Arja Pihl-Koskin tiesi heti, että tuo on hänen paikkansa, kun Helsingin Emmaukseen haettiin toiminnanjohtajaa. Kirjava opiskeluhistoria ja työtausta antoivat juuri oikeat eväät kirpputorin iloisen kirjavaan maailmaan. Täällä jos missä ovat tarpeen jopa ne puolimatruusin paperit Merenkulkuoppilaitoksesta. Sen verran mutkikas on reitti tavaravuorten välistä kohti takahuoneen taukotilaa, jossa istahdamme aamukahville ennen päivän tohinaa.
– Ihana tunne, kun saa tehdä työtä eettisesti ja ekologisesti puhtaalla omallatunnolla. Työ on minulle kutsumus ja samalla elämäntapa. Pyrin ostamaan lähes kaiken tarvittavan käytettynä.
Arja on tänäänkin pukeutunut tyylikkäästi kirpputorilta hankkimiinsa vaatteisiin. Vain lyhyt nahkahame on ostettu kaupasta, koska joskus täytyy ”hiukan hemmotella itseään”. Arja dyykkaa sanoma- ja aikakauslehdet roskiksista. Sunnuntain Hesarin sisältö pysyy kuulemma yllättävän tuoreena, vaikka sen lukee vasta tiistaina tai torstaina.
– Ostoskeskukset eivät minua houkuttele. Ne ovat kaoottisia paikkoja, varsinaisia muurahaiskekoja. Monet menevät mukaan ostohysteriaan ja lakkaavat ajattelemasta itse. Meille luodaan paljon turhia tarpeita. Et tule toimeen ilman tätä tai tuota. Samalla viedään kosketuspinta elämään.
Arja mainitsee esimerkkinä lasten kävelytuolit, joiden tukemina taaperot ottavat ensimmäisiä askeleitaan kulutusyhteiskunnan parketeilla.
– Kävelytuolit ovat käyttöiältään lyhytaikaisia ja päätyvät nopeasti roskikseen. Apuvälineiden krääsä tekee vanhemmat epävarmoiksi kasvatuksen suhteen, vaikka jokaisella on se luonnollinen järki näissä asioissa. Lapset tarvitsevat lämpöä ja rakkautta. Niillä pääsee kasvatuksessa jo pitkälle.
Arjalla on 6-vuotias poika, joten hän on pohtinut asioita paljon lasten näkökulmasta. Arja menee yhdessä poikansa kanssa ostoksille vain silloin, kun muutakaan vaihtoehtoa ei ole. Ihanteellisin ostosparatiisi olisi perinteinen kyläkauppa, josta saisi vain välttämättömimmän.
– Tai kauppa-auto! Se olisi fantastinen. Vaikka tavara olisi kalliimpaa, olisin ilman muuta vakioasiakas.
Arja hämmästelee varsinkin kauppojen ”kahden hinnalla kolme tai neljä” -filosofiaa.
– Jos tarvitsen vain yhden, miksi hankkisin kolme?
Mistä olisit valmis luopumaan?
Kirpputorilla tulee väkevän nostalginen olo. Lasimaljakoiden välissä kurkistelee posliininen Mishka-karhu. Vyössä komeilevat olympiarenkaat Moskovasta vuodelta 1980. Se oli aikaa ennen internetiä, ilmastonmuutosta ja itärajan rekkajonoja. Mishka-maskotin hymy tuntuu viattomalta. Suomi voitti kolme kultaa. Muistatko?
Emmauksen kätköistä löytyy toisinaan keräilyharvinaisuuksia. Olavi Virran kiiltävä, lähes iskemätön Broil-Quik -grilli odottaa ostajaansa. Iskelmätähti oli moderni mies, joka hankki suosionsa huipulla keittiöönsä viimeisimmät vempeleet ja kodinkoneet.
Arja kertoo, että moni kirpputoriasiakas haluaisi kuulla tavaraan liittyvän tarinan. Mistä tämä on tullut? Kuka tätä on käyttänyt?
– Tarinatoreilla olisi kysyntää. Siinä olisikin mainio liikeidea! Tarina tuo tavaralle sielun ja nostaa sen arvoa. Kodeissa olisi hyvä vaalia juuri näitä tarinatavaroita eikä hetkellisessä mielijohteessa ostettua roinaa, joka vain täyttää komerot, ja jonka käyttöikä on lyhyt.
Joskus Emmauksen työntekijät joutuvat visaisen pulman eteen, kun tavara pysyy niin mykkänä, ettei kerro edes käyttötarkoitustaan.
– Varsinkin keittiövälineissä on pihtejä ja puristimia, joista ei kukaan keksi, mitä varten ne on tehty. Varmaan munankuorienkin erottelemiseen on olemassa omat pinsetit! Arja nauraa.
Hän toivoisi, että ihmiset oppisivat tosissaan luopumaan tavaroista. Kirpputorille on helppo lahjoittaa turhaa ja tarpeetonta, mutta entä jos luopuisi jostain rakkaasta ja kauniista?
– Vuodenvaihteeseen voitaisiin luoda perinne, jossa jokainen luopuisi parista tavarasta. Luopuminen toisi tilaa ilolle ja antamiselle. Pystyisimme ehkä irtautumaan tavaran määrittämästä elämästä, kun huomaisimme, että ilman kyseistä kapinettakin elämä jatkuu. Luopumalla annamme jotain arvokasta toisille.
Samassa ovikello soi. Ensimmäinen vapaaehtoinen on oven takana. Huomenta Krista!
