Heikki Hursti tekee laupeudentyötä arjessa

Heikki Hurstille auttaminen kuuluu arkeen, ei vain jouluun. Hän saa voimaa hymyistä ja uskosta. Hänen unelmansa on, että kaikki olisivat tasavertaisia, onnellisia ja terveitä.

Pitkä jono kiertää Helsinginkadulta kulman taakse Fleminginkadulle Helsingin Kalliossa. Ihmiset seisovat kärsivällisesti koleassa viimassa. Miehiä ja naisia, nuoria, keski-ikäisiä ja vanhoja. Ihmisiä uupumus katseessaan ja olemuksessaan. Ja ihmisiä, jotka herättävät kysymyksen: Miksi hän on täällä? Miksi jonossa on niin monta äitiä pienten lastensa kanssa?
Kello 12 ovi avautuu. Heikki Hursti esittää tervehdyksensä ja lukee Isä meidän -rukouksen. Ruoan ja vaatteiden jako alkaa. Ihmiset kulkevat hiljaisena, hitaana jonona sisään ja tulevat ulos toisesta ovesta ruokakasseineen.
– Kiitos, sanoo nuori vaaleatukkainen nainen pieni lapsi sylissään ja hymyilee, kun hänelle ojennetaan
paketti.
Kahdesti viikossa Heikki Hurstin vetämä Laupeudentyö-yhdistys jakaa ruokaa ja vaatteita tarvitseville. Heitä riittää.
– Kun isäni Veikko Hursti kuoli toukokuussa 2005 ja lähdin jatkamaan hänen työtään näiden upeiden vapaaehtoisten kanssa, ihmisiä oli jonossa 200–300. Heidän määränsä on jatkuvasti kasvanut. Tänä syksynä jonossa on ollut 890–1300 ihmistä. Tuhatkolmesataa yhtenä päivänä!
– Tilanne pahenee koko ajan. Lama näkyy. Uusi ilmiö ovat akateemiset työttömät. Jumalan kiitos ruokaa on riittänyt. On monia firmoja, isoja ja pieniä, jotka auttavat meitä auttamaan.
– Saan kirjeitä enemmän kuin koskaan. Niissä kerrotaan, että kun vuokrat ja välttämättömät laskut on maksettu, ruokaan jää 17 euroa kuukaudessa. Kuka sillä elää?

Köyhyyden hammasrattaissa
Heikki Hursti ehtii istahtamaan kahvikupin äärelle Laupeudentyön jakelupisteen tiloissa. Hän on henkisesti ja fyysisesti vahvan tuntuinen mies farkuissaan ja nahkapuserossaan. Hän katsoo suoraan silmiin, ja hänen kanssaan on helppo puhua. Seurakunnan diakonina työskentelevä nainen näkee työssään päivittäin saman kuin Hursti.
– Tiedätkö, Heikki, että tällä alueella olisi paljon enemmän rikollisuutta, jos sinua ja Pelastusarmeijaa ei olisi, hän sanoo.
– Taloudellinen lama synnyttää valtavasti hätää. Kun hätä jatkuu viikkoja ja kuukausia, miten se vaikuttaa ihmisen mieleen. Koko perhe syrjäytyy, kun ei voi kutsua ihmisiä kylään, kun ei ole tarjottavaa, eikä voi käydä missään, kun ei ole rahaa, Hursti pohtii.
Hammasrattaissa murskautuminen voi olla rajua. Seurakunnan diakoni ja Hursti ovat nähneet sen.
Rahattomuus aiheuttaa asunnottomuutta, mielenterveyden ongelmia ja lasten huostaanottoja. Lapsiperheiden tukemiseen tarkoitetut rahat tulevat eri luukuilta, eikä perhe pääse kokonaisuutena avun piiriin. Lastensuojelutyö on niin rankkaa ja raastavaa, että siihen on vaikeaa saada pätevää henkilökuntaa. Sosiaalityöntekijät toimivat päivittäisessä työssään niin hyvin kuin pystyvät. Mutta järjestelmää he eivät uskalla arvostella, koska pelkäävät työpaikkansa puolesta.

