Nainen ottaa koivusta tukea ja lysähtää polvilleen maahan. Ympärillä väreilee lämmin kesäpäivä. Linnut laulavat ja nurmi viheriöi, mutta hän ei huomaa sitä. Hän vain itkee ja parkuu.
Menestynyt suunnittelija Tiia Vanhatapio on menettänyt voimansa.
– Sain soitettua isälleni. Hän kuuli heti äänestä, että nyt on tosi kyseessä. Vanhemmat tulivat luokseni kahdeksi viikoksi pitämään minusta huolta, Tiia, 45, kertoo.
Romahduksesta on kohta kolme vuotta. Tiia oli juuri eronnut pitkäaikaisesta avomiehestään. Samaan aikaan oma vaatesuunnittelufirma oli ajautunut konkurssiin. Tiia oli päässyt asumaan ystävänsä valmiiksi kalustettuun asuntoon.
– En ollut siihen mennessä asunut koskaan yksin. Siinä oli opeteltavaa.
Tiia tarpoi eteenpäin omin voimin. Lopulta ystävät saivat hänet hakeutumaan terapiaan. Asioiden puhuminen auki kannatti. Lääkkeitä Tiia ei halunnut missään vaiheessa syödä.
– Painolasti oli puhuttava ja elettävä raakana pois, Tiia ajattelee.
Vanhatapio-Saksin luovassa suunnittelutoimistossa Helsingin Punavuoressa on nyt rento tunnelma. Katossa leijuu rykelmä mustia ilmapalloja, ja sohvapöydän alla on sammalmätäs. Tiian Hemmo-koira kiertää tervehtimässä työntekijöitä ja haukkumassa ohikulkijoita.
– En usko, että vastoinkäymiseni olivat sattumaa. Niillä oli syynsä. Olin kasvanut liian vahvaksi enkä osannut olla armollinen itselleni. Ilman romahdusta elämäni olisi käynyt sietämättömäksi, suunnittelija sanoo nyt.
Kalpea ja kiinnostava
Petite pale! Teksti on tatuoitu Tiia Vanhatapion vasempaan käsivarteen. Se oli myös Tiian nimeä kantavan brändin tunnuslause. Huudahdus tarkoittaa pientä ja kalpeaa.
– Olin lapsena tyttö, joka ei pitänyt auringosta eikä mansikoista. Nakuilin isovanhempien pihalla ja ratsastin luudalla. Istuin tuntikausia kirjojen ääressä tutkimassa historiaa tai piirtelemässä hain kuvia. Isoäiti sanoi, että olen hassu daami. Pieni, kalpea ja mielenkiintoinen.
Tiia vietti lapsuutensa Tampereella. Äiti oli töissä graafikkona mainostoimistossa ja isällä oli oma tilitoimisto. Perheen ainoa lapsi oppi itsenäiseksi.
– Vietin paljon aikaa yksin. Olin välillä yksinäinenkin.
Aamuisin Tiia päätteli kouluunlähtöajan vastapäisen kerrostalon valoista ja juoksi saparot päässä viereiseen kortteliin hakemaan kaveriaan Piiaa kouluun, joskus jopa puoli kuudelta. Piian äiti tarjosi Tiialle kaakaota ja antoi lukea Aku Ankkoja tytön odottaessa ystävänsä heräämistä.
– Minulla on ollut aina hyvä, kaverillinen suhde vanhempiini, Tiia kertoo.
– Olin isän tyttö, vaikka otimme välillä yhteen kasvukivuissani. Kotoa muutettuani soittelimme isän ja äidin kanssa päivittäin. Nauroimme yhdessä lehtiartikkeleista tai leffoista tekemillemme sarkastisille huomioille.
Isän ja äidin malli
Ekonomi-isä uskoi pitkään, että Tiia lähtisi lukemaan matematiikkaa yliopistoon. Todellisuudessa Tiia oli ensimmäisestä luokasta asti matematiikan tukiopetuksessa, koska aine ei kiinnostanut häntä yhtään.
Tiia alkoi panostaa laskemiseen vasta lukiossa, kun vanhemmat järjestivät hänelle yksityisopetusta. Siinä ennusteessaan isä osui kuitenkin oikeaan, että Tiiasta tuli yksityisyrittäjä. Isän ja äidin malli innosti luomaan jotain omaa.
– Isä vei tilitoimistonsa Rovaniemelle, kun olin teini. Vietin kesät Rovaniemellä töissä isovanhempieni kemiallisessa pesulassa ja mökillä. Totuin kulkemaan Tampereen ja Rovaniemen väliä autolla, junalla ja lentokoneella.
