tilalle nousee hymy huulille. Kun olen avoin ja vastaanottavainen, saan asioita muiden kanssa paljon helpommin aikaiseksi. Pyörimme yhdessä eteenpäin emmekä käytä voimaa toisiamme vastaan.

Opin nopean rentoutuskeinon, jota voin käyttää missä vain. Notkista polvet, pudota hartiat, rentouta niska ja hengitä!

Miltä nyt tuntuu?

Tulen tunnepajaan ensimmäisenä. Tuula istuu tyynenä valkoisessa oloasussaan valkoisessa nojatuolissa. Hän näpyttelee valkoiseen kannettavaansa sähköposteja Createn hulppeassa jugend-salissa Kruununhaassa. Taustalla soi klassinen musiikki, kun rymistelen sisään kurassa ja koirankarvoissa. Voih, saavuttaisinpa tuon Tuulan seesteisyyden ja tasapainon elämässäni.

Kurssikaveri Jussi kertoo kuunnelleensa autossa Tuulan antamaa Tunne-cd:tä.

– Mutta sitten kun piti ottaa haara-asento, tuli stoppi. Eihän sitä ajaessa pysty tekemään!

Tuula opastaa, mitkä osat cd:ltä voi kuunnella autossa.

Jussi hakee kurssilta parempaa hallintaa äänenkäyttöönsä. Hän opettaa ammattikorkeakoulussa logistiikkaa. Jussi oppii, ettei äänen voimakkuus välttämättä pidä kuulijoita valppaana. Tarvitaan tukeva ote keskilinjasta, rento spinni ja sopivasti taukoja.

Vedämme keuhkot täyteen happea ja nostamme kädet ylös.

– Uskallan! Tuula huudahtaa.

Puuskahdamme ilmat ulos ja heilautamme ylävartalon rennoksi.

– Ja hellitän! Tuula kannustaa.

Harjoitusten lomassa opimme, että käsi on sydämen jatke. Asentoa muuttamalla voin muuttaa myös omaa asennettani elämään ja ihmisiin. Lopussa pötkötämme valkoisilla futon-patjoilla ja käymme läpi koko kehon. Kuulostelemme, miltä varpaissa tuntuu? Miltä hartioissa tuntuu?

No miltä tuntuu? Hyvältä – oikein hyvältä. Uudet ajatukset pyörivät spiraalina päässä. Jatkan harjoituksia kotona.

Kuka järjestää, mitä maksaa?

Create amove Oy

• helsinkiläinen kehittämis- ja koulutusasiantuntijayritys
• tarjoaa kursseillaan luovaa lähestymistapaa hyvinvointiin, vuorovaikutukseen ja kehittymiseen
• kursseja yrityksille, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille, opettajille sekä koululaisille
• 2–3 tunnin paja alkaen 600 € (+ alv.) ryhmän ja sisällön mukaan
• yksityisohjaus ja hoitotunnit 70–100 € (+ alv.)
• www.create.fi, www.udumbara.fi

Artikkeli on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 2/2007.

Teksti Hanna Hyväri Kuva Lasse Lecklin