Suojelusenkeli katolla
Heikki Hurstin lapsuus on rankka selviytymistarina. Isä joi, ja alkoholi teki hänet väkivaltaiseksi. Lahja-äiti ja lapset pakenivat yön selkään. Välillä oltiin poissa viikkojakin, nukuttiin rappukäytävissä, kellareissa, sukulaisten luona…
Kymmenvuotiaana Heikki kiipesi kahdeksankerroksisen talon katolle ja oli päättänyt hypätä sieltä alas.
– Tämän suklaapatukan syön vielä, hän ajatteli ja istui katolla kirkkaita tähtiä katsellen.
– En tiedä, mitä tapahtui. Luulen, että suojelusenkelini sai minut uskomaan, että elämälläni oli jokin tarkoitus. Tulin alas portaita pitkin.
Isä-Veikon elämässä tapahtui käänne, kun hän tuli uskoon.
– Isä pidätettiin pahoinpitelyn yhteydessä ja vietiin alkoholistien selviämisasemalle viideksi vuorokaudeksi. Sellissä hän rukoili, koska oli saanut kristillisen kasvatuksen. Hän näki, ettei muuta ulospääsyä umpikujasta enää ollut, ja niin hän löysi Jumalansa ja elämänsä.
Veikko Hursti lähti heti tekemään työtä asunnottomien alkoholistien kanssa ja kunnosti kaupungilta saatuja tiloja heidän asunnoikseen. Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö-yhdistys perustettiin vuonna 1983, vaikka itse työ vähäosaisten tukemiseksi alkoi jo vuonna 1967. Karismaattinen mies järjesti köyhille ruoka-apua ja joulujuhlia, ja hänestä tuli omantunnon vahva ääni. Hän toimi ja auttoi jo silloin, ”kun toiset vielä aprikoivat hätää ja auttamisen tarvetta”, kuten arkkipiispa John Wikström sanoi Veikko Hurstin siunaustilaisuudessa.
Heikki Hurstin elämään usko tuli muutama vuosi myöhemmin.
– Olin jo mennyt Lahden varuskuntaan soitto-oppilaaksi. Rukoilin siellä eräänä yönä Jumalaa, että kun pystyit muuttamaan isän ja äidin elämän, niin tässä on minun elämäni, jos se kelpaa. Siitä lähti uskonelämän taival, ja päämäärä oli selvä

Lupaus isälle
Vuonna 1988 Heikki Hursti lähti vaimonsa Eijan kanssa Lapin seurakuntien lähettämänä Helluntaiherätyksen lähetystyöhön Pohjois-Espanjaan. He olivat siellä kaksi vuotta ja perustivat seurakunnan.
– Kaksoisveljeni Mikko tuli jatkamaan työtäni, kun lähdimme pois. Olimme välivuoden Suomessa ja palasimme Malagaan, jossa olin yhdeksän vuotta turistikirkon pappina. Minulla oli kastamis-, vihkimis- ja siunaamisoikeus, ja seurakuntaani kuului ihmisiä luterilaisesta ja katolisesta kirkosta sekä vapaista suuntauksista. Kävin Malagan yliopistollisessa keskussairaalassa ja Marbellan keskussairaalassa virallisena ja epävirallisena tulkkina. Minut sai hälyttää aina, oli päivä tai yö.
– Teimme työtä myös romanien parissa. Työ Malagassa oli antoisaa mutta raskasta, ja vuonna 2001 palasimme
Suomeen. Liityin takaisin luterilaiseen kirkkoon. Menin maalausfirmaan töihin ja työn ohessa autoin isääni.
– Isän ruumiin äärellä toukokuussa 2005 syntyi lopullinen päätökseni. Siunasin isäni ja sanoin, että nyt on minun vuoroni jatkaa hänen ja äidin työtä.
– Osa vapaaehtoisistamme on tehnyt työtä jo vanhempieni kanssa. Tulossa olisi enemmänkin kuin voidaan ottaa. Kaikki sisarukseni ovat olleet tukemassa ja mukana konkreettisessa työssäkin. Joku kansanedustajakin on käynyt täällä ruokaa jakamassa. Esimerkiksi Sauli Niinistö sanoi, että tämä jäi lähtemättömästi mieleen.

Kuka kantaa vastuun?
Laupeudentyön ruohonjuuritason työntekijä kritisoi sitä, että kolmas sektori eli Heikki Hursti, kirkko tai Pelastusarmeija kantavat vastuuta, joka kuuluisi hyvinvointivaltiossa yhteiskunnalle.
– Alun perin meidät on tarkoitettu palveluiden täydentäjiksi. Vielä 1980-luvulla ihmisiä autettiin tilanteissa, joissa päivärahat tulivat syystä tai toisesta muutaman päivän myöhässä. Nyt ihminen saattaa olla asiakkaanamme koko loppuikänsä. Ei löydy toimenpiteitä, joilla köyhyys katkeaisi.
– On kysymys yhteiskunnan muutoskyvystä. Pystyykö se muuttumaan? Varmasti pystyy, jos haluaa, Hursti toteaa.
– Kun taantuma alkoi, Jyrki Katainen ja Matti Vanhanen todistivat, että rahaa on kassassa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Missä se nyt on? Nyt otetaan taas velkaa ja nostetaan veroja.
– Kun leipäjonot ilmestyivät katukuvaan, sanottiin, että ne ovat väliaikainen ilmiö ja ettei Suomessa ole nälkää. Mutta jonot ovat tulleet jäädäkseen.