Lopulta Tiian äitikin siirsi mainostoimistonsa Rovaniemelle. Tiian vanhemmat eivät koskaan eronneet, vaikka päätyivät asumaan erillään.
– Isä oli nero. Hän oli hauska seuramies mutta vaikea ihminen. Isä osasi kuitenkin pyytää myös anteeksi.
Isä kuoli kolme vuotta sitten yllättäen sydänkohtaukseen.
– Kaikista elämäni vastoinkäymisistä isäni kuolema on ollut kaikkein pahin. Käyn edelleen sitä läpi, Tiia sanoo vakavana.
Kolmikymppisenä meni lujaa
Taivas on kirkkaansininen. Tiia makaa aurinkotuolissa teksasilaisella uima-altaalla. Allaspojat häärivät ympärillä. Tiia yrittää lukea Tolstoin järkälemäistä kirjaa maaorjuudesta.
– En meinannut jaksaa pitää painavaa opusta kädessäni. Koko tilanne tuntui niin absurdilta, että sain lopulta hirveän naurukohtauksen.
Tiia oli jäänyt opintovapaalle Taideteollisesta korkeakoulusta ja muuttanut miehensä työn perässä Dallasiin. Toimeentulo oli hyvä ja olosuhteet mitä parhaimmat, mutta jokin painoi Tiian sisällä.
– Amerikan-vuosina olin vähiten oma itseni. Elin vähän kuin muka-todellisuudessa. Itkin usein. Suoritin paikallisessa korkeakoulussa puuttuvia kandiopintojani ja mietin paikkaani universumissa.
Tiia oli muuttanut suoraan kotoa yhteen tulevan miehensä kanssa. Itsenäistyminen oli jäänyt väliin. Lopulta Tiia päätyi isoon irtiottoon. Hän palasi yksin Suomeen.
Tiia suoritti opintonsa loppuun, perusti maisterin lopputyönään yrityksen ja lanseerasi heti nimeään kantavan malliston. Menestys vei Tiian New Yorkin ja Pariisin muotiviikoille.
Tiia teki uuden poikaystävänsä kanssa töitä yhteisessä yrityksessä aamusta iltaan. Huimaa nousukiitoa kesti seitsemän vuotta.
– Laman iskiessä myynti kasvoi, mutta rahoitus tyssäsi seinään. Firman ongelmat heijastuivat kotiin. Lopulta suhde päättyi kesäkuussa 2011. Siitä käynnistyi se kauhujen vuosi.
Erovuonna iski masennus
Ero tuli Tiialle täytenä yllätyksenä. Samoin sen tuoma reaktio.
– Toisella kertaa ero oli paljon pahempi. En ollut osannut varautua siihen. Samanaikainen koiran kuolema, konkurssi ja isän menetys pian sen perään sinetöivät koko kamaluuden.
Tiia käveli uuden koiranpentunsa kanssa pitkin Kaivopuiston rantoja. Hän katseli vastaan tulevia onnellisia pareja ja mietti, kokeekohan elämässään enää koskaan rakkautta.
Pikkuhiljaa hän sai hilattua itseään ylöspäin. Yhtenä päivänä hän huomasi, että nyt helpottaa. Masennuksesta toipumisessa auttoi puhuminen.
– Romahdus oli pelastukseni. Ilman sitä olisin todennäköisesti omaan napaani tuijottava, kireä ja hajalla oleva tyyppi. Nyt koen, että olen uudesti syntynyt, eheämpi ihminen.
Vastoinkäymiset opettivat Tiian armolliseksi ja lempeäksi.
– Itselläni ankaruus on lähtenyt hyväksynnän hausta. Vanhempani ja sukulaiseni ovat olleet aina vahvoja persoonia ja tukeneet minua kaikessa. Siksi olen halunnut näyttää, että minäkin pystyn ja pärjään. Vasta vaikeuksien jälkeen olen osannut ottaa rennommin. Nyt minun on helppo hengittää, Tiia sanoo.
Ei valmista käsikirjoitusta
Tiia on saapunut Tampereelle luokkakokoukseen. Hän katselee ympärillään seisovia entisiä luokkatovereitaan ja huomaa erottuvansa joukosta.
Kaikki tuntuvat asuvan omakotitaloissa miehen ja lasten kanssa. Suorittavan elämää, jota kuuluu elää.
– Tajusin, miten eri maailmoissa ihmiset elävät. Jotkut toteuttavat elämäänsä toisten odotusten mukaan ja näyttävät parikymmentä vuotta ikäistään vanhemmilta.
Tiian valintoihin on aina uskottu kotona, eikä hänellä ole ollut valmista suunnitelmaa.
