Ekomatkaaja malttaa pysähtyä

Mari Mero kurvaa kahvilan eteen reippaasti polkupyörällä, vaikka ulkona on kylmä ja asfaltti on jäinen. Ulkomailla 18 vuoden ajan matkannut 36-vuotias reissunainen ei säitä hätkähdä. Sitä paitsi polkupyörä on yksi ekologisimpia kulkupelejä.

Polkupyörän laukusta Mari kaivaa esiin tukevan Third World Political Ecology -eepoksen. Marin elämässä tärkeysjärjestys on selvä: ensin käytäntö ja sitten teoria. Arkeen pitää olla vahva näppituntuma ennen kuin maailmaa voi muuttaa.

Mari lukee englanninkielistä kirjaa tenttiään varten. Hän valmistelee ympäristönsuojelutieteen väitöskirjaa reilun matkailun tiimoilta. Marilla on oma matkatoimisto Avara Maailma. Hän toimii Reilun matkailun yhdistyksen puheenjohtajana ja kouluttaa matkailualan opiskelijoita.

– Tämä on tosi hyvä kirja! Kaikki, mikä koskee ympäristöä, on aina poliittista. Kenellä on siis valta päättää, mihin resurssit käytetään ja miten ne jaetaan, hän intoutuu kertomaan heti kättelyssä.

Hyppy kylmään veteen

Vastapäätä ei istu mikään turha viherviipeltäjä eikä taivaanrannan tallaaja. Mari on pohtinut asioita monesta suunnasta. Hän on itse huomannut muuttuneensa matkojensa myötä. Kotimaan kamara on alkanut kiinnostaa kaukomatkojen jälkeen. Hitaasti kulkeminen houkuttaa entistä enemmän.

– Olen kaivannut vaihtelua elämässä, mutta miksi on pitänyt mennä niin kauas. Afrikkaan, Aasiaan ja Etelä-Amerikkaan asti. Olen pohtinut sitä paljon. En ole koskaan pitänyt rutiineista. Sitä on tuntenut elävänsä, kun on joutunut sopeutumaan uusiin ja yllättäviin tilanteisiin. Vähän kuin heittäytyisi kylmään veteen ja pitäisi vain selvitä, Mari pohtii.

Matkailu on monelle elämysten nälkää ja kokemusten kaipuuta. Seikkailija tuntee olevansa elossa joka solullaan vasta matkalla. Pakerramme töissä, että pääsisimme elämään lomamatkoilla. Mutta samalla kun pörräämme ympäri maapalloa, me kulutamme sitä pitkillä Thaimaan lennoilla ja virkistävillä viikonloppupyrähdyksillä Roomassa.

Mari koki ahaa-elämyksen viime kesänä pyöräillessään Päijänteen ympäri.

– Fiilis oli ihan sama kuin kaukomatkoilla! Maisemat vaihtuivat ja tilanteet muuttuivat koko ajan, mutta kaikki tapahtui hyvin hitaasti. Ilahduin ihan naurettavista, pienistä jutuista. Iloitsin jokaisesta vastaan tulleesta pikkukioskista. Kävin aina hörppäämässä kahvit, vaikka ei olisi ollut niin tarviskaan. Lehmät tuijottivat ihmeissään menoani. Reissu innosti ihan valtavasti. Näin kaiken aivan erilailla kuin auton ratista. Vähemmän sisältöä onkin enemmän!

Mari suosittelee muillekin kotimaan kohteita, pyöräretkiä ja hitautta.

– Kun valitsee uusia reittejä, toisenlaisia kulkutapoja ja liikkuu eri tahtiin, saa upeita elämyksiä. Hitaasti saatu kokemus koskettaa perustavalla tavalla ja vaikuttaa pitempään. Rauhan ja hitauden kautta elämys uppoaa syvälle. Se on aivan toista kuin matkustaa jatkuvassa uusien impulssien tulituksessa.

Reilusti reissun päällä

Reilu matkailu tarkoittaa luonnon säästämistä ja oikeudenmukaisuutta paikallisia ihmisiä kohtaan. Liikutaan mahdollisimman ekologisesti, käytetään paikallisten palveluja ja kulutetaan luonnonvaroja säästeliäästi.

– Ne ovat monimutkaisia ketjuja. Omilla matkoilla yritän minimoida haitat, mutta totta kai sitä joutuu tekemään kompromisseja.

Omista lennoistaan Mari maksaa ympäristölisää vapaaehtoisesti. Hän toivoo pääsevänsä tekemään kansainvälisellä tasolla töitä ekomatkailun eteen. Mari haluaisi, että yleisen hymistelyn sijasta ryhdyttäisiin tositoimiin, jotta ihmisille voitaisiin tarjota aidosti vaihtoehtoja. Matkustettaisiin vähemmän, mutta laadukkaammin. Turismi on maailman suurin palveluala. Se tuottaa 10 prosenttia maailman vauraudesta.

Mari mainitsee esimerkkinä Lapin, jonne lennätetään brittejä päiväksi kokemaan joulutunnelmaa.

– Yksi yö Lapissa! Eihän siinä ole mitään järkeä. Sännätään sinne ja tänne. Parhaat elämykset ovat kiireettömiä. Mitä me oikein pelkäämme siinä hiljaisuudessa? Miksi on niin kova hoppu seuraavaan elämykseen? Kukaan ei kykene koko ajan omaksumaan jotain uutta. Ehkä me uuvumme ja masennumme jo senkin takia. Pitäisi pikemminkin levätä ja toipua. Malttaa ottaa asiat iisimmin vastaan.