Hätäapurahastoja tarvittaisiin
Heikki Hursti esittää yhtenä ratkaisuna hätäapurahaston perustamista jokaiseen kaupunkiin tai kuntaan.
– Hetkellinen tai pitkäaikainen köyhyys ei välttämättä riipu itsestä, vaan se voi tulla yllättäen sairauden, työttömyyden tai läheisen kuoleman kautta. Yhtäkkiä ihminen putoaa pohjattomaan kuiluun. Ennen kuin sosiaalitoimistosta saa rahaa, on täytettävä lukemattomia papereita. Ennen kuin saa tukea erilaisilta liitoilta, voi mennä kuukausia tai jopa vuosi. Miten ihminen pystyy elämään tämän ajan?
– Jos tällaisia tapauksia varten olisi hätäapurahasto, voitaisiin auttaa välittömästi. Se estäisi ihmistä joutumasta paniikinomaiseen tilanteeseen, jossa viikoittain joku tekee epätoivoisen ratkaisun. Eläkeläisten itsemurhissakaan ei ole kysymys pelkästään yksinäisyydestä.
Rahastohanke olisi kaupungin, seurakuntien ja järjestöjen tukema ja siinä olisi mukana myös yksityishenkilöitä. Ruohonjuuritason työtä kanavoitaisiin yhteen.

Kirkas katse
Musiikki ja kuvataiteet ovat Heikki Hurstin suuri rakkaus. Nuorempana hän lauloi gospel-yhtyeessä Jumalan tähdet. Vieläkin hän soittaa kitaraa ja klarinettia. Hurstin sisarussarja laulaa jouluaaton osattomien juhlassa neliäänisesti Maa on niin kaunis.
Akvarellimaalausta ja värien käyttöä Heikki Hursti on opiskellut omin päin, ja Espanjassa hän kävi vuoden taidekoulua. Hän kulkee luonnossa kamera mukanaan, ja kuvista syntyy akvarelleja. Seuraava näyttely on helmikuussa Art Aleksissa Helsingissä.
Loppuvuosi on kiireistä aikaa. Isän perinteet jatkuvat, ja osattomien itsenäisyyspäivän juhlaa vietetään Hakaniemen torilla 6. joulukuuta kello 12.
Heikki Hurstin joulu alkaa lokakuun puolivälissä, tai oikeastaan jo elokuussa, unissa.
– Alan miettiä joulujuhlaa: esiintyjät varataan ja mukanaolijoille lähetetään kirjeitä, joissa kysymme, mitä sellaista he voivat lahjoittaa, jonka voimme antaa eteenpäin.
Jouluaattona kello 12 Töölön Kisahallin täyttävät ääriään myöten 120 vapaaehtoista työntekijää ja noin 1 500 vierasta. Syödään jouluateria, hiljennytään jouluohjelmaan. Jokainen saa lähtiessään joulukassin kotiin vietäväksi.
Tapaninpäivänä järjestetään vielä rääppiäiset ja jäljelle jäänyt ruoka jaetaan.
– Kun Kisahalli on siivottu ja tavarat on kuljetettu pois, vietän aattoiltaa yleensä vaimoni kanssa. Päivä on niin täynnä työn touhua ja hälinää, etten oikein jaksa iloita lastenlasten iloisesta metelistä. Olen vain hiljaa, syön jouluaterian, katson uutiset. Käyn kirkossa, jos jaksan, tai katselen jumalanpalveluksen televisiosta. Säpsähdän hereille kesken saarnan, ihan niin kuin oikeassa kirkossakin, Heikki Hursti hymyilee.
Joulupäivänä tavataan lapsia ja lastenlapsia. Sitten alkaa taas arki.
– Sama Jumala, joka antoi voimaa isälle ja äidille, antaa sitä minullekin. Saan itse voimaa siitä, että asiakkaani saavat konkreettista apua. Joku tulee kiittämään tai kirjoittaa. Kiitos on hymy tai kirkas katse jonossa. Se lämmittää.

Heikki Hursti
- syntynyt Helsingissä 1954
- Laupeudentyö ry:n toimitusjohtaja
- perhe: vaimo Eija, kolme lasta ja kuusi lastenlasta
- harrastukset: akvarellimaalaus, musiikki ja golf
- onnenhetki: yhdessäolo perheen kanssa
- henkilökohtainen unelma: että kaikki olisivat tasavertaisia, onnellisia ja terveitä
- aarteet: vaimo, lapset ja lastenlapset
- omasta mielestään: ulospäin suuntautunut, 
- iloinen ja taiteellinen
 

Miten haluaisit muuttaa maailmaa, Heikki Hursti?
"Haluaisin muuttaa ihmisiä ja poistaa köyhyyden. Haluaisin, että kaikki ihmiset olisivat tasa-arvoisia keskenään."

Mitä jokainen meistä voi tehdä?
"Raamatussa on hyvä elämänohje: Mitä haluaisit itsellesi tehtävän, tee se myös toiselle."

Näetkö lohtua ja toivoa?
"Näen, koko ajan. Jos sitä ei olisi, ei tätä työtäkään jaksaisi tehdä. Toivo on Kristuksessa. On ihmisiä, jotka haluavat tehdä hyvää. Laulussa sanotaan jotenkin niin, että ”pidä huolta itsestäs ja niistä jotka kärsii…sillä jokainen, joka apua saa, sitä joskus haluu myös antaa…”
 

Jos auttaminen kiinnostaa, lisätietoja saa osoitteesta hurstinapu.net

Teksti Liisa Mantere Kuva Lasse Lecklin

Julkaistu Voi hyvin -lehdessä 8/09