– Tämä on ihana kollektiivi. Ihan kuin tulisin kotiin. Lajittelen vaatteita ja teen ruokaa, Krista tiivistää toimenkuvansa.
Lähimmäisyys lämmittää
Emmaus on kaikille avoin. Vapaaehtoiset ovat tervetulleita. Kaikille löydetään töitä kykyjen mukaan eikä kenenkään taustoja pengota.
– Tunnen saavuttaneeni työllä jotakin, kun työharjoittelija, joka ei ole aiemmin ollut kovin kierrätysintoinen, avaa roskiksen kannen ja pelastaa sieltä käyttökelpoista tavaraa. Toisen roska on toisen aarre!
Helsingin Emmaus avustaa lastenkotia Indonesiassa ja kirjastoprojektia Mosambikissa. Apua on mennyt myös Pietariin ja Puolaan. Kotimaassa vaatteita annetaan Meilahden psykiatrisen klinikan kuntoutujille ja Olarin alkoholistien vastaanottokeskuksen asiakkaille. Huumevierotusyksikköön menee t-paitoja. Eläinsuojeluyhdistyksen kissoille ja koirille toimitetaan peitteitä.
Arja tutustui Indonesian Yayasan Penghiburin lastenkotiin viime vuonna vuorotteluvapaallaan. Samalla hän keräsi materiaalia graduaan varten Donorojon leprasairaalassa ja osallistui työleirille, jossa istutettiin puita.
– Indonesialaiset hurmasivat jälleen. Ihania ihmisiä! Matka toisenlaisia arvoja painottavaan kulttuuriin oli irtiotto kulutusyhteiskunnasta. Indonesiassa ihminen on vahvasti osa yhteisöä, ja se luo merkityksen elämälle ja kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Osallisuus on ehkä asia, jota me länsimaissa haemme kuluttamisen kautta.
Paluu Suomeen oli kulttuurishokki.
– Kylmyys läsähti kasvoille metrossa, kun ihmiset uppoutuivat omaan yksinäisyyteensä ja hiljaisuuteensa lehtien taakse. Kyllähän siihen taas tottui, ja pian istuin siellä yhtä mykkänä muiden joukossa.
Ovikello soi jälleen, ja Inka astelee reippaasti sisään.
– Aurinkoista aamua!
Inka lajittelee Kristan kanssa vaatteita. Eipä ole vielä näkynyt yhtään synkkää suomalaista tällä kirpputorilla. Onkohan Arja väärässä meidän suhteen? Tunnelma on lämmin ja lupsakka. Tekisi mieli mennä viikkaamaan vaatteita Kristan ja Inkan seuraksi. Lounaaksi on luvassa kuumaa kasviskeittoa.
Yhteisin voimin
Matti ja Hannu kuskaavat tavarasäkkejä kiireisinä Emmauksen autosta lajitteluun. Matti on ollut täällä vapaaehtoistöissä jo 12 vuotta. Eläkeläinen haluaa käyttää aikansa hyödyllisesti. Hannu sai herätyksen avustustyöhön kiinalaisen vaimonsa kautta.
– Hän oli töissä Kiinan maa- ja metsätalousministeriössä. Pääsin tutustumaan paikallisten vesistöjen tilaan. Ihminen ottaa luonnosta liikaa. Haluan toimia kestävän kehityksen ja yhteisöllisyyden puolesta.
Arja on kadonnut johonkin Emmauksen sokkeloisista huoneista. Ira tulee sisään ja kertoo kuulumisia kassalle istahtavalle Pialle. Kaikki on valmista. Pian kirpputori vilisee asiakkaita.
– Punainen ale on alkamassa, ja kyltit ovat kateissa! Arja huikkaa viuhtoessaan ohi kohti Emmauksen uumenia.
Emmaus
- poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton liike, joka edistää oikeudenmukaisuutta ja vaalii yhteisöllisyyttä
- syntyi Pariisissa 1949, kun pappi ja kansanedustaja Abbé Pierre avasi ovensa syrjäytyneille miehille ja pyysi heidän apuaan auttaakseen toisia
- itsenäisesti toimivia ryhmiä noin 310 yli 35 maassa
- 1964 perustettu Kehitysmaayhdistys Pääskyt ry (www.paaskyt.fi) ensimmäinen ryhmä Suomessa
- ryhmiä Ahvenanmaalla, Helsingissä, Tammisaaressa ja Turussa, Jokioisissa asumisyhteisö
- vapaaehtoisia tarvitaan kirpputoreille monenlaisiin tehtäviin
- www.emmaus-international.org
- www.emmaushelsinki.fi
- Simon, Boris: Emmauksen lumpunkerääjät. Kirjapaja 1977.
Antamisen ilo
Emmaus-liikkeen perustaja, katolinen pappi Abbé Pierre (1912–2007) korosti veljeyttä ja antamisen iloa. Hän näki maapallon kylänä, jossa kaikkien oli opittava jakamaan.
Pierren mielestä veljeys ilman iloa on vain ylevä ihanne. ”Jakaminen ja vapaaehtoinen palveleminen synnyttävät säkenöivän ilon”, hän tiesi. Emmauksen perustaja oli optimisti. Hän uskoi, että maailma on täynnä pieniä rakkauden tekoja.
Kirpputoreja
- www.vuolanne.net/kirpputorit
- www.kirpputorit.net
- Fida-lähetystorit (www.lahetystorit.fi)
Artikkeli on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 1/2008.
Teksti Hanna Hyväri Kuva Lasse Lecklin