Mari tarjoaisi briteille ja ranskalaisille pitempiä matkoja. Väkeä lennätettäisiin Lappiin vähemmän, mutta he käyttäisivät enemmän paikallisia palveluja. Mainoslauseena voisi olla: harvemmin ja hitaammin.

– Tarjottaisiin nyt ensin edes sitä kahden päivän matkaa, Mari puuskahtaa.

Norsut kuunsillalla

Afrikka on Marin suuri rakkaus. Luonto ja eläimet vetivät jo 18-vuotiasta nuorta naista puoleensa. Mari lähti matkaan yksin. Hän ei odottanut, että löytyy joku, jonka kanssa voi jakaa omia unelmia. Afrikassa Mari myös havahtui ympäristön tilasta. Tavallinen turisti palaa harvemmin samaan paikkaan uudestaan. Emme näe muutoksia. Emme jää tarkkailemaan ekologisia jalanjälkiämme.

– Läntisen Kenian kukkuloilla punainen maa pilkisti ensimmäisellä reissulla vain hiukan esiin. Seuraavalla kerralla punaiset alueet olivat laajentuneet. Sateet ja kiihtyvä eroosio olivat tehneet maahan valtavia rotkoja. Muutos oli dramaattinen ja hätkäyttävä. Se oli shokeeraava kokemus. Maa todella mureni jalkojen alta, Mari muistelee. Afrikasta hänellä on myös paljon muita, huomattavasti iloisempia elämyksiä. Eläimistä rakkain on norsu.

– Norsut riemastuttavat, varsinkin ne poikaset! Aina kun näen villejä norsuja, koen sellaisen lämpimän ailahduksen.

Marin vaikuttavin norsukohtaaminen on Sambiasta. Sambesi-jokea melonut ryhmä oli leiriytynyt hiekkasärkälle yöksi.

– Istuin hiekalla ja kuulin erikoista, voimistuvaa kohinaa. Kuun valossa erotin viisi norsua, jotka taivalsivat hitaasti kohti leiripaikkaamme. Herätin muut matkalaiset teltoista katsomaan uskomatonta näkyä. Norsut kulkivat kuunsiltaa! Ne kahlasivat aivan lähelle. Aistimme toinen toistemme läsnäolon hyvin voimakkaasti. Sitten lauman johtaja, matriarkka itse, käännähti äkisti ja lauma katosi pimeyteen. Tuo kohtaaminen jäi lähtemättömästi mieleen.

Yhteys ilman sanoja

Viime vuosina Mari on matkoillaan tuntenut vahvaa yhteyttä eläinten lisäksi myös ihmisiin. Etiopialaisten naisten kanssa syntyi sanaton vuorovaikutus. Etiopiassa kahvin valmistus on pitkä seremonia. Pääemäntä paahtaa ja jauhaa pavut. Hän antaa muiden haistella kahvin tuoksua. Nautintohetki jaetaan yhdessä. Reissunainen oli toipumassa raskaasta elämäntilanteesta. Rakkaussuhde oli päättynyt.

– Istuin tällaisessa naisten kahviringissä eräässä kylässä. En osaa amharaa, joten viestimme eleillä ja ilmeillä. Pari naista oli raskaana. Taputin vatsaani ja näytin, että olen iloinen heidän puolestaan. Naiset kysyivät, onko minulla lapsia tai puolisoa? Yhtäkkiä kyyneleet vain tulvahtivat silmistäni. Myös etiopialaiset naiset purskahtivat samalla itkuun. He ymmärsivät, miltä tuntuu menettää rakas ihminen. Se oli heillekin tuttua. Ydinkokemus oli sama, ja yhteys oli syntynyt.

– Mikä on vahvempaa kuin itkeä yhdessä? Tuon kokemuksen jälkeen en tuntenut enää oloani yksinäiseksi. Ehkä puhuminen ja sanat ovat yliarvostettuja. Tuossa tilanteessa oli hyvin vähän sanoja.

Mari miettii ihmisiä eri kulttuureissa.

– Etsimme länsimaissa toisistamme eroja. Muualla maailmassa kiinnitetään enemmän huomiota siihen, kuinka samanlaisia me kaikki olemme. Oleellista ei ole se, mikä erottaa vaan se, mikä yhdistää.

Valppaana silmät auki

Mari ei juurikaan lue romaaneja. Hän ei viihdy fiktion parissa. Marista maailma on niin mieletön matkakohde, että se ylittää kaikki mielikuvituksen rajat. Mikään sepitetty tarina ei tee yhtä suurta vaikutusta.

– Täytyy pitää silmät auki ja olla utelias. Mitä kaikkea täällä on! Maailma on täynnä toinen toistaan uskomattomampia asioita. Ja ne kaikki ovat totta. Haluan olla avoin sille, mitä tapahtuu. On hienoa saada kontakti johonkin sellaiseen, joka aluksi vaikuttaa vieraalta ja toiselta. Kun yhteys syntyy, ymmärrys kasvaa.

Mari Meron suosikkikirjat:

www.reilumatkailu.fi

Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 2/2008