– En omista vieläkään asuntoa ja olen jo siinä iässä, ettei jälkikasvua luultavasti tule. En ole halunnut sitoa itseäni mihinkään. Olen silti elänyt hyvän elämän, Tiia naurahtaa.
Hänellä ei ole ollut suuria ikäkriisejä. Viime keväänä Tiia tosin muistaa miettineensä, pitäisikö hänen olla jossakin muualla tai tehdä jotakin muuta, pitäisikö olla jo naimisissa tai saada lapsi.
– Silloin tajusin, että ei pidä. Ne asiat tulevat, jos niiden aika on.
Silti hän ei ole antanut äidin luopua suvun pietarilaisesta, satavuotiaasta ristiäismekosta.
– Jokin minussa haluaa pitää senkin portin auki. Elämästä kun ei ikinä tiedä. Jos lapsi sattuisi tulemaan, en murehtisi ikääni, sillä tiedän, etten olisi ollut elämässäni aiemmin valmis äitiyteen.
Nelikymppisenä kuntoon
Tiia on nyt nelikymppisenä paremmassa kunnossa kuin koskaan ja pitää itsestään huolta kokonaisvaltaisesti.
– Toivuin varmasti osittain myös liikunnan avulla.
Tiia on ratsastanut, lasketellut ja pelannut tennistä pienestä saakka. Uusia harrastuksia ovat hot jooga, uimahyppy ja vesijuoksu. Tiia treenasi viime keväänä myös maratonille, mutta Naisten kympillä hänen jänteensä repeytyi. Iso juoksu jäi toteuttamatta.
– Kun kelit paranevat, alan taas varovasti juosta. Jäin koukkuun juoksun tuottamaan endorfiiniin.
Liikuttavin hetki urheilun parissa oli Tiian paluu hevostallille pari vuotta sitten. Kun hän kuuli hevosen kapioiden kopseen vasten tallin lattiaa, kyyneleet nousivat silmiin. Hän oli tullut kotiin.
Tulevaisuus on uuden opettelua
Portugalin surffiranta avautuu edessä täynnä vapautta ja seikkailuja. Tiia on saapunut sattumalta Ericeiran kalastajakylään. Ranta on Tiian ja hänen tuoreen miesystävänsä autoilureitin varrella.Tällä kertaa pohjavirtaukset ovat liian kovia aloittelijalle. Niinpä pari päättää palata takaisin seuraavana kesänä.
– Ihastuimme Portugaliin, etenkin Porton kaupunkiin. Kujilla oli pysähtynyt tunnelma, ja talot olivat ränsistyneitä ja värikkäitä. Puhuimme poikaystäväni kanssa, että voisimme joskus vaikka muuttaa asumaan sinne johonkin vanhaan taloon.
Ihan vielä muutto ei ole kuitenkaan edessä. Sitä ennen Tiia haluaa viedä suunnittelutoimistoaan eteenpäin ja opetella surffaamaan. Poikaystävällä on kokemusta aalloista, mutta Tiia selailee vasta Youtube-videoita aaltojen kaatumissuunnista.
– Rakastan uusien juttujen opettelemista. Tuntuu, että iän myötä mieli vain nuorenee. Olen henkisesti 19-vuotiaan tasolla, hän nauraa.
Tiia on seurustellut reilun vuoden tuottaja-muusikkomiehensä kanssa. Hän kuvailee rakastaan sielunkumppanikseen.
–Olemme ihmetelleet, miten samalla tavoin olemme elämämme kokeneet. Hän asuu Tukholmassa, mutta haaveilemme muutosta yhteen.
Tiia tuntee elävänsä elämänsä kolmatta vaihetta, sitä viimeistä ja lopullista.
– Ajattelen, että tämä on minun loppuelämäni alku. Teen sitä, mihin olen koko elämäni kouluttautunut ja valmistautunut. Rinnallani on myös ihana kumppani.
Tiia on kova ikävöimään.
– Mutta sen kestää, kun itsellä on varmuus suhteesta solutasolla. Enää minun ei tarvitse räpiköidä ja raahata menneisyyden peikkoja mukanani. Kun nyt katson mennyttä kauhujen vuotta, näen takanani puhtaan, valkoisen huoneen.
Kun Tiia istui vähän aikaa sitten lentokoneessa matkalla Tukholmaan, hänet valtasi jännä tuttuuden tunne. Tiia katseli alhaalla näkyviä maisemia ja tunsi olonsa levolliseksi.
Kaikki tämä oli hänelle niin tuttua. Lähteminen, matkustaminen ja odotus. Hänen elämänsä. ♥
Juttu on julkaistu Voi Hyvin -lehdessä 04/2015
